Akateemikko Veijo Meren (1928-2015) Tukikohta kertoi vuonna 1939 alkaneen sodan tapahtumista. Sota ei ollut virallisesti vielä alkanut, ja molemmat osapuolet, Suomi ja Venäjä, tarkkailivat toisiaan. Hiljaisuudessa joukkoja siirrettiin rajan läheisyyteen ja rakennettiin tukikohtia. Tukikohdaksi oli myöskin valittu rajan läheisyydessä sijaitseva koulu.
Koulun viimeisenä päivänä opettaja selosti oppilaille, että koulu on toistaiseksi kiinni ja kehoitti vain oppilaita menemään hiljaisuudessa kotiin ja auttamaan vanhempia. Vielä koulun viimeisinä hetkinä opettaja ehti kurittamaan yhtä poikaa tukasta ja komentamaan lapsia. Lasten hävitessä paikalle saapuivat nimismies, majuri ja sotilas katsomaan koulun tiloja ja ympäristöä. Nimismiehen ja majurin lähtiessä saapui kersantti miehineen.
Kirja oli dialogipainotteinen ja tapahtumat etenivät nopeasti aivan kuin näytelmässä. Nopea tempo kuvasi myöskin sotaa ja sen yllätyksellisyyttä. Meri on kuvannut poikkeustila-aikoja, jolloin neuvottelut sodan tai rauhan eri muodoista olivat käynnissä ja ihmiset elivät pelossa. Myös sotilaat pelkäsivät. Sotilaiden joukossa oli myöskin kepposia keksivä sotilas, jonka temput ärsyttivät kaikkia, mutta hauskuuttivat minua lukijaa.
Tukikohdan juonikuvioihin ehti liittyä myöskin Supo miehineen. He pidättivät yhden miehistön jäsenen ja veivät hänet kuulusteluihin. Kuulustelijat olivat selkeästi päättäneet miehen olevan syyllistyneen maanpetokseen ja olivat hankkineet todistajia maksua vastaan.
Tietysti Tukikohdan kuvioihin liittyi seksuaalisia jännitteitä, kun paikalla oli vain yksi nainen, opettaja, ja sotilaita. Opettaja oli lisäksi päättänyt jäädä koululle, mutta kirjasta voi lukea mitä tapahtui. Sotaa ja rakkautta oli selvästi ilmassa.
Sinä olet vahva. Herra jumala, mikä käsivarsilihas. Ihanko sinä olet tosissasi, hyvä mies. Katso, kuinka meillä on kädet ristissä. Mitä se meinaa? Ne meni heti ihan oikein, ei ole kahta sormea samassa välissä.
Olen aiemmin lukenut Veijo Meren Suku teoksen ja molempiin liittyi hurttia huumoria ja naisten ja miesten välisiä ihastumisia. Teokset ovat lyhyitä ja molempia olisin voinut lukea pidemmällekin. Veijo Meri kuvasi Tukikohta teoksessaan todenmukaisesti ihmisiä sodan jaloissa. Kirjan pääteemana olivat ihmisten puheet ja käyttäytyminen isänmaan ollessa vaarassa. ****
Veijo Meri, Tukikohta
Otava 2008
s. 131 + Otso Kauton jälkisanat s. 8
ensimmäinen julkaisu 1964
Veijo Meri sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1973 kirjasta Kersantin poika, joka ilmestyi 1971.
Hienoa, että luit tämän! Tukikohta on mainio kirja, joka jätti nälän lukea lisää Meren tuotantoa. :)
VastaaPoistaMinusta tuli Meri-fani jo lukiessani Suku-teosta. Uskomattoman hienoa dialogia, jossa oli sitä Merelle tyypillistä huumoria. Kersantin poika olisi hakusessa. Päätin hankkia itselleni koko tuotannon, mutta voi olla, että niitä ei nyt löydä helpolla, kun hän kuoli vähän aikaa sitten. Yleensä ihmiset kiinnostuvat kirjailijan tuotannosta, kun hän kuolee.
PoistaOlet oikeassa, näihin kirjoihin tuli nälkä :)