Vartuin
aikuiseksi apartheid-ajan Etelä-Afrikassa, mikä oli hankalaa, koska kasvoin
perheessä, jossa musta ja valkoinen rotu sekoittuivat – ja ne sekoittuivat
minussa. Äitini Patricia Nombuiselo Noah on musta. Isäni Robert on valkoinen.
Sveitsinsaksalainen, jos ollaan täsmällisiä, niin kuin sveitsinsaksalaiset
yleensä ovat. Yksi pahimmista apartheid-ajan rikoksista oli olla
sukupuolisuhteessa toista rotua edustavan henkilön kanssa. Tarpeetonta kai
sanoa, että minun vanhempani tekivät sen rikoksen.
Trevor
Noahin omaelämäkertakirja Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa
kertoi kirjailijan kasvunvuosista apartheid-aikana, jolloin maassa oli
poliisivaltio ja tiukka rotuvalvontajärjestelmä. Se piti mustat hallinnassa.
Sen olivat suunnitelleet ja kehittäneet valkoiset ihmiset. Apartheid oli kurjaakin
kurjempi rotusortojärjestelmä. Trevor Noah ei voinut lapsena kulkea julkisesti kadulla
äitinsä tai isänsä kanssa, koska rodut eivät saaneet sekoittua keskenään. He olivat eri rotua apartheidin mukaan. Totta
kai rodut sekoittuivat, mutta julkisivu piti pitää sellaisena, että sitä ei
tapahtunut. Lait kielsivät sekoittumisen ja yleensä musta osapuoli sai viisi
vuotta vankeutta, jos jäi siitä kiinni. Kirja on yhteiskunnallisesti erittäin
tärkeä kirja. Kirja kertoi, miten erotettiin valkoinen, musta ja värillinen
ihminen toisistaan apartheid-ajan Etelä-Afrikassa.
Toisinaan
meillä ei ollut varaa muuhun kuin pakattuun lihaan, jota lihakauppias myi
nimellä ”sahanpuru”. Se oli kirjaimellisesti ”lihanpurua”, lattialle pudonneita
hukkapaloja lihasta, joka pakattiin myytäväksi, silavanpaloja ja muita jämiä.
Ne lakaistiin yhteen ja pakattiin pusseihin. Se oli tarkoitettu koirille, mutta
äiti osti sitä meille. Välillä emme kuukausiin syöneet mitään muuta.
Trevor
Noahin äiti ei suostunut elämään valkoisten luomien lakien ja sääntöjen mukaan.
Hän kulki poikansa kanssa paikoissa, joissa mustat eivät käyneet koskaan mm.
luistelemassa ja elokuvissa. Hän kasvatti poikansa kuin valkoisen lapsen,
uskoen, että maailma oli avoin pojalle ja siten, että Trevorin ideoilla,
päätöksillä ja ajatuksilla oli merkitystä. Mahtava äiti, joka oli aina poikansa
tukena. Äidin tukena oli Jeesus.
Äidilläni
oli tapana sanoa: ”Valitsin sinut, koska halusin jonkun, jota rakastaa, ja
jonkun, joka rakastaisi minua ehdoitta takaisin – ja sitten synnytin maailman
itsekkäimmän paskiaisen, joka ei tehnyt mitään muuta kuin itki ja söi ja sanoi:
´Minä minä minä minä minä.´ ”
Äiti
piti vilkkaan poikansa kurissa ja nuhteessa. Koska äiti oli uskovainen, he
kulkivat paljon kirkoissa. Vapaa-aikaa ei juuri jäänyt. Kun Trevor kasvoi
isommaksi, hänestä tuli aika villi. Koska äiti oli tottunut kurittamiseen ja
selkäsaunoihin, hänen oli vaikea luopua niistä. Jossakin vaiheessa ne jäivät
kuitenkin pois.
