Inka-Maria Laitila ja Tarja Strandén: Tukaattityttö

 

Nainen on tässä vaiheessa nuori, kahdeksantoista. On syyskesä 1907. Hän seisoo asemalaiturilla isänsä ja sisarustensa ympäröimänä. Pian hän on kaukana kotoa, matkalla tuntemattomaan pääkaupunkiin. Ihmisiä tungeksii koreineen ja matkalaukkuineen kohti junavaunuja. Monet matkaavat lähemmäs, Viipuriin. Nainen on tehnyt valintansa. Hänen on päästävä Helsinkiin, Ateneumin kouluun opiskelemaan taiteilijaksi. Nainen viivyttelee lähtöään, hyvästelee sisaruksiaan yhä uudelleen. Nuorimmat pitävät kiinni hänen hameestaan, pyörivät hänen ympärillään. Heitä on yksitoista sisarusta.

 

Inka-Maria Laitilan ja Tarja Strandénin tietokirja Tukaattityttö, Mirri-kuvien takaa katsoo Helmi Vartiainen, kertoo nuoresta naisesta, hänen läheisistään ja hänen elämästään, joka kesti vain 31 vuotta. Helmi haaveili taiteilijan urasta ja opiskelusta Ateneumissa. Yllä olevassa lainauksessa Helmi oli lähdössä junalla ja perhe oli saattamassa häntä. Helmi oli kotoisin porvarisperheestä ja perheen lapset opiskelivat osa ylioppilaaksi, osa sairaanhoitajaksi, osa opettajaksi. Helmi oli perheen viides lapsi. Kirjan tietolähteinä ovat olleet Lyyli, Ida ja Lahja Vartiaisen lapsuudenmuistot, jotka he kirjoittivat veljelleen Pekalle 1960-luvulla tämän pyynnöstä. Pekka Vartiainen oli Helmin pikkuveli ja kirjan toisen kirjoittajan Inka-Maria Laitilan isoisä.

 

Vuonna 1905 otetussa luokkakuvassa Helmi Vartiainen seisoo koristeellisen kauluksen somistamassa puvussa, juhlallisesti paikalleen sommitellun tyttöparven keskellä. Kaunis tyttö, pienikokoinen, varmaankin luokkansa pienimpiä. Kun tuota kuvaa otettiin, Helmi oli varmasti jo löytänyt oman lahjakkuutensa. Kuka häntä oli innostanut? Ehkä jo harjoituskoulun opettaja, ehkä äiti, jolla täytyi myös olla perittyjä käden taitoja äidinisän piirustustaidosta päätellen. Tietenkin Helmi oli tutustunut värien ja siveltimien maailmaan myös isänsä työhuoneessa.

 

Kirja kuvaa hyvin valokuvien ja suvun muistelmien ja lähdeaineiston perusteella Helmin elämää Sortavalassa ja myöhemmin Helsingissä. Helmin elämä olisi varmasti kaivannut lisää jo kotoa saatua tukea ja turvallisuutta sekä kannustusta taiteilijan uralle. Näin ei käynyt, sillä hän kohtasi Ateneumissa häntä 9 vuotta vanhemman taiteilija Tyko Sallisen ja avioitui hänen kanssaan vuonna 1909. Helmi ei saanut jatkaa opiskeluja Ateneumissa. Hän sai tyytyä osaansa taiteilijan muusana. Jostakin syystä Sallinen kuvasi Helmin rumaksi ja korosti varsinkin nenää ja huulia. Nämä Helmistä maalatut taulut saivat nimekseen Mirri-taulut. Sallinen kuvasi tauluissaan liioitellun rehevää aistillista naista, jota Helmi ei todellisuudessa ollut.

 

Heti kun Helmi on saanut voimansa kootuksi, hän lähtee muutaman kuukauden ikäisen Tajun kanssa Helsinkiin ottamaan selvää toisesta tyttärestään. Mutta kaikki on myöhäistä, itkut ja rukoukset eivät auta, Tirsu on viety Kööpenhaminaan. Tyko on riistänyt häneltä lapsen ja leimannut hänet kyvyttömäksi äidiksi. Helmin pitäisi tästä lähin olla vieras omalle lapselleen. – Tämä haava ei koskaan parantunut.

