Carney sotkeutui ryöstöön serkkunsa Freddien takia kuumana iltana kesäkuun alussa. Ray Carneylla oli asiointipäivä - ajelua Harlemissa ja keskikaupungilla, ristiin rastiin.
Yhdysvaltalaisen Colson Whiteheadin Harlem Suffle kertoi Manhattanin saarella sijaitsevan mustan väestön eli Harlemin kaupunginosan huonekalukauppiaasta Ray Carneysta. Ray oli rikollisesta isästään huolimatta yrittänyt elää normaalin kansalaisen elämää ja pysyä erossa suoranaisista rikoksista. Hänellä oli kuitenkin sukurasitteena serkkupoika, joka sai hänet aina välillä mukaan kaikenlaiseen hämärähommaan, vaikka ei olisi niin halunnutkaan. Ray oli opiskellut kaupallisen tutkinnon ja perustanut oman huonekalukaupan.
Kovin moni valkoinen mies ei herroitellut Carneyta. Ei varsinkaan keskustassa. Kun hän oli käynyt radiokadulla ensimmäisen kerran, valkoiset kauppiaat eivät olleet näkevinään häntä vaan palvelivat hänen jälkeensä tulleita valkoisia radioharrastajia.
Kirjan ensimmäinen kappale kertoi vuodesta 1959. Elettiin vielä voimakkaan rasismin aikaa. Ajat olivat kuitenkin pikkuhiljaa muuttumassa. Colson Whiteheadin romaaneista nousee vahva yhteiskunnallinen sanoma. Rasismi kukki myös mustan väestön keskuudessa. Mitä vaaleampi iho, sitä parempi. Ray oli kuitenkin tummaihoinen, joten hän ei ollut vaaleaihoisten appivanhempiensa suosiossa.
"Olen pennitön, mutta roisto en ole", hän mutisi itsekseen kuten usein ennenkin samassa tilanteessa. Samassa mielentilassa. Väsyneenä ja aavistuksen epätoivoisena, mutta toisaalta lämmin tunne sydämessä.
Kirjaa lukiessa tuli selväksi, että minkälaisiin hämärähommiin se serkkupoika oikein oli houkutellut Carneyn, mutta niistä voit lukea tarkemmin kirjan tarinasta. Jossakin vaiheessa kävi niin, että Carney joutui palkkaamaan jopa henkivartijan itselleen, sillä liian moni oli kiinnostunut hänen bisneksistään. Ei auttanut, vaikka hän maksoi suojelurahaa poliiseille ja useammalle rikollisjoukolle, kun eräs mahtava suku pisti jäljittäjät asialle. Carney oli kiikissä, vaikka ei roisto ollutkaan.
Colson Whiteheadin Harlem Suffle vei Manhattanin rikollisille kaduille Harlemiin, jossa henkikulta ei ollut minkään arvoinen.
Colson Whitehead, Harlem Suffle ****
suom. Markku Päkkilä
Otavan kirjasto 2022
s. 374
Harlem Suffle 2021
Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
Colson Whitehead: Nickelin pojat
Tämä on lukulistallani, odotan kirjaa kirjastosta. Lopetin nimittäin äänikirjan kuuntelun lukijan takia, ei vaan vetänyt.
VastaaPoistaOnpa kurja juttu, että äänikirja ei vetänyt. Minulle käy aina niin, että nukahdan, kun kuuntelen äänikirjoja, joten en kuuntele niitä. Nukahdan muutenkin herkästi, varsinkin illalla.
PoistaLukuiloa :)
Vähän pelkään näitä tarinoita, ovat ilmeisesti aika hurjia. Toisaalta kiinnostaisi tutustua.
VastaaPoistaKannattaa tutustua. Pääset seuraamaan mustien elämää ja heidän kokemaa rasismia. Se voi yllättää, miten voimakastaa se on ollut ja on yhä tänäkin päivänä.
