Sofie Sarenbrant: Seuraaja

 

Ikkunakarmeissa on moitteeton uusi maalipinta, ja pensasaita on muotoiltu pikkutarkasti. Omenapuut ja syreenipensaat on niin ikään leikattu huolellisesti. Mitä tässä kukoistavassa brommalaisidyllissä on voinut tapahtua?

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin dekkari Seuraaja on jo 12. osa rikostarkastaja Emma Sköldistä kertovassa dekkarisarjassa. Kesäkuun lämmössä oli Emmalla ja tiimillä aikaa tutkia, mihin eräs perheenäiti oli kadonnut. Oudointa oli, että aviomies teki katoamisilmoituksen vasta kolmen päivän päästä. Jutustahan nousivat esille kaikenlaiset naapurikärhämät, jotka ovat yleisiä, mutta alkuun juttu vaikutti pelkältä katoamiselta. Aviomiehelläkin vaikutti olevan kiireitä ihan muissa hommissa, joten vaimon etsintä ei ihan ensimmäisenä ollut mielessä.

Minulla ei ole aavistustakaan, montako minuuttia tai tuntia joudun olemaan eristyksissä tällä kertaa.

Seuraajassa oli myös henkilö, jonka nimeä ei kerrottu. Hän oli kuitenkin nuori, joka oli otettu huostaan jostakin syystä. Koulukoti oli kuin vankila aidat ympärillään. Eräs vartijoista hakkasi hänet usein ja piti pitkään eristyksessä. Nuoren kokemuksista oli karmaisevaa lukea.

Hän haaveilee että olisi samanlainen kuin kaikki muut. Tavallinen tyttö jolla on kavereita ja harrastuksia. Mutta sitä hän ei ole, ei ole koskaan ollutkaan. Ei ole saanut mahdollisuutta.

Seuraajassa oli myös nuori tyttö, joka toivoi olevansa kuin muut ikäisensä. Hän oli elämänsä aikana kokenut  paljon ikävyyksiä. Tytön huoneesta oli kuitenkin suora yhteys naapuritaloon, josta nainen oli kadonnut. Liittyikö hän jollakin tapaa tapaukseen, sen voit lukea kirjasta.

Josefinin katseessa on uutta vakavuutta, enemmän syvyyttä. Mutta se ei taida olla ihme kaiken tapahtuneen jälkeen. 

Emmalla itselläänkin oli ongelmia, sekä parisuhteessa, että oman terveytensä kanssa. Lisäksi Josefin-sisko tuotti omalla tahollaan ongelmia. Josefin opiskeli poliisiksi ja oli kesälomalla. Hänellä oli aikaa sekaantua kadonneen naisen tutkimuksiin, ja olla hiljaa siitä, että ei ollut vielä poliisi. Tutkimukset johtivatkin Josefinin tosi pahoihin ongelmiin, joista voit lukea lisää Seuraajan sivuilta.

Sofie Sarenbrantin Seuraaja nosti esille naapurisovun merkityksen.

 

Sofie Sarenbrant, Seuraaja *****

Suom. Helene Bützow *****

Wsoy 2025

s. 485

Följeslagaren 2025

Dekkari

Emma Sköld-sarjan 12. osa

 

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

Sofie Sarenbrant: Sielunkumppani

Sofie Sarenbrant: Parasiitti 

 

Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani

 

 

Tuttu mielihyvä lämmitti rouva Blankaa, kun hän tunsi haukan painon vasemmalla käsivarrellaan. Hän silitti Auden sulkia ja mumisi linnulle helliä sanoja sointuvalla suomenkielellä.

Kaari Utrion historiallinen teos Haukka, minun rakkaani sijoittui 1370-luvulle. Blanka oli saanut Aude haukkansa kummitädiltään kuningatar Blanka Namurialaiselta. Kun Blankasta tuli leski, hän joutui poikapuolensa juonittelujen kohteeksi. Syynä oli tietysti se, että Blanka oli rikas, ja sen lisäksi hän omisti nyt myös puolet miehensä omaisuudesta. Poikapuoli aikoi naittaa Blankan uudelle aviomiehelle mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisi hallitsemaan Blankan omaisuutta. Ritari Arent von Prenden, juonikas aviomiesehdokas, löytyikin pian, varaton aatelismies, joka itse puolestaan aikoi ottaa haltuunsa, sekä Blankan, että omaisuuden, hyvällä tai pahalla.

Haukka oli ollut Blankan sielu, ja nyt hänen sielunsa oli tapettu. Turhan vuoksi, sillä muukalainen olisi aivan hyvin voinut irrottaa Auden ja laskea sen menemään sen sijaan että taittoi linnulta niskat. Siksi miestä piti vihata.

Kun Blankalle esiteltiin tuleva aviomies, Blanka kieltäytyi kosinnasta. Poikapuoli oli kuitenkin päättänyt jo vihkimispäivän ja kihlajaiset. Kihlajaisjuhlien tiimellyksessä Blankan ei auttanut muu kuin karata haukkansa ja haukanhoitajan kanssa yön pimeydessä. Heidät pelasti ja auttoi Blankan isän luokse Lohjan herra Daniel Tulikilpi miehineen. Niinhän siinä kävi Tulikilvellekin, että hän ihastui Blankaan ja kosi nuorta ylhäisöleskeä, mutta jälleen Blanka kieltäytyi. Blanka oli päättänyt mennä luostariin.

Mies erottui ympäristöstään helposti, sillä hän oli ainakin päätään pitempi kuningas Albrektin hoviväkeä. Miehen vaalea tukka kimalsi soihtujen punaisessa valossa. Silmät olivat varjossa tuuheitten kulmakarvojen alla, mutta Blanka saattoi tuntea niiden katseen kuin kosketuksen ihollaan.

Kaari Utrion Haukka, minun rakkaani nosti esille 1370-luvun elämää linnoituksissa ja kartanoissa. Naiset olivat miesten holhouksen alaisia, eikä heillä ollut päätäntävaltaa omissa asioissaan. Aika oli raakalaismaista taistelujen aikaa. Taisteluilla haettiin lisää maata ja vaurautta. Naapureilta poltettiin asumukset, ja otettiin orjia tai tapettiin, jos ei oltu sovussa. Sopu oli myös herkkä muuttumaan, mutta silti huomattiin välillä sen edutkin. 

Blanka oli oman aikansa nuori ylhäisönainen. Hänet oli kasvatettu alistuvaksi, uskonnolliseksi ja tottelevaiseksi. Blanka oli vihitty 13-vuotiaana, ja ensimmäinen aviomies oli karsinut Blankan luonteesta kaiken oma-aloitteellisuuden ja rohkeuden, hän oli kuin nukke. Poikapuolen vaimo oli pitänyt talon avaimet ja naisten komennon itsellään. Blankan tehtävänä oli ollut synnyttää lapsia. Blankan omaisuus oli ollut myös tarpeellinen lisä kartanon omaisuuteen. Aviomiehen kuolema herätti Blankan huomaamaan, mitä hän itse tahtoi ja halusi.

