Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Irene oli kaatanut kanttiinissa korviketta kuppeihin ja kuunnellut tarinoita, joissa miinoihin astuneet sotamiehet satoivat verenä toveriensa ylle. Sellaisiin ei ollut saanut reagoida, sillä naisten tehtävä oli tuoda helpotusta miesten julmaan arkeen. Siksi hän oli painanut järkytyksen sisäänsä ja koettanut vain hymyillä.

Tommi Kinnunen antaa uusimmassa kirjassaan Ei kertonut katuvansa äänen naisille, jotka sotien jälkeen olivat suomalaisten mielestä syyllisiä siihen, että saksalaiset polttivat Pohjois-Suomen talot lähtiessään pois. Kun eivät voineet syyttää saksalaisia, niin naiset, jotka tekivät töitä saksalaisille, olivat saksalaishuoria, joita sai kohdella huonosti. Kirjan alussa kyseiset suomalaisnaiset katselivat Narvikin satamassa, kun saksalaislaivat veivät sodanaikaiset sulhaset pois.

Mitä ne siellä tekee? Kauempana olevat eivät nähneet mitä tapahtui. Ne leikkaa hiukset! Parakin seinät kimpoilivat kysymyksiä ja niiden herättämiä vastauksia. Miksi ne sen tahtoo häpäistä? Kovimpana kaikui miesten sana, jonka he jo tunsivat. Tyskertøser!

Norjalaiset vangitsivat naiset ja kohtelivat vankeina, joita häpäisivät rumasti. Saksalaiset olivat nyt vihollisia, joten heidän naisiaan kohdeltiin rumasti. Suomeen siirrettäessä edessä olisi oikeudenkäynnit ja vankilatuomiot. Jostakin syystä kuorma-autokuski armahti suomalaiset naiset ja jätti heidät Kilpisjärvelle. He pääsivät selviytymään itse koteihinsa, kunhan selviäisivät pitkästä kotimatkasta. Eikä varmaa ollut, oliko kotona ketään odottamassa tai oliko koti edes pystyssä. Viisi naista uskalsi lähteä pitkälle kotimatkalle. Edessä oli kylmyyttä, sateita, nälkää, janoa ja sairautta. Satoja kilometrejä. Jalka toisen eteen. Vasen, oikea.

Tuuli painoi nuotion savua silmiin. Puiden juuret kasvoivat hänen sisäänsä, levittäytyivät hänen kylkiluikseen ja selkärangakseen. Hänen päänsä oli sammalta ja variksenmarjan varpua, sormensa kuivia oksia. Hänen silmänsä näkivät puiden latvuksissa menneet ja tulevat, hänen ihonsa oli maantien hiekka, jota etääntyvien askelet kutittivat.

Suomi taisteli Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan jatkosodassa 1941-44. Suomeen oli tullut satojatuhansia saksalaissotilaita. Saksa palkkasi suomalaisnaiset hoitamaan pesula-, kanttiini-, ruokala- ja toimistotöitä. Kirjan Irene oli kanttiinissa töissä, Siiri tulkkina ja toimistotöissä, Aili sairaanhoitajana, Katri pesijänä ja Veera teki omia töitään. Lapin sota syttyi, kun suomalaisten piti ajaa saksalaiset pois Suomesta. Aseveljistä tuli vihollisia. Saksalaiset veivät suomalaisnaisia mukanaan paetessaan Norjaan, sillä pitihän heidän saada ruokaa ja muita palveluja.

Painan suudelmia vapiseville olkapäillesi, vaikka tahtoisin jo päästä pesulle ja kerätä lakanat pyykkiin, ennen kuin nesteesi imeytyy niistä patjan olkiin. Tässä huoneessa ei ole tilaa kuin sinun myrskyäville tunteillesi.

Tommi Kinnusen vaellusromaani Ei kertonut katuvansa on upeasti kerrottu kertomus sodan jälkimainingeista. Kertomus naisista, jotka saksalaissotilaat jättivät jälkeensä, kuka sydän karrella, kuka lapsi alullaan tai rinnallaan, mutta yhteistä heille kaikille oli mieli karrella. He eivät syyllistyneet hirmutekoihin, mutta heidät syyllistettiin siitä, että he rakastivat. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on hyvin kuvauksellinen ja karunkauniisti kerrottu tarina naisista, jotka eivät katuneet.

Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa *****

Wsoy 2020

s. 349

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnunen: Pintti