maanantai 31. heinäkuuta 2023

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä #klassikkohaaste 17

 


Seurasi nyt kuritus äitin kädestä, käyden miehestä mieheen yli koko poikaparven; ja kova oli Kuokkalan korvessa rähinä. Kiivaasti kyllä käyttikin vitsaansa muori, mutta jahtivouti vakuutti heidän kuitenkin saaneen liian lempeän saunan.

Aleksis Kiven (1834-1872) klassikkoteos Seitsemän veljestä vuodelta 1870 valikoitui lukukirjaksi heinäkuiseen klassikkohaasteeseen. Kirjan alussa nuoret Jukolan veljekset olivat karkumatkalla, ja äitinsä oli etsinyt heitä pitkään. Pojat viihtyivät hyvin metsässä, sillä he olivat taitavia metsästäjiä, joten ruokaa riitti hyvin, ja mikä oli ollessa kesäisessä metsässä viettämässä vapaata. Koko Toukolan väki oli poikia etsimässä, joten löysivät lopulta mokomat jullikat. Selkäsaunahan siitä tuli, ja äiti käytti vitsaansa ankarasti.

Kaksi päivää on mennyt. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet, jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä. Niin he, aapiskirjat avattuina kourissa, harjoittelevat lukua hartaasti, hikisillä otsilla. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan penkillä pöydän takana. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeänurkassa lähellä ovea he seisovat, ja heidän tukkansa, jossa äsken oli kiemarrellut lukkarin jäntevä koura, töröttää vielä karkeassa pörrössä.

Kauan eivät pojat jaksaneet opetella lukemista, vaikka lukkari pönkkäsi oven lukkoon ja jätti heidät keskenään. Lukkarille ei riittänyt se, että repi tukkaa ja antoi piiskaa, vaan hän ei antanut veljesten edes syödä mitään. Veljeksille riitti kahden päivän koulutus ja selkäsaunat. Ikkunasta ulos ja karkuun.

Veljekset olivat rasavillejä ja tottelemattomia riitapukareita. Tappelut muiden nuorten miesten kanssa olivat yleisiä. Maanviljelys ja peltotyöt sekä karjan pitäminen ei kiinnostanut ollenkaan. Munat sai helpoimmin varastamalla naapureilta tai linnuilta.

Koska veljekset tykkäsivät metsästämisestä, he päättivät rakentaa metsään talon ja muuttaa sinne asumaan. Jukolan he panivat vuokralle. Kirjasta voit lukea, miten metsäpirtissä asuminen maittoi ja tulivatko veljekset toimeen keskenään.

Seitsemän veljestä teos on muotoutunut vuosien saatossa suomalaisten kansalliskirjaksi, ja Aleksis Kivestä on tullut suomalaisten rakastama kansalliskirjailija. Seitsemän veljestä kuvaa hyvin omapäistä ja sisukasta suomalaista luonnetta ja veljesten ulkonäkö kuvaa suomalaisten ulkonäköä vaaleaa harjastukkaa myöten. Kiivas luonne nuorempana tasoittui vanhemmiten, kun järki kasvoi päähän, ja kun aikansa oli päätä taottu milloin milläkin aseella, etupäässä haloilla.

Veljesten elämästä oli mukava lukea klassikkohaasteeseen. Luin aiemmin tänä vuonna Veli Haapalan teoksen Alexis, joka kertoi Aleksis Kiven elämästä. Päätin silloin, että Seitsemän veljestä pitää lukea mahdollisimman pian. Seuraavaksi Nummisuutarit. Kiven tuotanto on tullut tutuksi jo kouluaikana, sekä näytelmistä ja tv-elokuvista. Monet kirjan runot on sävelletty lauluiksi, joita laulettiin koulussa mm. Oravan laulu.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on huippuhieno klassikkokirja. Ensimmäinen julkaisu vihkosina oli vuonna 1870. Kirja oli jopa kolme vuotta julkaisukiellossa ilmestymisensä jälkeen ja julkaistiin romaaniksi vasta Kiven kuoleman jälkeen 1873. Teos on julkaistu nykyisin yli 20 maassa.