PoistaTässä kirjassa on kuitenkin tosi paljon mustaa huumoria, joka keventää rasismia ja rikosmaailmaa.
Olen lukenut Whiteheadilta Maanalaisen rautatien, josta pidin. Harlem Shuffle on saanut blogeissa vähän vaihtelevan vastaanoton.
VastaaPoistaOnhan se aikamoinen hyppy kuvata orjuuden jälkeen rikosmaailmaa. Minusta Harlem Suffle on kuitenkin myös vahva rasismin kuvaaja. Kirja kuvaa 50-luvun loppua 60-luvun alkuvuosia, jolloin mustien on vielä vaikea integroitua valkoisiin New Yorkissa. Asuinalueet olivat hyvin rajatut. Harlemiinkin haluttiin rakentaa pilvenpiirtäjiä valkoisille. Nämä yhteiskunnalliset teemat nousevat vahvasti kirjan suhteellisen kevyen rikosmaailmaan sijoittuvan tarinan seasta.
PoistaWhitehead on äärettömän taitava kirjailija. Olen aivan lumoutunut lukiessani hänen kirjojaan.
Laaja-alainen teos, jossa Harlemin tähän saakka vieras maailma suhmurointeineen avautuu värikkäästi ja ajantasaisesti ajanjaksolle 1959 - 1964 kuvattuna lukijalle.
VastaaPoistaWhitehead ei ihan - rennosta otteestaan huolimatta - tällä teoksellaan mielestäni ihan yltänyt aiempiensa tasolle, joskin lukiessa ilkikurinen tarkkailijan katse siirtyi huomaamatta myös omiin silmiini.
Colson Whitehead on ehdottomasti mielenkiintoinen kirjailija ja puhuttelee persoonallsella, ilmaisuvoimaisella tyylillään, joten jatkolta sopii odottaa paljon;)
Whitehead kirjoittaa tyylillä laadukkaita teoksia. Ihailen. Kirjan lukuaika sattui pahimmoilleen, kun hyökkäyssota Ukrainaan syttyi. Minusta tuntui alkuun, että en pääse millään tarinan sisälle, sillä ajatukseni sekoilivat sodan vuoksi. Päätin sitten, että luen kirjan uudestaan paremmalla ajalla. Jo alkoi helpottaa lukeminen.
PoistaAurinkoista viikonloppua :)
Minä tykkäsin tästä paljon, samoin kuin Nickelin pojista. Minulle tuo Harlem Shufflen aikakausi on tuttua ja tärkeää, joten kirja kolahti minuun sataprosenttisesti.
VastaaPoistaSamat sanat, tykkäsin. Tosin Ukrainan kohdistuva hyökkäyssota alkoi samaan aikaan, kun aloin lukea kirjaa. Tuntui, että pää sekosi, kun sodan tiedot jylläsivät mediasta. Oli vaikea kohdistaa ajatuksia lukemiseen.
PoistaOlen lukenut vähän kirjoja tästä aikakaudesta. Minulla on siis aukko kirjallisessa sivistyksessä. Britt Bennetin Mikä meidät erottaa sijoittui osin samaan aikakauteen ja teemakin oli rasismi, jota valkoiset kohdistivat mustiin ja rasismi, jota värillisten sisällä kohdistettiin ihmisiin, jotka olivat ihonväriltään tummempia.
Maanalainen rautatie ja Nickelin pojat olivat ihan huikeita, vaikka aiheet ovat rankkoja. Sain juuri kirjastosta viestin, että Harlem Shuffle olisi haettavana. Ihanaa!
VastaaPoistaSamaa mieltä minäkin olin, huikeita. Harlem Suffle voi yllättää erilaisuudellaan. Mielestäni kirjasta nousi esille samat teemat kuin aiemmissakin teoksista, rasismi ja valkoisten harrastama rotusorto. Erittäin tärkeitä teemoja.
Poista