Kaari Utrion Haukka, minun rakkaani  esitteli rakkautta ja draamaa 1370-luvulta. Kaari Utrion keskiaikaan sijoittuva tarina oli tällaiselle historiaa rakastavalle lukijalle kuin hunajaa ja mettä. Suosittelen 💖

 

Kaari Utrio, Haukka, minun rakkaani *****

Tammi 1990

s. 458

Historia 1376-77

 

Vuonna 2022 kävimme Raaseporin linnassa, mihin osa Kaari Utrion teoksen Haukka, minun rakkaani tapahtumista sijoittui. Linnan sisäpuolikin on restauroitu, joten siellä oli kiva vierailla.

  

Kaari Utrio: Uhritulet 

Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö 

Kaari Utrio: Rautalilja

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Kaari Utrio: Vendela

Kaari Utrio: Vehkalahden neidot

Anna-Liisa Haavikko: Kaari 

Niina Niskanen: Harakanmuna

 

Milda laski laukun maahan ja hieraisi hikistä kämmentään hameeseen. Helgeä ei näkynyt missään. Mutta tuolla oli lipunmyyntihuone, jono ja luukku. Lelu näki hänen huomaavan sen. "Nyt sinä lähdet takaisin Ahmaselle."

Niina Niskasen Harakanmuna aloitti kiinnostavan uuden Palvelijattaret-sarjan suoraan Helsingin historiallisesti kuohuvilta vuosilta. Kirjan päähenkilöinä toimi siskokset Milda 16v. ja Lelu 12v. He saapuivat junalla Helsinkiin vuoden 1915 syyskuussa. Helsingissä asui heidän isoveljensä Helge. Mildalle oli valmiina työpaikka palvelijana ja peti keittiössä. Lelu pääsi hoitolaitokseen apulaiseksi, kun hänen iäkseen sanottiin 14 vuotta.

"Jos ei Milda halua minua, niin enkö voisi jäädä tänne? Pesen pyykit, lattiat, kannan vedet, hakkaan halot, lämmitän, kaikkea teen, ja oli Milda minusta mitä mieltä vaan, niin sen se tietää, että laiska en ole."

Yllä olevassa tekstissä Lelu luettelee osaamiaan  työtehtäviä, jotka olivat tärkeitä palvelijan työssä. Lelulle aukeni paikka hoitolaitoksessa, ja hänen ahkeruutensa huomattiin. Hoitolaitoksessa oli myös henkilö, joka teki vääryyttä Lelulle, joka oli lapsi. Mildakin pelkäsi monet kerrat tökeröitä miehiä, jotka käyttivät hyväkseen palvelijoita. 

Sitten hän tarttui Hennyä ranteesta niin tiukasti kuin pystyi ja työnsi sormuksen ensimmäiseen sormeen, johon se osui. Henny harotti sormiaan, kohotti kättään ja katseli sormusta siinä. Haju...

Milda ja Lelu päätyivät lopulta samaan työpaikkaan, sillä Lelu kaipasi isosiskoltaan tukea ja turvaa. Milda ei kaivannut omituista siskoaan, josta oli kaikenlaista vastusta, ja Lelu oli jatkuvasti sairaskin, jota ei suvaittu palkollisille. Yhteinen työpaikka toi eteen runsaasti ongelmia, sillä siellä oli ilkeä taloudenhoitaja Henny. Yllä olevan tekstin kohtaus oli todella iljettävä ja haiseva, mutta sekin kertoi paljon siitä, mitä palvelijat joutuivat työkseen tekemään ja miten he joutuivat nöyrtymään monet kerrat. 

Milda halusi olla itsellinen, muista riippumaton, vaikka eräs vilkkusilmäinen poikamies kaipasikin hänen seuraa. Milda suostui sentään käymään Filpun kanssa kahvilla ja kävelyllä, ei muuta.

Otan miehen hatun ja kopautan sitä jalkaani  vasten. Se on aivan kelpo, ja painan sen päähäni. Pitelen harakanmunaa käsissäni ja lähden kävelemään. Puiston korkeimmalla kohdalla kokeilen heittää sitä kädestä toiseen, kerran ja kaksi. Saan sen helposti kiinni.

Vuoden 1918 maaliskuussa Milda oli jo valmis vakiintumaan kolmannessa työpaikassaan maaseudun rauhassa, mutta ikävyydet seurasivat sinnekin. Nuoruudestaan nauttiva Lelu halusi elämäänsä jännitystä ja vaaroja, siispä hän oli liittynyt mukaan punaisiin, opetteli aseen käyttöä ja nautti ystäviensä seurasta.

Niina Niskasen Harakanmunan kohtaukset ovat hyvin elokuvallisia, ja näytelmiin sopivia. Historiallinen Helsinki nousi hyvin esille ja samoin ihmisten jakaantuminen punaisiin ja valkoisiin, ennakoiden tulevia väkivaltaisia tapahtumia. Rakastin tätä kirjaa ja sen päähenkilöitä, kiukkuista teini-ikäistä Mildaa ja varhaisnuorta Lelua, jotka joutuivat monet kerrat kohtaamaan ikävyyksiä, sekä työpaikoilla, että muuten elämässä. 

Niina Niskasen historiallinen teos Harakanmuna kertoi palvelijoiden työelämästä Suomen itsenäisyyttä ennakoivana kuohuvana aikana.

 

Niina Niskanen, Harakanmuna 💖💖💖💖💖

Otava 2026

s. 470

Palvelijattaret-sarjan 1. osa 

Historiallinen teos

Helsinki 1915-1918

Elly Griffiths: Kuolema ei katso aikaa

 

On pahaenteisen harmaa päivä. Uuden vuoden alku, ja vanha vuosikin vielä muistuttaa itsestään: kadunposkessa lojuu roskakuskia odottava joulukuusi ja turkkilaisen parturiliikkeen näyteikkunassa pumpulikirjaimet toivottavat hyvää joulua.

Brittiläisen Elly Griffithsin Kuolema ei katso aikaa aloitti uuden mysteeridekkarisarjan, jonka sivuilla myös aikamatkustetaan. Kirjan päähenkilönä toimi viisikymppinen rikosylikonstaapeli Ali Dawson, joka toimi vanhoihin rikoksiin perustuvassa työryhmässä. Tällä kertaa Alin tehtäväksi tuli aikamatkustaa 1850-luvulle tutkimaan erään nykyajalla elävän ministerin sukusalaisuuksia. Pahaksi onneksi Ali ei päässytkään takaisin nykyaikaan tunnin päästä, niin kuin oli sovittu.

Ensimmäisen järkytyksen aiheuttaa lumi. Kylmyyteen Ali on periaatteessa osannut varautua. Elizabeth sanoi, että 1800-luvun alkupuoli oli pienenä jääkautena tunnettua kylmää jaksoa, ja vaikka 1850-luvulla se olikin jo ohi, talvet olivat edelleen paljon kylmempiä kuin mihin nykyään on totuttu. Silti hyytävyys tulee yllätyksenä.

Ali pukeutui menneen ajan tyylin mukaisesti ja oli varautunut ajan rahoihin, ja saikin nopeasti vuokrahuoneen Hawk Streetiltä. Kyllähän se alkoi Alin mieltä lopulta vaivaamaan päivien kuluessa, että oliko hänen pakko jäädä lopullisesti 1850-luvulle. Alin kiinnostuksen kohteensa oli Hawk Street numero 44:n omistaja Cain Templeton, suurikokoinen komea mies. Heidän välillään kipinöi välittömästi. Luvassa oli kynttiläillallisia vuokra-asunnolla, ja Templetonin omalla talolla.

