Arja Ahtaanluoma: Puolinainen

 

Väsytti ja puristin silmät kiinni kuumien kyynelten valuessa poskilleni. Olin havahtunut aivan vieraaseen todellisuuteen, vieraaseen vartaloon, joka ei enää edes totellut.

Arja Ahtaanluoma kirjoittaa kirjassaan Puolinainen, miten hänen elämäänsä tuli painajainen sepsiksen, eli verenmyrkytyksen muodossa. Herättyään heinäkuussa vuonna 2017 viikkojen päästä teholla, Arjalle kerrottiin, että häneltä oli poistettu kaikki raajat, jotta saatiin bakteeritulehdus pysäytettyä. Puolinainen on tositarina siitä, miten Arja Ahtaanluomasta tuli neliraajavammainen, ja miten toipuminen edistyi.

Ilmoitin Joonakselle ja kaikille muillekin, jotka vain suinkin jaksoivat kuunnella, että pyörätuoliin minä en aikonut jäädä, autolla aikoisin ajaa ja töihinkin palaisin.

Siinäpä se oli kaikki lyhykäisyydessään, mitä tämä päättäväinen naishenkilö aikoi tehdä jo teholla heräämisen ensivaiheissa. Tosin ensin oli edessä pitkä kuntoutus ja leikkauksia ja niitä ikäviä takapakkeja. Muiden ihmisten suhtautuminen ei aina natsannut Arjan omiin tavoitteisiin. Onneksi kotoa ja lähipiiristä tuli runsaasti tukea. Tukea hän joutui hakemaan myös ammattilaisilta. Arjan mieli kulki kuin Linnanmäen vuoristorata ylös ja alas, mikä oli hyvin ymmärrettävää, kun oli kokenut hirvittävän trauman. Ei ihme, että kirosanat lentelivät.

Kyllä voikin ihminen olla  pienestä kiitollinen ja onnellinen. Projekti "Potilas Pytylle" vei kuitenkin niin kauan, ettei tosi kovaa hätää voinut jäädä osoittamaan, vaan jo ensimmäisestä merkistä oli pakko alkaa toimia.

Tavoitteet omaehtoiselle liikkumiselle lähtivät toteutumaan nopeasti jo kuntoutusosastolla. Vielä nopeammin tavoitteet etenivät, kun Arja pääsi kotiin. Kotona oli kuitenkin tehtävä joko massiiviset remontit tai heidän piti muuttaa yksitasoiseen asuntoon. Mieli vastusti muuttoa, mutta rempparahaakaan perheellä ei ollut. Lisäksi viranomaispäätökset tapahtuivat aivan liian hitaasti.

Kukaan, en edes minä itse, ei voisi suoralta kädeltä sanoa minulle, etten pystyisi, kykenisi ja osaisi. Ei kukaan. 

Arja Ahtaanluoma koki hirveän trauman herätessään neliraajavammaisena teholta. Hän on sinnikkäästi kuntouttanut itseään, taistellut hyvistä proteeseista ja pyörätuoleista, hakenut oikeutta hallinto-oikeudesta, todettu väärin hoidetuksi hakiessaan kipuihinsa hoitoa päivystyksestä. Voin vain ihmetellä ja ihailla hänen sisukkuuttaan  toimia oman elämänsä ja vammaisuuden puolestapuhujana.

Olen seurannut Arja Ahtaanluoman videoita Facessa. Katsoin myös hänestä tehdyn dokumentin, jossa seurattiin Suomen ensimmäistä raajansiirtoleikkausta. Toivottavasti Arja ehtii kirjoittamaan myös käsisiirrosta, sillä hänellä on taito kirjoittaa ja hän on innokas kirjojen lukija. Siispä olin iloisesti yllättynyt, kun löysin kirjastosta tämän Arja Ahtaanluoman teoksen Puolinainen. Suosittelen lämpimästi Puolinainen kirjaa terveyden- ja sosiaalialan työntekijöille ja opiskelijoille. Kirja tsemppaa aivan varmasti kaikkia lukijoita. Tosin niiltä kyyneleitä tulee aivan varmasti kirjan lukijoillekin.

 

Arja Ahtaanluoma, Puolinainen 💖💖💖💖💖 

Johnny Kniga 2020

s. 353 + Muistoja

Tositarina

Vammainen

 

ps. Arja Ahtaanluoma on omistanut kirjan sisarelleen, joka sai hänet aloittamaan. 