Yksi
asia, jota äidissäni arvostin, oli se, että hän ei koskaan jättänyt minua
epävarmaksi siitä, minkä takia sain selkään. Se ei ollut raivoa tai
suuttumusta. Se oli rakkaudesta annettua kuritusta. Äiti oli yksin
vinksahtaneen lapsen kanssa. Minä tuhosin pianoja. Minä paskansin lattioille.
Minä mokasin, äiti pieksi selkänahkani helläksi ja antoi minulle aikaa itkeä…
Mutta
pahempaa oli tulossa kuin äidin selkäsaunat. Niistä voit lukea lähemmin kirjan
sivuilta. Huolimatta siitä, että Trevor Noah koki pahoja asioita lapsuutensa ja
nuoruutensa aikana, kirja on hyvin valoisa. Hän koki apartheidin ja rotusyrjinnän,
sillä eihän rotusyrjintä siihen loppunut, kun Nelson Mandela vapautettiin, kun Noah
oli viisi vuotta vanha. Ehkä olosuhteiden pakosta pikkurikollisuus ilmestyi
kuvioihin mukaan Noahin nuoruusiässä. Trevor Noah oli lapsuudessaan ja
nuoruudessaan musta, värillinen tai valkoinen. Se riippui siitä, kenen kanssa
hän oli tekemisissä. Etelä-Afrikka oli jakaantunut tarkasti ihonvärien ja
kielten perusteella. Positiivisen luonteensa avulla Noah oppi luovimaan
kaikenlaisten ihmisten parissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa ja
vuonna 2018 Time-lehti valitsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman
ihmisen joukkoon.
Apartheid
ja rotusyrjintä olivat Etelä-Afrikan yhteiskunnan hirvittävin elämänvaihe.
Tämä kirja on tärkeä tuon vaiheen muistuttaja.
Trevor
Noah, Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa *****
suom.
Jaana Iso-Markku
Atena
2020
s.
355
Born A Crime. Stories from a
South African Childhood 2020
Omaelämäkerta
Tätä kirjaa odotan innolla ja saankin sen varmaan pian käsiini. Kyllä tuo apartheid on ollut jotain käsittämättömän törkeää ja järkyttävää. Hävettää niin olla valkoinen tällaisessa maailmassa. Kiva kuulla että kirja on kuitenkin valoisa.
VastaaPoistaEn tiedä mistä kirjailija ammensi positiivisuutensa, ehkä äidiltään. Apartheid oli hirveää rotusortamista, rasismia ja ihmisoikeuksien polkemista. Laitoin sen vuoksi YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kirjan esittelyn perään. Tänä päivänä rasismi on totta Suomessakin. Sitä on jopa eduskunnassa ja sitä kannatetaan äänekkäästi. Mihin tämä johtaa?
PoistaSattuipas hauskasti, laitoin postauksen tästä kirjasta hieman sinun jälkeesi. Hienoa, kun sinäkin olet tykännyt tästä. Upea lukukokemus, yksi tämän vuoden parhaista.
VastaaPoistaKiitos Anneli :)
PoistaHieno kirja ja varmasti tämän vuoden käännöskirjallisuuden parhaimmistoa. Tärkeä aihepiiri apartheid, rotusorto, väkivalta...
Jopas onkin tärkeä aihe kirjassa, ja mielenkiintoisesti käsiteltynä!
VastaaPoistaKiitos kommentistasti tänään! Meillä Itä-Suomessa on mäkäräisiä, sääskiä, paarmoja, punkkeja ja vielä hirvikärpäsiäkin. ;)
Nyt on saatu nauttia kunnon kesäsäästä. Oikein mukavaa viikonloppua!
Samaa mieltä Sara, tosi tärkeä aihe, apartheid. Tästä omaelämäkerrasta löytyy paljon muutakin.
PoistaKunnon kesäsäät on täällä Turun seudullakin, puutarhaihmisille ja maanviljelijöille tosin liian kuumaa. Vettä ei ole satanut moneen viikkoon. Inhottavia purijoita kaikki luettelemasi ötykät. Täällä ei ole mäkäräisiä.
Mukavaa viikonloppua :)