Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu #klassikkohaaste19

 

Aamulla kun kylän muissa mökeissä vielä nukutaan, nousee tämän talon savupiipusta jo kellahtava raskas savujuova taivaalle. Mäkelässä herätään varemmin kuin muissa Siskonrannan mökeissä.

Yhdeksännentoista Klassikkohaasteen kirjaksi valitsin oman kirjahyllyn klassikkojen klassikon, Timo K. Mukan (1944-1973) esikoisteoksen Maa on syntinen laulu. Mukka oli vasta 19-vuotias, kun hän kirjoitti tämän riipaisevan teoksen nuoren Mäkelän Martan elämästä pienessä lappilaiskylässä 1940-luvulla. Aamuisin isänisä, eli äiji, herätti Martan aikaisin navettaan lypsämään lehmät. Äiti oli sairaalloinen ja pysytteli melkein aina sängyssä. Isä oli viikot metsätöissä. Martan vastuulle jäi melkein kaikki kotityöt. Iltaisin he äijin kanssa kalastelivat, mutta kalansaalis ei ollut hääppöinen.

Marraskuun ensimmäisellä viikolla eräänä aamuna Martta Outakodalle päin katsoessaan sattui näkemään, miten musta hevonen ajoi Outakodan pihaan. Mies, joka nousi reslasta, oli pukeutunut punaiseen lapinkolttuun.

Martta oli ihastunut Oulaan, joka oli saamelainen. Kirjassa puhutaan lappalaisesta, mutta se on väärä termi. Naapurin Kurki-Pertti oli Martan kanssa samaa ikäluokkaa, ja kylällä jo puhuttiin heidän vihille menosta. Martta ei tahtonut Perttiä, vaan hän halusi saamelaisen poromiehen Oulan. Juorut kulkivat talosta taloon ja pian huomattiin, että Martta kulki maha pystyssä, eikä hävennyt mitään.

En mie sulle... Martta, hän sanoi. - Mutta se jumalaton huorapukki... sen mie tapan. Saat saatana sanoa sille, että on paras karttaa minua... vielä mie helvetti siltä hengen ryöstän.

Martan isä Juhani oli suurta vihaa täynnä, kun huomasi tyttärensä olevan raskaana. Eihän hän omaa ainokaista lastaan vihannut, mutta viha kohdistui mieheen, jota hän epäili lapsenlapsensa isäksi. Olen aina ihmetellyt sitä, että miksi isät vihaavat tytärtensä ihastumisen kohdetta. Psykologit varmaan osaisivat selittää, mikä tekijä isissä herättää noin vahvat vihan tunteet. Oma isänikin oli valtavan vihainen, kun menin nuorena kihloihin. Isästäni tuli todella ilkeä pitkäksi aikaa. Martan isä oli siis äärimmäisen vihainen saamelaismiehelle, ja aikoi kostaa tälle.

On tulossa pakkasyö - keskiyön tunnit eivät enää ole kaukana. Kuusi venettä lipuu keskijärveltä verkkaan kohti rantaa. Ne kaikki soutavat hitaasti ja arvokkaasti - ne tuovat mukanaan isä-Juhania.

Isä Juhani otti hengen itseltään. Hän ei kestänyt väkivaltaisia tekojaan. Niistä voit lukea lähemmin kirjan tarinasta.  Mukan Maa on syntinen laulu teoksen teki kuuluisaksi Rauni Mollbergin elokuva, joka pohjautui kirjaan. Elokuvan pääosaa näytteli Maritta Viitamäki sensuellin kauniina nuorena Marttana.

Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu on riipaisevan runollinen rakkaustarina sodan jälkeisestä ahtaan hurmoshenkisestä Lapista.

Timo K. Mukka, Maa on syntinen laulu

Gummerus 2013 Kahdestoista painos

s. 229

Ensim. julkaistu painos 1964

Esikoisteos

Kirjasta ilmestyi elokuva vuonna 1973

Kiitos Yöpöydän kirjat-blogin Niinalle 19. Klassikkohaasteen vetovastuusta.

 

Klassikkohaasteisiin lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

14. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 

15. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys 

16. Anni Blomqvist: Maija

17. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

18. Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar 

19. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu

 

Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö

 

Ursula juoksi ranta-aittojen takaa piispanpellolle, ei katsonut kertaakaan taakseen vaan alkoi kavuta ylös Ryssänmäelle, ei pysähtynyt mäellekään vaan juoksi saman tien alas. Se olisi ollut helppoa menoa, ellei hän olisi ollut paljasjaloin.

Kaari Utrion historiallinen teos Aatelisneito, porvaristyttö sijoittui 1520-luvulle. Turun pormestarilla, Kiukku-Niku Särkilahdella, oli yhtä kiukkuinen tytär Ursula. Ursula oli kirjan porvaristyttö, jolla oli  tapana saada tahtonsa läpi tavalla tai toisella. Kirjan alussa tanskalaiset valloittivat Turun. Ursula oli sillä hetkellä saunomassa naisten vuorolla, kun tanskalaissotilaat tulivat ovelle. Silloin Ursula pinkaisi pakoon.

Pyhän Dominicuksen päivä, viides elokuuta Armon vuonna 1523 valkeni Turussa autereisena ja yhtä tukahduttavan kuumana kuin edellisetkin. Heti auringon noustua alkoi Mätäsjärven vesijättömaalta kohota pahanhajuista huurua joka ajelehti kaupungin ylle ja sekaantui muihin hajuihin: katoilla kuivatun kalan, lannan ja jätteiden ja kulottuneen ruohon hajuun. Kadut ja kujat pölisivät keltaista utua joka tunkeutui silmiin, korviin ja sieraimiin ja sai ihmiset yskimään kuivaa kähisevää yskää.

