Carin Hjulström: Kun luminen on maa

 

Bron katuja peitti paksu kuurakerros, puissa säihkyi raikkaan valkea huurre, ja ikkunoissa loistivat joulutähdet sekä kimaltavat koristeet.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin teos Kun luminen on maa sijoittui joulukuulle. Kirja kuuluu Taimitarhamurhat-kirjasarjaan, mutta siinä ei tapahtunut tällä kertaa pahempia rikoksia. Paikallispoliiseilla, Ollella ja Ritalla, riitti pienempien rikosten ratkaisemisia mm. kadonneita taide-esineiden etsintää, sekä pienen lapsen etsintä joulumarkkinoilla.

Sirin ja Antonin koko aamu oli kulunut lunta luodessa. Lucia-pullat oli leivottu myöhään edellisiltana, nyt oli piparkakkutalon vuoro. Säbyholmin talon pienessä keittiössä tuoksuivat tuore kahvi, lämpimät piparkakut ja hyasintit.

Siri ja Anton ovat kirjan päähenkilöitä. Heillä oli taimitarhalla joulukiireet menossa, ja vuorossa oli joulukukkien myynti, sekä asetelmien ja kranssien teko myös tuleville joulumarkkinoille. Taimitarha sijaitsi Thorestan linnan lähellä. 

Kirjasarjassa on tullut jo ilmi, että Thorestan linnan nykyinen omistaja Viveca Lagercrantz on Sirin sisarpuoli. Siinä on kaksi ihan eriluonteista sisarusta, sillä Viveca halusi aina hyötyä joka asiassa itselleeen jotakin, kun taas Siri oli hyvin antelias ja auttavainen. Viveca oli luvannut taulun joulumarkkinoille arpajaispalkinnoksi, mutta kuinka siinä sitten kävikään.

"Tuntuu, että joulusta tulee täydellinen", Siri sanoi ja hymyili.

Carin Hjulströmin kirjassa Kun luminen on maa rauhoitutaan kiireiden jälkeen joulun viettoon.

 

Carin Hjulström, Kun luminen on maa

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2025

s. 132

När snön faller vit 2022

Taimitarhamurhat-sarjan 4. osa

Joulukuu  

 

Carin Hjulström: Pikku murha vain

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa 

Carin Hjulström: Kun luminen on maa  

 

Mysi Lahtinen: Taikurien Talon Joulu

 

Amelia istui jouluhuoneen sohvalla ja etsi enkelikelloa. Hän nosti joulukoristeen toisensa jälkeen esille laatikosta. Koristeita oli joka puolella. Hopeapallot välkkyivät ja pörhönauhat kimmelsivät sohvalla, tuoleilla ja lattialla. Yhtäkkiä laatikko oli tyhjä, eikä enkelikello ollut koristeitten joukossa. Joulu ei löydä taloon, jos enkelikello ei soita sitä tervetulleeksi, Amelia huolestui ja mietti mistä voisi etsiä kelloaan.

Mysi Lahtisen lastenkirja Taikurien Talon Joulu kertoi ihastuttavan vanhanaikaisen joulusadun mummilan ullakolla olevasta nukkekodista, joka oli nimeltään Taikurien talo. Kirjassa on valokuvia eri huoneista. Kun katsot kirjan kansikuvaa, jossa Amelia on leipomassa piparkakkuja, näet hiukan minkälainen nukkekoti Taikurien talo oikein onkaan.

Hän päätti aloittaa ullakolta. Amelia kiipesi saman tien jyrkät portaat ylös ja pökkäsi oven auki. Ullakko oli pilkkopimeä. Pienet puolikuun muotoiset ikkunatkin olivat sulkeneet silmänsä. Hiljaisuus oli asettunut talviuneen.

Vaikka minulla ei ole ollut koskaan nukkekotia, ihailen suunnattomasti eri ikäisiä ihmisiä, jotka viihtyvät niiden äärellä sisustaen ja siirrellen huonekaluja, pyyhkien pölyjä ja askarrellen mattoja, astioita ja kaikenlaista rekvisiittaa. Taikurien talo on sisustettu todella viehättävästi ja huoneissa riittää katseltavaa. Katso vaikka keittiön astioita, pieniä pulloja ja kuparipannuja. Halkokorikin löytyy uunin edestä.

Jokainen puuhasi ahkerasti, ja vihdoin viimein päästiin koristamaan kuustakin. Kummitus leijaili tähden kuusen latvaan. Hiiri kipitti oksia pitkin ja kiinnitti jääpuikot oksien kärkiin. Amelia ripusti hopeapalloja ja Timotei kiinnitti kynttilöitä joka puolelle. Lopulta seisoi upeasti kimmeltävä kuusi valmiina juhlistamaan joulua.

Taikurien talo oli lopulta siivottu, kuusi koristeltu, jouluruoat ja muut herkut olivat valmiina, joululahjat löytyivät kuusen alta, oli aika rauhoittua kuuntelemaan joulurauhan julistusta ja rauhoittua viettämään joulua ystävien parissa. Hyvää joulua!

 

Mysi Lahtinen, Taikurien Talon Joulu

Valokuvat Esko Koivisto

Tammi 1994

s. 36 + valokuvia

Lasten joulukirja 

 

Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää

 

He lähtivät peräkkäin ulos. Ja pysähtyivät puutarhassa. Oli tullut jo hämärä. Molemmat talot - Maksymin ja Janan - seisoivat vierekkäin kukkulalla, ja niiden puutarhat laskeutuivat alas joelle. Joen takana näkyi toinen mäki, jonka harjalla kiemurteli tie. 

Ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan teos Niin kauan kuin on elämää kertoi vuoden 2024 ajasta pienessä kylässä lähellä Kiovaa. Kirjan päähenkilönä toimi viisikymppnen Maksym, taiteilija, joka oli muistisairaan isänsä huoltaja. Apuna hänellä oli Ljuba, joka teki ruoat ja kotityöt ja auttoi lääkärinä ennen työskennelleen isän hoitamisessa.

"Kerään museolle tietoja siitä miten ennen juhlittiin joulua ja ennustettiin. Olisiko teillä vähän aikaa jutella?" 

Maksym ihastui heti naapuritaloon muuttaneeseen kolmikymppiseen Janaan. Jana asui ulkomailla, mutta hän oli tullut tekemään väitöskirjaansa Ukrainaan. Jana luuli paikkaa rauhalliseksi, mutta naapuritalon seurallinen väki imaisi hänet mukaansa kaikenlaisiin ajanviettoihin. Olihan tulossa joulu ja uusi vuosi juhlineen.

Äkkiä heidän päidensä yllä lähes mustan taivaan halkaisi valoisa tie tummansinisessä kajastuksessa. Se ulottui taivaanrannan taakse. 

"Nikolauksen taivaallinen tie", Jana avasi suunsa ja katsoi ylös. 

"Ei kun liikkuva ilmatorjuntayksikkö", Maksym sanoi. 

