Jane Austen: Järki ja tunteet

 

"Muista, rakkaani, ettet ole vielä seitsemäätoista. On vielä liian aikaista heittäytyä toivottomaksi tuollaisen onnen suhteen. Miksi olisit vähemmän onnellinen kuin äitisi? Vain eräässä suhteessa, Marianne, soisin kohtalosi olevan toisenlanen kuin minun!"

Englantilaisen kirjailijan Jane Austenin (1775-1817) syntymästä on kulunut tänä päivänä jo 250 vuotta. Klassikkokirjailijan vuonna 1811 julkaistu esikoisteos anonyymillä kirjailijanimellä "a Lady" oli Järki ja tunteet. Kirja kertoi Dashwoodin perheen kahdesta tyttärestä, Elinorista ja Mariannesta, ja heidän rakkauksistaan. Kirjan sivuilla tuli tutuksi myös muu lähipiiri. Elinor oli ihastunut kälynsä veljeen ja Marianne rakastui tulisesti erääseen nuoreen mieheen, joka huijasi ja käytti hyväksi naisia.

Sir John tahtoi koko perheen kohta oikopäätä kävelevän Parkiin katsomaan hänen vieraitaan. Hyväntahtoinen, ihmisystävällinen mies! Hänelle tuotti tuskaa pitää yksin hallussaan edes pikkuserkkua. 

Kirjailija nosti runsaasti esille yhteiskunnallisia asioita naisten elämästä, mutta myös perimystavasta ja elinkustannuksista. Tyttöjen isä kuoli yllättäen ja perintö meni ensimmäisestä avioliitosta olevalle pojalle. Äidin ja kolmen tyttären piti muuttaa kodistaan kauas pois. Onneksi äidin serkku sir John vuokrasi heille pienen huvilan mailtaan. 

Sir John oli hyvin seurallinen ja järjesti joka päivä jotain tekemistä, kulki vieraisilla ja kutsui aamiaiselle, lounaalle ja päivälliselle. Dashwoodin perheen naisille tuli kiireiset ajat kutsuineen ja illanistujaisineen. Juorut lentelivät ja tyttöjä kiusattiin ihastumisista. He olivat puheiden mukaan kihloissa, menossa naimisiin ja muuttamassa isoihin taloihin ja elävänsä onnellisina elämänsä loppuun asti jne.

Kuusitoistavuotiaan Mariannen rakkauden kohde erosi ihailevasta tuttavuudestaan Mariannen kanssa, kun kiikariin tuli rahakkaampi vaihtoehto. Mariannen elämästä katosi pohja ja hän suri suurella intohimolla. No ei mitään hätää, kun lähistöllä kärkkyi jo parikymmentä vuotta vanhempi rikas ihailija. Tulevaisuus oli taattu, kun kyyneleet ehtyivät ja suru hellitti.

19-vuotias Elinor oli vakavamman sorttinen kuin Marianne, eikä hän näyttänyt tunteitaan kovin herkästi. Hänkin sai kuulla hiljaisesti rakastamastaan miehestä, jonka he luulivat kosivan häntä, että mies olikin ollut jo salakihloissa toisen kanssa jo neljä vuotta.  Semmoista rakkauden arpapeliä, että oksat pois.

Jane Austenilla on ollut hauskaa, kun hän on kirjannut ylös kaikenlaiset juonenkoukut Järki ja tunteet kirjassaan. Uskon, että mieslukijoilla ovat korvat punoittaneet, kun he ovat lukeneet kirjailijan teräviä kommentteja ja esille nostamiaan asioita luokkayhteiskunnasta, perimisjärjestyksestä, omistamisesta, ahneudesta, avioliitoista, ihmisluonteista jne. Yksinkertaisesti sanottuna 1800-luvun  alun nainen oli kirjan mukaan osto- ja myyntitavaroihin verrattavissa oleva tuote, jonka oletettiin olevan hiljainen, kaikkeen sopeutuvainen sekä arvostavan ja ihailevan läheisiä miehiään sangen suuresti.

Jane Austenin historiallinen Järki ja tunteet oli tulvillaan tunteita ja nuorten naisten naimakauppoja. Olen nähnyt kirjan myös tv-sarjoina (1981, 2008), ja elokuvana, joka palkittiin Oscarilla vuonna 1995.

 

Jane Austen, Järki ja tunteet

Suom. Aune Brotherus 1952

Wsoy Bon-pokkari 2014

s.  339

Sense and Sensibility 1811

Esikoiskirja

1800-luvun alkupuolen Englanti

 

 Kiitos Tuulikki haasteesta 💜

 

 

 

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun ihmeellinen JOULU

 

Mutta kas, ketkäs siellä kadulla tepastelevat niin reippaina? Vanhat ystävämme Tatu ja Patu! Mihinkähän he ovat matkalla?

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirja Tatun ja Patun ihmeellinen Joulu kertoi mitä kaikkea outoa voikaan tapahtua jouluaattona. Kun kyseessä ovat jälleen supersuositut henkilöhahmokaverukset Tatu ja Patu, niin mikään outo ei ole niin outoa, että se on tavallista oudompaa. Tatu ja Patu olivat tällä kertaa matkalla Veeran luokse viettämään ihan tavallista jouluaattoa, johon kuuluisi piparinleivontaa ja muuta kivaa toimintaa. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Ovatko Tatu ja Patu menneet väärään taloon? Tatu ja Patu, tulkaa ulos sieltä, te olette väärässä talossa! Kuuletteko? Voi itku, ei kai tämä ihana joulukertomus mene pieleen heti alussa!

Tatu ja Patu ovat mestareita keksimään itselleen tekemistä. Heidän seurassaan ei tule aika pitkäksi. Kaikenlaista hauskaa oli tulossa päivän aikana. Tatu ja Patu keksivät ihan itse pitääkö olohuoneessa seistä joulupukki koristeltuna, vai pitäiskö sen sittenkin olla joulukuusi. Ja lopulta kaikki oli hyrskyn myrskyn.

Oi tätä onnea! Tatu ja Patu ovat vihdoin päässeet Veeran luo joulunviettoon!

Ystävykset löysivät lopulta toisensa, ja pääsivät aloittamaan yhteisen joulun viettonsa odotettuine pipareineen jne. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen uskomattomat koheltajat Tatu ja Patu ovat saaneet runsaasti palkintoja ja julkaisuja. Kirjat ovat upeasti ja hauskasti kuvitettuja ja tarinat ovat mielikuvitusrikkaita. Lukijoiden suosikkikirja jouluna.