Vuonna 1523 Ursula oli jo naimisissa porvari Staffan Welcherin  kanssa. Miehen ollessa kuolemaisillaan, Ursulan synnytyspoltot alkoivat. Tuohon aikaan vaimot odottivat vauvoja, tai sitten heillä oli pieni vauva ja liuta muitakin lapsia. Ursulan kolmas lapsi oli poika. 

Miehen kuoleman jälkeen Ursulan piti muuttaa aluksi lapsuudenkotiinsa, mutta sen jälkeen hänen kummitätinsä halusi Ursulan mukaansa Turun linnaan. Turun linnassa hän tapasi miehen, josta tuli hänelle ystävä ja lopulta aviomies, mutta sitä  ennen ehti tapahtua kaikenlaista yllättävää mm. muutto Raumalle ja takaisin.  Kuusiston linnassakin tuli vietettyä aikaa ja nähtyä linnan tuho. Linna tuhottiin, koska Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa oli alkanut seurata Lutherin oppia, ja halusi tuhota kaikki katolilaiset merkit. Kuusiston piispanlinnalla oli siis liian suuri valta valtakunnassa.

Kaari Utrion tarinankerronta on todella koukuttavaa. Hänellä on taito nostaa esille satojen vuosien takaiset näkymät, aivan kuin katselisi elokuvaa. Ursula Särkilahden maailmalla laajasti opiskellut veli tuli takaisin Suomeen julistamaan Martin Lutherin oppia. Petrus Särkilahti oli ensimmäinen pappi, joka saarnasi Lutherin oppia Turun tuomiokirkossa. Vastaanotto oli alkuunsa todella vastahakoista.

Anno 1520-1523. Tanskan kuningas Kristiern Tyranni toi maahan voutinsa, verikoirat, jotka imivät valtakunnan tyhjäksi. Kaikkea Jumalan lakia halveksien kuningas antoi mestata ja ilman ripin lohtua surmata maan uljaimmat ja ylhäisimmät herrat. Korkeat rouvat hän raahasi vankeuteen missä monet nääntyivät ja kuolivat ruton turmaan.

Kirjan toinen päähenkilö oli rouva Margareeta Eerikintytär Vaasa, tulevan kuninkaan Kustaa Vaasan sisko. Tanskan kuninkaan valloitettua Ruotsi-Suomen, kuningas siis mestautti melkein kaikki aateliset miehet. Aatelisnaiset joutuivat Tanskaan vankilaan, myös Joakim Brahen vaimo Margareeta lapsineen ja Margareetan äiti. Ollessaan Tanskassa vankilassa, Margareeta hoiti kahta ruttoon sairastunutta miestä. Toisesta tuli hänelle lopulta aviomies. Hulttio mies, vaikka oli kreivi. Ursulaa ja Margareetaa yhdisti sama ikä ja se, että he molemmat seurasivat sydämen ääntä. 

Kaari Utrion Aatelisneito, porvaristyttö on historiallinen tarina, jossa yhdistyvät 1500-luvun  ihmiset ja tapahtumat huikean mielikuvituksen kera upeaksi lukukirjaksi. Huikean hieno 50 vuotta vanha historiallinen tarina.

Ps. Onnea syntymäpäivän johdosta Kaari Utrio!

 

Kaari Utrio, Aatelisneito, porvaristyttö *****

Tammi 2009

s. 368

Ensimmäinen julkaisu 1974

1500-luku

Martin Lutherin oppi tuli pohjolaan

Kuusiston piispanlinnan tuho

 

Kaari Utrio: Rautalilja

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Kaari Utrio: Vendela

Kaari Utrio: Vehkalahden neidot

Anna-Liisa Haavikko: Kaari 

Jørn Lier Hors: Tapaus 1569

 

 

Kärpänen lensi vesilasin reunalle. Wisting huitaisi sen pois ja meni istumaan auringonvarjon alle suojaan. Hän joi puoli lasillista ja katsoi askelmittarin lukeman puhelimen sovelluksesta. Melkein neljätuhatta, eikä kello ollut vielä kahtatoistakaan.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin dekkari Tapaus 1569 jatkoi William Wisting dekkarisarjaa kesäloman merkeissä. Jo eläkeikää lähestyvä Larvikin poliisin rikoskomisario Wisting vietti lomaansa, kun postilaatikkoon alkoi tipahdella erikoisia kirjeitä. Ensimmäisessä kirjeessä oli erään vanhan tapauksen numerosarja. Wisting ei itse ollut mukana tapauksen tutkinnassa, mutta päätti lomalla tutkia kyseistä tapausta. Aikaa oli riittämiin, sillä naapuritalossa asuva tyttö ja tytöntyttö olivat mökkeilemässä, eikä Wistingiä tarvittu lastenhoitoapuna.

Hän avasi postilaatikon. Sen pohjalla oli valkoinen kirjekuori. Pitkään hän vain seisoi ja katsoi välillä ympärilleen ja välillä postilaatikkoon. Sitten hän otti kuoren kahdella sormella. Samanlaiset kirjaimet, mutta vain hänen nimensä tällä kertaa. 

Wisting sai siis useamman nimettömän kirjeen. Kyllähän kokenut poliisi ymmärsi nopeasti, että joku tai jotkut halusivat hänen huomionsa kiinnittyvän tiettyihin tapauksiin, ja yhdistelevän niitä. Mutta mikä oli niiden taka-ajatuksena? Kyllähän Wisting löysi tekijät nopeasti, mutta tutkinta vaati hieman erikoisen lähestymistavan, sillä vanhojen tapausten tutkiminen kolahti henkilöihin, jotka niitä oli tutkineet.

Levottomuutta aiheutti se että henkilö, joka oli huomannut puuttuviin tietoihin sisältyvät mahdollisuudet, pysytteli piilossa.

