Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Niin erilaisia me olimme. Ja nyt maailmamme olivat kietoutuneet toisiinsa lapsessa, joka jo potki kylkiluideni alla, eivätkä veremme ja lihamme enää koskaan maan päällä eroaisi toisistaan.

Päivi Alasalmi on pohjoisen tyttöjä, syntyisin Haukiputaalla, mutta asuu nykyisin Etelä-Suomessa. Hänen romaaninsa Vainola oli Finlandia-ehdokas vuonna 1996. Ahkeran kirjailijan tuotantoon kuuluu romaaneja, novellikirjoja, lastenkirjoja, tietokirja, näytelmä ja romaanisovitus suositusta tv-sarjasta Taivaan tulet, punainen kukko (toinen osa) yhdessä Kari Väänäsen kanssa. Päivi Alasalmelle sopii kirjoittaa pohjoisesta, sillä hän on tottunut pohjoisen murteisiin. Joenjoen laulu on hänen yhdeksäs romaaninsa, joka on saanut jatkokirjan nimeltään Pajulinnun huuto (2015).

Katselin kauas, niin kauas kuin tunturiylänköä riitti. Silloin näin, että  Čalmeláddun pintaa hämärsi jokin. Taivas ei heijastunut siitä samanvärisenä kuin muista ylänköä pilkuttavista pienistä lammista. Valkoiset pilvet eivät jatkaneet taivallustaan Silmälammen peilissä kuin valkeat vasat, vaan sen pinnan peitti verinen seitti kuin sille olisi heitetty punainen vaate.

Joenjoen laulu sisältää kolme kertomusta Lapista, joista ensimmäinen 105 sivun tarina sijoittui vuoden 1519 Inariin. Toinen 80 sivun kertomus kertoi Lars Levi Laestadiuksen arkielämästä Pajalassa vuonna 1852. Ja viimeisin 102 sivua pitkä teksti kertoi vuoden 2013 Inarista ja pääosassa oli nuori Sami Sakari Uddas, huumeidenkäyttäjä ja pikkurikollinen, joka palasi Tampereelta takaisin Inariin. Kertomuksia yhdistää tietysti Lappi ja saamelaisuus, mutta myöskin nimi Uddas, joka jatkui näissä kolmessa kertomuksessa jossakin muodossa.

Silloin koskin häntä ensimmäisen kerran, hellästi jo silloin. Katsoin ihmeissäni kädelläni lepäävää tukkua kellertäviä hiuksia, jotka eivät olleet vaaleanruskeita, kuten Namalakilla ja Piera-Antella, vaan aivan vaaleita. Hiusten väristä tiesin, että hän oli Pirkan miehiä. Mutta en ymmärtänyt vieläkään sitä, kuka hänen kimppuunsa oli käynyt.

Ensimmäisen kertomuksen päähenkilö oli nuori Soruia tyttö, joka löysi metsälammilta henkihieveriin hakatun pirkkalalaisen. Pirkkalalaisiksi kutsuttiin tuohon aikaan pohjoisen Perämeren jokilaaksoissa asuvia kauppiaita, jotka kävivät saalistusretkillä Lapissa ja veivät mennessään saamelaisten pyydystämät turkikset ja ruoat sekä käsityöt. Soruia rakastui vaaleahiuksiseen mieheen, hoiti hänet kuntoon ja lähti miehen matkaan kevään tullen.

Mietin millä ilveellä minä saisin Sammol Uddasin heräämään ja katsomaan tosiasioita syvälle silmiin. Ellei hän tulisi elävään uskoon, vaan pysyisi pakanana, ei Jeesus voisi päästää häntä ja hänen perhettään taivaaseen. Ja sääli oli antaa niin hyvän ja kelpo miehen mennä herttaisine vaimoineen ja sirkeine lapsineen synkkään kadotukseen.

Toisen kertomuksen tarinassa saamelaisten uskonto oli pakanuutta, ja Lars Levi Laestadius pyrki kääntämään saamelaisia kristinuskon kannattajiksi. Samalla hän pyrki vierottamaan saamelaisia viinan kirouksesta. Tarina oli kertomus, jossa yhdistyvät kaksi uskontoa ja jokainenhan tietää, miten saamelaisten uskonnolle kävi, se hävisi ja samalla hävisi suuri osa saamelaisten kulttuuria.

Inga oli tyrehdyttänyt verenvuotoni valkealla huivillaan. Nyt se oli läpikotaisin verestä punainen. Kun puristin huivia, tunsin Ingan riskun sen sisällä. Painoin sitä tiukasti rintaani vasten, ettei se joutuisi kadoksiin, ja siinä, siinä kämmenelläni ja sydämelläni sykki kaikki, mitä minulla oli.

Kolmas kertomus kertoi nykyajasta ja siinä tuli esille kaikki mitä saamelaiset ovat menettäneet suomalaisten ansiosta, maat, uskonnon, kulttuurin ja kielen. Saamelaiset ovat Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa, mutta Suomi luistaa edelleen velvollisuuksistaan. ILO:n konventio 169 alkuperäiskansojen omistusoikeuksista ikivanhoihin maihinsa ja vesistöihinsä on edelleen Suomelta ratifioimatta YK:n yleiskokouksessa. Suomen kouluissa on käytössä pakkoruotsin opetus jostakin kumman syystä, jota minä en ymmärrä. Silti suomalaiset ovat yrittäneet vuosikymmenten pakkotoimilla hävittää saamelaisten omat kielet, jotka ovat heidän alkuperäiset kielensä: inarinsaame, pohjoissaame ja kolttasaame. Joenjoen laulu kertoi miten meillä Suomessa on kohdeltu alkuperäiskansaa. Päivi Alasalmelle kiitos historiallisesta saamelaiselämän tarinoinnista.

Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu *****
Gummerus 2013
s. 305

Novellikirja

Historia, Keskiaika, 1800-luku, Nykyaika

Saamelaiset

Alasalmen Pajulinnun huuto jatkaa Soruian tarinaa.