Droonit ja ohjukset lensivät kylän ohitse kohti Kiovaa, mutta etupäässä kylässä oli rauhallista. Koska hyökkääjämaa oli pommittanut sähkölaitoksiin ja energialaitoksiin, niin sähköä piti säästellä. Siispä taloissa lämmitettiin uuneja ja takkoja, jos sellaiset olivat käytössä, mutta öisin oli ulkonaliikkumiskiellot, eikä valoja saanut pitää, jotta vihollinen ei nähnyt kohteita.

"Onnea teille elämään! Toiveet kaikki toteutukoot! Ja terveys vahvistukoon! ... Ja sähköt älkööt katkeilko!

Yllä oleviin kirjan toivotuksiin, voisin lisätä toivomuksen sodan loppumisesta Ukrainassa.  Jevhenija Kuznjetsovan kirjassa Niin kauan kuin on elämää jatkettiin elämistä sotaa käyvässä maassa. 

 

Jevhenija Kuznjetsova, Niin kauan kuin on elämää

Suom. Eero Balk

Aula & Co 2025

s. 221

Vivtsi tsili 2025

Ukraina 2024

Joulu ja uusi vuosi 

 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta 

JOULULAHJAKIRJAT 2025

 

Ihana joulun aika alkaa olla käsillä. Nyt voisi laittaa mietintämyssyn päähänsä ja ajatella kirjalahjojen hankkimista läheisille. Toiset kuuntelevat mielellään äänikirjoja, joten heille sopii lahjaksi lahjakortti, mutta kirjojen lukijat nauttivat kovista lahjapaketeista, joista löytyy lukemista joulun ajaksi.

 

 

Emmi Itärannan fantasiakirja Lumenlaulaja kertoi Pohjolan valtiattaren, Louhen tarinan. Lumenlaulaja on uskomattoman hieno ja voimaannuttava tarina muinaisen Pohjolan vahvoista naisista. Sopii hyvin lahjaksi nuorille ja aikuisille fantasiakirjojen lukijoille.

 

Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo  Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä. Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvaa 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin on yhdistetty suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia. 

 

  

Katri Kauppisen nuortenkirja Laulunpunojat  esitteli muinaissuomalaista elämänmenoa, uskomuksia ja kulttuuria sekä kiinnostavia henkilöhahmoja. Pidin myös  ensimmäisestä kirjasta Laakson linnut, Aavan laulut . Muinaissuomi on todella kiehtova aihepiiri.

 

 

Sisko Latvuksen nuortenkirja Rudolfin näköinen poika kertoi 15-vuotiaasta Jasperista, joka kiinnostui selvittämään mumminsa isoisän kuolemaa. Isoisä oli nimeltään Rudolf, ja hän kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1918. Kirjassa musisoidaan, tutkitaan historiaa ja vietetään aikaa kavereiden kanssa. Ihastumistakin on vireillä.

 

 

Vuoden hauskimman dekkarin tittelin voittaa Joona Keskitalon Tunturi, joka ulvoi. Päähenkilöllä oli hometalo Muoniossa ja hän yritti kaupitella sitä ostajille. Myyntihommista levisi kaikenlaisia muuttujia, joista voit lukea kirjan sivuilta. Tehkää pliis tästä kirjasta elokuva tai tv-sarja. Suosittelen siis lukijoille naurua ja lappilaisia rikoksia.

 

Kati Roudan Kuollut karkuteillä aloitti Kalman kaira-dekkarisarjan napakasti ja huumoria unohtamatta Lapin upeissa maisemissa. Kirjassa muistettiin syödä paikallisia ruokia rieskan kera ja juoda kahvia tortun elikkä kampanisun kanssa. Välillä ihailtiin Lapin luontoa. Suosittelen dekkareiden lukijoille.

 

Sophia Janssonin esikoiskirja Kolme saarta - isä, äiti ja minä, on muistelmateos Janssonin kuuluisasta kulttuurisuvusta.  Sophia on tutkinut suvun menneisyyttä ja vaiettuja muistoja varsinkin Toven kirjeistä. Pidin paljon saaristoon sijoittuvista lomakuvauksista, joista kansikuvakin kertoo paljon. Ihana suku, niin tavallinen, mutta samalla erityisen ihana ja lahjakas.

 

 

Käännöskirjoista voin suositella lämpimästi Clare Leslie Hallin koskettavaa teosta Missä maa murtuu. Kirja on omistettu rakkaudelle ja salaisuuksille ja on siinä valitettavasti murheitakin. 

 

  

Yeon Sominin teos Pieni korealainen keramiikkapaja kertoi tarinan kolmikymppisestä Jeongministä ja hänen mielenterveytensä romahduksesta, sekä siitä, miten hän vihdoin alkoi parantua. Parantumiseen vaikutti suurelta osin pieni keramiikkapaja, ja henkilöt, jotka tekivät siellä keramiikkaa.

 

 

TJ Klunen kiehtova fantasiaromaani Taivaansinisen meren tuolla puolen jatkoi  Marsyasin saaren orpokodin tarinaa. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Talo taivaansinisellä merellä. Molemmista kirjoista nousi esille ennakkoluulot, erilaisuus ja niiden hyväksyminen. Suosittelen lämpimästi molempia kirjoja fantasiakirjojen lukijoille.

 

Bob Mortimer on yhdistänyt Satsumakompleksi dekkariinsa runsaasti huumoria ja hulvattomia kohtauksia. Tarina hauskuuttaa ja tempaisee mukaansa outoihin rikosjuttuihin. Jatkoakin on jo luvassa.

 

 

Mélissa Da Costan teos Toivoa versovat päivät on tulvillaan tunteita ja puutarhanhoitoa. Kirja kertoi suuren suuresta menetyksestä ja  siitä miten päähenkilö alkoi toipua siitä. Suru kulki joka hetkessä mukana, mutta sen kanssa piti oppia elämään. Luonnon parantavin keinoin päästiin hyvin parantumaan. Luonto oli hyvin läsnä myös kirjailijan edellisessä kirjassa, Kaikki taivaan sini. Ai, että minä rakastan näitä Mélissa Da Costan kirjoja. Suosittelen molempia kirjoja joululahjaksi.

 

LUKUILOA KIRJOJEN PARISSA JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA 2025 💖 

 

 

 

 

Henriikka Rönkkönen: Herttaässä

 

Hertta laski päiväkirjansa kahvilan pöydälle ja silitti sen kirkkaanpunaista karvaista pintaa. "Mahoton ryijy siulla", hän kuiskasi ja vilkaisi äkkiä ikkunasta ulos, näkisikö ystäviensä tulevan.

Henriikka Rönkkösen Herttaässä aloitti ihanan kirjasarjan, jonka päähenkilöstä, nuoresta 22v. Hertasta, oli ihan pakko pitää. Kirja alkoi, kun Hertta tapasi kahvilassa lapsuuden ystävänsä Alicen ja Iidan. Ystävät olivat kovasti huolissaan Hertasta, koska heidän mielestään Hertan olisi pitänyt nauttia elämästä, nuoruudesta, hauskan pitämisestä, eikä nyhjöttää yksin kotona tekemättä mitään. 