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun ihmeellinen Joulu on hilpeän hauska ja hulvattoman outo joulutarina, mutta olkoon, sillä "joulu on taas, joulu on taas, lattiat täynnä puuroo!"

 

Aino Havukainen ja Sami Toivonen, Tatun ja Patun ihmeellinen Joulu

Otava 2016  5. painos

s. 32

Ensim. painos julkaistu 2015

Lastenkirja 

Amanda Hellberg: Joulu parrasvaloissa

 

Kukaan ei voinut vastustaa Harrietin ääntä ja valovoimaa. Hän vaikutti kuulijoihin aina yhtä voimakkaasti, ikään kuin hän olisi laskeutunut heidän luokseen toisesta, paremmasta maailmasta. Se oli taikaa.

Ruotsalaisen Amanda Hellbergin historiallinen teos Joulu parrasvaloissa kertoi 1900-luvun alun laulajattaresta Harriet Hjortista, jonka elämä  alkoi lastenkodissa, jatkui katuvarkaana, kunnes poliisit saivat hänet kiinni ja toimittivat Rebecca-kotiin. Siellä hän tapasi ihanan Anna Gideonin, joka otti nuoren Harrietin töihin kiertävään teatteriseurueeseensa.  

Haussa: Nuori koulutettu nainen, jolla on laulutaitoa ja näyttämökokemusta. Ståhlin teatterissa tarjolla kiinnitys päärooliin talven uudessa operetissa LUMIPRINSESSA...

Yllä oleva työpaikkailmoitus osui Harrietin silmiin lehdestä juuri silloin, kun teatteriseurueella meni huonosti ja johtaja oli sairastunut. Harriet päätti hakea paikkaa, ja avukseen hän sai Isakin, teatteriseurueen lahjakkaan pianistin.

Harriet ja Isak tulivat hakupaikalle sen verran myöhään, että hän sai numerokseen 555. Tuntikausien odottelu ulkosalla ei tehnyt hyvää äänelle. Harriet sai kuulla jälkeenpäin olleensa paras hakija, mutta paikalle olisi pitänyt pukeutua paremmin.

"Hän se on! Olen löytänyt hänet!" Ståhl huudahti samalla jylisevällä äänellä, jonka Harriet  oli kuullut teatterin pimeydestä. "Olen löytänyt lumiprinsessani!"

Harriet sai kun saikin lopulta paikan teatterin tulevasta operetista. Ikävämpi juttu oli se, että teatterin pianisti ei soveltunut Harrietin äänelle. Lopulta Harriet  sai johtajan palkkaamaan Isakin pianistiksi. Harrietin heräävästä ihastuksesta Isakiin oli ihana lukea. Isak ei vain uskaltanut luottaa siihen, että tunteet kestäisivät Harrietin kuuluisuuden ja loistavan uran laulajana. Lisäksi teatterinjohtaja oli ihastunut ja mustasukkainen Harrietista.

Amanda Hellbergin teos Joulu parrasvaloissa loi tunnelmaa ja tunteita teatterimaailmaan ja sen henkilöihin.

 

Amanda Hellberg, Joulu parrasvaloissa

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2024

s. 303

Jul i rampljus 2024

Joulu Ulltunassa-sarjan 3. osa 

1902

Feelgood 

 

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu 

Carin Hjulström: Kun luminen on maa

 

Bron katuja peitti paksu kuurakerros, puissa säihkyi raikkaan valkea huurre, ja ikkunoissa loistivat joulutähdet sekä kimaltavat koristeet.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin teos Kun luminen on maa sijoittui joulukuulle. Kirja kuuluu Taimitarhamurhat-kirjasarjaan, mutta siinä ei tapahtunut tällä kertaa pahempia rikoksia. Paikallispoliiseilla, Ollella ja Ritalla, riitti pienempien rikosten ratkaisemisia mm. kadonneita taide-esineiden etsintää, sekä pienen lapsen etsintä joulumarkkinoilla.

Sirin ja Antonin koko aamu oli kulunut lunta luodessa. Lucia-pullat oli leivottu myöhään edellisiltana, nyt oli piparkakkutalon vuoro. Säbyholmin talon pienessä keittiössä tuoksuivat tuore kahvi, lämpimät piparkakut ja hyasintit.

Siri ja Anton ovat kirjan päähenkilöitä. Heillä oli taimitarhalla joulukiireet menossa, ja vuorossa oli joulukukkien myynti, sekä asetelmien ja kranssien teko myös tuleville joulumarkkinoille. Taimitarha sijaitsi Thorestan linnan lähellä. 

Kirjasarjassa on tullut jo ilmi, että Thorestan linnan nykyinen omistaja Viveca Lagercrantz on Sirin sisarpuoli. Siinä on kaksi ihan eriluonteista sisarusta, sillä Viveca halusi aina hyötyä joka asiassa itselleeen jotakin, kun taas Siri oli hyvin antelias ja auttavainen. Viveca oli luvannut taulun joulumarkkinoille arpajaispalkinnoksi, mutta kuinka siinä sitten kävikään.

"Tuntuu, että joulusta tulee täydellinen", Siri sanoi ja hymyili.

Carin Hjulströmin kirjassa Kun luminen on maa rauhoitutaan kiireiden jälkeen joulun viettoon.

 

Carin Hjulström, Kun luminen on maa

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2025

s. 132

När snön faller vit 2022

Taimitarhamurhat-sarjan 4. osa

Joulukuu  

 

Carin Hjulström: Pikku murha vain

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa 

Carin Hjulström: Kun luminen on maa  

 

Mysi Lahtinen: Taikurien Talon Joulu

 

Amelia istui jouluhuoneen sohvalla ja etsi enkelikelloa. Hän nosti joulukoristeen toisensa jälkeen esille laatikosta. Koristeita oli joka puolella. Hopeapallot välkkyivät ja pörhönauhat kimmelsivät sohvalla, tuoleilla ja lattialla. Yhtäkkiä laatikko oli tyhjä, eikä enkelikello ollut koristeitten joukossa. Joulu ei löydä taloon, jos enkelikello ei soita sitä tervetulleeksi, Amelia huolestui ja mietti mistä voisi etsiä kelloaan.

Mysi Lahtisen lastenkirja Taikurien Talon Joulu kertoi ihastuttavan vanhanaikaisen joulusadun mummilan ullakolla olevasta nukkekodista, joka oli nimeltään Taikurien talo. Kirjassa on valokuvia eri huoneista. Kun katsot kirjan kansikuvaa, jossa Amelia on leipomassa piparkakkuja, näet hiukan minkälainen nukkekoti Taikurien talo oikein onkaan.