Sekä terveydenhuollon henkilöstölle ympäri maan - kannustukseksi, opiksi ja ojennukseksi. 

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus

 

"Kyseessä ei ole poliisiasia, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Charlotte häipyy kodistani. Tahdon, että löydätte hänet ja tuotte takaisin, ennen kuin sana leviää..."

Englantilaisen Jacqueline Winspearin dekkari Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus on jo toinen osa psykologi ja yksityisetsivä Maisie Dobbsista kertovassa sarjassa. Lontoossa oli kevät, ja elettiin 1930-lukua. Maisie sai  eräältä rikkaalta liikemieheltä tehtäväksi etsiä hänen yli 30-vuotias tyttärensä. Tytär Charlotte oli ainoa perijä, ja elänyt yltäkylläistä elämää. Isä oli pitänyt hänet tiukasti kotonaan, mutta siitä huolimatta tytär oli karannut aiemminkin.

Maisie huomasi nopeasti, että Charlotten ystävätär oli murhattu. Oliko Charlottekin vaarassa?

"Teidän on nyt toimittava tarkkaan ohjeideni mukaan. Soittakaa Scotland Yardille. Pyytäkää saada puhua rikoskomisario Strattonin kanssa, ei kenenkään muun. Sanokaa, että soitatte neiti Maisie Dobbsin pyynnöstä ja että komisarion on tultava viipymättä tähän osoitteeseen."

Tutkiessaan tapauksen yksityiskohtia, Maisie kohtasi seuraavan ruumiin. Hän sai kuulla Strattonilta aiemman murhan yksityiskohdista, joten koko tapaus alkoi kehittyä hänen mielessään. Oman isän sairastuminen ja alaisena toimivan Billy Bealen  ongelmat toivat kuitenkin ylimääräistä haastetta työpäiviin. Lisäksi ilmassa oli selviä merkkejä kosiomenoista.

Tälläkin tapauksella oli sidoksensa ensimmäiseen maailmansotaan. Tuolloin yläluokkaiset naiset olivat järjestäneet toimintaa, jolla saatiin pestattua uusia sotilaita. Kaikki toiminta ei ollut hyväksyttyä, ja aiheutti häpeää, riitelyä ja välien rikkoutumisia.

Maisie Dobbsin tutkimukset laajenivat, mutta Scotland Yardissa ei oltu enää kiinnostuneita hänen  tiedoistaan sen jälkeen, kun he pidättivät erään miehen. He olivat nimittäin varmoja, että oikea syyllinen oli vangittu. Maisie oli eri mieltä, ja sai lopulta oikean syyllisen tunnustamaan tekonsa, tosin sitä ennen Maisie oli itsekin hengenvaarassa.

Jacqueline Winspearin Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus vei mukanaan historiallisen Lontoon salattuihin arvoituksiin. Historiaa, rikoksia ja nokkela päähenkilö ratkomassa arvoituksia.

 

Jacqueline Winspear, Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus

Suom. Tuulia Tipa

Tammi 2025

s. 376

Birds of a Feather 2004

Dekkari

1930-luku 

Cosy crime

Maisie Dobbs-sarjan 2. osa 

 

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu 

 

Riitta Heimonen: Äkkiä on ilta

 

Jalkoja ja selkää särkee. Hän ei jaksa muuta kuin kellahtaa alkovin vuoteeseen, kaivautua peitteiden alle ja toivoa, että uni tulisi pian.

Olisi pitänyt soittaa äidille takaisin. 

Riitta Heinosen esikoisteos Äkkiä on ilta kertoi kuusikymppisen Helkan vanhempien viimeisestä yhteisestä vuodesta. Vanhempien rapistuvat kehot ja mielet vaivoineen nostivat mieleeni vanhenevat läheiset. Minusta tämä kirja oli mahtava purskahdus iloineen ja suruineen siitä, mitä läheiset joutuvat kokemaan, kun hoitavat vanhempiaan. Ja mitä vanhemmat itse joutuivat kokemaan.

Helka lähestyi itsekin eläkeikää ja vaivojakin oli jo. Ainoana lapsena ja sairaanhoitajana hän oli joutunut vanhempiensa viimeisten vuosien ongelmien purkajaksi. Varsinkin äidin muistisairaus vaati valtavasti voimavaroja, ja hoitopaikan hankkiminen äidille oli vaikeuksien takana.

