Riitta Jalonen: Kirkkaus

Hoidon jälkeen, kun makasin tajuissani omassa vuoteessani, silitin hiuksiani, ne eivät koskaan jättäisi minua yksin vaan tulisivat aina ensimmäisenä huomaamaan kaiken, mitä minulle tapahtuu. Tukka ei koskaan anna periksi. Hiuksista kädet lähtivät kulkemaan pitkin ruumista, ne halusivat varmistaa, että kaikki ihon sisällä on pysynyt entisillä paikoillaan sähköshokin tärähdyksissä.

Riitta Jalosen elämäkertakirja uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta (1924-2004) ei voi jättää ketään kylmäksi. Kirkkaus on samalla kannanotto historialliseen mielenterveyshoitoon ja sen henkilöstön vallanpitoon kuin mielenterveyspotilaiden heikkoon asemaan ilman omia oikeuksia ja mahdollisuuksia olla mukana hoidon suunnittelussa. Kirja on myös kannanotto erilaisuuden hyväksymisestä. Janet Frame oli aina ollut muiden silmissä erikoinen ja outo. Perhe oli köyhä ja äiti eli omassa runomaailmassa unohtaen arkiset huolenpidot lapsista ja kodista. Janet Framella oli vilkas mielikuvitus ja hän näki kirjoituksia kaikkialla. Huippulahjakkaana hän pääsi yliopistoon ja valmistui opettajaksi, mutta opettajan työ ei ollut sopivaa työtä hänelle. Janet oli kirjailija. Valitettavasti hänen erakkomaista tapaansa elää ja kirjoittaa ei ymmärretty, vaan hänet suljettiin mielisairaalaan.

Seacliff oli kivinen vuori, joka täytettiin ihmisillä. Ennen pitkää monet muuttuivat rievuiksi, lattian pesurätin kokoisiksi. Ajatuksissani kuljetin heidät pois sairaalasta, sen vessoista, käytäviltä, pesuhuoneista, päivähuoneista, hoitohuoneista ulos avaraan maisemaan, jossa he saivat kirjaimia ja kielen. Kukaan ei näe, ajattelin monta kertaa, ja se on hyvä, koska kukaan ei näe oikein.

Janet Frame selvisi yli 200 sähköshokkihoidosta, jota annettiin, koska hänet oli diagnosoitu skitsofreenikoksi. Hoidoista ja ankeista mielisairaala-ajoista huolimatta hän kirjoitti. Kirjoittaminen koitui hänen pelastukseksi, sillä hänelle oli sunniteltu jo lobotomia. Sen jälkeen Janet tuskin olisi kirjoittanut mitään. Pelastus tuli siitä, että hänen esikoiskirjansa oli palkittu. Hän oli sen jälkeen tunnettu, mutta hän halusi elää erakkona ja vain kirjoittaa. Ystäviensä avustuksella Janet pääsi maailmalle ja jäi lopulta Lontooseen, jossa joutui mielenterveysvaivojen vuoksi hoidettavaksi. Vaivat tulivat sähköshokkihoitojen ja mielenterveyshoitojen vuoksi, lisäksi perheen sisäiset ongelmat olivat jättäneet jälkensä sekä ihmisten käytös erilaisuutta kohtaan.

Haluan unohtaa toisia hetkiä ja toisia pitää mukanani, mutta ne sulavat samaan kuvaan, hyvä ja paha elämä, molemmissa käsissä rumaa ja kaunista, tuskan vastakohta on ilo, surulla ei ole vastakohtaa. Suru on yksinäinen kulkija, sen on pakko löytää oma tiensä.

Riitta Jalonen on kirjoittanut herkänkauniin syvällisen tarinan kirjailija Janet Framesta ja hänen vaikeasta elämänkohtalosta, josta moni hänen kirjoistaan on saanut vaikutteita. Janet Frame oli selvästi erityisherkkä kirjailija, joka halusi uppoutua tarinoidensa maailmaan. Lopulta isänsä kuoleman jälkeen hän palasi takaisin Uuteen-Seelantiin, johon ei ollut aikonut koskaan palata ikävien kokemustensa vuoksi. Hän pelkäsi, että hänet suljetaan mielisairaalaan kotimaassaan. Kaikki kiitos Riitta Jaloselle loistavasta tarinasta, joka hakee vertaistaan. Luin tämän vuoden parhaan tarinan, jonka teksti soljui luontevasti ja mieleenpainuvasti läpi ikävän ja traagisen kohtalon, jota ei toivoisi kenenkään kokevan. 

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalonen, Kirkkaus *****
Tammi 2016
s. 347

Kirjasta ovat bloganneet mm. Omppu,  Laura, Krista, Arja, Susa, Annika, Leena Lumi, Ulla, Katri ja moni muu <3