 

Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä *****

Karisto  1990 4. painos

s. 340

Klassikkoteos

1800-luku 



Kiitokset 17 Klassikkohaasteen vetovastuusta Oksan hyllyltä-kirjablogin MarikaOksaa.


Klassikkohaasteisiin lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

14. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 

15. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys 

16. Anni Blomqvist: Maija

17. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

 

perjantai 28. heinäkuuta 2023

Emily St. John Mandel: Lasihotelli

 


Missä minä olen? En meressä enkä missään muuallakaan, en tunne enää kylmää, en tunne mitään, tunnen rajan, mutten tiedä kummalla puolella olen, ja pystyn nähtävästi liikkumaan muistojen välillä kuin siirtyisin huoneesta toiseen.

Kanadalaisen Emily St John Mandelin Lasihotelli kietoi tarinaan, johon liittyivät keskeisesti Vincent ja hänen velipuolensa Paul, sekä muutama muu henkilö. Kirjan kuvioissa liikutaan Kanadan erämaassa, New Yorkin bisnesmaailmassa, valtamerten laivoilla ja jopa vankilassa.

Vincent lähti merille elokuussa 2013, kun taivas oli kirkkaansininen ja pilvet kuin popcornia.

Vincent oli nuoren elämänsä aikana elänyt monta elämää, tai hän oli ajautunut elämästä toiseen suunnittelematta juuri mitään. Hän oli lopettanut koulunsa, jättänyt työnsä ja elänyt pitkään elämää miljonäärimiehen rinnalla, joka työkseen huijasi ihmisiltä rahat pois. Elämä oli julkkiselämää, joten miehen jouduttua loppuelämäkseen vankilaan, Vincent piiloutui työskentelemään laivoille.

Paulin elämä oli kulkenut huumeiden matkassa. Hänenkin opiskelunsa olivat jääneet kesken. Hän oli kuitenkin kiinnostunut säveltämisestä, josta hän saikin kipinää elämälleen, joka kuitenkin oli kuin varjoelämää muiden ihmisten rinnalla.

Emily St. John Mandelin Lasihotelli loi sivu sivulta eteen outoja ihmiskohtaloita, joilla meni välillä hyvin ja välillä huonosti esim. miljonäärin joutuminen vankilaan oli valtavan suuri hyppy, mutta sitä tapahtuu myös tavallisessa elämässä, kun finanssimaailman huijaukset, veronkierrot ja muut vääryydet joutuvat tuomioistuinten eteen.

Emily St. John Mandelin Lasihotelli kertoi moraalisista ja taloudellisista romahduksista ja niiden seurauksista oudon koukuttavalla tavalla.

 

Emily St. John Mandel, Lasihotelli

suom. Aleksi Milonoff

Tammen Keltainen Kirjasto 2023

s. 320

The Glass Hotell 2020

 

Emily St. john Mandel: Asema 11

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

 


Niityllä, vähän matkan päässä louhokselta, häämötti jotain outoa. Jotain uhkaavaa. Kangas oli valkeaa kuin lumi, samoin kuin ruusu hänen ristityissä käsissään. Vaaleat hiukset levittäytyivät kuin hohtava sädekehä hänen päänsä ympärillä. Silmät olivat kiinni, kädet lepäsivät rinnan päällä. Hän näytti levolliselta. Kauniilta ja viattomalta.

Nilla Kjellsdotterin Taivaankartano jatkaa Murhia Pohjanmaalta-dekkarisarjaa todella koukuttavasti. Nuori tyttö löytyi kuolleena metsäiseltä niityltä. Hän oli ollut Vapaakirkon tyttöleirillä ja lähtenyt tapaamaan poikaystäväänsä. Oliko poikaystävä syyllinen? Elinin kuolemasta huolimatta, leiriä jatkettiin.

Kun Mija Wadö astui työhuoneeseensa vaasan poliisilaitoksella, hän käveli suoraan ikkunan luo avaamaan tuuletusluukun. Hänen poissaolonsa ja edellisen viikon helle olivat tehneet tehtävänsä.