Ali ajattelee Cain Templetonin sanoja: "Esineillä on outoja voimia...

Ali pääsi takaisin nykyaikaan, kun hänen työkaverinsa tuli 1850-luvulle. Nykyajassa oli sillä aikaa tapahtunut rikos, joka vaati Alin täyttä työpanosta tutkintaan.  Mistä olikaan kysymys, ja kuka olikaan vangittu syyttömänä, siitä voit ottaa selvän kirjan sivuilta. Uskoisin myös, että lukijoita kiinnostaa, miten Alin työkaveri viihtyi 1850-luvulla, ja miten hän pääsi sieltä pois. Veikkaisin, että kirjasarjan sivuilla Alin työryhmän jäsenet tulevat vuorottelemaan 1850-luvulla, sillä teemana olivat rikokset, aikamatkailu ja yliluonnolliset esineet Charles Dickensin hengessä. Ja huumoriakin löytyi runsaasti.

Elly Griffithsin dekkaria Kuolema ei katso aikaa suosittelen ilolla dekkareiden lukijoille.

Elly Griffiths, Kuolema ei katso aikaa *****

Suom. Riina Vuokko

Tammi 2026

s. 363

The Frozen People 2025 

Dekkari

Ali Dawson-sarjan 1. osa

Lontoo 1850-luvulla ja nykyaikana

Aikamatkailu 

 

Pirjo-Riitta Tähti: Rakkaudella sisaresi

 

Kirjoituslipaston äärellä istuu kumarainen valkohiuksinen kalpea nainen ja kirjoittaa matkakirjoituskoneella verkkaisesti.

Pirjo-Riitta Tähden teos Rakkaudella sisaresi  kertoi emigranttiperheestä, joka muutti Pietarista Littoisiin vallankumouksen aikana. Pietariin jäi isän yritykset ja suuromaisuus. Viisilapsisen perheen mukana Suomeen muutti myös äidinäiti. Säätyläisperhe oli tottunut tuhlailevaan elämään, ja muutto keskelle köyhiä torppareita, kuten he kutsuivat muita asukkaita kirjassa, oli kamala järkytys. Koko loppuelämänsä he toivoivat palaavansa Pietariin keskelle rikkauksia. He eivät kotoutuneet, eivätkä halunneet oppia suomen kieltä.

Nojatuolissa nuokkuu vanha nainen, joka harmaudessaan melkein häviää huoneen hämärään. Lattialla hänen ympärillään on valokuvia, kellastuneita kirjeitä ja lehtileikkeitä.

Turussa vuonna 1987 Littoisten huvilassa asui enää perheen kaksostytöt Irene ja Eleonor Thiess, jotka syntyivät vuonna 1901. Heitä oli aina kutsuttu Noraksi ja Rinaksi. Kodinhoitaja kävi välillä ovella juttelemassa vanhuksille, mutta häntä ei päästetty sisälle. Kaksoset olivat hyvin epäluuloisia ja pelkäsivät kaikkea ja kaikkia. Ajankulukseen he kirjoittivat kirjeitä. Nora kirjoitti niitä jo kuolleille perheenjäsenilleen. Rina teki sukututkimusta. Hän oli tehnyt sukupuun salin seinälle. Ylimpänä sukupuussa oli Maria Stuart.

Ylhäällä John Thiessin huoneessa kirjoituspöydällä oli huolellisesti suljettu kirjekuori, jonka päällä luki Rakkaalle perheelleni.

Perheen isä tappoi itsensä jo vuonna 1927. Hän oli traumatisoitunut pahasti vallankumouksesta joutuessaan luopumaan yrityksestään ja omaisuudestaan. Hän tunsi pettäneensä heidät kaikki. Koko perhe oli traumatisoitunut ja olisi tarvinut apua ongelmiinsa. Isä ei ollut ainoa itsemurhan tekijä perheessä.

Pirjo-Riitta Tähti on kertonut kirjassaan Rakkaudella sisaresi traagisen tarinan Thiessin emigranttiperheestä. Kirjailija on kirjoittanut myös samannimisen näytelmän. Tulossa on Thiessin perheestä myös uusi kirja nimeltään Lintuneidit.

 

Pirjo-Riitta Tähti, Rakkaudella sisaresi

Kirja-Aurora 2000

s. 166

Emigranttiperhe

Mielenterveys

Traumat 

 

Mari Johanna Hauta-aho: Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil

 

Tää kirja on tositarina mun lapsuudesta ja nuoruudesta.

Mari Johanna Hauta-ahon Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil on tositarina suomalaisesta lapsuudesta ja nuoruudesta. Kirjan kansikuvassa kaikki näytti olevan hyvin, mutta nopeasti kaikki meni todella huonosti. Vanhempien päihteiden käyttö irtosi niin sanotusti lapasesta. Kodin ja vanhempien pitäisi olla lapselle turvasatama, mutta sitä se ei ollut. Tämä kirja järkyttää jokaista lukijaansa.

Vähä ajan pääst mutsi tuli himaa. Se oli sekavan olone. Se oli jossai kamois ja vihanen.

Miksi ihmeessä tämän perheen oloihin ei puututtu aiemmin. Kaikki ympärillä tiesivät perheen olot. Perhe sai useita häätöjä ilmeisesti päihdeporukan metelin ja juhlinnan vuoksi, ja vanhempien riitelyn ja tappelujen vuoksi. Äiti syytti tytärtään kaikesta, jopa siitä että tämä oli syntynyt. Isä rakasti alkoholistin tyylillä lastaan pysyttelemällä poissa kuvioista, mutta paikalle tultua hajotti paikkoja. 

Faija ei tienny, miten sen pitäis toimii, ja se sano, et ei sil oo mulle mitää paikkaa, mis olla yötä. Se asu silloin ite sporissa ja dösissä yöt. 

Kummastakaan vanhemmasta ei ollut lapsen huoltajaksi. Tilanne paheni koko ajan ja lopulta edessä oli huostaanotto, mikä minusta oli aivan liian myöhään. Huostaanottoa kesti siihen asti, kun tyttö täytti 18-vuotta. Hän oli kuitenkin siihen mennessä suorittanut ammattitutkinnon, ajokortin ja käynyt töissä opintojen ohessa. Hän oli raivannut itsensä pois vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien täyttämästä elämästä. Kirjan kirjoittajalla oli ystäviä ja tukijoukkoja, joista  hän on kiitollinen. Olisin toivonut hänelle tukijoita jo lapsuudesta lähtien. Miksi perhettä ei autettu enempää?

Omaa syntymäperhettä ei voi valita, mutta elämässä voi selvitä hengissä ilman vanhempiakin. Mari Johanna Hauta-ahon Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil on tositarina siitä, miten lapsuudesta ja nuoruudesta voi selvitä vanhempien sekoilun keskellä.

 

Mari Johanna Hauta-aho, Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil

Wsoy 2025

s. 191

Tositarina

Päihteet 

Mielenterveys

Huostaanotto

Slangi 

Fredrika Runeberg: Nuori nunna

 

Samalla hetkellä metsän keskeltä ilmestyi ritari. Miehen katse osui Birgittaan, ja hän tuijotti hetken ihmeissään tätä kaunista tyttöä... 