Hän päätti aloittaa ullakolta. Amelia kiipesi saman tien jyrkät portaat ylös ja pökkäsi oven auki. Ullakko oli pilkkopimeä. Pienet puolikuun muotoiset ikkunatkin olivat sulkeneet silmänsä. Hiljaisuus oli asettunut talviuneen.

Vaikka minulla ei ole ollut koskaan nukkekotia, ihailen suunnattomasti eri ikäisiä ihmisiä, jotka viihtyvät niiden äärellä sisustaen ja siirrellen huonekaluja, pyyhkien pölyjä ja askarrellen mattoja, astioita ja kaikenlaista rekvisiittaa. Taikurien talo on sisustettu todella viehättävästi ja huoneissa riittää katseltavaa. Katso vaikka keittiön astioita, pieniä pulloja ja kuparipannuja. Halkokorikin löytyy uunin edestä.

Jokainen puuhasi ahkerasti, ja vihdoin viimein päästiin koristamaan kuustakin. Kummitus leijaili tähden kuusen latvaan. Hiiri kipitti oksia pitkin ja kiinnitti jääpuikot oksien kärkiin. Amelia ripusti hopeapalloja ja Timotei kiinnitti kynttilöitä joka puolelle. Lopulta seisoi upeasti kimmeltävä kuusi valmiina juhlistamaan joulua.

Taikurien talo oli lopulta siivottu, kuusi koristeltu, jouluruoat ja muut herkut olivat valmiina, joululahjat löytyivät kuusen alta, oli aika rauhoittua kuuntelemaan joulurauhan julistusta ja rauhoittua viettämään joulua ystävien parissa. Hyvää joulua!

 

Mysi Lahtinen, Taikurien Talon Joulu

Valokuvat Esko Koivisto

Tammi 1994

s. 36 + valokuvia

Lasten joulukirja 

 

Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää

 

He lähtivät peräkkäin ulos. Ja pysähtyivät puutarhassa. Oli tullut jo hämärä. Molemmat talot - Maksymin ja Janan - seisoivat vierekkäin kukkulalla, ja niiden puutarhat laskeutuivat alas joelle. Joen takana näkyi toinen mäki, jonka harjalla kiemurteli tie. 

Ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan teos Niin kauan kuin on elämää kertoi vuoden 2024 ajasta pienessä kylässä lähellä Kiovaa. Kirjan päähenkilönä toimi viisikymppnen Maksym, taiteilija, joka oli muistisairaan isänsä huoltaja. Apuna hänellä oli Ljuba, joka teki ruoat ja kotityöt ja auttoi lääkärinä ennen työskennelleen isän hoitamisessa.

"Kerään museolle tietoja siitä miten ennen juhlittiin joulua ja ennustettiin. Olisiko teillä vähän aikaa jutella?" 

Maksym ihastui heti naapuritaloon muuttaneeseen kolmikymppiseen Janaan. Jana asui ulkomailla, mutta hän oli tullut tekemään väitöskirjaansa Ukrainaan. Jana luuli paikkaa rauhalliseksi, mutta naapuritalon seurallinen väki imaisi hänet mukaansa kaikenlaisiin ajanviettoihin. Olihan tulossa joulu ja uusi vuosi juhlineen.

Äkkiä heidän päidensä yllä lähes mustan taivaan halkaisi valoisa tie tummansinisessä kajastuksessa. Se ulottui taivaanrannan taakse. 

"Nikolauksen taivaallinen tie", Jana avasi suunsa ja katsoi ylös. 

"Ei kun liikkuva ilmatorjuntayksikkö", Maksym sanoi. 

Droonit ja ohjukset lensivät kylän ohitse kohti Kiovaa, mutta etupäässä kylässä oli rauhallista. Koska hyökkääjämaa oli pommittanut sähkölaitoksiin ja energialaitoksiin, niin sähköä piti säästellä. Siispä taloissa lämmitettiin uuneja ja takkoja, jos sellaiset olivat käytössä, mutta öisin oli ulkonaliikkumiskiellot, eikä valoja saanut pitää, jotta vihollinen ei nähnyt kohteita.

"Onnea teille elämään! Toiveet kaikki toteutukoot! Ja terveys vahvistukoon! ... Ja sähköt älkööt katkeilko!

Yllä oleviin kirjan toivotuksiin, voisin lisätä toivomuksen sodan loppumisesta Ukrainassa.  Jevhenija Kuznjetsovan kirjassa Niin kauan kuin on elämää jatkettiin elämistä sotaa käyvässä maassa. 

 

Jevhenija Kuznjetsova, Niin kauan kuin on elämää

Suom. Eero Balk

Aula & Co 2025

s. 221

Vivtsi tsili 2025

Ukraina 2024

Joulu ja uusi vuosi 

 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta 

JOULULAHJAKIRJAT 2025

 

Ihana joulun aika alkaa olla käsillä. Nyt voisi laittaa mietintämyssyn päähänsä ja ajatella kirjalahjojen hankkimista läheisille. Toiset kuuntelevat mielellään äänikirjoja, joten heille sopii lahjaksi lahjakortti, mutta kirjojen lukijat nauttivat kovista lahjapaketeista, joista löytyy lukemista joulun ajaksi.

 

 

Emmi Itärannan fantasiakirja Lumenlaulaja kertoi Pohjolan valtiattaren, Louhen tarinan. Lumenlaulaja on uskomattoman hieno ja voimaannuttava tarina muinaisen Pohjolan vahvoista naisista. Sopii hyvin lahjaksi nuorille ja aikuisille fantasiakirjojen lukijoille.

 

Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo  Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä. Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvaa 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin on yhdistetty suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia. 

 

  

Katri Kauppisen nuortenkirja Laulunpunojat  esitteli muinaissuomalaista elämänmenoa, uskomuksia ja kulttuuria sekä kiinnostavia henkilöhahmoja. Pidin myös  ensimmäisestä kirjasta Laakson linnut, Aavan laulut . Muinaissuomi on todella kiehtova aihepiiri.

 

 

Sisko Latvuksen nuortenkirja Rudolfin näköinen poika kertoi 15-vuotiaasta Jasperista, joka kiinnostui selvittämään mumminsa isoisän kuolemaa. Isoisä oli nimeltään Rudolf, ja hän kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1918. Kirjassa musisoidaan, tutkitaan historiaa ja vietetään aikaa kavereiden kanssa. Ihastumistakin on vireillä.