- Milloin äiti on käynyt viimeksi peseytymässä?

- Ei se halua suihkuun. En minä väkisin vie.

Helka vaikenee. Vanhemmat eivät enää tiedä, miten asioihin tartutaan, miten ryhdytään. Hoidetaan, pestään ja putsataan. Pidetään huolta. Vessan kaapissa on kaksi vanhaa hammasharjaa, joita Helka käyttäisi korkeintaan vessanpöntön sisäreunojen puhdistamiseen. 

Vanhempien mielestä kaikki piti olla ja tehdä niin kuin aina oli ollut ja tehty. Äidin muistisairaus teki hänestä hankalan ja agressiivisen. Lopulta hoitopaikan löydyttyä, hoitajat soittelivat jatkuvasti äidin agressioista. Isä taas oli sitä mieltä, että äitiä ei saisi lääkitä rauhalliseksi. Kirja valotti vanhusten elämää  monelta kantilta.

Jääkaapissa ei ole mitään, häthätää aamupalatarpeet. Yhdessä kupissa on epämääräinen, hyytynyt vanha kastike, joka osaisi kävellä omin avuin ulos. Toisessa nahistuneita kaalinlehtiä. Helka heittää ne pois. 

Helkan jaksaminen oli lujilla, kun hän teki vuorotöitä eri paikkakunnalla, ja yritti olla vanhempiensa tukena ja tehdä heille kaikkea mahdollista, kun oli käymässä. Onneksi Helka otti omaa aikaa ja nautti lomastaan. Aina ei  tarvitse olla saatavilla. 

Riitta Heimosen teos Äkkiä on ilta nosti esille vanhuuden viimeiset elinvuodet lämmöllä ja lempeydellä, mutta ongelmia unohtamatta.

 

Riitta Heimonen, Äkkiä on ilta *****

Wsoy 2025

s. 215

Esikoisteos

Kirjan kansikuvassa on Gustav Klintin Death and Life

Vanhuus

Muistisairaus 

 

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta 2500. postaus

 

Aamulla suusta nousee pakkashuuru. Vartija tuo veden ja leivän mutta jää ovelle seisomaan ja kääntää katseensa meistä ikkunaan, jonka karmeihin on kertynyt jäätä.

Norjalaisen Ingeborg Arvolan historiallinen teos Villien tuulten ranta jatkoi Ruijan rannalla-kirjasarjaa 1860-luvulla. Edellisessä teoksessa päähenkilö Priita-Kaisa Seipäjärvi tuomittiin vankilaan suhteestaan Mikkel eli Mikko Askaan. Aska oli naimisissa. Priita-Kaisalla oli kaksi aviotonta lasta edellisistä suhteistaan, ja nyt hän odotti kolmatta. Mikko oli luvannut rakentaa heille hirsipirtin Ruijaan. Kirjan koukuttavista käänteistä voit lukea miten mökin rakentamiselle kävi.

Mikon kulmakarvat välkkyvät tulen loimussa. Valo heijastuu jäähileistä. Hänen hahmonsa natisee, kun hän katsoo ympärilleen. Ääni tulee vaatteista, jotka ovat jäisen lumen kangistamat.

Myös Mikko sai vankeustuomion suhteestaan Priitta-Kaisaan. 1800-luku oli suvaitsematon ja tuomiot ikäviä. Sekä papit että esivalta langettivat tuomioita salavuoteista. Tuomio oli vettä ja leipää molemmille. Hyvä kun selvisivät tuomioistaan. Mikko menetti myös talonsa ja maansa. Nyt he olivat yhtä köyhiä Priita-Kaisan kanssa. Molemmat olivat kuitenkin ahkeria työntekijöitä, ja Jäämeren rannalla oli kalaa, jota pyydystää ja syödä. Mikon vaimo Kreeta-Liisa halusi kuitenkin miehensä takaisin ja panetteli kaikille Priita-Kaisaa. Hulluudessaan hän teki kauhean teon.

Pian lakeudet ympäröivät meitä valkoisina, keinahtelevina aaltoina. Me muodostamme liikkuvan langan, poika, mies, kaksi poroa rekikuormineen ja nainen, jatkamme matkaa sen vähäisen päivänvalon läpi, mitä on. Kun pimeä tulee, häviämme näkyvistä.