Hertta ei ollut vielä edes päättänyt, että minkä ammatin opiskelee, vaan teki töikseen hampurilaisia Helsingissä. Molemmat ystävät olivat erittäin sosiaalisia ja äänekkäitä. Hertta oli heidän vastakohtansa. Hän oli vähään tyytyväinen ja eli vaatimattomasti. Sydämenasiat hän kirjoitti karvaisen päiväkirjansa sivuille.

Pee. Pee. Pee-kirjain? Hertta tuijotti juuri heittämäänsä lautapelin kirjainnoppaa.

Hertta heitti siis noppaa, jonka avulla hän valitsi tulevan ammatin ensimmäiseksi kirjaimeksi P-kirjaimen. Vähän aikaa mietittyään, hän sai päähänsä "poliisin", ja asia oli ratkaistu. Hänestä tulisi poliisi. Ystävät olivat kyllä eri mieltä asiasta, mutta Hertta oli jo päättänyt asian. Hän hakisi poliisikouluun.

Voi Herttaseni, miten monta muuta ammattia P-kirjaimella alkaisi mm. puutarhuri, piirtäjä, pukuompelija, puvustaja, psykologi, psykiatri, psykoterapeutti, pappi, palomies, pankinjohtaja, presidentti jne. Ehkäpä ammatinvalintapäätös kuvasi paljon Hertan luonnetta, hän ei halunnut nähdä vaivaa ja ajatella asioita syvällisemmin esim. sitä, että mihin hän soveltuisi kiinnostustensa vuoksi.

Miksi hän oli edes päätynyt tähän tilanteeseen? Hän antoi neuvoja muille, vaikka hänen oma elämänsä oli aivan levällään.

Hertta oli kiinnostunut koirista ja hän oli hyvä neuvomaan ystäviään heidän ongelmissaan. Hän oli myös hyvin ystävällinen ja kohteli asiakkaita hyvin. Asiakaspalvelutöistä kehittyikin sitten hieman arveluttava sivutyö, johon Hertta lopulta väsähti.

Henriikka Rönkkösen Herttaässä avasi uuden kirjasarjan hyvin hellyttävästä nuoren naisen elämästä iloineen ja suruineen. 

 

Henriikka Rönkkönen, Herttaässä

Atena 2025

s. 216

Feelgood 

Helena Steen: Aviomiehen salaisuus

 

Saavuimme Hullin satamaan 21.2.1926, ja vajaan 24 tunnin kuluttua minun mieheni oli kuollut.

Helena Steenin historiallinen dekkari Aviomiehen salaisuus aloitti Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan todella koukuttavalla tavalla. Nuori ja kokematon helsinkiläistyttö, Ilona Berg, oli mennyt naimisiin itseään vanhemman liikemiehen Wernerin kanssa. Mies halusi, että he kävisivät tapaamassa miehen sukulaisia Englannissa. Heti saapumisiltana Werner lähti illallistapaamiseen, jätti Ilonan yksin, eikä palannut takaisin. Ilona oli rahaton ja turvaton, mutta ei neuvoton. Ilona päätti selvittää mitä tapahtui miehelle ja miksi.

"Jos miehenne tappaja luulee teidän olevan kuollut, on paras pitää hänet siinä uskossa."

Turvakseen Ilona sai yllättäen erään miehen, Henryn, joka toimi kirjan toisena kertojana. Ilonan aviomies oli pitänyt hyvin tiukkaa kuria Ilonalle, ja Henry yritti sitä samaa, mutta Ilona halusi saada selville miehensä murhaajan tai murhaajat. Oli hyväkin pysytellä piilossa rikollisilta, jotka olivat siis tappaneet Wernerin seurassa olleen naisen, luullen hänen olevan Wernerin vaimon. 

Kello yhden jälkeen yökerho vain vilkastui, ja jo valmiiksi täydeltä vaikuttaneeseen saliin tunki koko ajan lisää väkeä. 

Yllättäen Ilona huomasi olevansa erään yökerhon tanssilattioilla hyvin vähäisissä vaatteissa ja tanssitytöksi meikattuna. Tarkoitus oli löytää tietoja varsinkin siitä naishenkilöstä, joka oli kuollut yhdessä Ilonan miehen kanssa. Tuntemattomien miesten hikiset puristelut tanssilattialla eivät olleet Ilonan mieleen, mutta tietojen vuoksi oli palattava  vielä toiseksikin illaksi yökerhon lattioille. 

Herra Drayton oli näet kontaktiensa kautta saanut selville, että Sir Edgarin maaseutukartanoon haettiin "kolmatta sisäpiikaa", mitä se sitten tarkoittikin.

Wernerin sukulaiset asuivat maaseutukartanossa, jonne Ilona soluttautui sisälle liittymällä palvelusväkeen, tietysti väärällä nimellä. Kenties suvun jäseniltä tai palvelusväeltä löytyisi tietoja varsinkin Wernerin menneisyydestä, ja siitä miksi Werner ei ollut tekemisissä suvun kanssa. Jo alkoi tapahtua kaikenlaista, joten suosittelen liittymään Ilonan seuraan viettämään tapahtumarikasta kartanoelämää tietysti köökin ja alusastioiden kalistelun puolelta.

Helena Steenin dekkarissa Aviomiehen salaisuus oli historian havinan lisäksi rikoksia ratkova nuori nainen. Ja mukana ripauksellinen romantiikkaa...

 

Helena Steen, Aviomiehen salaisuus *****

Docendo 2025

s. 331

Historiallinen dekkari

Cosy crime 

Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan 1. osa

Englanti 1926 

Minna Rytisalo: Sylvia

 

Ensimmäisten kilometrien aikana suunnittelin, millaisen tarinan tästä voisi kertoa. Kerran kun olin nuori, matkustin Lappiin, niin ajattelin aloittaa. Nyt en enää tiedä, miten jatkaisin.

Minna Rytisalon Sylvia teoksen päähenkilö oli hollantilainen Sylvia Petronella van der Moer (1923-2014), joka  vuonna 1949 vietti pari kuukautta Lapissa kullankaivajien seurassa, mutta toimitettiin sitten viranomaisten puolesta Helsinkiin oikeudenkäyntiin maksamattomien hotellilaskujensa vuoksi. Tuomionsa lisäksi häneltä peruttiin oikeus viideksi vuodeksi saapua Suomeen. Aika kova rangaistus. 

Tässä maassa puhutaan kieltä, jossa on outo, säksättävä rytmi. Pittä maksa, pittä maksa, jotain sellaista hoki se hotellin nainen Helsingissä ja tökki minua sormellaan. 

