On talvi ja muuttolintujen aika, se tarkoittaa että ranta on valkoisenaan kurkia ja joutsenia, vedenpinta niiden sulkia.
Tänään katselin merenrannassa joutsenia, poikaset olivat yhtä valkoisia kuin vanhempansa. Pian on aika matkustaa etelään, kenties Iraniin viettämään talvikuukaudet. Keväällä aikaisin joutsenet palaavat takaisin samalle seudulle kuin mistä lähtivät. Seita Vuorelan Lumi kertoo tarinoita iranilaisnuorten elämästä Iranissa ja Suomessa. Tarinan henkilöt ovat Sebadeh ja Siamak I, Atisha ja Siamak. Sebadeh ja Siamak I olivat 15-vuotiaita 1990-luvulla ja Atisha ja Siamak olivat 15-vuotiaita vuonna 2010, kun Atisha pakeni Iranista Suomeen. Blogin pitäminen oli kiellettyä Iranissa, mutta Atisha jatkoi niin kauan, kunnes se suljettiin ja myös sen jälkeen kirjoittamalla vihkoihin. Blogin tarinassa seikkaili Lumikuningatar ja Siamak, poika lapsuuden naapurista.
Koska mulla on kuolleen miehen nimi, musta tuntuu että mä olen jotain velkaa sille kuolleelle, että se toivoo jossain toisessa maailmassa, että mä jatkaisin sen sotaa. Että mä kostaisin sen puolesta. Mä ajattelen, että mun täytyy tehdä jotain suurta ennen kuin mä kuolen, sillä muuten mä olen pettymys. Musta ei voi tulla ongelmanuorta niin kuin monista muista mamuista. Silloin mun setä katsoisi mua sieltä jostain mistä lie kuolleiden maasta ja häpeäisi.
Seita Vuorelan Lumi teoksen kansikuva on kauneimpia mitä olen nähnyt tänä vuonna. Kansikuvassa on kenties peili, joka särkyi Atishan kirjoittamassa blogisadussa. Satu mukaili H.C.Andersenin Lumikuningatar-satua vuodelta 1844. Sininen yläosa kuvaa Suomea ja punainen alaosa Irania. Kirjailija matkusteli Iranissa vuonna 2006, ja hän kertoi kirjan lopussa, että kirjallisuus ja muu sananvapaus oli sensuurin kourissa. Vuonna 2009 Iranissa oli vihreä liike-niminen vallankumous, joka tukahdutettiin ja jonka jälkeen pidätettiin ja teloitettiin tuhansia nuoria. Kirja on omistettu kahdelle samannimiselle iranilaiselle ja heidän rohkeudelle.
Teheranin tapahtumat nousevat kuin saari merestä ulapan jälkeen, enkä mä tiedä mitä mun pitäisi tehdä niille muistoille tai Atishalle. Se mikä on jäljellä on viha.
Siamak ei ole miettinyt juuriaan Iranissa, hän on kotoutunut suomalaiseksi, jopa niin, että pelaa jääkiekkoa, eikä ajattele muuta tulevaisuutta kuin jääkiekon pelaamista. Hän on saanut osansa rasismista ja siihen liittyvistä nimityksistä. Hän ei jaksa muistuttaa mistä on kotoisin, eikä sitä ettei ole muslimi, vaan sen vuoksi Suomessa, ettei ole muslimi. Sitten heille ilmestyi tyttö, joka piti huivia päässä, vaikka ei olisi tarvinnut pitää. Johan siinä voisi mennä uskottavuus kaveripiireissä. Sitäpaitsi tyttö roikkui koko ajan perässä.
Lumi on kertomus nuoruudesta kahdessa eri maassa. Lumi kertoo maahanmuutosta ja pakolaisuudesta todentuntoisesti. 15-vuotiaan elämä on itsensä etsimistä ja sopeutumista kaveripiiriin, oli maahanmuuttaja tai ei. Kirjan teemat lähtevät kahden kulttuurin kohtaamisesta ja mitä siitä seuraa. Atishan blogisatu tuo kirjaan fantasiaa, jonka avulla hän on selvinnyt 15-vuotiaaksi asti. Lumi jäi Seita Vuorelan viimeiseksi teokseksi, hän ei ehtinyt nähdä kirjaa valmiina. Tarinankertojan muisto säilyy hänen kirjoissaan, joissa usein kuolema on läsnä jossakin muodossa, niin tässäkin kirjassa.
In memoriam <3
Seita Vuorela, Lumi *****
Kirjan viimeisteli Vilja-Tuulia Huotarinen
Kuvitus, Terhi Ekebom
Wsoy 2016
s. 234
Seita Vuorela: Viima
Ihanaa että luit ja postasit. Hyviä mamu-kirjoja kaivataan ja tietoa muussa muodossa kuin tilastoina tai uutisina. Minulla on iranilaisia ja iranilaistaustaisia ystäviä, enemmän ei-muslimeita kuin muslimeita, kauan Suomessa olleita, Suomessa syntyneitä, tänne kotoutuneita ja sellaisia jotka pysyvät omissa piireissään. Olen tykännyt iranilaisista ja persian kielestä siitä lähtien kun tutustuin iranilaisiin Italiassa opiskellessani 19-vuotiaana 💛
VastaaPoistaVautsi että tuossa kirjan kannessa onkin ulottuvuuksia. Hyvä että kiinnitit huomion siihen. En olisi muuten katsonut tarkemmin. H.C.Andersen - huh. Lapsuuteni kauhuja :)
Kiitos Rita :)
PoistaOlen samaa mieltä kanssasi, että kansainvälistyminen, maahanmuutto ja pakolaisuus tulisi näkyä myöskin suomalaisessa kirjallisuudessa. Annamari Marttinen on kirjoittanut Vapaa teoksen, joka kuvaa maahanmuuttajan tuloa Suomeen ja oloja pakolaiskeskuksessa, joka oli vankila. Marttinen on itse töissä pakolaiskeskuksessa, joka on entisessä vankilassa, joten hänellä on näkemystä asiasta.
Seita Vuorelan matka Iraniin poiki hienon kirjan, ajatuksia antavan ja arkisemman kuvan maahanmuuttajien elämästä, joka kotoutumisen jälkeen ei juurikaan poikkea suomalaisten elämästä. Jostakin syystä kaikki tummat maahanmuuttajat lokeroidaan muslimeiksi. Lasteni serkun isä on kotoisin Saksasta ja hän on perinyt isänsä tummuuden. Vaikka hän on Suomessa syntynyt ja suomalainen, hän on saanut koko ikänsä kuulla haukkumista ja kiusaamista ulkonäöstä ja että painuisi sinne mistä on tullutkin.
Isokokoisuus on onneksi estänyt pahemmat kolhut, mutta kukaan ei kestä haukkumista ilman vaurioita.
Mielenkiintoista, että Lumikuningatar on ollut lapsuutesi kauhu. Mietin, että mikä minulle on ollut, mutta kirjallisuudessa ei mikään pelottanut lapsena, ei edes Jörö-Jukka. Eikös se ollut yksi kasvatuskeino pelotella lapset kilteiksi.
Lumi on minunkin lukupinossa, joten palaan kommentoimaan luettuani.
VastaaPoistaHieno juttu Ulla, sillä tämä on parhaimpia nuortenkirjoja, mitä olen lukenut tänä vuonna.
PoistaJa minä tulen lukemaan mitä sinä olet arvioinut kirjasta :)