Maja Lunde: Viimeiset

 

Ori pyrki tamman luo kuin huumaantuneena. Täysin vaistojensa vallassa, arvaamattomana, hulluna. Minä, ihminen, en koskaan pystyisi ymmärtämään niin voimakasta ruumiillista himoa.

 

Norjalaisen Maja Lunden Viimeiset on Ilmastokvartetin kolmas osa. Kirjan punaisena lankana kulkee mongolialaiset villihevoset ja miten ihminen tappoi ahneuksissaan kyseiset eläimet melkein sukupuuttoon, ja miten villihevoskanta saatiin pelastettua ja palautettua Mongoliaan. Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan villihevosille? Siitäkin Maja Lunde kirjoitti tulevaisuuden dystopiaosuudessa. Kirja jakaantuu kolmeen osaan: 1890-luvun Pietariin ja Mongoliaan, 1990-luvun Berliiniin ja Mongoliaan ja vuoden 2064 Osloon. Aiemmat sarjan kirjat ovat nimeltään Mehiläisten historia ja Sininen.

 

Hän lähetti minut matkaan, niin kuin vanhemmat kautta aikojen ovat lähettäneet lapsiaan matkaan, lähetettiin joku edeltä siinä toivossa, että lapsi pelastaisi koko joukon, mutta ennen muuta siinä toivossa, että lapsi itse pelastuisi.

 

Sininen kirjassa makea vesi oli loppumassa maapallolta. Kirjassa isä ja pieni tyttö yrittivät selvitä hengissä pakolaisleirillä. Viimeiset teoksessa tuo tyttö saapui aikuisena Osloon ja Eva heltyi nähdessään, miten laiha ja nälissään ja kylmissään Louise oli. Eva yritti hoitaa maatalon eläimiä ja perheen vanhaa eläinpuistoa tyttärensä kanssa. Eläinpuistossa oli vielä pari villihevosta jäljellä. Melkein kaikki muut ihmiset olivat paenneet jatkuvia vesisateita ja myrskyjä, talot olivat tyhjillään ja lopulta sähkötkin katkesivat. Louise jäi auttamaan maatalon töissä ruokapalkalla.

 

Karavaanista oli tullut sangen surkea näky. Mongoliasta lähteneistä 30 varsasta vain 16 oli jäljellä, ja kesyt hevoset olivat vähenneet murto-osaan alkuperäisestä luvusta.

 

1890-luvulla alkoi villihevosten hankinta eurooppalaisiin eläintarhoihin ja sirkuksiin. Ihmisille haluttiin huvituksia ja tietysti niistä haluttiin taloudellista hyötyä. Villihevoset olivat harvinaisia, joten siksi niiden hankintaa suosittiin, vaikka tuohon aikaan kuljetukset olivat alkeellisia ja hevosia kuoli runsaasti. Ennen kuin 30 varsaa oli koossa Mongoliassa, oli niitä myös kuollut runsaasti metsästyksessä. Pietariin niitä saapui puolet vähemmän.

 

Pietarilaisen eläinpuiston johtaja Mihail lähti kirjassa Mongoliaan ystävänsä kanssa. He olivat ensimmäisiä, jotka saivat hankittua näitä harvinaisia alkuhevosia, przewalskinhevosia, eläinpuistoonsa. Matka sytytti myös intohimoisen rakkauden, joka piti pitää muilta piilossa.

 

Lauma pysyttelee aseman läheisyydessä. Annamme niille päivittäin heinää ja vettä ja veden seassa vitamiineja. Mutta kun ruoho alkaa orastaa, ne uskaltautuvat joka päivä jokusen askeleen etäämmälle. Pian ne ovat lähimmällä juomapaikalla.

 

Saksalainen Karin oli eläinlääkäri ja intohimoinen villihevosten kannan pelastaja. Karinin lapsuus oli räjähtänyt taivaan tuuliin toisen maailmansodan pommituksissa. Pommitukset aiheuttivat vaikean trauman, joka vaikeutti hänen sosiaalisia suhteitaan muihin ihmisiin, myös omaan poikaansa. Kirjassa Karin ja hänen aikuinen poikansa olivat Mongoliassa auttamassa villihevosten paluuta takaisin luontoon. Poika yritti päästä eroon huumeista, äiti yritti päästä eroon innokkaasta ihailijasta.

 

Maja Lunden Viimeiset on sisällöltään runsas. Siinä on kolme eri tarinaa, kolme eri kirjaa. Tärkeimmäksi teemaksi nousi perhesuhteet. Tarinassa syvennyttiin perheiden sisäisiin jännityksiin, joihin lisäjännitystä loivat perheisiin liittyvät henkilöt. Menneisyydellä oli merkityksensä, mutta myös tulevaisuudella. Viimeiset oli sisällöltään tunnepitoisin ja intohimoisin kvartetin kirjoista. Kirjassa ihastuttiin, rakastuttiin, vihastuttiin, erottiin. Tunneskaalassa riitti runsaasti variaatioita. Varsinkin Evan ja hänen murrosikäisen tyttärensä Isan rehellistä sanailua oli riemastuttavaa seurata. Vaikka Isa oli koko ajan vihainen äidilleen, hän kirjoitti kirjeissään rakastavansa äitiä siitä huolimatta.

 

Maja Lunden Viimeiset on tunnepitoinen kirja perhesuhteista ja alkuhevosista menneisyydessä ja tulevaisuudessa, johon ilmastonmuutos oli luonut kauhuskenaariomaisen tunnelman. Tykkäsin kirjan tunnelmista ja tarinoista valtavan paljon. Mehiläisten historia oli vastustamattoman kiinnostava, Sininen pelotti veden loppumisellaan, mutta jotain uskomattoman hienoa vastaanpanemista kaikelle kauheudelle mitä ilmastonmuutos voi tuoda tullessaan löytyi Viimeisistä.

 

Hän hyväilee vatsaani molemmilla käsillään, kylkiäni, hevoskielellä kupeitani. Hänen kätensä ovat kuin silmät, joilla näen itse itseni. Olen totta tosiaan upea. Rinnat, lanteet, häpy, kaikki on pehmeää kurvia, mitään ei ole piirretty viivoittimella, vaan harpilla kaikki tyynni.

 

Maja Lunde, Viimeiset *****

suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Tammi 2020

s. 528

Przewalskis hest 2019

 

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Maja Lunde: Sininen