Sylvia puhui saksaa ja englantia, oppi matkoillaan lisää eri kieliä. Hän oli hyvin huoleton nuori nainen, joka oli Suomeen tullessa kokenut elämisen Natsi-Saksan miehittämässä Hollannissa, ja jo eron amerikkalaisesta toimittajamiehestään. Miehensä kanssa hän oli matkustanut eri maissa ja tutustuminen eri ihmisiin sujui nopeasti.

Täällä ei ole raunioita eikä ihmisen tekemää tuhoa, on vain hiljainen erämaa. Vielä Rovaniemellä sodan jäljet olivat näkyvissä, vaikka uutta rakennettiin kiivaasti. Saksalaiset tuhosivat koko kauppalan ja polttivat Lapin kylät.

Sylvia oli nähnyt ensimmäisen maailmansodan tuhoja kulkiessaan maailmalla. Niitä hän näki myös Suomessa. Kaikkea ei oltu vielä korjattu vuoteen 1949 mennessä. Sodan jäljet näkyivät myös ihmisten mielissä, varsinkin viranomaisten mielissä. Vakoojia nähtiin kaikkialla, ja ulkomaalaisia epäiltiin hyvin herkästi vakoojiksi. Suomessa oli myös irtolaislaki ja Sylviaa epäiltiin irtolaiseksi, vaikka hän teki töitä kullanhuuhtojien keittäjänä. Sylvia haluttiin poistaa Suomesta.

Maailma tarjoaa mahdollisuuksia sille joka on niille avoin. Minä olen ollut, ja siksi olen saanut elää onnellisia päiviä. Ne ovat sellaisia, että kaikki omaisuus mahtuu yhteen reppuun eikä yöpaikkaan jää ihmisestä muuta jälkeä kuin loppuun palanut nuotio ja keppi jolla hiillosta kohennettiin. Ehkä tunturinrinteessä kaikuu jokin juttu tai hyvä tarina siitä miten täällä kerran käväisi joku.

Sylvia Petronella oli hyvin pidetty henkilö kullankaivajien joukossa. Ei haitannut, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Sylvia opetteli suomea ja kullankaivajat Sylvian puhumia kieliä. Sylvia rakasti Lappia. Hän rakasti niin paljon, että hän halusi kuoltuaan tuhkansa haudattavaksi Lappiin. Hänen tyttärensä toi tuhkat Suomeen ja ne on haudattu Inarin hautausmaalle. Kullankaivajat nimesivät Lemmenjoella kaksi kukkulaa Petronellan kukkuloiksi, ja siellä ne vieläkin ovat. Petronellan muisto elää yhä edelleen.

 

Minna Rytisalo, Sylvia

Wsoy 2025

s. 292

1949 

Julianna Hyrri: Lellikki

 

Juliana Hyrrin uskomattoman koskettava sarjakuvateos Lellikki kertoi pienen tytön elämästä hyvin koskettavalla tavalla. Kirjasta nousee esille teemoja, jotka ovat rankkoja lapsille mm. kuolema, väkivalta, kiusaaminen, syrjiminen ja rasismi. Kirjan tapahtumat perustuvat tosielämään, jossa lapset joutuvat elämään. 

 

 

Lapsen elämä ei ole ainaista auringonpaistetta ja leikkiä ja hyviä ystäviä. Lasten elämä voi olla kurjaa ja surullista. Jopa niin surullista, että lapsi suunnittelee omaa kuolemaansa.

 

 
 Jopa opettaja voi olla lapsen kiusaaja.

 

 

Kaverit eivät tule syntymäpäiville, eivätkä kutsu omille juhlille.

 

 

Omat vanhemmat voivat olla ilkeitä.

 

 

Tämä kirja ja sen tarinat kuuluisivat luettaviksi kaikille lasten kasvattajille. Juliana Hyrrillä on uskomaton taito tuoda esille lapsen elämän kipeimpiä kipukohtia ja tunteita syvältä sydämestä. Miten ikävästi lapsia voidaankin kohdella. Valitettavasti!

 

Juliana Hyrri, Lellikki *****

Kuvitus Juliana Hyrri *****

Wsoy 2025

s. 268

Sarjakuvakirja 

 

Juliana Hyrri: Päivänkakkarameri 

Juliana Hyrri: Satakieli joka ei laulanut 

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa Valoa Valoa

 

Hyvät lukijat!

Tämä on tarina kahdesta neljätoistavuotiaasta tytöstä, kuolemasta ja Tšernobylista.

Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirja Valoa Valoa Valoa voitti Finlandia Junior-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011. Kirjan tarinassa kaksi saman ikäistä tyttöä  tutustui toisiinsa, ystävystyi ja ihastui. Alku ei ollut helppoa, sillä kirjan päähenkilönä toimiva Mariia Ovaskainen oli laittanut Mimistä liikkeelle huhun, joka eristi Mimin muista oppilaista.

Tekisitkö minulle palveluksen? Voisitko näytellä ystävääni?

Oli vuosi 1986 ja tiedoksi vain, että sinä vuonna räjähti Ukrainassa sijaitseva Tšernobylin ydinvoimala. Kirjassa käsitellään kyseistä räjähdystä nuoren tytön silmin. Kirjan nimi tulee räjähdyksestä. Mariia yhdisti ydinvoimalaräjähdyksen ja Mimin valolla, joka tuli kummankin mukana. Kumpikin tapahtui samana keväänä.

Kaikki liittyy Mimiin kesällä 1986.

Eikä ydinvoimalasta säteilevä taustavalo ole mitä tahansa valoa.

Kirjan tarina kertoi tyttöjen yhteisestä kesästä. Mariian vanhemmat kielsivät tyttöään käymästä Mimin luona ja viettämästä aikaa Mimin kanssa. Yhteisestä ajasta piti valehdella. Voit lukea kirjasta enemmän heidän yhteisestä ajastaan. Elokuussa alkoi koulu ja vain toinen heistä jatkoi koulussa.

Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa Valoa Valoa on koskettava tarina nuoruudesta ja rakkaudesta. Kirjan kansilehti on saman nimisestä elokuvasta, joka julkaistiin vuonna 2023.

 

Vilja-Tuulia Huotarinen, Valoa Valoa Valoa

Karisto 2022

s. 170

Ensim. julkaisu 2011

Nuortenkirja

Queer 

Peppi Pitkätossu 80v

 

Pikkuruisen kaupungin laitamilla oli vanha, ränsistynyt puutarha. Puutarhassa oli vanha talo, ja talossa asui Peppi Pitkätossu. Hän oli yhdeksänvuotias ja asui siellä aivan yksin.

Ruotsalainen kirjailija Astrid Lindgren (1907-2002) on kirjoittanut suuren määrän lastenkirjoja, joista suosikkini on ehdottomasti Peppi Pitkätossu. Peppi on niin huikea tyttöjen esikuva, että jossakin vaiheessa varmaan jokainen leikkii olevansa maailman vahvin tyttö, Peppi Pitkätossu.  Peppi nimittäin jaksaa nostaa hevosen. 