Suomenruotsalaisen Fredrika Runebergin (1807-1879) novelli Nuori nunna on julkaistu ruotsinkielisenä ensimmäisen kerran Helsingfors Morgonblad sanomalehdessä jatkokertomuksena vuonna 1833.

Fredrika Runeberg os. Tengström toimi miehensä apuna Helsingfors Morgonblad-lehden toimittamisessa. Runebergien kirjastossa Porvoon kodissa on lehtien vuosikerrat vuosilta 1833-37, joihin Fredrika on musteella merkinnyt nimimerkkinsä -a -g kirjoitustensa alle ja öfv.-merkinnän käännöksiensä loppuun.  

Nuori nunna kertoi nuoren ritarin ja nuoren Birgitan tarinan. Naantalissa sijaitsi nunnaluostari, ja nuoresta Birgitasta oli tuleva luostarin nunna äitinsä tapaan. Ritari oli Saksassa ollessaan tutustunut Lutheriin ja hänen teeseihinsä. Suomeen palatessa ritari haluttiin vangita kerettiläisenä valtion ja kirkon nimessä. Birgitta ja ritari ihastuivat toisiinsa, mutta onnen edessä olisi kaikenlaisia vaikeuksia, joihin voit perehtyä tarkemmin kirjan sivuilta.

Fredrika syntyi Pietarsaaressa ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Turussa. Tiedonjanoinen Fredrika oppi jo hyvin pienenä itsekseen lukemaan ja kirjoittamaan. Pikkulasten koulu, rouva Johnssonin saksankielinen koulu ja englantilaissyntyisen Anna Salmbergin tyttöpensionaatti opettivat saksan, ranskan ja englannin kielen ja tutustuttivat ulkomaalaiseen kirjallisuuteen. Fredrikan hyvä kielitaito oli eduksi varsinkin sanomalehden toimittamisessa, kun hän käänsi ulkomaisia sanomalehtiartikkeleita.

Fredrika Runeberg oli naimisissa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin kanssa. Uskoisin miehen tukeneen ja olleen tyytyväinen vaimonsa kirjallisesta lahjakkuudesta. Fredrikan aikaa vei myös kahdeksan lasta, eli hän oli todellinen suurperheen äiti ja siten täystyöllistetty. Porvooseen lopulta rakennettu koti ja puutarha on museoitu ja suojeltu. Fredrikan taitava kädenjälki näkyy siellä edelleen.    

Fredrika Runebergin Nuori nunna oli todella ihastuttava historiallinen novelli. 

 

Fredrika Runeberg, Nuori nunna

Käännös Laura Ekberg

Kirjan kansikuvassa on Fredrika Runebergin kuva 

Painotalo Painola 2023

s.53 + kuva sanomalehtiartikkelista + Karin Allard Ekelundin esipuhe 1945 + suomen kielinen käännös novellista + ruotsinkielinen novelli Den unga Nunnan

Novelli vuodelta 1833

Turku ja Naantali

Luther eli vuosina 1483-1546, joten novelli sijoittuu 1500-luvulle. 

 

 

5.2. vietetään Suomessa Runebergin päivää. Silloin on tapana nauttia Runebergin torttuja, joiden resepti löytyy Fredrikan kirjoittamana leivontakirjasta. Kuvassa nuori kirjailijapari. 

 

Liz Moore: Metsien jumala

 

Lopulta kun viivyttely ei enää auta, hän antaa viimeisen nimen nousta mieleensä: Barbara. Tyhjä sänky on Barbaran.

Yhdysvaltalaisen Liz Mooren Metsien jumala nousi heittämällä lukemieni parhaimpien käännöskirjojen joukkoon. Kirjan tapahtumat sijoittuivat mm. vuoden 1975 kesäleirille, josta katosi rikkaan pankkisuvun teini-ikäinen tytär Barbara. Traagisinta oli, että viisitoista vuotta aiemmin perheen 8-vuotias poika Bear oli kadonnut vastaavasti perheen omistamaan metsään, eikä häntä oltu koskaan löydetty. Tulette lukemaan mitä ikävimmän rikkaiden peittelemän pahansuovan perhetragedian, josta syytettiin asiaan kuulumattomia henkilöitä. 

Jos joku muu mökissä tiesi Barbaran puuhista, hän piti suunsa kiinni. Kukaan ei kysellyt, eikä Barbara kertonut mitään oma-aloitteisesti - aluksi.

Kirjan kertojina toimivat nuori Barbara, kesäleirin ohjaaja Louise, Barbaran äiti Alice, kesäleirille osallistunut Tracy ja Jacob, joka karkasi vankilasta. Barbaran veljen Bearin katoamisesta kertoi Carl, joka oli Van Laarin perheen puutarhuri vuonna 1961. Judyta Luptack toimi New Yorkin keskusrikospoliisissa ensimmäisenä naispuolisena rikostutkijana. Judyta huomasi nopeasti, että kaikki valehtelivat tai salasivat jotakin Barbaran katoamiseen liittyvistä asioista. Tosi pian hän yhdisti Barbaran katoamisen liittyvän Bearin katoamiseen, ja ymmärsi, että Bearin tapaus oli lopetettu jostakin syystä kesken.

Täällä sinä olet turvassa, hän sanoo veljelle mielessään.

Liz Mooren perhetragedia Metsien jumala koukutti minut heti kirjan alusta asti, joten luin kirjan yhdellä lukukerralla, huolimatta siitä, että kirjassa on yli 500 sivua. Kirjan henkilöhahmot, jotka kertoivat tapahtumista, oli koottu  kiinnostavasti esille. Kirjan tarina eteni monessa eri tasossa, sekä aiemmissa tapahtumissa, että vuoden 1975 tapahtumissa. Perheen äidin suru ja mielenterveys- ja päihdeongelmat nousivat erityisesti esille. Myös Louisen äidillä oli vastaavia ongelmia. Päihteet nousivat esille sekä köyhemmissä että rikkaammissa piireissä. 

Liz Mooren Metsien jumala on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Kirjailija on yliopiston englanninkielen professori, kääntäjä ja tuottaja, ja on kirjoittanut viisi romaaania.

Liz Mooren Metsien jumala yhdisti luonnonsuojelumetsän salaisuudet ja oudot perhekuviot uhkaavalla tavalla yhteen.

 

Liz Moore, Metsien jumala *****

Suom. Aleksi Milonoff *****

Tammi 2025

s. 523

The God of the Woods 2024 

Perhetragedia

Kesäleiri

Päihde- ja mielenterveysongelmat 

1950-1975 

 

L. M. Montgomery: Sininen linna #klassikkohaaste 22

 

Jollei eräänä toukokuun aamuna olisi satanut, olisi Valancy Stirlingin koko elämä ollut aivan toisenlainen.

Kanadalaisen L. M. Montgomeryn (1874-1942) sata vuotta sitten ensi kerran julkaistu Sininen linna valikoitui 22. Klassikkohaasteen kirjakseni. Ja ihastuin kerta kaikkisen paljon tähän romanttiseen kirjaan, jossa koko suvun tyhmäksi vanhaksipiiaksi pilkkaamasta lähes kolmikymppisestä päähenkilöstä kehittyi erinäisen tapahtuman jälkeen oman elämänsä päätösten tekijä ja niistä vastaava aikuinen nainen.