Wistingillä oli siis kiirettä myös kesäloman aikana vanhan tapauksen tiimoilta. Tapauksen syyllinen istui tuomionsa, mutta kiisti koko ajan syyllisyytensä. Hän oli päässyt jo vapaalle. Saman aikaisesti Wistingin työpaikalla tutkittiin erään naisen katoamista. Jälleen kerran aviomies oli suurennuslasin alla, mutta kiisti syylllisyytensä, kun vaimo löytyi murhattuna.

Jørn Lier Horstin Tapaus 1569 tutki menneisyyden ja nykyisyyden murhamysteerejä koukuttavaan tapaansa.

Jørn Lier Hors, Tapaus 1569 *****

Suom. Päivi Kivelä

Otava 2024

s. 373

Sak 1569 2020

Dekkari

William Wisting-sarja

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Jørn Lier Horst: Hiljainen meri

Jørn Lier Horst: Kadonnut Felicia

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja

Jørn Lier Horst: Hylkiöt

Jørn Lier Horst: Tulikoe

Jørn Lier Horst: Luolamies

Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst : Yksi ja ainoa

Jørn Lier Horst: Suljettu talveksi

Jørn Lier Hors: Yömies

Jørn Lier Hors: Tapaus 1569

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

 

Hän ottaa kiiltävän, mustavalkoisen kuvan varoen esiin ja pitelee sitä reunoista peukalonsa ja etusormensa välissä. Silmät kostuvat kyynelistä, samassa, kuten aina. Kuva muuttuu sumeaksi, eikä hän näe sitä kunnolla, mutta se ei haittaa. Hän tietää, miltä se näyttää, muistaa jokaisen yksityiskohdan. Nisse.

Karin Collinsin uskomattoman hienossa trilogiassa on ilmestynyt toinen osa nimeltään Sun luonas kaipuuni on. Ensimmäinen osa sijoittui Hankoon. Toisessa osassa hankolaiset ovat asuneet kuka missäkin evakossa, sillä Hanko luovutettiin rauhanehdoissa Neuvostoliitolle 30 vuodeksi. Sitähän ei kukaan suomalainen hyväksynyt, eikä hyväksyisi tänäkään päivänä.

Yllä olevassa lainauksessa edellisestä kirjasta tutuksi tullut ikääntynyt kalastaja Hjalmar kaipasi pientä lapsenlastaan Nisseä, joka oli vaarin silmäterä. Tietysti pojanpoika oli tärkeä myös hänen vaimolleen Saralle. Pojan Berndt-isä oli töissä maanpuolustuksen leivissä Helsingissä, eikä ehtinyt ajattelemaan poikaansa. Hänen mielestä oli parempi, kun Nisse oli turvassa Ruotsissa. Sieltä oli jo lähetetty adoptiopaperitkin. Tieto adoptiosta oli isku Hjalmarin sydämeen. Hjalmar ja Sara viettivät evakkoaikaansa Saran siskon perheen maatilalla Bromarvissa.

Niin arpinen ja erilainen kuin Helsinki onkin, se on yhä olemassa. Disa tunnistaa siellä täällä rakennuksia ja näkymiä, jotka eivät ole olennaisesti muuttuneet sitten hänen lapsuutensa. Hän lupaa itselleen arvostaa niitä, hän lupaa, ettei koskaan pidä elämän turvallisia kulisseja itsestäänselvyytenä, vaikka tietääkin, ettei pysty pitämään lupaustaan. Ihminen on luotu unohtamaan vaikeudet, luotu vähättelemään kokemaansa tuskaa ja katsomaan toiveikkaasti eteenpäin.

Ensimmäisen kirjan tanssiaisten kuningatar, Bellevue-hotellin johtajatar Disa, asui Helsingissä, mutta kaipasi Hankoa, hotelliaan ja hotellityötään. Helsingissä hän teki töitä professorin taloudenhoitajana ja yöt, ihanat yöt hän nukkui  Bergströmin kainalossa tämän asunnossa. Oman asuntonsa hän oli vuokrannut karjalaisille evakoille. Bergström tuli aiemmin tutuksi Bellevue-hotellin talonmiehenä. Tässä tarinassa Bergströmistä nousi esille uusia puolia, mitkä yllättivät Disan. Disa halusi auttaa sodan uhreja. Niinpä hän löysi itsensä läheisestä sairaalasta ja tutun haavoittuneen.

Miltähän tuntuu jakaa vuode rakastettunsa kanssa? Ajatus valvottaa Ainoa monena yönä, kun hän yrittää palauttaa mieleensä uusia yksityiskohtia kohtaamisistaan Berndtin kanssa. Miehen pehmeistä huulista ja jäntevistä käsivarsista. Niskan sileästä ihosta juuri siinä hiusrajan kohdalla, ja lämpimästä hengityksestä Ainon poskea vasten.

Nuori Aino kirjoitti ylioppilaaksi Tammisaaressa. Hänen vanhempansa olivat evakossa Kemiön saarella. Aino jäi kuitenkin tammisaarelaiseen kauppaan töihin ja kaipasi kovasti Hankoa  ja miesystäväänsä. Berndt ei ollut innokas kirjoittamaan, eikä oikein ymmärtänyt sitä, että Aino tarvitsi enemmän yhteydenpitoa ja läheisyyttä. Lopulta Berndt ymmärsi tilanteen, ja Ainonkin päiviin tuli lisää toimintaa, kun hän aloitti työnsä lehden toimituksessa.

Lippu on nostettava. Se on tärkeää, luutnantti tähdentää. Kaikki muu voi odottaa, mutta siniristilippu on nostettava liehumaan.

Karin Collinsin  Sun  luonas kaipuuni on vei ensimmäisestä kirjasta tutut hankolaiset evakkomatkalle, ja seurasi heidän elämäänsä parin vuoden ajan, kunnes tuli aika ottaa Hanko takaisin. Upea tarina, jossa kiinnostavat henkilöhahmot: Hjalmar, Disa ja Aino, tekivät arkisen elämän näkyväksi sotien välimaastossa. Kirja on täynnä tunteita ja tunnelmia.