 

Pepin koti on Huvikumpu ja naapurissa asuvat Tommi ja Annika, Pepin parhaimmat kaverit. On Pepillä hevonen ja apina, herra Tossavainen ja kultakolikoita iso laukullinen. Ei Pepillä ole mitään hätää, mutta tietysti sitä näin äitinä ajattelee, että Pepin elämä on aika yksinäistä, kun ei tiedä, että onko isä hengissä vai ei. Periaatteessa Peppi on orpo, mutta saduissa voi olla maailman vahvin tyttö ja voi asua yksin omassa talossa.

Ja kaikki viisi poikaa asettuivat piiriin Pepin ympärille hyppien ja huutaen:

- Punapää, punapää!

Peppi seisoi piirin keskellä ja hymyili ystävällisesti. Pentti oli toivonut, että hän suuttuisi tai alkaisi itkeä tai ainakin näyttäisi säikähtäneeltä. Kun mikään ei auttanut, Pentti tyrkkäsi Peppiä.

- Minun mielestäni et kohtele naisia erityisen hienosti, sanoi Peppi.

Jokainen varmaan muistaa mitä Pentille ja hänen neljälle kaverille sitten tapahtui. Pepillä oli omat tapansa ratkoa riitoja ja kiusaamistapauksia. Kiusaaminen ja tappelu eivät ole uusia juttuja, vaan niitä on ollut aina. Peppi on julkaistu vuonna 1945, ja jo silloin Astrid Lindgren halusi puuttua kiusaamisilmiöön lasten keskuudessa.

- Senkin pelkurit. Hyökkäätte kaikki viisi yhden pojan kimppuun. Se on raukkamaista. Ja sitten alatte tyrkkiä pientä, turvatonta tyttöäkin. Hyi, miten rumaa!

Peppi Pitkätossu oli Astrid Lindgrenin toinen julkaistu kirja. Kirjan hän kirjoitti tyttärelleen 10-vuotislahjaksi. Kirjailija oli kertonut tarinoita sairaalle tytölleen, mutta hän kirjoitti ne paperille vasta, kun oli nyrjäyttänyt nilkkansa ja joutui olemaan levossa. Peppi Pitkätossussa sekoittuvat fantasia ja realismi. Hahmot ovat karikatyyrisiä ja hauskoja. Peppi on hyvin oikeudenmukainen, mutta kuriton ja omapäinen. Siinäpä sitä tytöille ja naisille esikuvaa kerrakseen. Onneksi Pepin tarina on satua ja saduissahan voi tapahtua mitä vain. Peppi Pitkätossu on hauska, hulvaton, reipas, toimelias ja tietysti vahva. 

 

Kyllä tämä tarina on kiva ja sitä lukee lapsille mielellään ja vähän isommat lapset lukevat ihan itse omatoimisesti. Ehkäpä se onkin Pepin sadun opetus, että lapset voivat tehdä monia asioita ihan itse, ja ei sitten kiusata ketään. Klassikkosatu ja yksi lapsuuteni lempikirjoista.

Astrid Lindgren, Peppi Pitkätossu 💝💞💘💖😍

Suom. Laila Järvinen

Kuvitus Ingrid Vang Nyman

Wsoy 2005  14. painos

s. 155

Pippi Långstrump 1945

 

Hyvää  80v. syntymäpäivää Peppi Pitkätossu !

Camilla Grebe: Pimeyden polut

 

He puhuivat pimeydestä tietämättä, että aivan pian kaikkien huulilla olisi aivan toisenlainen pimeys.

Ruotsalaisen Camilla Greben rikosromaani Pimeyden polut on jo seitsemäs osa jännittävässä Pimeä puoli-sarjassa. Kirja sijoittui fiktiiviseen Storforsan pikkukuntaan, jossa sijaitsi Pimeydeksi kutsuttu metsä. Oli synkkä ja pimeä marraskuu. 15-vuotias Myra oli kirjan yksi henkilöhahmoista, joka kertoi kurjasta elämästään alkoholisoituneen äitinsä kanssa. Myran Ella-sisko oli kadonnut vuotta aiemmin. Kun Pimeydestä löytyi maahan haudattu ruumis, Myra oli varma, että se oli Ella.

Pirjo näyttää väsyneeltä, kasvot ovat hieman turvonneet, silmät punoittavat. Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että hänellä on krapula.

Toinen ääni kuului Pirjolle. Pirjo oli töissä Gävlen poliisissa, ja asui Bollnäsissä teini-ikäisen siskontyttönsä Carlotan kanssa. Elämä oli muuttunut sinkkunaisen elämästä yksinhuoltajan elämäksi, sillä Carlotan äiti oli kuollut. Vapaa-aikaa ei juuri jäänyt ja se hoitui viinan voimalla. Nyt elämä näytti hieman valoisammalta, kun hänen ja työkaveri Kentin välillä oli alkanut kipinöimään. Joku suukkokin jo vaihdettiin. Sitten heitä avustamaan saapui rikostutkija Tukholmasta,  Manfred Olsson. Kolmas ääni kuului siis Manfredille, jolla oli ollut suhde Pirjon kanssa vuosia aiemmin.

Kukaan ei enää naura sille, että hänen kaverinsa olivat varmoja, että hänet oli siepattu, eikä kukaan enää usko siihenkään, että Julian kännykkä olisi päätynyt lumeen sattumalta.

Pimeyden polulta katosi nuoria tyttöjä. Kuka heitä vei ja miksi ja minne? Olisi ollut mielenkiinoista kuulla myös rikollisen ääni, mutta hän oli aika hiljainen. Rikollinen oli selvä tapaus, koska kirjan tarinaa pyöriteltiin muutaman henkilöhahmon voimin. Sieltä ja täältä vedettiin esille joku muu mahdollinen rikollinen. No rikollinen selvisi, mutta mitä hänelle tapahtui, sen voit lukea kirjan sivuilta.

Yhteiskunnallisten asioiden esilletuonti on aina tärkeää Greben rikoskirjoissa. Pimeyden polut kirja nosti esille alkoholistivanhempien vaikutuksen lapsiinsa. Minkälaisissa oloissa lapset kasvavat katsellessaan päivästä toiseen päihderiippuvaista vanhempaansa?  Miksi sosiaalihuolto ei tee käyntejä, kun alkoholisti makaa tajuttomana saastan keskellä? Myös nuoriin naisiin kohdistuva seksuaaliväkivalta oli yksi kirjan aihepiireistä. Valitettava mutta todella yleinen rikos.

”Ystävän erottaa vihollisesta vasta silloin, kun jää pettää alta.”

 

Inuiittien sananlasku oli sarjan ensimmäisessä rikosromaanissa, Kun jää pettää alta. Sopii hyvin myös Pimeyden polut rikosromaaniin. Ei kannattaisi mennä heikoille jäille, mutta joskus on pakko. 

Camilla Greben rikoskirjassa Pimeyden polut oli synkkä ja sateinen marraskuu.

