Keltaisen kirjaston Torgny Lindgrenin Kimalaisen mettä teos voitti vuonna 1995 Ruotsin
Finlandia-palkintoa vastaavan August-palkinnon. Tämä tarina kertoi kahdesta veljeksestä,
jotka olivat vihanneet toisiaan koko elämänsä ajan. Nyt elämän ehtoopuolella,
kuoleman kolkutellessa molempien ovia, kumpikaan ei halunnut antaa periksi
ensimmäisenä, vaan molemmat odottivat toisen kuolevan ensiksi pois. Kirjan
veljeksiä riivasi leppymätön viha. Veljekset asuivat lähekkäin omissa pienissä
taloissaan, mutta he eivät käyneet toistensa luona. Ainoastaan kissa kulki
talosta toiseen.
Veljesten elämään tuli hieman eloa, kun keski-ikäinen
naiskirjailija tuli veljesten kotikuntaan luennoimaan pyhimyksistä. Toinen veljeksistä,
Hadar, oli kutsunut kirjailijan luennoimaan ja tarjosi hänelle yösijaa
kotonaan. Yön aikana lunta oli tullut niin paljon, että naisen piti odottaa
aurausautoa avaamaan tiet. Odotellessa nainen kirjoitti aloittamaansa kirjaa.
Hadarin jutut voittivat kirjoittamisen ja niin naisen lähtöpäivä siirtyi ja
siirtyi.
Pian nainen tutustui myös toiseen veljekseen Olofiin.
Naisesta tuli molempien veljesten sanansaattaja ja kertomusten kuuntelija.
Kuunnellessaan miesten jutustelua, nainen pesi ja ruokki miehet sekä siivosi
miesten asunnot ja pesi pyykit. Naiskirjailija kuuli veljesten yhteisen elämäntarinan
molemmilta puolin. Kumpi tarina oli oikea, sen voi valita Kimalaisen mettä teoksesta.
Kyyneleet kihosivat
nyt hänen, Olofin, silmiin, kun hän ajatteli kaikkea mitä oli oppinut
Hadarilta: kiroilemisen, pajupillien veistämisen ja koipien repimisen
sammakonpoikasilta, ihmisruumiin kaikki salaisuudet, haukien hirttämisen,
viisun tytöstä joka istui kivellä, mahlan juoksuttamisen koivusta, viheltämisen
hampaiden välistä. Niin, kaiken hän oli oppinut Hadarilta, ilman Hadarin
opetuksia hän ei olisi tiennyt miten elämä on elettävä.
Kesäkuumalla oli viilentävää lukea talviajasta, lumesta ja
talon lämmittämisestä puuhaloilla. Kirjan tarina oli erikoinen ja veljekset
olivat tyyppeinä erilaisia, mutta myös samanlaisia vihanpitäjiä, sulkeutuneita
ja anteeksiantamattomia. Naiskirjailija sai talven aikana kuulla miesten
elämäntarinat, jotka olivat erikoiset, mutta liittyivät yhteen. Kirja sanoma on
hiljaisuus ja yksinäisyys. Kirjasta nousee herkällä tavalla esille vanhuus, muistot ja kuolema.
Kieltämättä kirja oli erikoinen: suolainen ja makea, joka jätti karvaan
jälkimaun.
Torgny Lindgren, Kimalaisen
mettä ***
suom. Rauno Ekholm
Tammi 1996
Hummelhonung 1995
s. 161
Onpas tässä teoksessa herkullinen lähtöasetelma. Kirjoituksesi välittää hienosti toisiaan vihaavat ja kyräilevät veljekset ja naiskirjailijan siinä välissä. Mietin jopa, että olisinko joskus tätä teosta aloittanut, mutta ehkä olen vaan pyöritellyt tätä käsissäni kirjastossa.
VastaaPoistaMinulle käy toisinaan samalla tavaalla, sillä toisinaan ehdin kirjaston lukusalissa lukea kirjaa aika pitkälle ja sitten myöhemmin tulee tunne, että jaahas, olen tainnut lukea tämän ennenkin.
PoistaOli aika virkistävää lukea muutakin ruotsalaista kirjallisuutta kuin dekkareita.
Tätä moni on kehunut ja luulen, että olisi aika lailla minun kirjani. Pitää siis lainata kirjastosta!
VastaaPoista(Pakko kysyä, kun katselen kuvaa tuossa sivupalkissa: onko sinulla cairninterrieri?)
Tämä oli aika mielenkiintoinen tapaus. Väliin hiukan inhorealismia, joka pudotti kyllä tähtiä...
PoistaSivukuvassa lampaan kanssa on meidän edesmennyt cairn Andy 17v. ja nyt pikkukuvassa minun kanssa Koitelinkoskella on Ozzy pian 1v., jossa on Maltan koiraa ja Westiä. Pieniä, puuhakkaita ja uteliaita...
Luin tämän talvella ja ihastuin kirjaan todella. Lindgreniä pitäisi kyllä ilman muuta lukea lisää, hän on niin huikea kertoja.
VastaaPoistaKirjan tarina ei yltänyt minun suosikiksi. Ehkä siinä oli joitakin niitä inhorealismiin liittyviä piirteitä, ihmisille syntyviä salaisia juttuja, jotka olisin pitänyt salaisina. Kirjailijalla on kyllä hyvä mielikuvitus, kun näin pienestä aiheesta sai aikaiseksi kirjan.
Poista