Karin Collins, Sun luonas kaipuuni on *****

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

S & S 2024

s. 430

Hos dig min längtan är förtöjd 2024

1940-41 

 

Kiitos Tuijata Naistenviikko-lukuhaasteesta

 

#naistenviikko2024 - lukuhaasteen koonti

 

Sara Strömberg: Hakkuu

Kristin Harmel: Katoavien tähtien metsä

Kaisu Tuokko: Yksin

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on 

 

Kiitos Tuijatalle kesäisestä lukuhaasteesta <3

Kaisu Tuokko: Yksin

 

Kun pääsin lähemmäksi näin jalan, vaikka en ensin tajunnut sitä jalaksi, vaan luulin sitä joksikin vaalen liilaksi esineeksi, joka jotenkin törrötti vaatekasan alta.

Kaisu Tuokon dekkari Yksin on toinen osa Kristiinankaupunkiin sijoittuvassa sarjassa. Ensimmäisen osan nimi oli  Kosto, ja siinä tutkittiin erään nuoren pojan murhaa. Yksin dekkarissa tutkinnanjohtaja Mats Bergholm tutki Myllykalliolta löytyneen uhrin kuolemaa tutkijatiiminsä kanssa. Jälleen toimittaja Eevi Manner löysi ensimmäisenä uhrin henkilötiedot, ja pystyi auttamaan nuoruuden ihastustaan eteenpäin tutkinnassa.

Kristiinan kirja- ja värikauppa oli kiinnostava sekoitus kirjakauppaa, maalikauppaa ja lelukauppaa. Pienellä paikkakunnalla piti erikoiskaupan kattaa monta alaa ollakseen kannattava.

Kristiinankaupunki näyttäytyy kirjassa mukavan kesäisenä ja idyllisenä paikkana. Eevi oli paluumuuttaja, sillä hän oli ostanut lapsuudenkotinsa vanhemmiltaan. Työuupumus hellitti rauhallisissa lapsuusmaisemissa, mutta nyt oli kuvioissa raskaat hedelmällisyyshoidot. 

Eeville tuli muitakin murheita, esim. Matsin narkomaaniveli ilmestyi Eevin kotiin. Hänen jälkeensä Eevi auttoi erästä lapsuudenystäväänsä, jonka kotiolot olivat räjähdysherkässä tilassa. Lisäksi Eevin kännykkään oli ilmestynyt ikäviä viestejä ym. Poliiseillakaan ei mennyt oikein hyvin, ja vaikutti, että vankilaan joutui ihan väärä henkilö.

Kaisu Tuokon Yksin dekkarissa sai jännittää, ja kirjan loppu koukutti tuleviin tapahtumiin. Saa nähdä miten Eevin romanssihaaveiden kanssa käy jatkossa.

 

Kaisu Tuokko, Yksin *****

Otava 2024

s. 299

Dekkari

Cosy crime

Eevi Manner-sarjan 2. osa 

 

Kaisu Tuokko: Kosto

 

  Kiitos Tuijata Naistenviikko-lukuhaasteesta.

Kristin Harmel: Katoavien tähtien metsä

 

Vanha nainen oli tarkkaillut Jüttnereita jo lähes kaksi vuotta ja tiesi heistä asioita, joilla oli merkitystä hänen tulevalle tehtävälleen.

Yhdysvaltalaisen Kristin Harmelin Katoavien tähtien metsä pohjautui tosielämän kuvauksiin aikana, jolloin natsit olivat vallassa, ja tappoivat järjestelmällisesti juutalaisia, ja siinä sivussa muitakin. Ihan järjetöntä puuhaa.

Kirjan alussa eräs todella iäkäs nainen, Jerusza, tarkkaili pienen perheen elämää Berliinissä vuonna 1922. Perheellä oli 2-vuotias lapsi, jonka iäkäs nainen kävi sieppaamassa yön pimeydessä ja vei lapsen syvälle metsään.

Jotain oli kuitenkin tekeillä, ja kun Yona täytti kaksikymmentä, maailma metsän ympärillä oli muuttunut vihaiseksi. Maa ärisi, lentokoneet jylisivät usein taivaalla rikkoen hiljaisuuden. Joskus kaukaa kuului räjähdyksiä ja ääniä, jotka olivat Jeruszan mukaan peräisin sotilaiden aseista, ja vaikka Yona rukoili tätä kertomaan, mitä oli tekeillä, vastaukset olivat epämääräisiä.

Jerusza oli kasvattanut tytön, Yonan, selviämään metsissä. Tuli aika, että Jerusza kuoli ja Yona oli yksin metsässä. Pian hän huomasi, että sinne oli hakeutunut muitakin ihmisiä, ihmisiä jotka pakenivat natseja, keskitysleirejä, tappamista. Yona ryhtyi auttamaan ihmisiä selviytymisessä. Hän koki mm. ensimmäisen ihastumisensa ja auttoi synnytyksessä. Jerusza oli kasvattanut vahvan ja seikkailuhenkisen tytön, joka ei pienistä säikähtänyt ja osasi piiloutua sekä hankkia ruokaa metsän antimista.

Minäkin olen rikki. Mutta joskus me sovimme yhteen juuri rosoisten reunojemme vuoksi. Joskus särkyminen tekee meistä vahvoja.

Kristin Harmelin Katovien tähtien metsä loihti kiehtovasti esille tarinan rohkeasta Yonasta, jolla oli sydän puhdasta kultaa. 