 

 

Vuoden hauskimman dekkarin tittelin voittaa Joona Keskitalon Tunturi, joka ulvoi. Päähenkilöllä oli hometalo Muoniossa ja hän yritti kaupitella sitä ostajille. Myyntihommista levisi kaikenlaisia muuttujia, joista voit lukea kirjan sivuilta. Tehkää pliis tästä kirjasta elokuva tai tv-sarja. Suosittelen siis lukijoille naurua ja lappilaisia rikoksia.

 

Kati Roudan Kuollut karkuteillä aloitti Kalman kaira-dekkarisarjan napakasti ja huumoria unohtamatta Lapin upeissa maisemissa. Kirjassa muistettiin syödä paikallisia ruokia rieskan kera ja juoda kahvia tortun elikkä kampanisun kanssa. Välillä ihailtiin Lapin luontoa. Suosittelen dekkareiden lukijoille.

 

Sophia Janssonin esikoiskirja Kolme saarta - isä, äiti ja minä, on muistelmateos Janssonin kuuluisasta kulttuurisuvusta.  Sophia on tutkinut suvun menneisyyttä ja vaiettuja muistoja varsinkin Toven kirjeistä. Pidin paljon saaristoon sijoittuvista lomakuvauksista, joista kansikuvakin kertoo paljon. Ihana suku, niin tavallinen, mutta samalla erityisen ihana ja lahjakas.

 

 

Käännöskirjoista voin suositella lämpimästi Clare Leslie Hallin koskettavaa teosta Missä maa murtuu. Kirja on omistettu rakkaudelle ja salaisuuksille ja on siinä valitettavasti murheitakin. 

 

  

Yeon Sominin teos Pieni korealainen keramiikkapaja kertoi tarinan kolmikymppisestä Jeongministä ja hänen mielenterveytensä romahduksesta, sekä siitä, miten hän vihdoin alkoi parantua. Parantumiseen vaikutti suurelta osin pieni keramiikkapaja, ja henkilöt, jotka tekivät siellä keramiikkaa.

 

 

TJ Klunen kiehtova fantasiaromaani Taivaansinisen meren tuolla puolen jatkoi  Marsyasin saaren orpokodin tarinaa. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Talo taivaansinisellä merellä. Molemmista kirjoista nousi esille ennakkoluulot, erilaisuus ja niiden hyväksyminen. Suosittelen lämpimästi molempia kirjoja fantasiakirjojen lukijoille.

 

Bob Mortimer on yhdistänyt Satsumakompleksi dekkariinsa runsaasti huumoria ja hulvattomia kohtauksia. Tarina hauskuuttaa ja tempaisee mukaansa outoihin rikosjuttuihin. Jatkoakin on jo luvassa.

 

 

Mélissa Da Costan teos Toivoa versovat päivät on tulvillaan tunteita ja puutarhanhoitoa. Kirja kertoi suuren suuresta menetyksestä ja  siitä miten päähenkilö alkoi toipua siitä. Suru kulki joka hetkessä mukana, mutta sen kanssa piti oppia elämään. Luonnon parantavin keinoin päästiin hyvin parantumaan. Luonto oli hyvin läsnä myös kirjailijan edellisessä kirjassa, Kaikki taivaan sini. Ai, että minä rakastan näitä Mélissa Da Costan kirjoja. Suosittelen molempia kirjoja joululahjaksi.

 

LUKUILOA KIRJOJEN PARISSA JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA 2025 💖 

 

 

 

 

Henriikka Rönkkönen: Herttaässä

 

Hertta laski päiväkirjansa kahvilan pöydälle ja silitti sen kirkkaanpunaista karvaista pintaa. "Mahoton ryijy siulla", hän kuiskasi ja vilkaisi äkkiä ikkunasta ulos, näkisikö ystäviensä tulevan.

Henriikka Rönkkösen Herttaässä aloitti ihanan kirjasarjan, jonka päähenkilöstä, nuoresta 22v. Hertasta, oli ihan pakko pitää. Kirja alkoi, kun Hertta tapasi kahvilassa lapsuuden ystävänsä Alicen ja Iidan. Ystävät olivat kovasti huolissaan Hertasta, koska heidän mielestään Hertan olisi pitänyt nauttia elämästä, nuoruudesta, hauskan pitämisestä, eikä nyhjöttää yksin kotona tekemättä mitään. 

Hertta ei ollut vielä edes päättänyt, että minkä ammatin opiskelee, vaan teki töikseen hampurilaisia Helsingissä. Molemmat ystävät olivat erittäin sosiaalisia ja äänekkäitä. Hertta oli heidän vastakohtansa. Hän oli vähään tyytyväinen ja eli vaatimattomasti. Sydämenasiat hän kirjoitti karvaisen päiväkirjansa sivuille.

Pee. Pee. Pee-kirjain? Hertta tuijotti juuri heittämäänsä lautapelin kirjainnoppaa.

Hertta heitti siis noppaa, jonka avulla hän valitsi tulevan ammatin ensimmäiseksi kirjaimeksi P-kirjaimen. Vähän aikaa mietittyään, hän sai päähänsä "poliisin", ja asia oli ratkaistu. Hänestä tulisi poliisi. Ystävät olivat kyllä eri mieltä asiasta, mutta Hertta oli jo päättänyt asian. Hän hakisi poliisikouluun.

Voi Herttaseni, miten monta muuta ammattia P-kirjaimella alkaisi mm. puutarhuri, piirtäjä, pukuompelija, puvustaja, psykologi, psykiatri, psykoterapeutti, pappi, palomies, pankinjohtaja, presidentti jne. Ehkäpä ammatinvalintapäätös kuvasi paljon Hertan luonnetta, hän ei halunnut nähdä vaivaa ja ajatella asioita syvällisemmin esim. sitä, että mihin hän soveltuisi kiinnostustensa vuoksi.

Miksi hän oli edes päätynyt tähän tilanteeseen? Hän antoi neuvoja muille, vaikka hänen oma elämänsä oli aivan levällään.

Hertta oli kiinnostunut koirista ja hän oli hyvä neuvomaan ystäviään heidän ongelmissaan. Hän oli myös hyvin ystävällinen ja kohteli asiakkaita hyvin. Asiakaspalvelutöistä kehittyikin sitten hieman arveluttava sivutyö, johon Hertta lopulta väsähti.

Henriikka Rönkkösen Herttaässä avasi uuden kirjasarjan hyvin hellyttävästä nuoren naisen elämästä iloineen ja suruineen. 

