lauantai 30. maaliskuuta 2013

Viveca Sten: Sisäpiirissä


Sisäpiirissä (Kovakantinen)



Tutustuin tv-sarjan välityksellä ruotsalaisen Viveca Stenin Sandhamn-sarjaan, jossa tapahtui rikoksia Tukholman ulkosaaristossa. Sarjan tapahtumissa oli aina kesä, aurinko paistoi ja maisemat olivat upeita. Sama aurinkoinen kesäteema jatkuu myös Sisäpiirissä, joka on Sandhamn-sarjan toinen osa. Sisäpiirissä (I den innersta kretsen 2009, suom. 2013 WSOY) kirjan päähenkilö on pankkijuristi Nora, joka edellisessä kirjassa melkein kuoli tulipalossa. Noran perheeseen kuuluu aviomies Henrik ja heidän poikansa Adam ja Simon. Poliisin päätutkijana toimii tässäkin kirjassa Thomas, joka on Noran hyvä ystävä.

Sandhamnin saarella asuu rikkaita ihmisiä, joiden harrastuksiin kuuluu mm. purjehduskilpailut. Kirjan alussa eräs rikas liikejuristi ammuttiin samalla hetkellä, kun purjehduskilpailun lähtölaukaus pamahti. Ympärillä oli valtava määrä veneitä ja ihmisiä, joten poliisilla alkoi ankara kilpajuoksu murhaajan kiinnisaamiseksi, sillä myös toinen juristi, joka kuului samaan purjehdusseuraan, ammuttiin. Kirjassa liikutaan siis tosirikkaiden seurapiireissä, jossa rahalla ei enää ollut merkitystä, vaan murhan motiivia oli kaivettava muista tekijöistä, kuten esim. rakkaudesta, mustasukkaisuudesta, ylpeydestä, maineesta ja petoksesta.

Thomaksen tutkiessa murhia, Nora yrittää selvitä edellisen kesän kriisistä, jonka lopussa hänen vanha ystävänsä kuoli ja jätti talonsa perinnöksi Noralle. Nora ei halua luopua talosta, mutta Henrik haluaa talosta saatavat miljoonat. Heidän avioliittonsa joutui talon ja aiempien tapahtumien vuoksi kriisiin, joka ei selviä tämän kirjan aikana. Henrikin pysytellessä pois kotoaan, Noralle jää aikaa auttaa poliiseja kuolleen juristin papereiden selvitystyössä.

Sisäpiirissä on kevyen sorttinen viihdedekkari, joka ei vie yöunia, sillä siinä ei ole trillerimäisiä jännityskohtia ja poliisit saivat selvitettyä murhaajan, joka lukijalle käy kyllä selville paljon aikaisemminkin. Kirjasta tuli mieleen Agatha Christien Miss Marplen tutkimukset, joissa ruumiita tuli läjäpäin, mutta silti niitä selviteltiin ruokailemalla ja juomalla välillä teetä, kuten tässäkin kirjassa. Pidin tv-sarjasta kovasti, sillä näyttelijät ja tarina olivat hyviä. Sisäpiirissä -kirjaan olisin kaivannut enemmän toimintaa ja jännitystä. Loppuluku oli mainio ja ehkä hiukan ilkikurinenkin, ei paha. **

2 kommenttia:

  1. Hih, tämä kirja kiinnostaa ja odottaa kirjahyllyssää lukijaansa... Viveca Stenistä sain sellaisen käsityksen, että hänen kirjoissaan tärkei(n)tä ovat henkilöiden väliset suhteet. Ja koska Sten on aika rikkaista piireistä, niin varmaan helppo kuvata niitä rikkaita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että Sten käsitteli näitä suhteita tarkkaan, naisellinen näkökulma. Sten on itse juristi, joten ne asiat oli kirjassa hyvin esillä ja hänhän asuu Sandhamissa kesäisin, joten ilmeisesti siksi kirjoissa on aina kesä. Ihan mukava lukukokemus.

      Poista