Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki

Hän näki tornin. Se kohosi vuorten keskeltä, niitä korkeammaksi. Vuorten juuret olivat syvällä routaisessa maassa, mutta tornin juuret kiemursivat maata pitkin, tukehduttaen, kuristaen.

Nuoren Iida Sammaliston (1995) esikoiskirjan, Tähtimosaiikki, kansikuva on kaunis ja kertoo kirjan tapahtumista paljon, täytyy vain osata ennustaa ja sitä kirjan toinen päähenkilö Lupus osasi tehdä. Lupus oli tähti ja palvoi muiden tähtien lailla Pyhää Kuuta. Nuori Lupus oli oppinut taivaallisen tähtimosaiikin kuviot, joissa kerrottiin myös ihmisten maassa tapahtuvista asioista ja nyt siellä olivat asiat huonosti. Se jokin uhkasi taivasmosaiikkia, tähtiä ja Pyhää Kuuta, koko taivaan hallitsemista. Joku tähdistä oli lähetettävä alas ihmisten maahan estämään tuho, ja Lupus halusi lähteä.

Venus astui hänen luokseen ja hymyili rohkaisevasti.

- Etsi Vaeltaja. Johdata hänet kohtaloonsa. Pidä hänet turvassa. Pelasta meidät tornilta. Palaa pian takaisin, veljeni.

Tähtimosaiikin toinen päähenkilö oli Suna, joka oli Vaeltajien heimoa. Suna kulki markkinoilta markkinoille ja soitti viuluaan, ja hänen kesyttämänsä kettu tanssi musiikin tahdissa. Mutta nyt Korppiruhtinas oli antanut määräyksen tappaa kaikki Vaeltajat, joten ihmiset eivät uskaltaneet seurata Sunan esitystä, sillä Korppiruhtinaan korpit ja sotilaat vaanivat joka puolella. Suna kärsi nälkää ja eli jatkuvan pelon vallassa, sillä hän vaistosi, että joku seurasi häntä, vaara oli aiheellinen.

Lupus värisi. Jokin tuossa tytössä, ehkä kultaisten silmien vimma, raivo, sai hänet miettimään, tarvitsiko tyttö oikeastaan keneltäkään suojelusta. Laihat käsivarret näyttivät voimakkailta, jaloissa oli jäntevyyttä ja maassa tytön vieressä makasi sauva, jonka keskiosa oli kulunut käsien jäljiltä sileäksi.

Suna halusi olla vapaa ja kulkea, vaeltaa, niin kuin hänen isänsä ja äitinsä olivat tehneet. Äidin kuoleman jälkeen Suna oli vaeltanut isänsä kanssa, mutta sitten korppisoturit olivat surmanneet isän hänen silmiensä edessä. Suna ei halunnut kiintyä kehenkään, ainoastaan kettu oli hänen ystävänsä. Sitten hänen mukaansa hakeutui sinnikkäästi Lupus, poika, joka oli tähti. Lupuksella oli hänelle tärkeä tehtävä, mutta Korppiruhtinaan tuhoaminen ei kiinnostanut Sunaa. Mutta Lupus hellytti Sunan sydämen ja he ystävystyivät. Nyt heitä oli kolme pakomatkalla, sillä korppisoturi oli heidän lähellä.

Tähtimosaiikki on fantasiakirja, jossa ihmiset elävät Ruska-nimisessä maassa. Kirjan kuvioissa kävi selväksi, että kirjassa elettiin omaa aikaa, ei mitään ihmisen keksimää aikaa. Sunalla oli oma ainutlaatuinen lahjansa, jonka avulla hän pystyi estämään pahimman tuhon, mutta koska hän oli hyväsydäminen, myös hän joutui kantamaan taakkaansa. Kirja oli täynnä henkiolentoja ja maahisia sekä kuolleita ihmisiä. Kirjan tarina oli kaunis ja julma yhtäaikaa, kaksi nuorta pakomatkalla ja taistelemassa pahan voimia vastaan. Kirjan loppukuvio oli ennalta-arvattavissa, mutta tämä mielikuvitusrikas fantasiakirja ansaitsi juuri tällaisen lopun. Toivottavasti Sunan ja Lupuksen seikkailut jatkuvat. Lumoava esikoiskirja, joka säteilee tähtivoimaa.

Heidän sormensa, toisiinsa sopeutuneet ja toisensa omaksuneet, punoutuivat niin tiukasti yhteen, että niitä oli mahdoton erottaa toisistaan.

Iida Sammalisto, Tähtimosaiikki *****

Otava 2015

s. 253