Kirjan lopussa Priitta-Kaisa ja Mikko olivat perheineen  pakomatkalla. Trilogian kolmannessa kirjassa selviää, miten pakomatka jatkui, ja joutuivatko he lopulta pakkotyöhön useaksi vuodeksi. Miten pienille lapsille kävisi, ja entäs Aleksille, joka ehti jo käydä rippikoulun.

Pakomatka tapahtui kylmimpään aikaan talvella. He olivat tottuneet kylmyyteen, mutta heillä ei ollut paikkaa minne asettua nukkumaan. Priitta-Kaisa oli näkijä ja parantaja, hän oli saanut parantajan lahjansa ukiltaan. Niistä oli varmasti apua matkalla sinne, minne kukaan muu ei menisi. 

Ingeborg Arvolan Villien tuulten ranta jatkoi vaikuttavasti historiallista kertomusta kveenien eli suomensukuisten ihmisten, norjalaisten ja saamelaisten elämästä Pohjois-Norjassa ja Jäämeren rannalla.  Kirja pohjautuu Arvolan oman suomalaisen esiäidin, upean, kauniin ja lahjakkaan parantajan ja näkijän Priitta-Kaisa Seipäjärven elämään. Mystiikkaa ja menneisyyttä luonnon  ehdoilla. Suosittelen.

 

Ingeborg Arvola, Villien tuulten ranta 💚💚💚💚💚

Suom. Aki Räsänen 💚💚💚💚💚

Gummerus 2025

s. 433+ Jälkisanat, henkilögalleria ja liitteet

Vestersand 2024

Ruijan rannalla-sarjan 2. osa

1862-1865

Kveenit

 

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu 

 

 

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa

 

Illalla Olle palasi kotiin Håtunaan kelju tunne mahanpohjassa. Iltavapaa ei tuntunut hyvältä, kun metsässä oli nainen kateissa ja mahdollisesti susi ja suuri kulkukoira. Hän päätti, että huomenna otettaisiin käyttöön kaikki mahdolliset resurssit.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin Yksi ruumis liikaa on jo Taimitarhamurhat-sarjan kolmas dekkari. Olle oli tehnyt paikallispoliisin töitä yksin, mutta tällä kertaa hän sai uuden homevapaan poliisikonttiaseman ja työkaverikseen nuoren Ritan. Heidän työskentelystään oli ilo lukea, vaikka he ratkoivat yhden murhatapauksen ja siinä samalla pääsivät selville tosi isosta kansainvälisestä rikoksesta, joka oli päässyt leviämään heidän idyllisen maalaiskylänsä alueelle. 

Hyvät hoksottimet poliiseilla, tosin Olle ei oikein tiennyt, että ottiko Siri häntä tosissaan, sillä Olle oli rakastunut Siriin, sarjan toiseen päähenkilöön.

"Vihdoinkin olet täällä, ja kauniina kuin mikä! Tervetuloa kotiini", Olle sanoi ja syleili häntä.

Ollella oli töitä riittämiin, joten illallinen Sirin kanssa meinasi vallan jäädä kokematta. Onneksi yhteiselle ajalle tuli sopiva rakonen. Sen jälkeen kaikki menikin sekaisin, sillä ex-puolisot aktivoituivat ottamaan lähemmin kontaktia sekä Olleen että Siriin. Sirihän oli kuuluisa näyttelijä, joka oli paennut petturimiestään veljenpoikansa taimitarhalle.

Anton ei ollut koskaan ollut ihmistyyppiä, joka lähtee vapaaehtoisesti kuntosalille tai juoksulenkille. Nyttemmin päiväohjelmaan kuului monta tuntia ratsastusta, ja tiivis treenitahti oli imenyt hänestä mehut.

Sarjan kolmas päähenkilö oli Anton, Sirin veljenpoika. Antonin nuoruus oli kulunut rötösporukoissa, ja nytkin pari kaveria piti yhteyttä aika ikävästi. Anton oli kuitenkin saanut tukea Siriltä, tädiltään, ja yhdessä he olivat saaneet taimitarhan kukoistamaan. Ratsastusinnostus oli saanut kimmokkeen eräästä hevosesta ja halusta yllättää sekä Siri, että eräs ihastuksen kohde. 