Valancy kiiruhti heikossa sinisessä hämärässä kotiin, kiiruhti ehkä liian nopeasti. Kohtaus, jonka hän sai päästyään kiitollisena oman huoneensa suojaan, oli tähänastisista pahin. Se oli tosiaan perin paha. Hän voisi kuolla johonkin tuollaiseen puuskaan.

Valancy oli kyllästynyt äitinsä ja tämän serkun sekä muidenkin sukulaistensa tyhmyyteen, ahneuteen, kitsauteen, juoruiluun ja kiusantekoon. Hän päätti lähteä hoitamaan erästä tuntemaansa henkilöä, joka oli sairastunut tuberkuloosiin. Koko suku oli aivan kauhuissaan. Eihän heidän suvun naiset käyneet palkkatöissä ulkopuolisten luona. Siitähän meni koko suvun maine. Mutta Valancy pysyi työpaikassaan. Lisäksi hän oli ihastunut erääseen mieheen, joka kävi vieraisilla talossa.

"Sininen linnani!" 

Valancy päätyi naimisiin miehen kanssa, johon oli rakastunut, ja muutti asumaan miehen luokse erääseen saareen. Tuosta avioliitosta ja mitä sitten seurasikaan, voit lukea lisää kirjan sivuilta. Avioliitto oli kuitenkin solmittu vain vuodeksi, mutta sitten tulikin mutkia matkaan. Molemmille selvisi salaisuuksia toinen toisesta, ja miten niistä selvittiinkään. Ai että minä rakastin tätä tarinaa 💖. 

He astuivat kanoottiin ja meloivat saarta kohti. He jättivät jälkeensä arkipäiväisyyden ja tutut asiat ja nousivat salaperäiselle ja lumoavalle alueelle, jossa saattoi tapahtua mitä tahansa - jossa mikä tahansa voi olla totta.

L. M. Montgomery eli Lucy Maud Montgomery sai jo 15-vuotiaana julkaistua ensimmäisen runonsa. Sen jälkeen hän suoritti opettajatutkinnon ja jatkoi kirjallisuuden opintoihin yliopistossa. Opettajan töiden lisäksi hän teki töitä sanomalehdessä. Ensimmäinen Anna-kirja julkaistiin hänen ollessa 34-vuotias. Kirjailija meni naimisiin vasta 36-vuotiaana rakastamansa miehen kanssa. Miehen mielenterveys varjosti avioliittoa ja kirjailija itsekin tuntui masentuvan. Pitkään luultiin hänen kuolleen sydänsairauteen, mutta lopulta selvisi, että kirjailija oli tehnyt itsemurhan. 

Montgomery julkaisi elinaikanaan 20 romaania ja kaksi novellikokoelmaa. Vuonna 1917 hän julkaisi urastaan teoksen The Alphine Path. Myöhemmin on julkaistu hänen lehdissä julkaistuja novellejaan ja päiväkirjoja. Anna - ja Runotyttö-sarjat ovat olleet todella suosittuja ja niistä on tehty mm. tv-sarjoja.

L. M. Montgomeryn Sininen linna loihti esille sadan vuoden takaisen hurmaavan rakkaustarinan.

 

L. M. Montgomery, Sininen linna 💙💙💙💙💙 

Suom. A. J. Salonen *****

Karisto 2010, 8. painos

s. 280

The Blue Castle 1926

Rakkaustarina

 

 

 

Kirjabloggaajien 22. klassikkohaasteen vetäjänä toimi Arja Kulttuuri kukoistaa-blogista. Kiitokseni vetäjälle 💙.

Klassikkohaasteesta on muodostunut jo  yli 10-vuotinen perinne. Joka vuosi tammikuussa ja heinäkuussa kirjojen lukijat ja kuuntelijat voivat osallistua kyseiseen lukuhaasteeseen lukemalla valitsemansa klassikkokirjan. 

 

Klassikkohaasteisiin lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

14. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 

15. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys 

16. Anni Blomqvist: Maija

17. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

18. Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar 

19. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu 

20. Mary Shelley: Frankenstein

21. Eeva Kilpi: Tamara 

22. L. M. Montgomery: Sininen linna 

 

 

Pirjo Silveri & Aino Öhman: Puutarhaihmiset

 

Puutarha sijaitsee Sastamalassa, mutta se voisi sijaita missä tahansa muuallakin.

Yllä oleva lainaus on Pirjo Silverin ja Aino Öhmanin teoksesta Puutarhaihmisiä. Kirja on sekoitus tietokirjaa puutarhan kasveista ja lisäksi siinä on kirjan kirjoittajien suvun elämäkertaa. Eläkkeellä oleva toimittaja Pirjo Silveri hoitaa lapsuudenkotinsa puutarhaa Sastamalan Vinkkilässä. Kirjasta tuli tutuksi henkilöitä, joilta kasveja oli saatu. Ennen vanhaan oli yleistä, että kasvin taimia tai siemeniä ja mukuloita saatiin naapureilta, sukulaisilta jne. Nykyisin ne haetaan etupäässä kauppapuutarhoilta tai marketeista.

Nyt 2020-luvulla Haapakalla häärää Mirjan ja Heikin tytär Pirjo, jonka kolmesta lapsesta Aino on myös innokas puutarhaharrastaja.

Kirjan toinen kirjoittaja on biologi Aino Öhman, joka on Pirjo Silverin tytär. Yhdessä he istuttavat joka syksy satoja tulppaaneja perennapenkkiin, joita jo isoäiti Mirja oli istuttanut. Myös joriinit eli dahliat olivat isoäidin lempikukkia. Nykyisin Pirjo ja Aino huolehtivat joriinien kasvatuksesta ja siitä, että ne kaivetaan syksyisin ylös kuivumaan ja talvehtimaan sekä keväisin esikasvatetaan ennen maahan istuttamista.

Suomalainen maaseutuväestö ei 1900-luvun alkupuolella voinut valita, viljelisikö vai eikö. Jos maata oli viljeltäväksi, näin piti myös toimia, jos mieli pitää perheensä kylläisenä...

Puutarhaihmisiä on kattava teos yksityisestä puutarhasta, jota äiti ja tytär, Pirjo Silveri ja Aino Öhman hoitavat Sastamalassa, Kokemäenjoen yläjuoksulla. Tänä päivänä monet haluavat pihoistaan mahdollisimman helppohoitoisen, ja se on heidän valintansa. Pirjo Silveri ja Aino Öhman vaalivat menneisyyden pihaa, jossa näkyy kymmenten vuosien ahkeruus ja pihan muokkautuminen nykypäivään. Kirjoittajat kunnioittavat ja vaalivat kasveja, joita menneet sukupolvet ovat istuttaneet, samalla, kun itse kasvattavat ja kokeilevat lisää eri lajikkeita.