Murhia Pohjanmaalta-sarjan päähenkilönä toimii Vaasan poliisin etsivä Mija Wadö. Ensimmäinen sarjan kirja oli nimeltään Kivipuiston tyttö. Siinä kuvailtiin sen verran pahoja lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, että ihan pahaa teki jo lukeakin, eikä ihme, että päähenkilökin oli sen jälkeen pitkällä sairaslomalla, sillä hänen mieleensä nousivat ikävät kokemukset omasta lapsuudestaan. 

Kun Mija palasi töihin sairaslomaltaan, hän joutui tekemisiin uskonnollisiin piireihin liittyviin henkilöihin, joiden taustoja kannatti tutkia tarkemmin. Leirin jatkaminen yhden leiriläisen kuoleman jälkeen, oli todella outoa. Lopulta aukesivat myös syyt,  mitä tarkoitusta varten leiri oli järjestetty. Voisiko noista syistä löytyä motiivi? Kiirettä piti, sillä toinenkin tyttö löytyi kuolleena.

Samassa tuska viilsi häntä. Sellaista kipua hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut. Hänen kurkustaan purkautuva ääni porautui syvälle paksujen betoniseinien uumeniin. Sillä hetkellä hän toivoi sisimmässään, että niin olisi myös käynyt.

Nilla Kjellsdotterin dekkari Taivaankartano vei kesäisiin luontomaisemiin. Nuoruus ja huolettomuus kuuluvat totta kai yhteen. Kirjailija on kirjoittanut dekkarin nuorista henkilöistä hyvin uskottavasti. Huolettomuudesta on usein kaikenlaisia seuraamuksia, ja niistä voit lukea lisää tästä kesäisen jännittävästä Taivaankartanosta.

 

Nilla Kjellsdotter, Taivaankartano *****

suom. Anna Heroja

Gummerus 2023

s. 420

Himmelsgården 2023

Dekkari

Murhia Pohjanmaalta-sarja 2. osa 

 

Kjellsdotter Nilla: Kivipuiston tyttö

maanantai 24. heinäkuuta 2023

Sofie Sarenbrant: Sielunkumppani

 

 

Rakasta elämää, valitse elämä.

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin uusimmassa dekkarissa, Sielunkumppani, päähenkilö Emma Sköld joutui tilanteeseen, jossa näytti siltä, että kaksi henkilöä on pian kuolemassa. Tilanne oli itsemurhatilanne ja kyseessä oli nuori äiti, jolla oli sylissään pieni vauvansa. Mitä ihmettä oli tapahtunut, että nuori nainen oli päättänyt tappaa itsensä ja vauvansa?

"Sitäkö sinä todella haluat?"

"Ei ole vaihtoehtoa."

Sielunkumppanissa syvennytään kyseisen nuoren naisen elämään ennen itsemurhatilannetta, ja siihen mitä tapahtui tilanteen jälkeen. Kyseinen nuori nainen oli ollut töissä yhteiskunnallisessa liikkeessä, mikä vastusti abortteja. Mitä salaisuuksia Emma löysi kyseisen liikkeen sisältä ja siihen kuuluvista henkilöistä? Lue lähemmin kirjasta.

Kaksikymmentäkuusi metriä. Tarvitaan paljon, että siitä selviytyisi ilman hengenvaarallisia vammoja. 

Emma Sköld on monet kerrat joutunut roistojen kohteeksi, niin myös tässä kirjassa, sillä aiemmin hän oli pidättänyt poliiseja, jotka murhasivat maahanmuuttajia. Nyt heidän päällikkönsä karkasi vankilasta, ja Emman koko lähipiiri joutui väkivallan uhan kohteeksi. Pääkohde oli tietenkin Emma, jonka he olivat yrittäneet tappaa jo aiemminkin, mutta epäonnistuneet. Lue kirjasta, miten roistojen suunnitelmalle kävi. 

Sofie Sarenbrantin dekkari Sielunkumppani jatkoi  Emma Sköld-sarjaa koukuttavan vauhdikkaasti.

 

Sofie Sarenbrant, Sielunkumppani

suom. Helene Bützow

Wsoy 2023

s. 474

Själsfränden 2022

Dekkari

Emma Sköld-sarja 10.osa

 

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

 


 

perjantai 21. heinäkuuta 2023

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule

 


Hän katsoi itseään kylpyhuoneen peilistä ja yritti olla armollinen. Tämä tapahtui kaikille. Joka ainoa päivä olisi pitänyt hyväksyä itsensä uudelleen, vähän vanhempana, vähän veltompana. Ei hän ruma ollut. Hänessä oli kuivakukkakimpun kauneutta, vaaleaa ja murenevaa.