 

Kirstin Harmel, Katoavien tähtien metsä *****

Suom. Aila Herronen *****

Tammi 2024

s. 326

The Forest of Vanishing  Stars 2021

1922-1945

 

 Kiitos Tuijata Naistenviikko-lukuhaasteesta

 

Sara Strömberg: Hakkuu

 

Hän ei koskaan uskonut, että hänessä on pahuutta, mutta oli hänessä. Kun päivä astuu yöhön, hän pitelee omaa kättään. Hänen kaltaistensa tyttöjen täytyy aina pidellä omaa kättään.

Ruotsalaisen Sara Strömbergin esikoisdekkari Hakkuu sijoittui Pohjois-Ruotsiin. Olin kerrassaan myyty tästä entisestä toimittajasta Vera Bergströmistä kertovasta kirjasta. Ei ihme, että kirja sai ilmestymisvuonna 2021 Vuoden dekkaritulokkaan palkinnon. 

Hakkuualueelta oli löytynyt naisen ruumis. Veran entinen pomo halusi häneltä artikkelin Kallissa murhatusta naisesta. Naisesta ja hänen lähipiiristä löytyi sitten tutkittavaa koko kirjan ajaksi. Yllä oleva tyttö oli menneisyydessä tehnyt pahojaan ja hänet oli huostaanotettu ja viety pois kotiseudultaan. Myös hänen ystävänsä oli huostaanotettu. Molemmat saivat tuomion alaikäisinä tehdyistä rikoksista. Hyvin ajankohtainen rikoskirja, kun alaikäisten tekemät rikokset ovat kasvussa myös Suomessa.

Jörgen ei pystynyt keskittymään, hän sai raivokohtauksia, kun opettaja komensi häntä. Hän ryntäsi ulos luokkahuoneesta monta kertaa viikossa eikä enää palannut sinä päivänä. Maria kohtasi hänet usein kotimatkalla.

Vera oli jo yli viidenkymmenen ja suri eroaan miehestään. Liittoa oli kestänyt 35 vuotta, mutta mies oli löytänyt uuden rakkauden. Veralla oli myös muita traumoja, joten hän oli viimeiset kuukaudet ollut masentunut. Sen lisäksi hänet oli pakotettu puolipäivätöihin apuopettajaksi kouluun. Entisen pomon soitto toi virkistävää vaihtelua vapaa-aikaan. Veralle oli jo lapsesta asti ollut selvää, että hänestä tulee toimittaja. Hän halusi kirjoittaa ja ottaa selvää asioista. Vera on nappivalinta tähän kirjaan, jolle onneksi tulee jatkoa.

Sara Strömbergin dekkari Hakkuu vei pohjoisruotsalaisiin maisemiin. 

Ps. Kirjailijan sukunimi on Strömberg ja hän on kääntänyt oman sukunimensä järjestyksen päähenkilö Vera Bergströmille. Myrskyvuori on muuntunut Vuorimyrskyksi.

Sara Strömberg, Hakkuu *****

Suom. Pekka Tuomisto *****

S & S 2024

s. 414

Sly 2021

Dekkari

Vera Bergström-sarja 1. osa

 

Kiitos Tuijata Naistenviikko-lukuhaasteesta.

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

 

Kaikki seinäkellot ja rannekellot siirretään tunnilla eteenpäin... Saksan aikaan.

Brittiläisen Lorna Cookin teos Ystävät, rakastavaiset, viholliset kertoi kaksi tarinaa, jotka sijoittuivat sota-aikaan ja vuoteen 2016 Guernseyn saarella. Kaksi siskosta Dido ja Persephone asuivat kaksitornisessa talossa, Deux Tourellesissa, kun Saksa miehitti Kanaalisaaret vuonna 1940. Miehitystä kesti viisi vuotta. Sotilaita sijoitettiin saarelaisten koteihin, myös Dido ja Persephone saivat kotiinsa saksalaisen upseerin. Mies vaikutti hyvinkin tutulta.

Mollyn ehdotus, että Lucy asuisi toistaiseksi Deux Tourellesissa, oli itse asiassa melko järkevä, sikäli kuin Dido ei ollut jättänyt taloaan perinnöksi kissaväelle. Ei olisi herkkua nukkua yksin isossa talossa, mutta parempi sekin kuin Claran katon alla.

Lucy oli tullut lapsuutensa kotisaarelle, koska Dido oli kuollut, ja heidän isänsä oli Didon lähin sukulainen. Saarella asui Lucyn Clara-sisko, mutta heidän välinsä olivat aina olleet riitaisat. Siskontyttö Molly oli ihana. 

Lucy ja Clara hoitivat hautajaiset ja muut järjestelyt, myös talo pitäisi järjestää myyntikuntoon. Deux Tourellesin lähellä asui mies, joka auttoi Lucya remppatöissä. Yhdessä oli kiva tutkia myös Didon menneisyyttä vanhoista papereista. Yllätys olikin mahtava, kun he löysivät vanhoista papereista tietoja, että Didolla oli ollut sisko, Persephone.

Monet saarelaiset säilyttivät radioita kätköissään, mutta jos saksalaiset löysivät ne, rangaistus oli ankara - vankeusrangaistus mantereella miehitetyssä Euroopassa.

Millaista on elää miehittäjien kanssa, siitä voit lukea Lorna Cookin teoksesta Ystävät, rakastavaiset, viholliset. Kirjailija on omistanut kirjan kaikille kanaalisaarelaisille, jotka kestivät natsien miehitysajan, juutalaisille, jotka karkotettiin, saarelaisille, jotka tekivät urhoollisesti vastarintaa, ja niille, jotka joutuivat vangituiksi eivätkä koskaan palanneet.