Tutkimuksen mukaan puutarhanhoito ylläpitää terveyttä. Siihen on helppo ottaa kantaa ja olla samaa mieltä. Meillä kasvaa kesäkodin kasvimaalla saaristossa mansikoita, karviaisia, viinimarjoja, vadelmia, pensasmustikoita ja luumupuita, jotka olen kaikki istuttanut mieheni kanssa. Työ on keväisin vaativaa, mutta sadonkorjuuaikana on ihana saada syötävää. Lisäksi tontilla kasvaa jo 1940-luvulta lähtien istutettuja omenapuita, joista on riittänyt syötävää myös eläimille ja linnuille. Mieheni isä oli tomaattiviljelijä, joten aiemmin saaressa on ollut jopa ulkopuolista työvoimaa töissä kasvukaudella.

Kuivuus ja kuumat kesät alkavat verottaa kasvua ja lisätä myös kasvitauteja, joten tänä kesänä luumupuut ja iso osa omenapuista jätti ensimmäisen kerran tuottamasta satoa. Ehkä kylmä kevät ja hedelmöittäjien eli pörriäisten puute vaikuttivat myös asiaan.

Pirjo Silverin ja  Aino Öhmanin teos Puutarhaihmisiä kuvasi Haapakan pihamaan kasveja, ja niiden vaalijoita.

 

Pirjo Silveri ja Aino Öhman, Puutarhaihmisiä

Warelia 2025

s. 284 + kuvia + Kasvilajihakemisto + Henkilöhakemisto + Viitteet + Lähteet 

Tietoteos 

Sara Strömberg: Saalis

 

Kuva ei jättänyt häntä rauhaan, se hiipi hänen sisäänsä öisin, saapui sydämenlyöntien ja hengenvetojen myötä. Samoin teki kysymys: katosiko Marit ennen niitä minuutteja vai niiden jälkeen?

Ruotsalaisen Sara Strömbergin kolmas dekkari Saalis jatkaa palkittua Vera Bergström-rikosromaanisarjaa yhtä jännittävällä tavalla. Vera on melkein kuusikymppinen toimittaja, joka tällä kertaa tutki Pohjois-Ruotsin tunturialueella tapahtunutta vanhaa perhesurmaa. Onneksi Vera sai tutkimukseen vauhtia poliisienkin puolesta, ja melkein kolmekymmentä vuotta kateissa ollut Maritkin löytyi lopulta, mutta siitä voit lukea enemmän kirjan runsailta sivuilta.

Frank ei vain osannut keskittyä. Tuon tuostakin hänen katseensa osui ikkunaan aivan kuin hän olisi odottanut, että Louise seisoisi siellä pimeässä puiden välissä katsomassa häntä.

Oli menossa vuosi 1995, ja nuori perheenisä Frank yritti selvitä taloudellisista ongelmistaan tekemällä mahdollisimman paljon töitä. Nuori perhe oli joutunut kokemaan sairautta ja työttömyyttä, ja vanha talokin vaati korjausrahaa. Sitten ikävyyksiä kehittyi Frankin vanhan seurustelukumppanin taholta. 

Mitä parkkipaikalla tapahtuikaan ennen kuin hän haki kiikarin, se oli jäänyt häneltä näkemättä. Sydän takoi nopeasti. Tämä ei ehkä ollut enää turvallinen ympäristö hänelle ja Sammylle.

Roya oli yksinhuoltaja, joka oli kasvattanut poikansa aikuiseksi Tukholmassa. Poika oli eronnut avovaimostaan, ja oli muuttanut takaisin äitinsä luokse asumaan. Royan huoli pojasta kasvoi päivä päivältä, sillä alue missä he elivät, oli todella levoton. Roya pelkäsi huumeita ja rikollisuutta. Hän pelkäsi, että poika joutuu mukaan rikollisuuteen, sillä pojan isä oli ollut väkivaltainen rikollinen, ja oli sitä ehkä edelleen. Ahdistus ja pelko kasvoivat päivä päivältä suuremmiksi.

Voin kertoa sinulle, että murhapaikan dna on peräisin verestä, jota oli talon eteisestä löytyneissä rikkonaisissa lasinpalasissa. Mutta sitä sinä et ole kuullut minulta, muista se.

Sara Strömberg kuljetti Saaliin juonia koukuttavasti yhteen. Veralla vain oli kiire, sillä hän oli taipuvainen paneutumaan tutkimiinsa juttuihin pieteetillä, pikkutarkasti, eikä mikään muu asia kiinnostanut samalla hetkellä. Vera siis unohti miesystävänsä, kotityönsä, talvirenkaiden vaihtamisen, syömisen, nukkumisen jne., kun hän halusi selvittää alueen pahimman rikostapahtuman.

Sara Strömbergin Saalis eteni tunturimaisemien hiljaisuudessa.  

 

Sara Strömberg, Saalis *****

Suom. Pekka Tuomisto *****

S & S 2026

s. 491

Skinn 2024

Rikosromaani

Vera Bergström-sarjan 3. osa

Pohjois-Ruotsi 

 

Sara Strömberg: Hakkuu 

 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän

 

Me olemme kolme ystävystä. Meidän nimemme ovat Kissa, Koira ja Näätä.

Tomi Kontion Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän voitti vuoden 2025 lasten ja nuorten Finlandia-kirjallisuuspalkinnon. Kirja kuuluu Koira nimeltään Kissa-sarjaan, jossa on aiemmin ilmestynyt viisi kirjaa. Sarjan ihanan kuvituksen on tehnyt Elina Warsta.  Kaikki kirjat ovat ihanan tunteellisia ja täynnä pakahduttavan hienoja ja tärkeitä asioita.

Menemme paikkaan, jossa se Näätä, jonka tunnette, syntyi. Paikkaan, jossa ymmärsin, että vaikka minulla ei ole mitään, on minulla silti pohjattomasti rikkautta, kun annan vähänkin toisille.

Kirja kertoi kuolemasta ja surusta ja rakkaudesta hyvin lohdullisesti. Voin hyvin kuvitella, miten kirjan kertomus herättää lasten mielikuvituksen. Kuolemasta on kuitenkin hyvä puhua lasten kanssa. Kuolema voi tulla meille jokaiselle. Kun olin toisella luokalla koulussa, luokkakaverimme hukkui, ja koko luokka osallistui hautajaisiin. Muistan hyvin elävästi kohteliaan pojan ja varsinkin joulukortin, minkä sain häneltä.

Rakas ystäväni, hyvästelen sinut nyt, juuri nyt, kun tulet luokseni. Niin kuin hyvästelen puheeni ja sanani. 

Voimme rakastaa heitä, jotka ovat kuolleet, aina sydämissämme. Surun voima, ankaruus  ja musertavuus antaa lopulta periksi. Suruun auttaa aika ja se rakkaus. 

Tomi Kontion lastenkirja Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän on ihana tunnekirja.

 

Tomi Kontio, Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän 💜💜💜💜💜

Kuvitus Elina Warsta 💛💛💛💛💛

Teos 2025

s. 111

Lastenkirja

Lasten ja nuorten Finlandia-kirjallisuuspalkinto 2025

 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme 

Raija Oranen: Kreivin aikaan

 

Vähän juhannusmarkkinoiden jälkeen, suloisenkuumana lauantai-iltapäivänä Kaija Valpurintytär Keränen seisoi puolisääreen kosken suvantomutkassa, siinä kohdassa johon oli rakennettu pyykkäreille laituri, ja piteli kiinni lakanasta jota virta kiskoi ja mutristeli. Aurinko paahtoi jo takaviistosta lännen puolelta ja sai veden välkkymään sokaisevasti.