Anna-Leena Härkösen uusin teos Huomenna hän ei tule kertoi varhaiseläkkeellä olevasta Elsasta. Elsa oli vuoden ajan ollut leski ja päivistä oli tullut tylsääkin tylsempiä, tai hänestä itsestään oli tullut. Kunnes eräänä päivänä hän tapasi nelikymppisen Valtterin. Elämään tuli selvästi uudenlaista säpinää. Tosin Elsan piti maksaa Valtterille ajasta, sillä hän oli maksullinen mies.

Kukaan ei tiennyt tästä. Jos Valtteri osoittautuisi paloittelumurhaajaksi, Elsan palaset saisivat mädäntyä, ennen kuin joku reagoisi.

Ennen ensimmäistä käyntiä Elsan ajatukset seilasivat villisti. Kyllähän ne siitä rauhoittuivat ja hyväähän se Valtterin käynti teki Elsalle. Ja toinenkin käynti. Mutta Elsa tuli nopeasti riippuvaiseksi. 

Anna-Leena Härkösellä on taito tarttua aiheisiin, jotka ovat tabuja, sillä maksullinen mies tai nainen tulee harvemmin esille lukemissani kirjoissa. Parasta Härkösen kirjoissa on huumori. Täytyy tunnustaa, että nauroin tämänkin kirjan parissa muutaman kerran vedet silmissä, sillä jotkut kohtaukset olivat vain niin hauskoja. 

Päähenkilöhahmo on tosi hyvä hahmo kaikkine puheineen ja mietteineen, sillä Elsa sanoi sanottavansa, eikä se kaikkia miellyttänyt. Esimerkiksi isoveljensä kanssa hänellä oli mainiot riitelyt puolin ja toisin. Anna-Leena Härkönen osaa kirjoittaa riitelevistä ihmisistä. Sekin on hyvä taito, sillä kyllähän ihmiset tavallisessakin elämässä riitelevät ja puhuvat rumia. 

Anna-Leena Härkösen Huomenna hän ei tule kertoi tarpeista, joita ei voi korvata rahalla. Ehkäpä tämä kirja olisi tarvinnut vähän räväkämmän nimen, sillä tälläkin kertaa kirjailija on omaan vauhdikkaaseen tapaansa revitellyt rehellisesti lukijoille ilot, surut ja tarpeet auki ja levälleen.

 

Anna-Leena Härkönen, Huomenna hän ei tule *****

Otava 2023

s. 207

 

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Anna-Leena Härkönen: Onnentunti
Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia 
Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus
Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

 


 

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Anna Pölkki: Kakkuja salaisesta puutarhasta

 


On aika edetä kirjani ytimeen, kirjoihin ja kakkuihin sekä niiden hurmaaviin kohtaamisiin. Kakut ja niiden tarinat kuljettavat lukijan ja leipurin keväästä kesän ja syksyn kautta talveen ja jouluun.

Anna Pölkin hurmaava leivontakirja Kakkuja salaisesta puutarhasta on paljon muutakin kuin vain leipomista. Niistä salaisuuksista kannattaa ottaa selvää. Kakkujen ohella kurkistellaan myös eri kirjoihin ja myöskin kirjailijoihin. Parasta ovat tietysti kuvat, joissa näkyvät nämä taidokkaat luomukset, jotka yllätys yllätys sentään ovat sellaisia, että hyvien ohjeiden mukaan sellaisia voisi itsekin saada aikaiseksi. Kakku kerrallaan. 💝

Kevätrunojen kakussa yhdistyy kaksi keväistä runoa ja yksi laulun ja runon maailmaan sijoittuva novelli.

Kirjan aloittaa siis Kevätrunojen kakku. Kakun koristeina on koivun varhaisia lehtiä, käenkaalin eli ketunleivän kukkia ja käpyjä. Ai että on kaunis kakku ja herkullinen ohje. 