 

Henriikka Rönkkönen, Herttaässä

Atena 2025

s. 216

Feelgood 

Helena Steen: Aviomiehen salaisuus

 

Saavuimme Hullin satamaan 21.2.1926, ja vajaan 24 tunnin kuluttua minun mieheni oli kuollut.

Helena Steenin historiallinen dekkari Aviomiehen salaisuus aloitti Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan todella koukuttavalla tavalla. Nuori ja kokematon helsinkiläistyttö, Ilona Berg, oli mennyt naimisiin itseään vanhemman liikemiehen Wernerin kanssa. Mies halusi, että he kävisivät tapaamassa miehen sukulaisia Englannissa. Heti saapumisiltana Werner lähti illallistapaamiseen, jätti Ilonan yksin, eikä palannut takaisin. Ilona oli rahaton ja turvaton, mutta ei neuvoton. Ilona päätti selvittää mitä tapahtui miehelle ja miksi.

"Jos miehenne tappaja luulee teidän olevan kuollut, on paras pitää hänet siinä uskossa."

Turvakseen Ilona sai yllättäen erään miehen, Henryn, joka toimi kirjan toisena kertojana. Ilonan aviomies oli pitänyt hyvin tiukkaa kuria Ilonalle, ja Henry yritti sitä samaa, mutta Ilona halusi saada selville miehensä murhaajan tai murhaajat. Oli hyväkin pysytellä piilossa rikollisilta, jotka olivat siis tappaneet Wernerin seurassa olleen naisen, luullen hänen olevan Wernerin vaimon. 

Kello yhden jälkeen yökerho vain vilkastui, ja jo valmiiksi täydeltä vaikuttaneeseen saliin tunki koko ajan lisää väkeä. 

Yllättäen Ilona huomasi olevansa erään yökerhon tanssilattioilla hyvin vähäisissä vaatteissa ja tanssitytöksi meikattuna. Tarkoitus oli löytää tietoja varsinkin siitä naishenkilöstä, joka oli kuollut yhdessä Ilonan miehen kanssa. Tuntemattomien miesten hikiset puristelut tanssilattialla eivät olleet Ilonan mieleen, mutta tietojen vuoksi oli palattava  vielä toiseksikin illaksi yökerhon lattioille. 

Herra Drayton oli näet kontaktiensa kautta saanut selville, että Sir Edgarin maaseutukartanoon haettiin "kolmatta sisäpiikaa", mitä se sitten tarkoittikin.

Wernerin sukulaiset asuivat maaseutukartanossa, jonne Ilona soluttautui sisälle liittymällä palvelusväkeen, tietysti väärällä nimellä. Kenties suvun jäseniltä tai palvelusväeltä löytyisi tietoja varsinkin Wernerin menneisyydestä, ja siitä miksi Werner ei ollut tekemisissä suvun kanssa. Jo alkoi tapahtua kaikenlaista, joten suosittelen liittymään Ilonan seuraan viettämään tapahtumarikasta kartanoelämää tietysti köökin ja alusastioiden kalistelun puolelta.

Helena Steenin dekkarissa Aviomiehen salaisuus oli historian havinan lisäksi rikoksia ratkova nuori nainen. Ja mukana ripauksellinen romantiikkaa...

 

Helena Steen, Aviomiehen salaisuus *****

Docendo 2025

s. 331

Historiallinen dekkari

Cosy crime 

Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan 1. osa

Englanti 1926 

Minna Rytisalo: Sylvia

 

Ensimmäisten kilometrien aikana suunnittelin, millaisen tarinan tästä voisi kertoa. Kerran kun olin nuori, matkustin Lappiin, niin ajattelin aloittaa. Nyt en enää tiedä, miten jatkaisin.

Minna Rytisalon Sylvia teoksen päähenkilö oli hollantilainen Sylvia Petronella van der Moer (1923-2014), joka  vuonna 1949 vietti pari kuukautta Lapissa kullankaivajien seurassa, mutta toimitettiin sitten viranomaisten puolesta Helsinkiin oikeudenkäyntiin maksamattomien hotellilaskujensa vuoksi. Tuomionsa lisäksi häneltä peruttiin oikeus viideksi vuodeksi saapua Suomeen. Aika kova rangaistus. 

Tässä maassa puhutaan kieltä, jossa on outo, säksättävä rytmi. Pittä maksa, pittä maksa, jotain sellaista hoki se hotellin nainen Helsingissä ja tökki minua sormellaan. 

Sylvia puhui saksaa ja englantia, oppi matkoillaan lisää eri kieliä. Hän oli hyvin huoleton nuori nainen, joka oli Suomeen tullessa kokenut elämisen Natsi-Saksan miehittämässä Hollannissa, ja jo eron amerikkalaisesta toimittajamiehestään. Miehensä kanssa hän oli matkustanut eri maissa ja tutustuminen eri ihmisiin sujui nopeasti.

Täällä ei ole raunioita eikä ihmisen tekemää tuhoa, on vain hiljainen erämaa. Vielä Rovaniemellä sodan jäljet olivat näkyvissä, vaikka uutta rakennettiin kiivaasti. Saksalaiset tuhosivat koko kauppalan ja polttivat Lapin kylät.

Sylvia oli nähnyt ensimmäisen maailmansodan tuhoja kulkiessaan maailmalla. Niitä hän näki myös Suomessa. Kaikkea ei oltu vielä korjattu vuoteen 1949 mennessä. Sodan jäljet näkyivät myös ihmisten mielissä, varsinkin viranomaisten mielissä. Vakoojia nähtiin kaikkialla, ja ulkomaalaisia epäiltiin hyvin herkästi vakoojiksi. Suomessa oli myös irtolaislaki ja Sylviaa epäiltiin irtolaiseksi, vaikka hän teki töitä kullanhuuhtojien keittäjänä. Sylvia haluttiin poistaa Suomesta.

Maailma tarjoaa mahdollisuuksia sille joka on niille avoin. Minä olen ollut, ja siksi olen saanut elää onnellisia päiviä. Ne ovat sellaisia, että kaikki omaisuus mahtuu yhteen reppuun eikä yöpaikkaan jää ihmisestä muuta jälkeä kuin loppuun palanut nuotio ja keppi jolla hiillosta kohennettiin. Ehkä tunturinrinteessä kaikuu jokin juttu tai hyvä tarina siitä miten täällä kerran käväisi joku.

