Hän tunsi saksalaisen ison ruhon selkänsä
takana ja aavisti pistoolin, joka osoitti häneen. Tänne metsäänkö hän kuolisi,
vaikka niin monet kerrat hänen oli onnistunut paeta? Kuolla, mitä se tarkoitti?
Hän tiesi, että kuolema oli lopullinen, tunsi sen oireet ja, mikä tärkeintä,
hän tiesi, kun kuolema lähestyi ja osasi siksi vältellä sitä…
Belgialaisen
Emmanuelle Pirotten esikoiskirja Vielä
tänään olemme elossa sijoittuu Belgian ja Ranskan rajalle ja vuosiluvut
ovat 1944-45. Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas Mathias on
soluttautunut valeasussa siviilien
pariin. Hän esiintyy kanadalaisena sotilaana, sillä hän puhuu sujuvasti englantia ja
ranskaa. Mutta kohdattuaan pienen Réneen, hänen maailmankuvansa muuttuu.
Jostakin syystä hän ei pysty tappamaan Réneetä, suojelemaan vain. Ehkä
sotiminen on tullut hänen ajatuksissaan päätepisteeseen, ja sodan mielettömyys
on avautunut hänelle. Ensi kohtaamisesta alkaa Réneen ja Mathiaksen yhteinen
taival sodan viimeisinä kuukausina.
Tyttöä, jolla ei ollut enää ketään,
tuijotettiin uteliaisuuden ja myötätunnon sekaisin katsein. Ympärillä vallitsi
syvä hiljaisuus.
Mathias
jätti Réneen maalaistaloon, jonka kellarissa oli ihmisiä sotaa piilossa. Mutta
hän seurasi lähettyvillä, että tyttö pysyi hengissä. Lopulta hän palasi
hakemaan tytön takaisin, mutta talo oli täynnä amerikkalaisia sotilaita. Alkoi
viiltävä kissa ja hiiri-leikki. Paljastuisiko Mathias amerikkalaisille vai ei?
Kirja ei loppunut tähän selkkaukseen, vaan pahempaa oli tulossa.
Vielä tänään olemme elossa teoksesta on
tehty elokuva, jonka haluan nähdä. Kirjailija on ammatiltaan dramaturgi,
käsikirjoittaja ja taidehistorioitsija, ja kirjasta näkyy tietynomainen
elokuvallisuus. Kohtaukset piirtyvät lukiessa ajatuksiin elokuvamaisina
tilanteina. Suomennos on mielestäni
jäykähköä ja lauseissa on virheitä. En olisi myöskään käyttänyt lausetta
saamarin kersa, koska se kuulostaa liian nykyaikaiselta. Historiankirjoista ei
tietysti tarvitse tehdä kieleltään vanhanaikaisia, mutta vastaavanlaiset
lauseet hyppivät silmille. Uskon, että ranskankielinen versio kirjasta on
syvällisempi, sillä kirja on saanut paljon arvostettuja kirja-alan
tunnustuksia. Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjailijan seuraavia kirjoja.
Tarina on onnistunut nostamaan esille sodan monet kasvot.
Kaikki tapahtui mielipuolisen nopeasti
aivan kuin niitä olisi harjoiteltu satoja kertoja. Syytteet oli kumottu, tyttö
oli voittanut jutun.
Emmanuelle Pirotte, Vielä
tänään olemme elossa ****
Suom. Lauri Holma
Minerva 2017
s. 255
Le cherche midi éditeur
2015
Minäkin olen lukenut Leenan kehuvan bloggauksen. Ehkä tämän vuoro tulee, mutta ensi vuoden puolelle menee.
VastaaPoistaLeenalla on taito hyppysissä. Olen lukenut monta hänen suosittelemaa kirjaa.
PoistaKirjan tarina vetää vertoja psykologiselle jännityskirjalle.
Mai, kunpa olisikin tullut luettua ranskaa...
VastaaPoistaMinäkin odotan kovasti Pirotten seuraavia kirjoja, sillä hän on tarinankerotja makuuni.
Ihanaa, että luit tämän<3
Kiitos Leena <3
PoistaTämä on toinen lyhyen ajan sisään luettu kirja, mitä olet suositellut. Sen toisen varmaan arvaat, jos kerron, että kansikuvassa on kukka. Hyvä suositus ja tämäkin sotakirja oli hyvä suositus.
<3
Kylläpä kuulostaa mielenkiintoiselta. Minäkin luin Leenan bloggauksen ja ajattelin jo silloin, että tämä täytyy laittaa lukulistalle. Ja vielä sinultakin tulee suositukset, eli luettava se on!
VastaaPoistaTämä on mielenkiintoinen ja nyt odotan elokuvaa.
PoistaSotakirjoistakin voi tehdä pienen piirin tarinoita, jotka toimivat mielestäni paremmin kuin massiiviset sotakohtaukset.
Suosittelen <3
Kaikki maailmansotiin sijoittuvat kirjat kiinnostavat minua todella paljon, joten tämä on kyllä ehdottomasti luettava jossakin vaiheessa!
VastaaPoistaItse yritän vältellä pahimpia sotakirjoja, joissa on massiivisia sotakohtauksia ja väkivaltaa, pyssyjen pauketta jne. Tällainen inhimillinen yksityisten ihmisten hätä sodan keskellä koskettaa minua lukijana enemmän. Tällaiset kirjat ovat lukuhelmiä huolimatta sota-ajasta.
Poista