Lorna Cook, Ystävät, rakastavaiset, viholliset

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Bazar 2024

s. 451

The Girl from the Island 2021

Natsien miehitysaika 1940-45

 

 

Anu Vähäaho: Niin kauan kuin voit rakastaa

 

 

Paikka oli selvästi päässyt rapistumaan menneiden vuosikymmenten loistostaan: Koristeellista sisäänkäyntiä kannatteli neljä pylvästä, joiden lohkeillut valkoinen rappaus paljasti altaan punaiset tiilet. Komean ajopihan ääriviivat saattoi juuri ja juuri aavistaa sisäänkäynnin edustalla. Rakennuksen taakse oli kasvanut tiheä koivikko, jonka lehvästön rakosista välkkyi ilta-auringossa kilottava Pohjanlahti.

Anu Vähäahon historiallinen teos Niin kauan kuin voit rakastaa sijoittui jälleen Ouluun ensimmäisen teoksen tapaan. Kirjan sivuilla entinen kotikaupunkini nousi esille merellisenä kaupunkina, joka se onkin. Meri on läsnä vahvasti. Kirjan päähenkilönä toimi puukauppias Robert Stenmark, joka osti ränsistyneen kartanon meren rannalta Oulun läheisyydestä. Hänen äitinsä oli aikoinaan ollut kartanossa kotiopettajattarena, ja ajettu häväistynä pois.

Nainen sujahti ovista yhtä äänettömästi kuin oli ilmestynyt pimeästä. Robert hengitti hentoa kukkaista tuoksua, jonka tämä jätti jälkeensä. Se väreili ilmassa kuin henkiolento, jonka läsnäolon saattoi vain aistia.

Robert Stenmark oli vannoutunut poikamies, joka ei kaivannut vaimoa tai perhettä elämäänsä. Siitä huolimatta hänelle alkoi sadella kutsuja katsastamaan morsianehdokkaita. Sellainen löytyi myös uuden kartanon naapurista, Mirjalasta, kapteeninleski Salome Jaakson. Robert oli kohtelias herrasmies, komea katsella ja miellyttävä käytökseltään. Omaisuuttakin oli kertynyt runsaasti, joten upeaan kartanoon oli rouvaskanditaatteja tulollaan. Robertia vaan ei oikein kiinnostanut, sillä hän viihtyi yksin ja työnsä parissa. 

Salome sai suunnitella sisustuksen remontoituun kartanoon, ja Robert viihtyi Salomen ja hänen pienen tyttärensä seurassa. Salomen sydän sykki kiihkeästi ja odotukset olivat suuret. Pian Robert varmasti kosii häntä.

Naisen huulet mutruilivat tämän taistellessa naurua vastaan, eikä Robert löytänyt itsestään voimaa olla tälle äkäinen. Hän tarttui kirjaan. Sen kannessa luki koristeellisin kirjaimin Stenbacken Surullinen rouva - wanhan linnan kokemukset ja tarinat.

Turun työmatkallaan Robert tapasi hurmaavan nuoren kirjailijattaren, Ida Andbergin. Niinhän siinä kävi, että kun Salome odotti Robertin kosivan häntä, niin tulikin kutsu kihlajaisillalliselle kartanoon. Robertin ja Idan kihlajaiset olivat kuin punainen vaate Mirjalan naisille. Sellainen punainen vaate sitten ilmestyikin kartanon pihapiirin vanhaan mäntyyn. Oliko kyseessä pila vai oliko kyseessä kummitus? Ida halusi selvittää asian ja kenties kirjoittaa aiheesta kirjan.

Anu Vähäahon Niin kauan kuin voit rakastaa  nosti esille menneisyyden aaveiden lisäksi kolmiodraaman kiihkeitä tunnelmia merellisissä kartanomaisemissa. Kummituksia ja rakkautta 1870-luvun Oulussa. Suosittelen.

 

Anu Vähäaho, Niin kauan kuin voit rakastaa *****

S & S 2024

s. 574

Historiallinen rakkausromaani

1870-luku 

 

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies 

Meri Savonen: Amandan kolme kesää

 

Alaluomissa on pussit, jotka ylettyvät poskipäille. Yläluomet ovat paksut ja turpeat, oikeastaan kauniimmat kuin tavallisesti. Silmät ovat viirut jossain siellä välissä. Tältä näytän, kun olen itkenyt aamuun asti.

Meri Savosen Amandan kolme kesää valikoitui kepeäksi kesälomakirjaksi, mutta yllätys oli melkoinen, kun se ei sitä ollutkaan. Totta on, että kirjassa käsitellään tunteita, ja se minusta oli valtavan hienoa. Kirja alkoi siitä, kun kirjan päähenkilö ja hänen miesystävänsä erosivat toisistaan lopullisesti. Ensimmäinen kesä meni siis surussa ja murheessa sekä totutellessa uudelleen sinkkuelämään.  

Ei saakelin saakeli, puuskahdan ja peitän käsillä kasvoni. En voi näyttäytyä rappukäytävässä enää koskaan.

Amanda on tunteellinen tyyppi. Aika hauskakin loppujen lopuksi. Välistä sai kyllä tuntea myötähäpeää hänen tempauksilleen. Varsinkin silloin, kun kaikki kerrostalon ihmiset etsivät hänen... Enpäs kerrokaan mitä, vaan voit lukea sen tästä kirjasta. 

Amanda täytti 38 vuotta, ja hänen biologinen kellonsa oli tikittänyt jo pitemmän aikaa. Asiaan ei tuonut helpotusta edes se, että hänen siskonsa sai lapsen, sillä heille tuli erimielisyyksiä, eikä sisko halunnut olla tekemisissä Amandan kanssa. Niinpä hän ei nähnyt siskontyttönsä kasvuvaiheita.

Miten tuttua kauraa tuokin, että läheisillä sukulaisilla on huonot välit. Kyselee mistä perheestä vain, niin sisarukset ovat riidoissa keskenään tai vanhempien ja lasten välillä on riitoja. Tunteiden sanoittaminen on vaikeaa ja anteeksipyytäminen se vasta vaikeaa onkin.