Sen jälkeen ihaillaan Pilvilinnojen kakkua ja Metsien kaukainen sini-kakkua, joka löytyy myös kirjan kannesta. Tykkään valtavasti mustikoista, joten voisin aloittaa leivonnan tästä herkullisesta mustikkakakusta.

Kirjan kuvia selaillessa voin sanoa, että meinasi kuola valua suusta. Koko ajan huokailin, miten ihania kuvia ja kakkuja. Ohjeet on hyvin selkeästi kirjoitettu. Voi miten herttaiset kakkujen nimet ovatkaan. Anna Pölkin leivontakirja Kakkuja salaisesta puutarhasta viekoittelee ja lumoaa jokaisen lukijan.


Anna Pölkki, Kakkuja salaisesta puutarhasta

Avain 2023

s. 157 + kuvia



Nyt on menossa Naisten viikko-lukuhaaste, jota vetää Tuijata-blogi jo yhdeksättä kertaa. Kiitokset vetäjälle.

 

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Lilja Sigurdardóttir: Jääkylmä aurinko

 


Mies haki sopivaa jalansijaa terävässä laavakivikossa, saavutti tasapainon ja kurottautui tarttumaan matkalaukusta esiin työntyvään käteen. Se tuntui jäiseltä, ja vaikka hänen olisi totta kai pitänyt osata odottaa sitä, ihon kylmyys ja kumimaisuus järkyttivät häntä.

Islantilaisen Lilja Sigurdardóttirin dekkari Jääkylmä aurinko alkoi hyvin heti ensimmäiseltä sivulta ja jatkui yhtä vaikuttavasti viimeiselle sivulle asti. Kirjan päähenkilö oli kolmekymppinen Áróra. Hän selvitti työkseen talousrikollisten rahakätköjä, siis niitä paikkoja, jonne kaiken maailman ketkut ja huijarit kätkivät huijaamalla saatuja rahoja mm. bisneksistään, joissa pyörittivät pimeää rahaa, ja ihmiset menettivät säästönsä. 

Áróra asui Skotlannissa, mutta äiti painosti hänet matkustamaan Islantiin etsimään kadoksissa olevaa isosiskoa. Siskon islantilainen mies oli väkivaltainen ja muitakin rötöksiä löytyi hänen tililtään. Àróra oli täysin kyllästynyt kuskaamaan siskoaan turvakoteihin ja lääkäreihin paikattavaksi. Nyt vaikutti siltä, että sisko oli viimein jättänyt miehensä.

Tuo hetki laavakentällä merkitsi käännettä hänen elämässään. Hän oli surusta suunniltaan, mutta samalla hän tunsi rinnassaan metallisen järkähtämättömyyden, joka repi ja raastoi hänen sisintään kuin veitsenterävä teräslevy. Nyt kaikki oli toisin. Hän ei ollut se, joka oli luullut olevansa. Nyt hän tiesi kykenevänsä tappamaan.

Àróra kohtasi saman tien Islantiin saavuttuaan yhden Islannin pahimmista  bisneshaista, joka oli konkurssin tehtyään ollut vankilassa, menettänyt omaisuutensa ja perheensä. Ja jälleen oli uudet bisneskuviot meneillään. Àróra huomasi tilaisuutensa tulleen, ja aloitti tutkimustyöt samalla, kun etsi siskoaan.

Lilja Sigurdardóttirin Jääkylmä aurinko sijoittui juhannuksen ajan Islantiin. Kirjan teemoina olivat perheväkivalta ja  talousrikokset. Kirjan kiinnostava sivujuoni oli turvapaikanhakija, joka oli saanut monta kielteistä päätöstä. Miten edetä ja minne tilanteessa, jossa kotimaassa odotti sota ja vankila. Mahdollisesti vielä pahempi kohtalo. 

Lilja Sigurdardóttirin Jääkylmä aurinko selvitti hyytävää katoamismysteeriä. Tämä sarjanaloitusdekkari koukutti Islanti-Noir-tunnelmaan mieleenpainuvalla tavalla.

 

Lilja Sigurdardóttir, Jääkylmä aurinko *****

suom. Marjakaisa Matthiasson

BlueMoon 2023

s. 253

Helköld sól 2019

Dekkari

Áróran tutkimuksia I. osa

Islanti