En voi ajatella. Koskee. Katson ikkunasta peltoa, katson etuikkunoista tietä. Tie halkoo maisemaa harmaana nauhana, miten on voitu tehdä tie tällaiseen paikkaan, näin hiljaiseen ja yksinäiseen. Minua pelottaa.
Annamari Marttisen uusin teos Vapaa on koskettava kertomus maahanmuuttajamiehestä, joka saapui Suomeen ja odotti maahanmuuttolupaa vastaanottokeskuksessa Lappeenrannan suunnalla entisessä vankilassa. Matka poliisin kidutussellistä vapauteen kävi siis vankilan kautta. Joku voi ajatella, että vankila on saanut hyötykäyttöä, mutta voin hyvin kuvitella, että en itse viihtyisi entisessä sellissä ja vankilaolosuhteissa, kun hakisin maahanmuuttolupaa. Entiset sellien asukkaat ovat jättäneet jälkensä, tunteensa ja ajatuksensa selleihin, jotka voivat vaikuttaa herkimpiin ihmisiin. Kirjaan on uskottavasti kirjoitettu entisen vangin ajatuksia ja tuntemuksia.
Kosketan sormillani tiilireunusta, joka ympäröi ikkunaani ulkopuolelta. Pinta on epätasainen, kuin siihen olisi kaiverrettu jotakin. Kurkotan nähdäkseni. Siihen on kirjoitettu jotakin. Ikkunan ylä- ja alareunoissa on jäljet pois sahatuista kaltereista. Kosketan niitä. Ne ovat olleet niin tiheässä, että aikuisen pää ei mahdu niiden välistä, mutta käsi mahtuu, jos pujottaa. Tiileen on kaiverrettu "Hieno juhannus-83. Patu and Sakke."
Mahdi on kolmikymppinen toimittaja Irakista, joka löysi eräänä päivänä vanhempansa tapettuina, veli oli kadonnut ja hänet itsensä vangittiin, ja häntä kidutettiin. Hän heräsi sairaalasta kädet ja jalat katkottuina. Muuta mahdollisuutta ei ollut kuin paeta maasta salakuljettajien avulla. Mahdin tarina on hyvin uskottava ja Marttinen on tehnyt perusteellisen pohjatyön tarinalle haastattelemalla maahanmuuttajia ja viranomaisia, jotka tekevät työtä maahanmuuttajien parissa. Marttinen itse on ollut töissä kyseisessä vastaanottokeskuksessa, jossa Mahdi vietti aikaansa, opiskeli suomen kieltä ja yritti toipua vammoistaan ja surustaan.
Pahin kipu on sydämen kipu. Ja aivojen kipu. Ajatukset ja tunteet ovat raakalaismaisimmat kiduttajat maailmassa. Ne eivät koskaan lopeta, ne jatkavat. Eivät anna kuolla. Jos kuolen tänne, mitä minulle tehdään?
Olen lukenut joitakin maahanmuuttajakirjoja mm. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia teoksen, jossa käsitellään myös maahanmuuttoasioita ja sitä miten eläminen koetaan Suomessa. Kissani Jugoslavia kertoi maahanmuuttajaperheen sisäisistä
asioista ja nuoren miehen kasvukertomuksen. Kirjan sivuilta voi aistia
suomalaisten suhtautumisen maahanmuuttajiin. Johanna Holmströmin Itämaa teoksessa käsitellään myös erilaisuutta ja maahanmuuttajataustoja. Itämaassa puututaan selkeimmin kiusaamiseen ja rasismiin. Vapaa teoksessa käsitellään maahanmuuttajan omaa surua, koska hän joutui omassa kotimaassa väkivallan kohteeksi ja läheiset oli tapettu. Suomi oli vielä niin outo ja erilainen kulttuuriltaan ja uskonnoltaan. Vapaan Mahdi ei kohdannut rasismia, jos lukuun ei oteta sitä, että vastaanottokeskus oli entinen vankila.
Annamari Marttinen tietää mistä kirjoittaa ja kirjoittaa sen taidolla. Vapaa on hänen seitsemäs teoksensa. Olen lukenut hänen teoksensa Mitä ilman ei voi olla, joka kertoi avioliiton ulkopuolisesta suhteesta ja sen seurauksista, tulisesta kolmiodraamasta. Vapaa teos hyppäsi aivan eri maailmaan, kun kirjan näkökulma on sureva maahanmuuttajamies, mutta pidän todella paljon Marttisen tunteisiinvetoavasta kirjoitustyylistä myöskin tässä teoksessa. *****
Annamari Marttinen, Vapaa
Tammi 2015
s. 314
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Törmäys
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Törmäys
Kyllähän näissä kirjoissa on paljon rankkoja tarinoita. Koko ajan myös ajankohtaisempia aiheita, kun Suomikin on alkanut pikkuhiljaa monikulttuuristua. En ole Marttista lukenut, mutta varmasti kannattaisi.