Carin Hjulströmin Yksi ruumis liikaa dekkarissa Säbyholmin maalaiskylän ympärillä  pyöri porukkaa, joilla oli pahat mielessä.

 

Carin Hjulström, Yksi ruumis liikaa

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2025

s. 535

Ett lik för mycket 2022 

Cosy crime-dekkari

Taimitarhamurhat-sarjan 3. osa

 

Carin Hjulström: Pikku murha vain

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa  

 

Cecelia Ahern: Tuhansin eri tavoin

 

Ruusut ovat kukkapenkistäni

Aluksi sitä esiintyy vain niillä ihmisillä, joiden kanssa asun, ja joka aamu mietin, mitkä värit minulla on vastassa.

Irlantilaisen Cecelia Ahernin teos Tuhansin eri tavoin kertoi Alicesta, joka näki ihmisten ympärillä värillistä hehkua. Värit muuttuivat varsinkin tunteiden mukaan. Ensimmäisenä 8-vuotias Alice näki äitinsä värillisenä. Äiti oli maanis-depressiivinen, joten ilman lääkitystä hän ei huolehtinut lapsistaan eikä mistään muustakaan. Alice sai tuntea äidin vihan ja raivon, koska oli erityinen. Äiti hommasi nuoren tyttärensä erityislasten sisäoppilaitokseen kuudeksi vuodeksi.

Millainen minusta oli tullut, kun kykenin tunnistamaan kaikkien muiden kivun paitsi hänen?

Ollessaan 18v. Alicen äiti sairastui ja joutui pyörätuolipotilaaksi. Muita hoitajia ei ollut kotona kuin Alice.  Onneksi Alice huolehti äitinsä lääkkeistä ja sai äidin mielenterveysoireet tasaantumaan.

Olen huolenpitäjä.

Huolehtija.

Huolellinen, huolimaton, huolihirviö.

Omaishoitajatyöt olivat raskaita, ja ne rasittivat Alicea kovasti. Onneksi Alice löysi puutarhat, joissa vierailla äidin kanssa. Puutarhatöistä tuli lopulta hänelle ammatti, mutta ennen sitä hän ehti kokeilla myös muita töitä Lontoossa, jonne hän lopulta muutti. 

Etsin hänen värejään kaikkialta hänen vartalostaan, mutta mitään ei näy. Piilossa ei ole kiepuntaa tai usvaa, ei kierimistä, ilotulitusta, kipinöitä tai poksahduksia, ei hitaita uneliaita spiraaleja. Ei kerta kaikkiaan mitään.

Alice löysi lopulta Lontoosta ihmisen, jonka seurassa hän viihtyi ja johon hän rakastui.  Alicelle ihon koskettaminen oli kauhua, eikä hän antanut ihmisten koskettaa itseään. Andyn kanssa oli erilaista, mutta hyväksyisikö Andy sen, että hän näki ihmisten tunteet väreinä?

Cecelia Ahernin ensimmäinen teos P.S. Rakastan sinua julkaistiin vuonna 2005 ja kirja nousi suursuosioon ja siitä tehtiin myös koskettava elokuva. Luin kirjan ennen blogiaikaa. Sen jälkeen Ahernin kirjoja on ilmestynyt lähes parikymmentä plus novellikirjat päälle. 

Cecelia Ahernin Tuhansin eri tavoin teos antoi äänen erityiselle henkilölle, Alicelle, joka kärsi synestesiasta.  Synestesia aiheutti hänelle oireita, joista hän olisi mielellään luopunut kokonaan. Aikuistuttuaan hänelle tuli aikoja, jolloin hän ei kärsinyt oireistaan, mutta suurimman osan elämästään värien näkeminen muissa ihmisissä oli hänelle lamauttava kokemus, kunnes hän sai apua ja hyväksyntää.

 

Cecelia Ahern, Tuhansin eri tavoin

Suom. Maija Heikinheimo

Gummerus 2025

s. 378

In a Thousand Different Ways 2023

Feelgood

Synestesia 

Alan Bradley: Hiljaa keinuu hirttoköysi

 

Kuvassa mukana syyshortensia Vanilla Fraise

"En tiedä muuta kuin mitä ovien läpi kantautuu", Undine vastasi. "Mutta asia koskee rouva Mulletia. Hän on kai tappanut jonkun."