Sylvia Petronella oli hyvin pidetty henkilö kullankaivajien joukossa. Ei haitannut, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Sylvia opetteli suomea ja kullankaivajat Sylvian puhumia kieliä. Sylvia rakasti Lappia. Hän rakasti niin paljon, että hän halusi kuoltuaan tuhkansa haudattavaksi Lappiin. Hänen tyttärensä toi tuhkat Suomeen ja ne on haudattu Inarin hautausmaalle. Kullankaivajat nimesivät Lemmenjoella kaksi kukkulaa Petronellan kukkuloiksi, ja siellä ne vieläkin ovat. Petronellan muisto elää yhä edelleen.

 

Minna Rytisalo, Sylvia

Wsoy 2025

s. 292

1949 

Julianna Hyrri: Lellikki

 

Juliana Hyrrin uskomattoman koskettava sarjakuvateos Lellikki kertoi pienen tytön elämästä hyvin koskettavalla tavalla. Kirjasta nousee esille teemoja, jotka ovat rankkoja lapsille mm. kuolema, väkivalta, kiusaaminen, syrjiminen ja rasismi. Kirjan tapahtumat perustuvat tosielämään, jossa lapset joutuvat elämään. 

 

 

Lapsen elämä ei ole ainaista auringonpaistetta ja leikkiä ja hyviä ystäviä. Lasten elämä voi olla kurjaa ja surullista. Jopa niin surullista, että lapsi suunnittelee omaa kuolemaansa.

 

 
 Jopa opettaja voi olla lapsen kiusaaja.

 

 

Kaverit eivät tule syntymäpäiville, eivätkä kutsu omille juhlille.

 

 

Omat vanhemmat voivat olla ilkeitä.

 

 

Tämä kirja ja sen tarinat kuuluisivat luettaviksi kaikille lasten kasvattajille. Juliana Hyrrillä on uskomaton taito tuoda esille lapsen elämän kipeimpiä kipukohtia ja tunteita syvältä sydämestä. Miten ikävästi lapsia voidaankin kohdella. Valitettavasti!

 

Juliana Hyrri, Lellikki *****

Kuvitus Juliana Hyrri *****

Wsoy 2025

s. 268

Sarjakuvakirja 

 

Juliana Hyrri: Päivänkakkarameri 

Juliana Hyrri: Satakieli joka ei laulanut 

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa Valoa Valoa

 

Hyvät lukijat!

Tämä on tarina kahdesta neljätoistavuotiaasta tytöstä, kuolemasta ja Tšernobylista.

Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirja Valoa Valoa Valoa voitti Finlandia Junior-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011. Kirjan tarinassa kaksi saman ikäistä tyttöä  tutustui toisiinsa, ystävystyi ja ihastui. Alku ei ollut helppoa, sillä kirjan päähenkilönä toimiva Mariia Ovaskainen oli laittanut Mimistä liikkeelle huhun, joka eristi Mimin muista oppilaista.

Tekisitkö minulle palveluksen? Voisitko näytellä ystävääni?

Oli vuosi 1986 ja tiedoksi vain, että sinä vuonna räjähti Ukrainassa sijaitseva Tšernobylin ydinvoimala. Kirjassa käsitellään kyseistä räjähdystä nuoren tytön silmin. Kirjan nimi tulee räjähdyksestä. Mariia yhdisti ydinvoimalaräjähdyksen ja Mimin valolla, joka tuli kummankin mukana. Kumpikin tapahtui samana keväänä.

Kaikki liittyy Mimiin kesällä 1986.

Eikä ydinvoimalasta säteilevä taustavalo ole mitä tahansa valoa.

Kirjan tarina kertoi tyttöjen yhteisestä kesästä. Mariian vanhemmat kielsivät tyttöään käymästä Mimin luona ja viettämästä aikaa Mimin kanssa. Yhteisestä ajasta piti valehdella. Voit lukea kirjasta enemmän heidän yhteisestä ajastaan. Elokuussa alkoi koulu ja vain toinen heistä jatkoi koulussa.

Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa Valoa Valoa on koskettava tarina nuoruudesta ja rakkaudesta. Kirjan kansilehti on saman nimisestä elokuvasta, joka julkaistiin vuonna 2023.

 

Vilja-Tuulia Huotarinen, Valoa Valoa Valoa

Karisto 2022

s. 170

Ensim. julkaisu 2011

Nuortenkirja

Queer 

Peppi Pitkätossu 80v

 

Pikkuruisen kaupungin laitamilla oli vanha, ränsistynyt puutarha. Puutarhassa oli vanha talo, ja talossa asui Peppi Pitkätossu. Hän oli yhdeksänvuotias ja asui siellä aivan yksin.

Ruotsalainen kirjailija Astrid Lindgren (1907-2002) on kirjoittanut suuren määrän lastenkirjoja, joista suosikkini on ehdottomasti Peppi Pitkätossu. Peppi on niin huikea tyttöjen esikuva, että jossakin vaiheessa varmaan jokainen leikkii olevansa maailman vahvin tyttö, Peppi Pitkätossu.  Peppi nimittäin jaksaa nostaa hevosen. 

 

Pepin koti on Huvikumpu ja naapurissa asuvat Tommi ja Annika, Pepin parhaimmat kaverit. On Pepillä hevonen ja apina, herra Tossavainen ja kultakolikoita iso laukullinen. Ei Pepillä ole mitään hätää, mutta tietysti sitä näin äitinä ajattelee, että Pepin elämä on aika yksinäistä, kun ei tiedä, että onko isä hengissä vai ei. Periaatteessa Peppi on orpo, mutta saduissa voi olla maailman vahvin tyttö ja voi asua yksin omassa talossa.

Ja kaikki viisi poikaa asettuivat piiriin Pepin ympärille hyppien ja huutaen:

- Punapää, punapää!

Peppi seisoi piirin keskellä ja hymyili ystävällisesti. Pentti oli toivonut, että hän suuttuisi tai alkaisi itkeä tai ainakin näyttäisi säikähtäneeltä. Kun mikään ei auttanut, Pentti tyrkkäsi Peppiä.

- Minun mielestäni et kohtele naisia erityisen hienosti, sanoi Peppi.

Jokainen varmaan muistaa mitä Pentille ja hänen neljälle kaverille sitten tapahtui. Pepillä oli omat tapansa ratkoa riitoja ja kiusaamistapauksia. Kiusaaminen ja tappelu eivät ole uusia juttuja, vaan niitä on ollut aina. Peppi on julkaistu vuonna 1945, ja jo silloin Astrid Lindgren halusi puuttua kiusaamisilmiöön lasten keskuudessa.