VastaaPoistaKiitos kommentista. Oikeasstaan suomalaiset ovat itse monikulttuurisia ja useamman kansallisuuden jälkeläisiä, mutta toisaalta suomalaisia on niin vähän, että meillä on omat geeniperimät, jotka ovat tulleet tietysti siitä, että on saatu lapsia lähisukulaisten kanssa. Tutkiessani omaa sukutaustaa siellä toistuvat samat sukunimet, pelottavaa.
PoistaOnneksi Suomi kansainvälistyy ja monikulttuuristuu, mutta sekin aiheuttaa ongelmia, kuten olemme huomanneet. Muilta kansoilta voisimme oppia paljon mm. sosiaalisuuden ja läheisistä huolehtimisen sekä hyvät tavat. Suomalaisethan ovat sinkkukansaa, yksinäisiä, masentuneita ja itsemurhia tehdään paljon. Väkivaltaa ja alkoholin liikakulutusta. Jotenkin tuntuu, että valtion pitäisi kerätä veromarkkansa muusta kuin alkoholinmyynnistä, koska tuskin ne riittävät haittojen korjaamiseen ja lasten kärsimyksiin...
Kyllä suomalaisilla on paljon opittavaa muilta maailman kansalaisilta ja uskon että suomalaisiltakin voi paljon oppia. Itsekin olen tutkinut hieman sukutaustoja ja olen huomannut saman ilmiön, joka on ilmeisesti kuitenkin aika tavallinen kuvio.
PoistaJos ja kun tulee Suomeen, pitäisi oppia kieli, laki ja suomalainen kulttuuri(vaikka oman kulttuurinsa säilyttäisikin). Maahanmuuttajan kotiutumista ja adaptoitumista pitäisikin tukea ja kannustaa, jos tulee maahan pysyväisemmin. Suuri osa ongelmista taitaa tulla siitä ettei ihmiset ymmärrä kunnolla toisiaan. Toisaalta olen myös tietyltä osin kriittinenkin, mutta kyllä Suomeen ihmisiä sopii asumaan (kunhan ovat lainkuuliaisia ja haluavat olla osa yhteiskuntaa ja työväestöä).
Tuo suomen kielen oppiminen on kyllä numero ykkönen ja itsekin olen ollut suomen kielen peruskurssin opettajana kurssilla, jossa oli 11 kansalaisuutta. Yksi vaikeus kielen oppimiselle on liika teoriapainotteisuus kielen opettamisessa. Lisäksi kursseille tulee oppilaita (naisia), jotka ovat asuneet 7-10 vuotta Suomessa ja vasta nyt tulevat kurssille, kun he olisivat jo tuon ajan voineet opetella kieltä. Tietysti siellä on taustalla vahvoja asenteita ym., mutta kannustaisin naisia heti kotoutumaan, sillä se vaikuttaa lasten kotoutumiseen ja oppimiseen. Muuten lapsilla on vaikeuksia koulussa.
PoistaYmmärrän kritiikin ja kyllähän suomalaisten massamuutto Ruotsiin aiheutti aikamoista kritiikkiä Ruotsissa, kun kielen oppiminen oli vaikeaa ja sopeutuminen oli vaikeaa. Susanna Alakoski on kirjoittanut toisen polven ruotsinsuomalaisena aika raadollisia kirjoja mm. Sikalat, suomalaisista, jotka yrittivät sopeutua ruotsalaiseen yhteiskuntaan.
Ilman muuta lainkuuliaisuutta tarvitaan kaikilta Suomessa asuvilta, mutta sekin on yhteiskuntaan liittyvä tekijä, joka ei kaikilta onnistu. Luin tutkimuksesta, että 1% rikoksenuusijoista tekee 42% kaikista rikoksista.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMarttinen tosiaan kirjoittaa kokemuksella, tässä kirjassa oli paljon tuttuja tunteita ja asioita suomen kielen open näkökulmasta - ja myös kiinnostavia oppilaankin näkökulmasta.
VastaaPoistaTässä kirjassa oli omasta kokemuksesta ja maahanmuuttajien ja viranomaisten haastatteluista hyötyä faktatietojen kirjoittamisessa.
PoistaEi se opettaminen helppoa ole eikä oppiminenkaan. Onneksi palautetta sai helposti ja itse muutin useampaan kertaan opetustyyliä, jotta oppiminen helpottuisi. Huomasin, että oppilaille oli tärkeää saada kertoa omasta maasta ja kulttuurista sekä uskonnosta.
Nyt maahanmuuttajalasten opettajana vastassa ovat oppimisongelmat, koska ei osata kieltä, mutta työ on mielenkiintoista :)