Kanadalaisen Alan Bradleyn humoristinen dekkari Hiljaa keinuu hirttoköysi jatkoi 1950-luvulle sijoittuvaa Flavia de Luce-kirjasarjaa. Flavia on nokkela teini-ikäinen maalaiskartanon omistaja, sillä hänen äitinsä oli testamentannut kartanon hänelle. Kartanossa oli mm. hänen enonsa laboratorio, jota Flavia käytti mielellään salapoliisitutkimuksissaan. Laboratorion mikroskooppi, bunsenlamppu ja petrimaljat tulivat hyötykäyttöön, kun Flavia selvitti, mihin majuri Grayleigh kuoli. Hän ei todellakaan kuollut sieniin, joita kartanon keittäjä oli hänelle tarjonnut, sillä samoja sieniä oli syöty myös kartanossa.

Tämä muistojen purkki olisi pitänyt merkitä pääkallon kuvalla.

Purkki sisälsi vaniljatankoja, mutta se toi Flavian mieleen muistoja lapsuudesta. Jotain peltokanalinnuista ja Asterionista. Asterionin jahtaaminen osoitti tien lähistöllä olevalle amerikkalaisten sotilasalueelle. Miksi siellä oli vielä sellainen, kun sodan päättymisestä oli vuosia? Ja kuka oli Asterion? Tutkimusmatkallaan Flavia löysi maanalaisia luolia ja henkilön, jonka Flavia uskoi kuolleen. Lisää tuosta henkilöstä voit lukea kirjasta. Tilanne oli hyvin epämääräinen, ja se jäi edelleen ratkaisua vaille.

Vähän kuin olisi ajanut autoa hautausmaalla.

Onneksi kartanon yleismies Dogger oli opettanut Flavian ajamaan autoa, sillä he pääsivät serkkunsa Undinen kanssa maastoautolla pakoon erästä rikollista, joka aikoi tehdä heille pahojaan. Kartanolle kutsuttu maalaispoliisi oli ennemminkin kiinnostunut siitä, että alaikäinen tyttö ajelee autolla, kuin siitä, että kyseinen rikollinen, jonka Flavia osoitti olevan kuolemantapauksen takana, pitäisi mitä pikimmin ottaa kiinni ja pistää vankilaan.

"Ja jos edes mietit sellaista, että uhkaisit ottaa Undinen pois meidän luotamme, niin tulen sytyttämään koko teidän porukkanne valkoiseen helvetintuleen." 

Peltokanalintu-klaani sai Flavian vihat niskoilleen. Ei kannattanut suututtaa teinityttöä, joka asui Bishop´s Laceyn kylässä, ja harrasti rikosten ratkaisuja. Flavia oli saanut pienestä serkustaan Undinesta mainion apulaisen itselleen, mutta hoksottimet kannatti pitää terävinä, sillä Undine harrasti vielä omia hämäräperäisiä juttujaan, jotka saattoivat vaarantaa henkiä.

Alan Bradleyn dekkarissa Hiljaa keinuu hirttoköysi  viihdyttiin hämäräperäisissä puuhissa sekä maan alla että maan päällä. Mutta Flaviaa ei huijaa edes isompi huijariporukka. 

 

Alan Bradley, Hiljaa keinuu hirttoköysi

Suom. Maija Heikinheimo

Bazar 2025

s. 327

What Time The Sexton´s Spade Doth Rust 2024

Dekkari

Flavia de Luce-sarjan 11.osa 

1950-luku

 

Bradley Alan: Piiraan maku makea
 

Bradley Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä
 

Bradley Alan: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
 

Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
 

Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
 

Bradley Alan: Kuolleet linnut eivät laula
 

Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus
 

Bradley Alan: Kolmasti naukui kirjava kissa
 

Bradley Alan: On hieno paikka haudan povi 

Bradley Alan: Kuolon kultaiset kiehkurat  

Frida Skybäck: Rautakukka

 

Hyytävä kylmyys levisi huoneeseen ja nosti ihon kananlihalle. Tuli hiljaista. Sitten Emilia veti syvään henkeä. 

"Taisimme löytää hänet."