- Senkin pelkurit. Hyökkäätte kaikki viisi yhden pojan kimppuun. Se on raukkamaista. Ja sitten alatte tyrkkiä pientä, turvatonta tyttöäkin. Hyi, miten rumaa!

Peppi Pitkätossu oli Astrid Lindgrenin toinen julkaistu kirja. Kirjan hän kirjoitti tyttärelleen 10-vuotislahjaksi. Kirjailija oli kertonut tarinoita sairaalle tytölleen, mutta hän kirjoitti ne paperille vasta, kun oli nyrjäyttänyt nilkkansa ja joutui olemaan levossa. Peppi Pitkätossussa sekoittuvat fantasia ja realismi. Hahmot ovat karikatyyrisiä ja hauskoja. Peppi on hyvin oikeudenmukainen, mutta kuriton ja omapäinen. Siinäpä sitä tytöille ja naisille esikuvaa kerrakseen. Onneksi Pepin tarina on satua ja saduissahan voi tapahtua mitä vain. Peppi Pitkätossu on hauska, hulvaton, reipas, toimelias ja tietysti vahva. 

 

Kyllä tämä tarina on kiva ja sitä lukee lapsille mielellään ja vähän isommat lapset lukevat ihan itse omatoimisesti. Ehkäpä se onkin Pepin sadun opetus, että lapset voivat tehdä monia asioita ihan itse, ja ei sitten kiusata ketään. Klassikkosatu ja yksi lapsuuteni lempikirjoista.

Astrid Lindgren, Peppi Pitkätossu 💝💞💘💖😍

Suom. Laila Järvinen

Kuvitus Ingrid Vang Nyman

Wsoy 2005  14. painos

s. 155

Pippi Långstrump 1945

 

Hyvää  80v. syntymäpäivää Peppi Pitkätossu !

Camilla Grebe: Pimeyden polut

 

He puhuivat pimeydestä tietämättä, että aivan pian kaikkien huulilla olisi aivan toisenlainen pimeys.

Ruotsalaisen Camilla Greben rikosromaani Pimeyden polut on jo seitsemäs osa jännittävässä Pimeä puoli-sarjassa. Kirja sijoittui fiktiiviseen Storforsan pikkukuntaan, jossa sijaitsi Pimeydeksi kutsuttu metsä. Oli synkkä ja pimeä marraskuu. 15-vuotias Myra oli kirjan yksi henkilöhahmoista, joka kertoi kurjasta elämästään alkoholisoituneen äitinsä kanssa. Myran Ella-sisko oli kadonnut vuotta aiemmin. Kun Pimeydestä löytyi maahan haudattu ruumis, Myra oli varma, että se oli Ella.

Pirjo näyttää väsyneeltä, kasvot ovat hieman turvonneet, silmät punoittavat. Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että hänellä on krapula.

Toinen ääni kuului Pirjolle. Pirjo oli töissä Gävlen poliisissa, ja asui Bollnäsissä teini-ikäisen siskontyttönsä Carlotan kanssa. Elämä oli muuttunut sinkkunaisen elämästä yksinhuoltajan elämäksi, sillä Carlotan äiti oli kuollut. Vapaa-aikaa ei juuri jäänyt ja se hoitui viinan voimalla. Nyt elämä näytti hieman valoisammalta, kun hänen ja työkaveri Kentin välillä oli alkanut kipinöimään. Joku suukkokin jo vaihdettiin. Sitten heitä avustamaan saapui rikostutkija Tukholmasta,  Manfred Olsson. Kolmas ääni kuului siis Manfredille, jolla oli ollut suhde Pirjon kanssa vuosia aiemmin.

Kukaan ei enää naura sille, että hänen kaverinsa olivat varmoja, että hänet oli siepattu, eikä kukaan enää usko siihenkään, että Julian kännykkä olisi päätynyt lumeen sattumalta.

Pimeyden polulta katosi nuoria tyttöjä. Kuka heitä vei ja miksi ja minne? Olisi ollut mielenkiinoista kuulla myös rikollisen ääni, mutta hän oli aika hiljainen. Rikollinen oli selvä tapaus, koska kirjan tarinaa pyöriteltiin muutaman henkilöhahmon voimin. Sieltä ja täältä vedettiin esille joku muu mahdollinen rikollinen. No rikollinen selvisi, mutta mitä hänelle tapahtui, sen voit lukea kirjan sivuilta.

Yhteiskunnallisten asioiden esilletuonti on aina tärkeää Greben rikoskirjoissa. Pimeyden polut kirja nosti esille alkoholistivanhempien vaikutuksen lapsiinsa. Minkälaisissa oloissa lapset kasvavat katsellessaan päivästä toiseen päihderiippuvaista vanhempaansa?  Miksi sosiaalihuolto ei tee käyntejä, kun alkoholisti makaa tajuttomana saastan keskellä? Myös nuoriin naisiin kohdistuva seksuaaliväkivalta oli yksi kirjan aihepiireistä. Valitettava mutta todella yleinen rikos.

”Ystävän erottaa vihollisesta vasta silloin, kun jää pettää alta.”

 

Inuiittien sananlasku oli sarjan ensimmäisessä rikosromaanissa, Kun jää pettää alta. Sopii hyvin myös Pimeyden polut rikosromaaniin. Ei kannattaisi mennä heikoille jäille, mutta joskus on pakko. 

Camilla Greben rikoskirjassa Pimeyden polut oli synkkä ja sateinen marraskuu.

 

Camilla Grebe, Pimeyden polut *****

Suom. Markus Myllyoja *****

Gummerus 2025

s. 411

Flickorna och mörkret 2024

Rikosromaani

Pimeyden puoli-sarjan 7. osa

Ruotsi 

 

Grebe Camilla: Kun jää pettää alta 

Grebe Camilla: Lemmikki 

Grebe Camilla: Horros 

Grebe Camilla: Varjokuvat  

Grebe Camilla: Veteen piirretty viiva 

Grebe Camilla: Ajasta ikuisuuteen

Grebe Camilla: Pimeyden polut 

 

 

Marja-Liisa Kakkonen: Fiona

 

Ruotsinkieliset keskustelut neitien kanssa vakuuttivat, että tämä koulu oli sivistyksen kehto. Jo koulun nimi Antellska Privata Svenska Fruntimmerskolan heijasti sivistyneisyyttä. Täällä pystyisi opettamaan oppilaita ja elämään itsekin sivistynyttä elämää ruotsinkielisen väestön keskuudessa.