 

Camilla Grebe, Pimeyden polut *****

Suom. Markus Myllyoja *****

Gummerus 2025

s. 411

Flickorna och mörkret 2024

Rikosromaani

Pimeyden puoli-sarjan 7. osa

Ruotsi 

 

Grebe Camilla: Kun jää pettää alta 

Grebe Camilla: Lemmikki 

Grebe Camilla: Horros 

Grebe Camilla: Varjokuvat  

Grebe Camilla: Veteen piirretty viiva 

Grebe Camilla: Ajasta ikuisuuteen

Grebe Camilla: Pimeyden polut 

 

 

Marja-Liisa Kakkonen: Fiona

 

Ruotsinkieliset keskustelut neitien kanssa vakuuttivat, että tämä koulu oli sivistyksen kehto. Jo koulun nimi Antellska Privata Svenska Fruntimmerskolan heijasti sivistyneisyyttä. Täällä pystyisi opettamaan oppilaita ja elämään itsekin sivistynyttä elämää ruotsinkielisen väestön keskuudessa.

Marja-Liisa Kakkosen Fiona kertoi nuoresta helsinkiläisestä opettajattaresta, joka tuli ensimmäiseen työhönsä Mikkeliin vuonna 1864. Kyllähän Helsingissäkin olisi ollut työpaikkoja kouluissa, mutta siellä oli myös isä, joka olisi vielä pari vuotta Fionan holhooja. Isä oli saanut päähänsä naittaa Fionan eräälle kauppiaalle. Isällä oli velkoja, jotka kauppias oli luvannut maksaa pois, kunhan vaan hän saisi Fionan puolisokseen. 

"Vieraita saa käydä, mutta ei yökylässä. Miesvieraat ovat kiellettyjä ilman talonväen läsnäoloa."

Fiona oli nuori ja olisi halunnut ikäistään seuraa, jonka kanssa viettäisi vapaa-aikaansa. Onneksi hän sai asuinkaverikseen hauskan Amandan. Amanda oli kuitenkin jopa liiankin hauska ja tottunut huvittelemaan nuoresta iästään huolimatta. Amanda olisi voinut varoittaa Fionaa eräästä henkilöstä, mutta sitä hän ei tehnyt. Nuori Fiona joutui nopeasti erään henkilön saalistuskohteeksi.

Fiona oivalsi, kuka salaperäinen tanssittaja oli ollut. Mies oli tanssittanut häntä myös elojuhlissa, mutta silloin mies ei ollut puhunut mitään. Ainoastaan tuijottanut, mikä oli tuntunut tungettelevalta.

Mikkelistä löytyi siis 1860-luvulta juhlia ja tanssiaisia, mihin Fiona pääsi osallistumaan. Nuoret tykkäävät huvituksista ja ilosta ja kepeydestä. Ankarat säännöt ja määräykset, varsinkin nuorille naisille, olivat ikäviä. Niitä Fiona sai kuulla jatkuvasti. Isä kävi jopa Mikkelissä asti muistuttamassa tulevista häistä. Fiona tunsi olevansa isälle vain kauppatavaraa.

Siispä Fiona ei osannut varoa liehittelyjä ja kävelyretkiä. Kävi sitten niin, että Fiona lähti lopulta pakomatkalle Mikkelistä. Miten pakomatkalle kävikään? Ihana kirja ja jatkoa on luvassa.

 

Marja-Liisa Kakkonen, Fiona

Momentum Kirjat 2025

s. 255

Mikkeli 1864-65 

 

 

Petra Rautiainen: Puuntappajat

 

Olen katsonut vastasyntynyttä silmiin, kun ne ovat auenneet ummesta. Äidin ruumis paljaana ja auki minun edessäni, aivan kuin keväällä kaadettu naarashaapa makaa haapioksi onteloituna tulen päällä.

Petra Rautiaisen historiallinen teos Puuntappajat oli lukukokemus, jota ei unohda ihan helposti. Kirjassa elettiin kahta ajanjaksoa. Vuoden 1918 kertojana toimi lääkäri Ulpu Leidenius, joka johti Savossa naisten sairaalaa. Sitten tuli ensimmäinen maailmansota ja sisällisota. Punainen Risti otti sairaalan omakseen. Ulpun tehtävänä oli hoitaa haavoittuneet. Hän hoiti sekä punaiset että valkoiset potilaat. Se herätti epäilyksiä.

Minun tehtäväni oli löytää varmoja todisteita siitä, että Ulpu Leidenius todella oli maanpetturi.

Vuonna 1934 helsinkiläinen nimeltä mainitsematon etsivä muisteli vuotta 1918, kun hän oli Savossa tarkkailemassa Ulpua. Hän oli itse loukkaantunut tuona aikana, eikä muistot olleet selviä. Hänellä oli kuitenkin eräs läheinen, jolta hän oli saanut tarkkoja tietoja tapahtumasta. Kun Savosta löytyi luurankoja, etsivä päätti tutkia tapausta tarkemmin. Nuo luurangot saattoivat liittyä tapahtumaan, jossa hän itse loukkaantui.

Olen aina ajatellut, että se oli sattumaa ja että tuo päivä muutti suunnan minun elämässäni. Vasta nyt ymmärrän, että se ei ollut sattumaa, ja päivä jolloin kohtaloni sinetöitiin, oli päätetty jo kuukausia etukäteen.

Etsivä ymmärsi lopulta mitä oli tapahtunut, ja kuka junaili tapahtumia. Hän ei kuitenkaan pystynyt muuttamaan tapahtumien seurauksia, mutta hän ei enää ollut yhtä sinisilmäinen kuin nuorempana. Mutta hyväksyikö hän nuo menneisyyden tapahtumat ja niiden seuraukset? 

Sisällisota käytiin Suomessa kevättalvella vuonna 1918. Suomi oli julistautunut itsenäiseksi joulukuun 6. päivä 1917. Tuohon aikaan Suomi oli jakautunut poliittisesti vahvasti punaisiin ja valkoisiin. Sisällissodan aikana molemmat osapuolet sekä punaiset että valkoiset osallistuivat poliittiseen terroriin. Puuntappajista nousi esille poliittinen terrori, kun etsivän työnä oli etsiä "punikki"-naisia, jotka olivat heidän mielestään vaarallisia maanpettureita. Miksi lääkäri Ulpu Leidenius oli etsivän tarkkailun kohteena, siitä voit  lukea tarkemmin kirjasta.

Sisällisota oli todella surullinen sota, kun suomalaiset tappoivat suomalaisia. Tuota samanlaista teurastusta olemme seuranneet Gazassa ja Ukrainassa. Monessa muussakin maassa on tällä hetkellä käynnissä sotatila, valitettavasti. Koko maapallo saa osallistua median kautta sotiin ja lisäksi nykyajan hybriditerroriin mm. netin, pankkien ja lentokenttien häiritsemiseen.