Raija Orasen historiallinen romaani Kreivin aikaan kertoi kauniin Kaija Valpurintytär Keräsen tarinan. Kaijan isoäiti oli ollut kuulu kauneudestaan ja parantajan lahjoistaan. Niinpä hän oli saanut kutsun hoitamaan kreivi Per Brahen kipuja tämän ollessa Kajaanissa. Per Brahe oli kirjan toinen kertoja 1600-luvulla, toinen oli Kaija 1600-1700-luvulla. 

Kajaanin linnanemäntä Emilia Kekkonen toimi Kaijan kasvattiäitinä. Emilia oli huolestunut Kaijan ja opettajana toimineen Anders Pauluksen läheisistä suhteista. Opettaja oli opettanut Kaijan mm. lukemaan, vaikka Kaijalla oli arkista aherrusta ja työntekoa linnassa. Mitä ihmettä tyttölapsi teki lukutaidolla, kun piti osata tehdä ruokaa ja siivota?

Kun talonväki kiipesi hevosen rattaille ja lähti kohti kirkkoa, Kaija jäi valmistelemaan piikojen kanssa ateriaa luvassa olevia vieraita varten.

15-vuotias Kaija lähetettiin lopulta piikomaan, sillä Emilia halusi kauniin Kaijan mahdollisimman kauas linnassa käyvien sotilaiden läheisyydestä. Kaija sai piian paikan Askanmäeltä. Tosin talon emäntä ei pitänyt siitä, että talon nuori isäntä kiinnostui Kaijasta heti ensi katseesta.  Kaija oli nopea ja hyvä työntekijä, ja halusi talon emännän paikan. Emännyyttä haki myös naapurin tytär. Hänellä oli lisäksi iso maatila perittävänä.

Sinä kuulut suuremmille tanhuville, sellaisille missä sinut nähdään. On synti kätkeä tuollainen ihanuus tänne erämaahan muutaman talonpojan tolloteltavaksi.

Vienankarjalainen Kirill varasti lopulta Kaijan, ja vei hänet vangikseen Vienaan. Siellä Kaijaa pidettiin vankina, sillä Kaijan odotettiin synnyttävän Kirilin mahtikartanon ja omaisuuden miespuolisen perijän. Kirjasta voit lukea lisää siitä, mitä Kaijalle tapahtui Vienassa.

Lopulta Kaija onnistui pakenemaan Vienasta. Pakomatkalla hän tapasi lapsuudenaikaisen ystävänsä, josta oli paljon apua selviytymisessä.

Illan hämärtyessä he näkivät vihdoin etäällä talon ja valon sen ikkunassa. He suuntasivat sitä kohti. Se oli ainoa mahdollisuus. Mutta se oli.

Kaija Orasen historiallinen teos Kreivin aikaan kertoi hurjan seikkailutarinan kauniin Kaijan elämästä sotien ja tautien riepoittelemasta 1600-1700-lukujen vaihteen Suomesta. 

Raija Oranen, Kreivin aikaan *****

Teos 2017

s. 454

Historiallinen teos

1600-1700-luku

Kajaanin linna

Pietari Brahe 

 

Raija Oranen: Acté! 

Kaisu Tuokko: Pimeän hetket

 

Marraskuun metsä oli musta ja raskas, se roikkui hänen yllään. Paljaiden oksien lomasta tuuli suhisi, teki ääniä, jotka saattoivat olla kuiskauksia. Jossain rasahti, kuivunut oksa napsahti poikki.

Kaisu Tuokon dekkari Pimeän hetket aloitti jopa melkein liian jännittävästi. Nuori tyttö meni kotihippoihin ja katosi. Kirja sopii varmasti nuorille jännityskirjojen lukijoille hyvin, sillä kirjan tapahtumat sijoittuivat syksyyn ja alkutalveen vuonna 2001, kun päähenkilö Eevi Manner  oli vasta lukiolainen. Mitä Kristiinankaupunkiin kuuluikaan tuohon aikaan, ja mitä lukiolainen teki muuta koulun lisäksi, sen saat selville kirjan jännittävästä tarinasta. Ainakaan noihin ikäviin kotihippoihin ei olisi kannattanut mennä, mutta kotimatka sujui kyllä sitten jo paremmin.

Seuraavina päivinä koulussa ei muusta puhuttukaan kuin juhlista ja siitä, että joku oli kadonnut.

Juorut levisivät pian koulussa ja päivien kuluessa ne muuttivat monesti muotoaan. Eevin paras kaveri Linda oli aloittanut tapailun miehen kanssa, joka vei heidät autollaan kotihippoihin. Ilmeisesti tapailu ei kuitenkaan ollut sellaista, josta Linda itse piti. Eevi yritti kysellä tarkemmin, mutta hän ei saanut Lindaa avautumaan. Lindan tilanne ja henkinen olotila pahenivat koko seurustelun ajan.

Joulukuun ensimmäiset arkipäivät toivat ensilumen pysyvästi. Marraskuun harmaa ja sateinen maisema oli vaihtunut kirkkaaksi, hiljaiseksi postikortiksi. Lumi peitti tienpientareet, talojen pihat ja pihakeinut, teki Kristiinankaupungin kaduista pehmeitä ja valoisia.

Myös Eevi oli löytänyt seurustelukaverin, ja pian kaikki muutkin huomasivat sen. Mats kävi jopa heillä kotona esittäytymässä Eevin isälle ja äidille. Kadonneen tytön kohtalo puhutteli kaikkia ja kaikkialla. Mats oli ollut samalla luokalla tytön kanssa. Tilanne paheni, kun tyttö löytyi. Mitä hänelle oli tapahtunut?

Kaisu Tuokko on kirjoittanut Eevi Manner-rikossarjaan itsenäisen teoksen, Pimeän hetket, joka tarkasteli Eevin nuoruuteen kuuluvaa katoamis/rikostapahtumaa. Kirja sisälsi mm. nuorten välistä fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Juorut ja kiusaaminen olivat jokapäiväinen ongelma. Vakavampiakin seksuaalirikoksia tapahtui, joten en suosittele kirjaa herkille lukijoille. 

Kaisu Tuokon dekkarissa Pimeän hetket oli trillerimäistä jännitystä heti alusta asti.

 

Kaisu Tuokko, Pimeän hetket *****

Otava 2025

s. 285

Dekkari

Eevi Manner-sarjan itsenäinen teos

Kristiinankaupunki

Vuoden 2001 marras-joulukuu 

 

 

Tuokko Kaisu: Yksin

 

Tuokko Kaisu: Kosto

 

Tuokko Kaisu: Valhe

 

KEVÄTDEKKARIT 2026

 

 

Tällä kertaa esittelyssä on kevään uutuusdekkareita. Luen kyllä sekaisin vanhoja ja uusia dekkareita, mutta nostan nyt esille tänä keväänä ilmestyvää jännitystä. Luen mieluummin cosy-crimea, ettei mene yöunet, ja ei haittaa lukemista, jos mukana on romantiikkaa ja huumoria. Yllä olevassa kuvassa on myös mysteeritapahtuma, sillä vuosia runsaasti kasvanut ja kukkinut alppitähti kuoli pois, katosi, mitä tapahtui, en tiedä.

