Kukan marmorinvalkea teriö kietoutui vaaleanpunaisen keskiön ympärille kuin kaislakori, jonka sisällä oli kätensä sivulle levittänyt pienokainen.
Espanjalaisen Dolores Redondon Baskimaan murhat - trilleritrilogia on omalta kohdaltani tullut päätökseen, sillä trilogian viimeisin kirja Myrskyuhri tuli luettua juuri silloin, kun ulkona myrskysi, meren aallot pauhasivat ja vettä satoi kaatamalla. Kirjassa myrskysi puhuri ja tämä puhuri oli kirjojen päähenkilö rikosylikonstaapeli Amaia Salazar. Amaia oli vauvasta asti kohdannut kaltoinkohtelua ja perheessä oli tapahtunut todella ikäviä juttuja. Amaia oli vahva nainen, sotilas. Hän ei jättänyt kiveäkään kääntämättä, kun hän tutki rikoksia, mutta tässä kirjassa häntä sumutettiin kunnolla. Hän ei enää nähnyt kunnolla käsillä olevan jutun piirteitä ja punainen lanka oli hukassa koko ajan.
Amaia oli kutsuttu Pamplonaan tutkimaan outoa kätkytkuolemaa. Pikkuhiljaa juttu laajeni, mutta asianomaiset olivat hiljaa ja jarruttivat tutkimuksia. Asiat haluttiin vaieta, mutta sitten löytyi heitä, jotka eivät halunneet vaieta. Tällä kertaa juttuun liittyi vuosikymmenten takainen lahko, jonka lonkerot ulottuivat nykypäivään. Jännittävä tarina kokosi näiden kolmen kirjan tarinat yhteen ja loppu oli kammottavampaa mitä Amaia olisi ikinä uskonut. Juttu ratkesi, mutta Amaian sydän oli särkynyt.
Syleilyn muisto oli edelleen tuore ja Amaia saattoi tuntea edelleen
hoikan, vahvan vartalon ja pingottuneen ihon miehen pidellessä häntä
käsivarsillaan, kun hän oli hajonnut palasiksi.
Kätkytkuolema on kauhea asia perheelle, mutta se oli kaikkea muuta tämän hyytävän kirjan kuvioissa. Lisäksi kirjassa jouduttiin aukomaan hautoja, joka on aina kammottavaa. Amaia haki metsistä äitiään, joka katosi edellisessä kirjassa. Amaia oli varma, ettei äiti ollut kuollut. Baskimaiden maisemat vyöryivät upeina kirjan tarinassa, joten annan anteeksi kirjan runsaan sivumäärän. Ehkä sitä olisi voinut karsia, mutta ei luonnon kustannuksella.
Pamplonan niukka valo ja mustien pilvien peittämä taivas - se oli niin
usein mustien pilvien peitossa että pamplonalaiset olivat jo aikaa
sitten ristineet kotikaupunkinsa Mordoriksi - vaihtui Baztanissa aivan
toisenlaiseen kirkkauteen. Pilvet olivat rakoilleet ja ilmassa oli outoa,
kirkasta sumua, joka viilsi silmiä, mutta siitä huolimatta esti
näkemästä kauas.
Toivottavasti saan lukea vielä jatkossakin Amaian työstä rikosylikonstaapelina. Amaia joutui koko ajan näyttämään oman osaamisen, taitonsa ja kykynsä, sillä miesvaltaisella työpaikalla nainen ei ollut kovin arvostettu. Amaia oli kiihkeä ja sensuelli nainen, joten miehillä tahtoi mennä työnteko ihailun puolelle. Juttu ratkesi, mutta rikokset olivat kauheita ja erittäin laajalle ulottuvia. Baskimaan murhat - trilogia oli kuin vanha puu, jonka juuret ulottuivat kauas ja olivat haarautuneet todella pitkälle, mutta jonka sisus oli lahonnut ja mätä. Puu oli siis todella vaarallinen sen läheisyydessä oleville.
Kosken jylinää kuunnellessaan hän kysyi mielessään, joko se riitti, joko joki oli puhdistettu ja hirveä rikkomus huuhdottu pois.
Dolores Redondo, Myrskyuhri ****
suom. Sari Selander
Gummerus 2016
s. 573
Ofrenda a la tormenta 2014
Redondo Dolores: Näkymätön vartija
Redondo Dolores: Luualttari
Näkymättömästä vartijasta on tekeillä elokuva.
Olen tämän kanssa todella lopussa ja on ollut suuri taistelu lukea suunnittelemiani maratonkirjoja, kun tämä kutsuu luokseen! Loistava päätösosa, jos sen voin jo tässä vaiheessa sanoa.
VastaaPoistaKyllä tämä mielestäni oli paras kirja näistä kolmesta, mutta suosittelen lukemaan oikeassa järjestyksessä. Tämä kirja ei ehkä aukea, jos ei tiedä aiempia tapahtumia.
PoistaKuvaat kiinnostavasti. Minulta tuo trilogia jäi ensimmäiseen osaan, sillä en päässyt tarinaan sisälle.
VastaaPoistaNäissä kirjoissa oli mytologiaa ja vanhoja pakanallisia uhrimenoja ym. ja ehkä suojelevia olentoja, jotka sopivat kirjan mystiseen tarinaan. Nyt voin sanoa, että odotan elokuvalta paljon :)
PoistaYllä olevan mielihyvin allekirjoitan: tuo puuvertaus laajalle haarautuneine juurineen kuvaa ytimekkäästi trilogian henkeä! Amaiassa Redondo on luonut kiehtovan ja ratevan naishahmon, jonka persoona kantaa pitkälle. Varmaa on, että kirjailijattaren jatkotuotantoon tarttuu suurin odotuksin, joten motto: "Aurrera - eteenpäin" on mitä parhain näin lukijallekin:)
VastaaPoistaKiitos Takkutukka ;)
PoistaOlihan tämä huikea trilogia ja tämä viimeinen kirja oli huippu.
Katselin härkätaistelua uutisista, oli taas kuollut muutama ja loukkaantunut vielä useampi. Siinä näki hieman Pamplonaa ja vaikka en tykkää härkäjuoksuista, niillä on pitkät perinteet. Siellä perinteillä on vahva rooli elämässä ja se näkyi myös näistä kirjoista. Eteenpäin :)
Oijoi mulla on nämä kaikki vielä lukematta, varasin viime vuonna Espanjan-matkan aikoihin luettavaksi, mutta sittemmin kirjat ovat painuneet unholaan. Mutta vielä jonain päivänä aion lukea!
VastaaPoistaVielähän sinä ehdit lukea nämä ;) On kyllä huikeaa kerrontaa :)
PoistaNäissä kirjoissa kiehtoisi ennen muuta tuo espanjalaisuus. Ehkä tartun trilogiaan vielä joskus...
VastaaPoistaNässä kirjoissa on vielä enemmän esillä baskimaat ja heidän vahvat perinteet. Ylpeää kansaa, mutta kuten kirjoista näkee, kaikista ihmisryhmistä löytyy niitä ikäviä rikoksia. Fiktiotahan tämä oli, mutta kirjailija on tehnyt hyvää työtä taustatutkimusten parissa.
Poista