Petra Rautiainen on kuvannut kirjassaan Puuntappajat raadollista poliittista ajatusmaailmaa, joka vallitsi maailmansotien aikoina. Miesten sotiessa ja haavoittaessa toinen toisiaan, ja siinä sivussa myös naisia ja lapsia, uusia vauvoja syntyi, eikä se aina tapahtunut helposti, vaan tarvittiin lääkärin apua. 

Petra Rautiaisen Puuntappajat teos ravistelee historian traagisia tapahtumia. 

 

Petra Rautiainen, Puuntappajat *****

Otava 2025

s. 217

1918 Sisällissota

1934 

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Petra Rautiainen: Meren muisti 

Anna Äärelä: Mene mene mene

 

Kun Nelliä oli talutettu ulos luokkahuoneesta, hän muistaa kuulleensa vain omat askeleensa. Häntä vieneet karhut olivat kävelleet varusteistaan huolimatta täysin äänettömästi.

Anna Äärelän psykologisesta trilleristä Mene mene mene oli kadonnut auringonvalo. Maapallolla elettiin pimeydessä. Pimeys lisäsi ikävyyksiä ja väkivaltaa. Päähenkilö Nelli oli englannin opettaja, mutta opiskeli poliisiksi. Taustalta löytyi kaikenlaista, mutta ikävin kokemus tapahtui koululla. 

Kaasunaamari revitään pois hänen kasvoiltaan. Kyynelkaasu tunkeutuu keuhkoihin, ja Nellin sisäelimet roihahtavat. Nelli etenee käytävää pitkin, ja silloin hän huomaa panttivangin istuvan keskivaiheilla käytäväpaikalla.

Opiskelun lopuksi oli leiri, jota johti Karhu-ryhmä. Nelli oli tavannut ryhmän jäsenet koululla. Ryhmäläiset eivät luottaneet Nelliin, joka joutui kokemaan ikäviä asioita sen vuoksi. Suorastaan hengenmeno oli lähellä. Nelli ei antanut periksi, huolimatta pienestä koostaan. Hän taisteli itsensä vapauteen ts. sairaalaan.

Nelli tietää, että kalterein vahvistetun oven takana on Poliisitalo 3, josta entiset ja nykyiset Karhu-ryhmän jäsenet tekevät kenttätöitä. Vain joskus asemalle otetaan joku uusi, mutta silloin hänessä nähdään potentiaalia edetä urallaan poliisin erikoisjoukkoihin.

Nelli ei halunnut töihin Poliisitaloon, mutta kukaan muu poliisiasema ei uskaltanut palkata häntä, koska Poliisitalo halusi hänet. Nelli ei tiennyt miksi. Kirjaa lukiessa sekin selvisi.

Anna Äärelän tummanpuhuva trilleri Mene mene mene käsitteli ikäviä asioita. Menneisyyden koulutragedia oli vahvimpana esillä, sillä tekijä oli päässyt pakoon, ja se vaikutti työpaikan henkilöstön suhtautumiseen Nelliin. Jo osasikin olla ikävähenkinen työpaikka. Eihän tuommoista työpaikkaa kestä kukaan. Jokainen heistä tarvitsisi kaikenlaista terapiaa selvitäkseen ikävistä työkavereista ja kammottavista työtehtävistä. Lisäksi oli se kammottava pimeys, joka rassasi kaikkia ihmisiä lisääntyneine itsemurhineen ja väkivalta vain lisääntyi. Ja joku möi aseita ihmisille.

Anna Äärelän psykologinen trilleri Mene mene mene sekoitti keskenään kauhua, dekkaria, scifiä ja pienen hippusen romantiikkaa. 

 

Anna Äärelä, Mene mene mene

Kosmos 2025

s. 322 

Psykologinen trilleri 

Milla Keränen: Kuunkiroajat

 

Pöllö huhuili uudelleen portilla, tällä kertaa kolme pitkää huutoa, ja livahdin toisten perässä ulos hautausmaan portista.

Milla Keräsen historiallisen  trilogian toinen osa on nimeltään Kuunkiroajat. Kirjan tarinaa kerrottiin kahdessa aikakaudessa Skotlannissa. Vuonna 1745 tarinaa kertoi Kinstonen kreivitär Mary ja 1763 tarinassa pääsi esille Thomas Hope, joka oli ensimmäisen kirjan, Kaarnen varjon päähenkilö. 

Thomas Hope oli jättänyt Suomen olot taaksensa, koska hänen ystävänsä Alexander Keith oli kadonnut tai kuollut. Vuosi 1745 valotti Alexanderin elämää Skotlannissa, Edinburgissa, ja sitä miten hän liittyi Kintoren kreivittären elämään. Vuonna 1763 Edinburgissa Thomas esiintyi salanimellä, ja huomasi liittyneensä haudattujen ruumiiden ryöstäjiin. Ruumiita toimitettiin lääkäriopiskelijoita varten, jotta he oppisivat ihmisen anatomiaa. Thomas oli rahapulassa, niin kuin moni muukin.

Istuin liikkumatta haudan pohjalla ja odotin, että taivas vaalenisi. 

Thomas Hope joutui tappajan takaa-ajamaksi, koska oli huomannut joidenkin ruumiiden muistuttavan toisiaan. Kuolleet henkilöt eivät  olleet kuolleet tavallisiin tauteihin tai vanhuuteen, heidät oli siis tapettu. Mutta miksi? Tarinoiden edetessä selvisi moni asia mm. kuka Alexander Keith oli. Uskoisin, että Alexanderin jäljillä pyöritään myös kolmannessa trilogian kirjassa.

Pimeässä piilottelee monenlaista väkeä. 

Edinburg ja 1700-luku vaikutti olleen hyvin kiintoisa aikakausi. Kirjasta nousi hyvin esille esim. jakobiittikapina, jolloin skotlantilaiset jakobiitit yrittivät nostaa kuninkaaksi Charles Edvard Stuartin vuosina 1745-46. Aikaisemmin hänen isäänsä James Stuartia oli yritetty nostaa kuninkaaksi. Kumpikaan jakobiittikapinayritys ei onnistunut. Englannin valtaapitävillä on ollut sotaisa historia. Miten kapinasuunnitelmat liittyivät Alexander Keithin elämään vuonna 1745? Thomas Hope pääsi lähelle tutkimuksissaan, mutta joutui jälleen pakomatkalle.

Milla Keräsen Kuunkiroajat nosti esille vuoden 1763 Skotlannin ja sen lähihistoriaan kuuluneet jakobiittikapinat. Upea kansikuva  pääkallon ja kottaraisen kera sopii hyvin tummasävyisen tarinan mystisen salaperäisiin tunnelmiin.

Ps. Kuunkiroajat eli lyhtypojat. 

 

Milla Keränen, Kuunkiroajat *****

Avain 2025

s. 373

Historiallinen teos

Kaarneen varjo-trilogian 2. osa

Edinburg 1745

Edinburg 1763 

 

Milla Keränen: Kaarneen varjo 

Jason Rekulak: Teddy

 

Piirustukset ovat tyypillisiä lasten tuotoksia - paljon eläimiä, hymynaamaisia ihmisiä ja aurinkoisia päiviä. Teddy tarkkailee jokaista reaktiotani ja imee kehujani kuin pesusieni.