Marja-Liisa Kakkosen Fiona kertoi nuoresta helsinkiläisestä opettajattaresta, joka tuli ensimmäiseen työhönsä Mikkeliin vuonna 1864. Kyllähän Helsingissäkin olisi ollut työpaikkoja kouluissa, mutta siellä oli myös isä, joka olisi vielä pari vuotta Fionan holhooja. Isä oli saanut päähänsä naittaa Fionan eräälle kauppiaalle. Isällä oli velkoja, jotka kauppias oli luvannut maksaa pois, kunhan vaan hän saisi Fionan puolisokseen. 

"Vieraita saa käydä, mutta ei yökylässä. Miesvieraat ovat kiellettyjä ilman talonväen läsnäoloa."

Fiona oli nuori ja olisi halunnut ikäistään seuraa, jonka kanssa viettäisi vapaa-aikaansa. Onneksi hän sai asuinkaverikseen hauskan Amandan. Amanda oli kuitenkin jopa liiankin hauska ja tottunut huvittelemaan nuoresta iästään huolimatta. Amanda olisi voinut varoittaa Fionaa eräästä henkilöstä, mutta sitä hän ei tehnyt. Nuori Fiona joutui nopeasti erään henkilön saalistuskohteeksi.

Fiona oivalsi, kuka salaperäinen tanssittaja oli ollut. Mies oli tanssittanut häntä myös elojuhlissa, mutta silloin mies ei ollut puhunut mitään. Ainoastaan tuijottanut, mikä oli tuntunut tungettelevalta.

Mikkelistä löytyi siis 1860-luvulta juhlia ja tanssiaisia, mihin Fiona pääsi osallistumaan. Nuoret tykkäävät huvituksista ja ilosta ja kepeydestä. Ankarat säännöt ja määräykset, varsinkin nuorille naisille, olivat ikäviä. Niitä Fiona sai kuulla jatkuvasti. Isä kävi jopa Mikkelissä asti muistuttamassa tulevista häistä. Fiona tunsi olevansa isälle vain kauppatavaraa.

Siispä Fiona ei osannut varoa liehittelyjä ja kävelyretkiä. Kävi sitten niin, että Fiona lähti lopulta pakomatkalle Mikkelistä. Miten pakomatkalle kävikään? Ihana kirja ja jatkoa on luvassa.

 

Marja-Liisa Kakkonen, Fiona

Momentum Kirjat 2025

s. 255

Mikkeli 1864-65 

 

 

Petra Rautiainen: Puuntappajat

 

Olen katsonut vastasyntynyttä silmiin, kun ne ovat auenneet ummesta. Äidin ruumis paljaana ja auki minun edessäni, aivan kuin keväällä kaadettu naarashaapa makaa haapioksi onteloituna tulen päällä.

Petra Rautiaisen historiallinen teos Puuntappajat oli lukukokemus, jota ei unohda ihan helposti. Kirjassa elettiin kahta ajanjaksoa. Vuoden 1918 kertojana toimi lääkäri Ulpu Leidenius, joka johti Savossa naisten sairaalaa. Sitten tuli ensimmäinen maailmansota ja sisällisota. Punainen Risti otti sairaalan omakseen. Ulpun tehtävänä oli hoitaa haavoittuneet. Hän hoiti sekä punaiset että valkoiset potilaat. Se herätti epäilyksiä.

Minun tehtäväni oli löytää varmoja todisteita siitä, että Ulpu Leidenius todella oli maanpetturi.

Vuonna 1934 helsinkiläinen nimeltä mainitsematon etsivä muisteli vuotta 1918, kun hän oli Savossa tarkkailemassa Ulpua. Hän oli itse loukkaantunut tuona aikana, eikä muistot olleet selviä. Hänellä oli kuitenkin eräs läheinen, jolta hän oli saanut tarkkoja tietoja tapahtumasta. Kun Savosta löytyi luurankoja, etsivä päätti tutkia tapausta tarkemmin. Nuo luurangot saattoivat liittyä tapahtumaan, jossa hän itse loukkaantui.

Olen aina ajatellut, että se oli sattumaa ja että tuo päivä muutti suunnan minun elämässäni. Vasta nyt ymmärrän, että se ei ollut sattumaa, ja päivä jolloin kohtaloni sinetöitiin, oli päätetty jo kuukausia etukäteen.

Etsivä ymmärsi lopulta mitä oli tapahtunut, ja kuka junaili tapahtumia. Hän ei kuitenkaan pystynyt muuttamaan tapahtumien seurauksia, mutta hän ei enää ollut yhtä sinisilmäinen kuin nuorempana. Mutta hyväksyikö hän nuo menneisyyden tapahtumat ja niiden seuraukset? 

Sisällisota käytiin Suomessa kevättalvella vuonna 1918. Suomi oli julistautunut itsenäiseksi joulukuun 6. päivä 1917. Tuohon aikaan Suomi oli jakautunut poliittisesti vahvasti punaisiin ja valkoisiin. Sisällissodan aikana molemmat osapuolet sekä punaiset että valkoiset osallistuivat poliittiseen terroriin. Puuntappajista nousi esille poliittinen terrori, kun etsivän työnä oli etsiä "punikki"-naisia, jotka olivat heidän mielestään vaarallisia maanpettureita. Miksi lääkäri Ulpu Leidenius oli etsivän tarkkailun kohteena, siitä voit  lukea tarkemmin kirjasta.

Sisällisota oli todella surullinen sota, kun suomalaiset tappoivat suomalaisia. Tuota samanlaista teurastusta olemme seuranneet Gazassa ja Ukrainassa. Monessa muussakin maassa on tällä hetkellä käynnissä sotatila, valitettavasti. Koko maapallo saa osallistua median kautta sotiin ja lisäksi nykyajan hybriditerroriin mm. netin, pankkien ja lentokenttien häiritsemiseen.

Petra Rautiainen on kuvannut kirjassaan Puuntappajat raadollista poliittista ajatusmaailmaa, joka vallitsi maailmansotien aikoina. Miesten sotiessa ja haavoittaessa toinen toisiaan, ja siinä sivussa myös naisia ja lapsia, uusia vauvoja syntyi, eikä se aina tapahtunut helposti, vaan tarvittiin lääkärin apua. 

Petra Rautiaisen Puuntappajat teos ravistelee historian traagisia tapahtumia. 

 

Petra Rautiainen, Puuntappajat *****

Otava 2025

s. 217

1918 Sisällissota

1934 

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Petra Rautiainen: Meren muisti