perjantai 22. maaliskuuta 2013

Lähiöoksennus



Lähiöoksennus (Kovakantinen)



Anu Juvosen tupakansavunhajuisen esikoisromaanin nuoret tytöt kasvoivat ja kävivät koulua 80-luvun Kannelmäessä, helsinkiläisessä lähiössä, jossa elämän nurjat puolet koskettivat näitä kolmea ystävää liian läheltä. Kirjan nimi Lähiöoksennus (Minerva 2013) ei ehkä houkuttele lukijoita, mutta kirjan tarina kolmesta peruskoulun yläasteen tytöstä on sen verran hellyttävä, että toivon, että nimi ei olisi este sen lukemiselle. Anu Juvonen ei kirjoittanut tyttöjen kasvukertomuksille ruusuista tunnelmaa, vaan se on ankean lähiön ohdakkeinen tunnelma, jossa tytöt välttelevät Kannelmäen poikia, jotka tahtovat tytöiltä vain sitä. Kuitenkin tytöt haaveilevat ja puhuvat paljon rakkaudesta ja poikaystävästä, suudelmista ja ensimmäisistä seksikokeiluista.

Kirjan päähenkilö on 14v. Katja, joka asuu yksinhuoltajaäitinsä, isonveljensä ja ukkinsa kanssa nelistään, sillä isä häipyi ajat sitten toisen naisen matkaan. Äiti yritti selvitä laskuista ja teki ylimääräisiä työvuoroja sairaala-apulaisena, sillä isä vältteli elatusmaksuja. Lapset saivat kasvaa omin päin, eikä äiti ollut huolehtimassa missä ja kenen kanssa Katja milloinkin oli. Äiti ei tiennyt tupakanpoltosta ja viikonloppujen humalahakuisesta juomisesta milloin missäkin loukossa. Rahaa kului kovasti ja jostakin tyttöjen oli viinarahansa hankittava.

Katjan luokkakaveri Mirri asui hyvätuloisten vanhempiensa kanssa, rahasta ei ollut puutetta, mutta muuten elämä kohteli Mirriä kovalla kädellä. Tytöt eivät voineet taistella tuulimyllyjä vastaan. Mirri vihasi kaikkea ja kaikkia ja viikonloppuiset juomingit pahensivat tilannetta. Uskovaisen yksinhuoltajaäidin tyttö Sanna tuli tyttöjen ystäväksi sattumalta. Sanna oli sen verran rohkealuonteinen, että Katja ihastui ikihyviksi Sannan ystävyydestä, koska Mirri alkoi olla jo niin masentunut, että viikonloppuiset juomingit olivat käyneet surkeiksi Mirrin vuoksi. Sannalta eivät konstit loppuneet rahanhankinnassa ja tytöt perustivat yhteisen yrityksen, viinarahat eivät loppuneet.

Tyttöjen elämään mahtui muutakin kuin tupakanpolttoa ja juomista, sillä he kävivät kuitenkin koulua ja rippijuhlat olivat kesän kohokohta. Kolme silmäparia etsi sinnikkäästi koko ajan ihastuksen kohteita. Mirri ihastui aikuisiin miehiin, mutta Katja ja Sanna etsivät pitkätukkaisia poikia, mieluummin ei Kannelmäestä. Kirjan tarinasta löytää varmasti moni entinen lähiönuori omaa 80-luvun nuoruuttaan tuon ajan musiikista, vaatteista ja tapahtumista, joihin kirjailija on paneutunut perusteellisesti. Teksti on kuin mustaa komediaa ja nuorten tyttöjen kohellusta, kun he yrittävät aikuistua liian varhain ja joutuvat kokemaan kipeitä kokemuksia. Tunnelma oli kuin katselisi nuorista tehtyä elokuvaa tai teatteriesitystä, haikea ja välillä naurettava salailuineen ja omine selviytymiskeinoineen. Joskus olen kuullut sanonnan "nuoruus on hulluutta", ja tässä tarinassa sanonta pitää paikkansa. Elämä satuttaa, se on ehkä tärkein tämän kirjan sanoma ja ystävyydessä on voimaa, vaikka vain sen lyhyenkin ajan, kun omistaa ystävän ja on joku jolle kertoa ikävistä kokemuksista ja tuntemuksista. ***
ps. kirjasta on blogannut myös Mari A

6 kommenttia:

  1. Tässä on kyllä harvinaisen rumat kannet :) Toisaalta sattuvat hyvin yhteen nimen kanssa. Vaikuttaa nostalgiselta paketilta, jonka voisin johonkin väliin lukaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjuutta ja ankeutta on kyllä korostettu minusta liikaakin nimellä ja rumalla kannella, mutta kuten sanoit sattuvat hyvin yhteen. Puhekieli on myös sieltä ronskimmasta päästä, kuten osalla nuorisoa on ;)Hurjan paljon nostalgiaa nuoruuteen, aikaan kun tupakka roikkui melkein jokaisen suussa sisällä ja ulkona ja koulujen pihoilla oli tupakkapaikat..

      Poista
  2. Tässä kirjassa oli kyllä kuuri sitä, hurjan paljon nostalgiaa, vaikka en olekaan lähiössä kasvanut.

    Oli kiinnostavaa kurkistaa elämää helsinkiläiseen lähiöön ja verrata omaa maalaiskaupunkilaista elämää, jossa gunnarit soivat yhtä lailla, Kantsun tapahtumiin.

    Jotenkin tuntuu vain tärkeältä, että joku kirjoittaa lähiö- ja kasarielämän esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kasvanut maalaiskylässä, mutta samoja nuoren ihmisen ajatuksia löysin kirjasta, nostalgiaa...me kuunneltiin Hurriganesia, Sladea, Jimi Hendrixiä, Janis Joplinia, David Bowieta...pikkutytöt olivat antaneet minulle lempinimen Janis Joplin (ehkä ulkonäön perusteella)...oli kiva kuulla se jälkeenpäin aikuisena ;)

      Poista
  3. Mitä enemmän luen arvosteluja tästä kirjasta, sitä enemmän haluan tämän lukea! Kiinnostaa kovasti sekin, miten paljon tuttuutta voin tuosta kokea. Luulen, että melkoisesti sillä nuo ajan muoti-ilmiöt kuulostavat tutulta, samoin se tietty "yksinkertaisuus" tuona aikana.

    Itse kävin ala-asteen lähes kokonaan Pasilassa. Siellä vessat olivat rakennuksen ulkosivuilla: poikien vessat talon toisella puolella, tyttöjen vastakkaisella puolella. Tyttöjen puolelle oli lisäksi maalattu viiva maahan, jota pojat eivät saaneet ylittää. Luonnollisesti oltiin välillä "tuhmia" ja viiva ylittyi :D

    oi tätä nostalgiaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä juttu, että jotkut kirjat, kuten tämä Lähiöoksennus, herättävät omat muistot samasta ikäkaudesta ja mieleen tulee kaikenlaista tuhmaa, mitä nuorena tuli tehtyä ;)
      Suosittelen lukukokemusta.

      Poista