Camilo José Cela: Mehiläispesä

Elokuun nobelisti Kirjasähkökäyrässä on espanjalainen Camilo José Cela (1916–2002). Cela sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1989. Celan pääteoksena pidetään Mehiläispesää, joka julkaistiin vuonna 1951 Argentiinassa, koska se ei läpäissyt Espanjan diktatuurin ajan sensuuria. Sensuurin mukaan teos sisälsi eroottisia kuvauksia. Vuoden 2014 lukulasieni avulla luettuna, kirjan eroottiset kuvaukset olivat todella laimeita. Ehkä homopari oli liikaa 1951-luvun sensuurille. Naisille ei juuri montakaan uraa ollut tarjolla kirjan kuvauksissa, joten rahat oli kerättävä elämiseen sieltä mistä sen sai. Minusta kirja oli yhteiskuntakriittinen teos, joka vertasi todella köyhien ja rikkaiden ihmisten eroja. Aika paljon kirjassa ihmiset laskivat rahoja ja mihin ne riittivät. Kirja kuvasi ihmisten arkielämää 1940-luvulla, jolloin saksalaiset sotajoukot lähestyivät Espanjaa. Lisäksi kirjan sivuilla sivuttiin salakokoontumisia, mutta aivan ohimennen.

Asiakkaat nojailevat kyynärpäillään pyöreitten pöytien kallisarvoiseen marmoriin. Nähdessään omistajattaren kulkevan ohi he tuskin enää edes vilkaisevat häneen. He miettivät hajamielisinä maailman menoa, tämän nykyisen maailman, joka ei herra paratkoon, ole lainkaan sellainen kuin se voisi olla, maailman jossa asiat menevät aina vain hullummin ilman että kukaan osaisi selittää miksi – ehkäpä kaikki johtuukin jostain mitättömästä pikkuseikasta.

Kirjan kulisseina toimi mm. doña Rosan kahvila, jonka omisti rikas ja pahasisuinen doña Rosa. Cela on tuonut esille myös tämän epämiellyttävän naistyypin, joka ei ole tarvinnut miehiä kerätäkseen omaisuutensa, mutta työntekijät vihasivat häntä. Olisin pitänyt enemmän kirjasta, jos kirjan henkilökaarti olisi ollut pienempi, sillä nyt minulla oli vaikeuksia pysytellä kaikkien henkilöiden tekemisissä mukana, mutta aika monen kirjan henkilön kanssa doña Rosa sai riidan aikaiseksi. Moni kirjassa kuvatuista henkilöistä oli Cafe doña Rosan vakioasiakas.

Aamu etenee hiljakseen, se mönkii kuin mato kaupungissa asuvien miesten ja naisten sydänten yli; se törmää melkein lempeästi vasta-auenneisiin silmiin, silmiin jotka eivät milloinkaan löydä uusia horisontteja, uusia maisemia, uusia kulisseja.

Aamu, tämä ikuisesti toistuva aamu, on kuitenkin sen verran leikkisä, että se yrittää muuttaa kaupungin kasvoja, tämän hautakammion, tämän mehiläispesän…

Kirjassa ei ole mehiläispesiä eikä mehiläisiä vaan mehiläispesä kuvasi kaupunkia ja sen ihmisiä. Doña Rosa oli ilmeisesti jonkin sortin kuningatarmehiläinen, jonka ympärillä hyöri tarjoilijat ja asiakkaat koko vuorokauden ajan. Ihmisten arkisten aherrusten taustalla vaani Hitler sotajoukkoineen, joka ei voinut olla vaikuttamatta ihmisten mielialaan, joka oli hätäinen ja päätökset tehtiin nopeaan tahtiin. Silti oli aikaa istahtaa kahvilaan, juoda kahvia ja ostaa tupakanmyyjältä tupakka tai sikari.

Camilo José Cela, Mehiläispesä ****

suom. Leila Ponkala

Otava 1989

La Colmena 1951

s. 272