Kuinka paljon kaikki, jotka minut tuntevat, nauraisivatkaan, jos he näkisivät minut täällä. Minähän inhoan jo matkalaukkujen kantamista.

Amanda oli opettaja ja hänellä oli pitkät kesälomat. Saadakseen rahaa unelmalomaansa varten, hän meni kesälomalla töihin muuttofirmaan. Muuttofirmajutuista voit lukea lisää kirjan sivuilta. Sen voin kertoa, että hauskaa oli ja ihan erilaista kuin opettajan työt. Illalla Amandan ei tarvinnut odotella, että nukahtaa, hän nukkui jo kuin tukki, kun pää koski tyynyyn. Sitä se ruumiillinen työ teettää.

- Pakko sanoo, että sä oot kyllä välillä aika outo.

Meri Savosen teos Amandan kolme kesää nosti esille suhteiden ja sinkkuelämän ihanuudet ja ongelmat. 

 

Meri Savonen, Amandan kolme kesää

Bazar 2023

s. 320

 

 

Ninni Schulman: Viimeiset leikit

 

Ingrid Wolt heilautti kassin olalleen ja astui vapauteen. Vaikka kello oli vasta puoli yhdeksän aamulla, laitoksen pysäköintipaikalla oli niin kuuma, että ilma tuntui väreilevän. Korkea ristikkoportti sulkeutui naristen hänen takanaan.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin dekkarit ovat parasta lukemista mitä tiedän. Schulmanin uusin sarja alkaa dekkarilla nimeltään Viimeiset leikit. Uuden sarjan päähenkilö on Ingrid Wolt, poliisi, joka joutui vankilaan. Nyt hän pääsi vapauteen, mutta työpaikan etsiminen tuotti hankaluuksia, sillä hänellä oli kokemusta vain poliisin työstä ja vankina olosta.

Hän vajosi sammalikkoon ja itki, kunnes kyyneleitä ei enää tullut. Sitten hän nuoli veren käsistään ja kääntyi taas kerran lähteäkseen kotia kohti. Muuta tietä ei ollut.

Ingrid Wolt päätyi asumaan pieneen kylään mahdollisimman kauas Tukholmasta. Hän ei halunnut kohdata entisiä kollegoitaan, eikä varsinkaan entistä miestään, joka myös oli poliisi. Hän pelkäsi ex-miestä ihan hirvittävästi.

Hän ei ollut enää sellissään, vaan nukkui yksin kaksoisvuoteessa Taalainmaalla, laventelilta tuoksuvissa lakanoissa. Hän oli vapaa.

Kävi kuitenkin niin, että eräs entinen kollega oli muuttanut takaisin kotiseudulleen. Ingrid ja kyseinen kollega olivat jo ennestään ystäviä, eikä ystävyys ollut kadonnut mihinkään. Ingrid sai ystävältään runsaasti apua, kun hän perustamansa yksityisetsivätoimiston puitteissa tutki erästä katoamistapausta. Vuosi aiemmin oli eräs 12v. poika kadonnut. Äiti palkkasi Ingridin tutkimaan tapausta. Oli aika saada selvyys sille, mitä oli tapahtunut.

"Sitä alkaa valehdella, jotta pystyisi jatkamaan elämäänsä, ja lopulta melkein uskoo valheensa itsekin."

Viimeiset leikit dekkarissa oli kesä 1983. Ajankuva näyttäytyi sopivasti kirjan tarinassa. Lapset keksivät itse leikkinsä, olivat paljon ulkona ja uimassa, harrastivat urheilulajeja, eikä digilaitteita ja  somettamista ollut häiritsemässä luonnollisia juttuja. Tarinassa kadonnut poika, nimeltään Mattias, oli innokas ihmisten haastattelija. Joskus hieman liiankin innokas. Niinpä hän tiesi yhtä ja toista salaisuutta kylän asukkaista. Hänelle oli kertynyt suuri määrä kasetteja, joiden sisällössä oli tutkittavaa. Poliisit olivat jättäneet vuosi aiemmin kaiken tutkimatta. Ingrid ei aikonut tehdä samaa virhettä.

Ninni Sculmanin dekkarissa Viimeiset leikit kohtasivat kesäinen idylli ja salaisuuksien verho. Loistava uusi dekkari, jonka loppukoukku nosti kaikki ihokarvat pystyyn. Suosittelen.

 

Ninni Schulman, Viimeiset leikit *****

Suom. Sirpa Hietanen

Tammi 2024

s. 421

Som vi lekte 2024

Dekkari

Cosy crime

Ingrid Wolt-sarjan 1. osa

Runohaaste

 

PYHÄT ON PIHLAJAT PIHALLA

 

Pyhät on pihlajat pihalla,

pyhä on kukka pihlajassa,

marjaset sitäi pyhemmät.

Pyhä on kuusikon käkönen,

pyhä on suvinen ilta,

pyhempi juhannusjuhla.

Pyhät on immen huulten marjat,

pyhät on ruusut neien posken,

pyhin puhtaus sydämen.

Puukko lyötiin pihlapuuhun

suvi-iltaman sulossa,

kevätlinnun kukkuessa.

Poika julma neion nuoren

miellytti metisin kielin

alla pihlajan pyhäisen

äiti vanhan nukkuessa.

Eino Leino

Kiitos Ankille Runohaasteen vetämisestä. 💛

Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

 

Olen 26-vuotias varhaisiän Alzheimeriin sairastunut nuori mies ja lähdössä viimeistä kertaa reissuun. Etsin seikkailuhenkistä seuraa viimeiselle matkalleni. Matkasuunnitelma suunnitellaan yhdessä Alpeille tai Pyreneille ehkä?