 

Jippii, Torstain murhakerho-sarjassa ilmestyy tammikuussa uusi dekkari parin vuoden odottelun jälkeen. Mahdoton mammona on siis sarjan viides dekkari, joka kertoo tietyistä senioritalon asukkaista, jotka ratkovat ihan oikeita rikoksia. Tämä sarja on parasta cosy crimea ja siinä on huumoria. Kirjoilla on myös cosy crime-nimet: Torstain murhakerho, Mies joka kuoli kahdesti, Hutiluoti ja Viimeinen pirulainen.

 

 

Hanni Maulan toinen dekkari Teetä ja teräaseita jatkaa Hauholle sijoittuvaa Helvi Helve tutkii-sarjaa. Ensimmäisessä osassa Vintagea ja veritekoja tutustuttiin varsinkin päähenkilöön, eläkkeelle jääneeseen kirjastonhoitajaan Helvi Helveen ja hänen pieneen koiraansa (huom. kansikuva), sekä kahvilaan, jossa etsiväjengi kokoontui. 

 

 

Ihastuin tosi paljon Laura Anderssonin teokseen Tähtipölyn Bulevardi, joka kertoi kiinnostavasti sekä 1930-luvun filmiteollisuudesta että alamaailmasta. Toinen osa  on nimeltään Tähtipölyyn kirjoitettu, ja se jatkaa nuoren Doriksen filmitähtiuraa, sekä jatkaa alamaailman outojen tapahtumien kertomista.

 

 

Nita Prosen Siivoojan salaisuus jatkaa huonesiivooja Molly Graysta kertovaa sarjaa. Aiemmin tässä cosy crime-trilogiassa ovat ilmestyneet Huonesiivooja ja Hotellivieras. Siivousalan mysteerisotkuja ja sympaattinen päähenkilö. Suosittelen.

 

 

Bob Mortimerin Avokadohotelli jatkaa cosy crime-teemoja siitä, mihin Satsumakompleksi jäi. Tämän sarjan parissa saa nauraa kikatella ihan ääneen. Kansikuvassa on oravan kuva, ja tuo orava on hyvin tärkeä juttukumppani kirjan päähenkilölle Garylle, kolmekymppiselle oikeusavustajalle. 

 

 

Joona Keskitalon dekkari Lakeus, joka vaikeni on Takamailla-sarjan viides itsenäinen osa. Kaikki osat kertovat jostakin pienestä paikkakunnasta, ja sen oudoista rikoksista, joissa toisinaan ei ole päätä eikä häntää, ja syyttömät voivat joutua maksumiehiksi jne. Eläkkeellä olevaa nimismiestä syytetään murhista, ja hän saa oikeuteen avukseen nuoren juristin Niinan. Ja mitäpä siitä sitten seuraakaan?

 

 

Jesse Q. Sutanton hurmaava Vera Wong antaa tällä kertaa Vinkit vainajia vakoileville. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot. Vera on jo ikääntynyt teekuppilan pitäjä, joka on hyvin nokkela ratkomaan rikoksia. Tosin poliisit eivät ota oikein tosissaan hänen rikoshavaintoja. Teetä ja viisaita neuvoja ja mysteerejä, suosittelen 💚.

 

 

Hanna-Riikka Kuisman teos Maaperä aloittaa uuden  dekkarisarjan, jota kirjasto kuvasi trillerimäiseksi. Luvassa yllättävä kombo: räiskyvä somepersoona, tuntematon nainen verisessä yöpaidassa, sekä rakennushanke. Kansikuva on suorastaan lupaava. 

 

 

Katarina Wennstamin historiallinen dekkari Kuolleet naiset eivät anna anteeksi sijoittuu 1800-luvun loppupuolen Tukholmaan. Hildur löytää pihaltaan kuolleen naisen, ja sen jälkeen Hildur ja kolme muuta talon asukasta päättävät aloittaa rikostutkimuksen. Tätä kirjaa odotan innolla, sillä siinä on kaukaisen historian havinaa. Kirja aloittaa uuden Tukholman murhat-sarjan.

 

 

Suvi Erikssonin Linnan varjossa aloittaa uuden dekkarisarjan. Kirja sijoittuu Skotlantiin ja Suomeen. Suomesta pyydetään apua rikostutkintaan, sillä Skotlannista löytyy suomalainen uhri. Hyvä nimi ja upea kansikuva tällä esikoiskirjalla.

 

           Lukuiloa dekkareiden parissa  👀

László Krasznahorkai: Saatanatango

 

Eräänä lokakuun aamuna, vain hetkeä ennen kuin armottoman pitkien syyssateiden ensimmäiset pisarat kastelivat suolaisen ja halkeilevan maan tilan länsilaidalla (ja haiseva mutameri muutti polut kulkukelvottomiksi aina ensimmäisiin pakkasiin saakka estäen näin pääsyn myös kaupunkiin), Futaki heräsi kirkonkellojen soittoon.

Unkarilainen László Krasznahorkai oli vuoden 2025 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja. Lukemani kirjan nimi Saatanatango on tullut tutuksi blogistaniassa, kun kanssabloggaajat ovat lukeneet kirjan tarinan, joka voi yllättää lukijat. Minut se yllätti alkuun positiivisessti, kun koukutuin taitavasta tarinoinnista ja sulavasta tekstistä. Välillä purskahdin nauruun, kun kirjan musta huumori  kolahti omaan huumorintajuuni. Etupäässä kirjan surkeus muuttuu koko ajan surkeammaksi. Voiko elämä olla vielä surkeampaa, voi se olla.

... tohtori kyhjöttää vaan kotonaan, uskokaa pois, se ei tee yhtään mitään, ei tosiaan mitään! Istuu vaan kaikki päivät ja yöt läpeensä, se jopa nukkuu istuallaan, ja siellä haisee, kuin rotankolossa, valot päällä yötä päivää, sillehän se on se ja sama, polttelee vaan luksustupakoitaan ja juo tauotta, kuin sieni...

Saatanatangon henkilöhahmot olivat taiten rakennettuja. Tohtorista kehittyikin sitten kirjan yksi päähenkilöistä. Lisäksi pienestä kyläpahasesta löytyi kapakoitsija rouvineen, Schmidt rouvineen, Kráner rouvineen, rouva Horgos neljän lapsensa kanssa, Futaki, rehtori jne. Kirjassa oli myös pari irtolaista Petrina ja Irimiás.

Hän käänsi katseensa kohti tilan itälaidalla seisovia, aikanaan täyteen ahdettuja ja meluisia, sittemmin ränsistyneitä ja hylättyjä rakennuksia ja seurasi katkerana, kuinka pöhöttyneen punakan auringon ensisäteet puhkoivat tietään läpi ränsistyneen maatalon paljaaksi kynittyjen kattoparrujen.

László Krasznahorkain Saatanatango oli syksyinen kertomus erään ihmisryhmän elämästä syysssateiden epätoivoisessa kurimuksessa jossakin pienessä unkarilaisessa kyläpahasessa. Toive paremmasta elämästä oli yhteinen, mutta päästiinkö tavoitteeseen, se oli sitten se toinen juttu.

 

László Krasznahorkai, Saatanatango

Suom. Minnamari Pitkänen

Teos 2019

s. 304

Sátántangó 1985

Saatanatango-elokuva 1994 

Unkari

Syksy