Yhdysvaltalaisen Jason Rekulakin psykologinen trilleri Teddy kertoi 21-vuotiaasta entisestä huumeiden käyttäjästä Mallory Quinnista, joka palkattiin hoitamaan kesän ajaksi 5-vuotiasta Teddyä. Teddy oli ahkera piirtäjä. Piirustuksia syntyi liukuhihnalta. Niissä esiintyi Teddyn mielikuvitusystävä Anya. Mallory kuuli Teddyn puhuvan joka päivä Anyan kanssa. Vanhemmat halusivat, että Teddy saisi päiviinsä muuta tekemistä ja Anya unohtuisi. Niin ei käynyt, vaan piirroksista alkoi tulla uhkaavampia ja väkivaltaisempia.

"Onko mahdollista, että ihminen kuolee, mutta on silti olemassa?"

Teddyn kysymykset olivat erikoisia, ja ne liittyivät usein kuolemaan. Vanhemmat olivat kieltäneet puhumasta uskonnosta ja taikauskosta. Teddy eli mielikuvitusystävänsä kanssa joka päivä, vaikka vanhemmat kielsivät ja kertoivat, että semmoista ei ole olemassakaan. Lisäksi vanhemmat olivat hyvin koulutettuja, ja he olisivat halunneet, että Teddy oppisi tieteitä. 

Kaikki yliluonnollisista asioista puhuminen oli siis kielletty, ja Mallorylla oli ylipäätään tarkat säännöt, miten talossa eletään. Onneksi hänen asuntonsa sijaitsi pihamökissä, eikä talossa, tosin mökin taustalta löytyi ikävä tapaus. Illat olivat vapaita ja ne hän käytti juoksemiseen.

Olen kuullut viimeisen puolen tunnin aikana niin monta järkyttävää uutista, etten pysty käsittelemään niitä kaikkia. Se on minulle liikaa. Palapelin palaset näyttävät olevan entistä pahemmin hajallaan. Mutta yhden asian tiedän varmasti.

Jason Rekulakin Teddy koukutti lukemaan kirjan tapahtumista. Mallory ei tiennyt kenen kanssa olisi puhunut Teddyyn liittyvistä haasteista, koska vanhemmat eivät halunneet huomioida ongelmia. Naapurissa asusti 70-vuotias Midzi, mutta sekin yhteys meni pieleen. Oma tukihenkilö oli yksi vaihtoehto. Samoin eräs nuori mies. Keskusteluapu tuli todella tarpeeseen, mutta mitä sitten tapahtui, kun Malloryn menneisyys paljastui?

Kirjan aihepiiri liikkui Yhdysvaltoja pitkään vaivanneiden rikosten parissa. Yksi niistä oli huumeet, ja se miten niihin koukuttui nopeasti. 

Jason Rekulakin Teddy liikkui perhesalaisuuksissa ja talossa, jossa tapahtui yliluonnollisia juttuja. Kylläpä oli jännittävät tapahtumat, joista on tulossa ainakin Netflixille jokin sovitus. Kirja on voittanut Goodreads Choice Awardin kauhukategorian, enkä ihmettele yhtään. Teddy sopii syksyn pimeisiin iltoihin. Voi kyllä vaikuttaa yöuniin tai sitten unet jäävät tulematta. VINK VINK!

 

Jason Rekulak, Teddy *****

Suom. Jussi Tuomas Kivi *****

Like 2025

s. 364

Hidden Pictures 2022

Psykologinen trilleri

Yliluonnolliset voimat 

Yhdysvallat

Goodreads Choice Award-kauhukategorian voitto 

Tatiana Elf: Huijari

 

 

Miten hän ei tajunnut, että Rebekka on hengenvaarallinen?

Tatiana Elfin Huijari trillerissä oli mielenkiintoisia ihmisiä. Kirjan päähenkilö oli Rebekka, joka oli huippuälykäs, mutta ei ollut oikein kotiutunut mihinkään työ- tai opiskelupaikkaan. Siitä huolimatta hän sai aikansa kulumaan tilapäistöillä ja hurjapäisillä harrastuksilla. Rebekalla ei ollut ystäviä eikä kavereita, ja hän kulki terapeutin luona vanhempiensa vaatimuksesta. Hurjapäisen Rebekan, joka oli vanhempiensa ainoa lapsi, elämänmeno oli tullut heille tosi kalliiksi.

"Kappas! Rebekka murhakierrokselta. Tämäpä iloinen yllätys", Alex toteaa sen näköisenä, että on aidosti hyvillään minut nähdessään.

Sitten Rebekka kohtasi hurmaavan Alexin. Rebekan terapeutti, Carla, oli jo neuvonut uusista ihmissuhteista olevan hyötyä, joten Rebekka paneutui Alexiin suureelliseen tyyliinsä. Vielä enemmän hän innostui, kun Alex lähti hänen kanssaan sekä vauhtiajelulle että lainelautailemaan. Rebekka harrasti siis hurjia temppuja ja tempauksia.

Ei jumalauta. Ei taas. Minun on pakko keksiä jotain muuta tekemistä miesten kanssa kuin mennä merelle. Aikovatko ne kaikki hukkua?

Kovakuntoisen Rebekan rinnalla ei ihan kaikki miehet pysyneet. Alex oli päättänyt pysyä. Hänellä oli ihan omat intressinsä pysytellä Rebekan kannoilla, sillä hän ajatteli hyötyvänsä Rebekasta tavalla tai toisella. Alexillakaan ei siis ollut puhtaat jauhot pussissa, eikä hänen menneisyytensä ollut sellaista, että siitä olisi voinut puhua, vaikka hän oli hyvä uskottelemaan ja näyttelemään eri henkilöitä.

Kylmä tunne valtaa minut. Alan tajuta, mistä on kyse, mutta en halua uskoa.

Huijarin koukuttavissa juonenkuluissa tapahtui käännöksiä useammankin kerran. Tatiana Elfillä on taito kirjoittaa rikoksista, ja hän on kirjoittanut Syke- ja Roba- televisiosarjoja ja luonut tv-sarjat nimeltään Karkurit ja Keisari Aarnio. Huijari teoksesta nousee esille Elfin psykologian koulutus, kun hän loi kirjan päähenkilöinä toimivat Rebekan ja Alexin, sillä molemmilla oli erityisiä ominaisuuksia. Näen Huijarin nykyaikaan sijoittuvat tapahtumat hyvin kiinnostavina kohtauksina, joten odotan innolla seuraavaa sarjan kirjaa. Vaikka kirja oli trilleri, siinä oli mukana myös mustaa huumoria, ja Rebekka oli rautainen mimmi. Suosittelen. 

 

Tatiana Elf, Huijari *****

Into 2025

s. 283

Psykologinen trilleri

Rebekka-sarjan 1. osa