Ranskalaisen Mélissa Da Costan ihana kirja Kaikki taivaan sini on kertomus Émilen ja Joannen yhteisestä matkasta, sekä ystävyydestä ikävän sairauden pahentuessa matkalla koko ajan. Émilen vanhemmat olivat suunnitelleet, että heidän poikansa olisi tutkimussairaalassa viimeiset elinaikansa, mutta Émile halusi toteuttaa viimeiset unelmansa ennen kuolemaa. Hän halusi matkustella matkailuautolla, nähdä upeita maisemia, vaeltaa ja elää mahdollisimman vapaana ilman lääkkeitä ja hoitoja. 

Tällaista tyttöä Émile ei ole koskaan ennen tavannut: kanniskelee vesitankkeja tuosta vain ja nousee matkailuautoon tuntemattoman kanssa, mutta pelkää ukkosta. Émileä hymyilyttää. "Hyvää yötä, Joanne." 

Joannella oli omat traumansa matkalla mukana, mutta niistä voit lukea lähemmin kirjasta. Kirja koukutti matkaansa leppoisella feelgood-tyylillään. Kirjassa oli melkein koko ajan kesä. Ensimmäisten viikkojen aikana Émile oli vielä suhteellisen hyväkuntoinen, mutta sairaus paheni koko ajan. Kun hän joutui sairaalaan potilaaksi, hänet sidottiin sänkyyn kiinni, ettei hän pakenisi. No, Joannen avulla pakokin onnistui, ja matka jatkui. 

Myrtillen hääpuku on vanhanaikainen, väljä, nilkkoihin asti ulottuva mekko. Pitsinen yläosa peittää miehustan, olkapäät ja käsivarret ranteita myöten. 

Hätä ei lue lakia. Émile ja Joanne menivät naimisiin. Kirjan sivuilta voit lukea, miksi he menivät naimisiin, ja miten kaikki oikein tapahtuikaan. Kirjassa oli siis kivojakin tapahtumia sen lisäksi, että siinä oli koko ajan surku siitä, mitä Émilelle tulee tapahtumaan. Matka jatkui kuitenkin, ja lopulta kesä vaihtui syksyksi ja talveksi.

Mélissa Da Costa on julkaissut kirjan aluksi omakustanteena, mutta kirja on sen jälkeen julkaistu myös kustantamossa. Huikea löytö, josta haluaisin nähdä myös elokuvaversion. Tarinassa oli upeita maisemia, luontoa, tunnelmallisia pikkukyliä, mielenkiintoisia henkilöitä, iloa ja surua ja kyyneleiltäkään en voinut välttyä. Suorastaan rakastuin tämän kirjan tunteisiin ja tapahtumiin, joissa kiehtova luonto oli läsnä. 

Mélissa  Da Costan Kaikki taivaan sini oli kiehtovan koskettava lukuelämys.

 

Mélissa Da Costa, Kaikki taivaan sini *****

Suom. Saana Rusi *****

Tammi 2024

s. 646

Tout le bleu du ciel 2019

Feelgood

Pyrenneet ja Etelä-Ranska

Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi

 

Asettaudun kuskinpenkille ja säädän taustapeilit sopiviksi. Kurkistan peiliin ja olen juuri lisäämässä Studio Linea hiuksiini, kun Mika hyppää ensimmäiseltä askelmalta yhdellä loikalla autoon ja laskee pari kirjaa varausten laatikkoon. Mika on hyvä työkaveri, luotan häneen kuin kirjaan.

Sirpa Saarikosken kirjassa Kesä kasiysi kuljettiin kirjastoauton matkassa, sillä päähenkilö Kati oli kirjastoauton kuski. Reipas sinkkunainen, joka tykkäsi rokista. Työkaveri Mika oli sen sijaan rauhallisempi tapaus, jolle Kati päätti hommata kesän kunniaksi tyttökaverin. Kirjastoala on kirjoittajalle tuttu työn puolesta, joten kaikki hauskuus yhdistettynä kirjastoautoon oli positiivista luettavaa. Mieluummin näin kuin tiukan asiallisesti.

Täällä tulee paljon kesämökkiläisiä lainaamaan. Alkukesällä Mika teki erikoiskattauksen dekkareita tarjolle etuhyllyyn, ne ovat tehneet hyvin kauppansa: Pakkanen, Arhippa, Joensuun Harjunpäät ja uudempi, mitä en ole ehtinyt itsekään lukea, Reijo Mäki.

Olisihan se aika ihmeellistä, jos kirjaston työntekijät eivät lukisi itse kirjoja. Niistähän kysellään ja puhutaan koko ajan. Meidänkin kirjastoon oli laitettu kesäkattaus kirjoja, ja olen siitä poiminut useamman kirjan luettavaksi, myös tämän Kesä kasiysi teoksen. Kiitokset vain Kaarinan kirjaston henkilökunnalle hyvästä palvelusta.

On sankariolo. Aion kertoa Mikalle tästä, se ei ikinä usko että olen käynyt marjassa. Onkohan Eeva jo lukenut Mikan kirjeen? Onko soittanut Mikalle? Muistin viime tingassa lisätä kirjeeseen puhelinnumeron ja tekstin "saa soittaa".

Apua, että tuon Katin kanssa oli lystiä. Suupielet olivat melkein koko ajan korvissa kiinni. Kaikenlaista jännää satui ja tapahtui. Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista oli, kun Kati pisti hiuksensa käpyjen ympärille, että saisi illaksi hurmaavat kiharat. Siitäkin voit lukea kirjasta. Lupaan, että hauskaa on. Tätä kirjaa ei tarvinut ottaa turhan vakavasti.

Sirpa Saarikosken Kesä kasiysi kirjassa soi musa ja kirjastoauton matkassa oli fiilinkiä.

 

Sirpa Saarikoski, Kesä kasiysi

Karisto 2017

s. 176

Feelgood