sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa


Hän tunsi saksalaisen ison ruhon selkänsä takana ja aavisti pistoolin, joka osoitti häneen. Tänne metsäänkö hän kuolisi, vaikka niin monet kerrat hänen oli onnistunut paeta? Kuolla, mitä se tarkoitti? Hän tiesi, että kuolema oli lopullinen, tunsi sen oireet ja, mikä tärkeintä, hän tiesi, kun kuolema lähestyi ja osasi siksi vältellä sitä…

Belgialaisen Emmanuelle Pirotten esikoiskirja Vielä tänään olemme elossa sijoittuu Belgian ja Ranskan rajalle ja vuosiluvut ovat 1944-45. Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas Mathias on soluttautunut  valeasussa siviilien pariin. Hän esiintyy kanadalaisena sotilaana, sillä hän puhuu sujuvasti englantia ja ranskaa. Mutta kohdattuaan pienen Réneen, hänen maailmankuvansa muuttuu. Jostakin syystä hän ei pysty tappamaan Réneetä, suojelemaan vain. Ehkä sotiminen on tullut hänen ajatuksissaan päätepisteeseen, ja sodan mielettömyys on avautunut hänelle. Ensi kohtaamisesta alkaa Réneen ja Mathiaksen yhteinen taival sodan viimeisinä kuukausina.

Tyttöä, jolla ei ollut enää ketään, tuijotettiin uteliaisuuden ja myötätunnon sekaisin katsein. Ympärillä vallitsi syvä hiljaisuus.

Mathias jätti Réneen maalaistaloon, jonka kellarissa oli ihmisiä sotaa piilossa. Mutta hän seurasi lähettyvillä, että tyttö pysyi hengissä. Lopulta hän palasi hakemaan tytön takaisin, mutta talo oli täynnä amerikkalaisia sotilaita. Alkoi viiltävä kissa ja hiiri-leikki. Paljastuisiko Mathias amerikkalaisille vai ei? Kirja ei loppunut tähän selkkaukseen, vaan pahempaa oli tulossa.

Vielä tänään olemme elossa teoksesta on tehty elokuva, jonka haluan nähdä. Kirjailija on ammatiltaan dramaturgi, käsikirjoittaja ja taidehistorioitsija, ja kirjasta näkyy tietynomainen elokuvallisuus. Kohtaukset piirtyvät lukiessa ajatuksiin elokuvamaisina tilanteina.  Suomennos on mielestäni jäykähköä ja lauseissa on virheitä. En olisi myöskään käyttänyt lausetta saamarin kersa, koska se kuulostaa liian nykyaikaiselta. Historiankirjoista ei tietysti tarvitse tehdä kieleltään vanhanaikaisia, mutta vastaavanlaiset lauseet hyppivät silmille. Uskon, että ranskankielinen versio kirjasta on syvällisempi, sillä kirja on saanut paljon arvostettuja kirja-alan tunnustuksia. Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjailijan seuraavia kirjoja. Tarina on onnistunut nostamaan esille sodan monet kasvot.

Kaikki tapahtui mielipuolisen nopeasti aivan kuin niitä olisi harjoiteltu satoja kertoja. Syytteet oli kumottu, tyttö oli voittanut jutun.

Emmanuelle Pirotte, Vielä tänään olemme elossa ****
Suom. Lauri Holma
Minerva 2017
s. 255
Le cherche midi éditeur 2015
sotakirja

Kiinnostuin kirjasta Leena Lumin blogattua kirjasta.

8 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut Leenan kehuvan bloggauksen. Ehkä tämän vuoro tulee, mutta ensi vuoden puolelle menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leenalla on taito hyppysissä. Olen lukenut monta hänen suosittelemaa kirjaa.
      Kirjan tarina vetää vertoja psykologiselle jännityskirjalle.

      Poista
  2. Mai, kunpa olisikin tullut luettua ranskaa...

    Minäkin odotan kovasti Pirotten seuraavia kirjoja, sillä hän on tarinankerotja makuuni.

    Ihanaa, että luit tämän<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3

      Tämä on toinen lyhyen ajan sisään luettu kirja, mitä olet suositellut. Sen toisen varmaan arvaat, jos kerron, että kansikuvassa on kukka. Hyvä suositus ja tämäkin sotakirja oli hyvä suositus.

      <3

      Poista
  3. Kylläpä kuulostaa mielenkiintoiselta. Minäkin luin Leenan bloggauksen ja ajattelin jo silloin, että tämä täytyy laittaa lukulistalle. Ja vielä sinultakin tulee suositukset, eli luettava se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielenkiintoinen ja nyt odotan elokuvaa.
      Sotakirjoistakin voi tehdä pienen piirin tarinoita, jotka toimivat mielestäni paremmin kuin massiiviset sotakohtaukset.
      Suosittelen <3

      Poista
  4. Kaikki maailmansotiin sijoittuvat kirjat kiinnostavat minua todella paljon, joten tämä on kyllä ehdottomasti luettava jossakin vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse yritän vältellä pahimpia sotakirjoja, joissa on massiivisia sotakohtauksia ja väkivaltaa, pyssyjen pauketta jne. Tällainen inhimillinen yksityisten ihmisten hätä sodan keskellä koskettaa minua lukijana enemmän. Tällaiset kirjat ovat lukuhelmiä huolimatta sota-ajasta.

      Poista