 

Vuonna 1911 oli Tyko Sallisen mahdollista antaa lapsensa adoptoitavaksi ilman Helmin suostumusta, sillä vain Tyko oli lapsen holhooja. Heidän lapsensa oli puolitoistavuotias, kun Tyko Sallinen teki hirviömäisen teon, joka kosketti koko sukua, kun hän vei esikoislapsen siskolleen Kööpenhaminaan. Adoptiota ei koskaan allekirjoitettu. Helmi sai lapsestaan kaksivuotiskuvan, ei mitään muuta. Mutta tämä ei riittänyt Tyko Salliselle, vielä pahempaa oli tulossa, tragedia, joka on ravistellut taidemaailmaa ja kirjallisuutta, mutta pahiten Helmin omaa elämää.

 

Syvänsinistä ja violettia hehkuva Mirri-maalaus toi Tykolle valtion dukaattikilpailun palkinnon. Tukaattitytön uhkeaa maalaismaisuutta ei enää pidetty yhtä luotaantyöntävänä kuin entisiä ”hölmöjä” Mirrejä. Maalaukselliset arvot merkitsivät enemmän kuin kuvatun naisen piirteiden ”rumuus”.

 

Yllä oleva lainaus kertoo kansikuvassa olevasta maalauksesta, josta Sallinen sai palkinnon ja opintostipendin ja se mahdollisti hänelle vuonna 1914 opintomatkan Pariisiin, Bretagneen ja Englantiin. Helmi sai pärjätä toisen lapsensa kanssa ilman aviomiestä ensimmäisen maailmansodan syttymishetkellä.

 

Helmin ja Tyko Sallisen avioliitto päättyi seitsemän vuoden päästä sen solmimisesta vuonna 1916. Helmistä tuli oikeuden päätöksellä lapsensa huoltaja, eikä avioero muuttanut heidän elämäänsä, sillä perheellä ei ollut koskaan ollut yhteistä, pysyvää kotia ja Helmi ja Tyko olivat eläneet puolet avioliitosta erillään. Avioero leimasi Helmin. Eronnut nainen sai kantaa syyt perheen hajoamisesta ja oli huono nainen. Helmi oli ex-miehensä lestadiolaisen suvun mielestä kevytmielinen ja sopimaton lapsen hoitajaksi.

Helmin Lahja-sisko ja Helmi nuoremman lapsensa kanssa 1914. 

Tyko Sallinen etsi Helmin ja lapsen olinpaikan tietoonsa ja vei viisivuotiaan lapsen pois äidiltään. Helmi ei saanut nähdä enää lastaan sen jälkeen. Tämä oli suunnaton ja kammottava tapahtuma, mutta historia on täynnä vastaavia avioeroriitoja ja huoltajuusriitoja. Se, miten pieni lapsi koki kyseisen tragedian, näkyi siinä, että hän vietti loppuelämänsä mielisairaalassa. Vanhempi lapsi, joka oli viety Kööpenhaminaan, otti liikaa lääkkeitä ja kuoli Sallisen talon lähelle alle nelikymppisenä. 

Helmin sydän ei kestänyt, vaan sairastui. Hän kuoli neljä vuotta toisen lapsen viemisen jälkeen vuonna 1920. Edellisenä vuonna hänen kaksi taideteostaan oli valittu Ateneumin taidenäyttelyyn. Kannen kuva on vuodelta 1919.

 

Helmin kohtaloksi tuli väärä mies.

Helmin omakuva 1917-19. Helmi oli taitava maalari. Tässä kuitenkin liikaa vaikutteita Salliselta.

Inka-Maria Laitila ja Tarja Strandén, Tukaattityttö, Mirri-kuvien takaa katsoo Helmi Vartiainen

Wsoy 2002

s. 251 + runsaasti kuvia + lähdetiedot 6s.

Tietokirja