Ruotsalaisen Frida Skybäckin Lundiin sijoittuvan dekkarisarjan toinen osa Rautakukka sijoittui autioksi jääneen mielisairaalan maisemiin. Pari lukiolaista löysi ruumiin sairaalan C-osastolta. Kirjan päähenkilöt Fredrika Storm ja työkaverinsa Henry Calment saivat  kinkkisen työn selvittää, mitä oikein oli tapahtunut vuonna 1987, sillä ruumis oli lähes 40 vuotta vanha. Lisäksi kaikki elossa olevat osaston työntekijät valehtelivat.

Fredrika nielaisi. Kun hän ajatteli, että he olivat nyt jumissa tunnelissa, kurkkua kuristi, ja hän hengitti taas syvään ja vilkaisi puhelintaan. Kenttää ei ollut.

Tutkimusten edetessä Fredrika etsi johtolankoja myös sairaala-alueen tunneliverkoista. No se vaikutti turhalta työltä. Oliko hänet huijattu tunneleihin ja kuka tai ketkä olivat huijauksen takana?  Synkkä tyhjä sairaala oli saanut Fredrikan hermot kireälle. Edes Jonas ei saanut Fredrikaa rentoutumaan.

Kuoressa oli C-osaston potilasluettelo vuoden 1987 lokakuulta, ja listan loppupäästä oli ympyröity yksi nimi punaisella tussilla.

Mitä ihmettä osastolla oli tapahtunut lähes neljäkymmentä vuotta sitten? Niistä tapahtumista voit lukea tämän poliisityöhön vankasti paneutuvan Rautakukan sivuilta. Kirjan nimi viittasi erääseen löytöön, mutta selvästi sillä yritettiin huijata poliiseja. Turhaa työtä, sillä Fredrikaa ja Henryä ei niin vain huijattu. Lundin rikostutkinta oli saanut todella fiksun tutkijaparin.

Frida Skybäckin dekkari Rautakukka paneutui menneisyyden rikoksiin suljetussa mielisairaalassa.

 

Frida Skybäck, Rautakukka

Wsoy 2025

s. 417

Järnblomma 2023

Dekkari 

Fredrika Storm- sarjan 2. osa

 

Frida Skybäck: Musta lintu 

 

Sophia Jansson: Kolme saarta - isä, äiti ja minä

 

Olen valinnut kolme paikkaa vanhempieni palapelin taustaksi, ja minä navigoin muistojen maiseman halki - reitti johtaa Tongalle, Ibizalle ja eräälle Suomenlahden saarelle.

Sophia Janssonin esikoiskirja Kolme saarta - isä, äiti ja minä, on muistelmateos Janssonin kuuluisasta kulttuurisuvusta, johon Sophian Nita äiti liittyi, kun hän meni naimisiin Sophian isän Lars Janssonin kanssa.  Sophia on halunnut etsiä omaa identiään suvun sisältä ja vaietuista muistoista. Varsinkin hänen äitinsä elämä ja kohtalo kiinnostivat kirjoittamaan tämän teoksen. Äiti kuoli, kun Sophia oli vielä lapsi.

Luojan kiitos on Toven kirjeet! Ilman niitä en olisi ikinä saanut tietää mitään konkreettista hänen ja Lassen suunnitelmista.

Tove Jansson oli ahkera kirjailija ja varsinkin kirjeiden kirjoittaja. Noita kirjeitä on paljon jäljellä, joten Sophia tutustui nuoreen isäänsä ja äitiinsä niiden avulla. Myös äidinäidiltään saamat kirjeet, joita hänen äitinsä Nita kirjoitti, ovat selventäneet menneisyyden salaisuuksia.

Koko Janssonin perhe oli taipuvainen romanttisuuteen, muiden perheenjäsenten silmissä hänen hurjat ideansa eivät olleet lainkaan mielipuolisia. Vuonna 1949 hän sai päähänsä emigroitua Tongalle, esitteli suunnitelmansa Tovelle, ja tämä kirjoitti siitä Eva Konikoffille.  

Tutustuessaan Janssonin perheen, ja varsinkin isänsä Lassen menneisyyteen, Tonga nousi esille Lassen unelmasaarena asua ja elää. Tuo unelma jäi kuitenkin saavuttamatta. Vuonna 2023 Sophia toteutti isänsä nuoruuden haaveen ja matkusti Tongalle miehensä kanssa.

En muista erityisen paljon ensimmäisestä vuodestani Ibizalla, mutta Espanja maana tallentui syvälle sydämeeni, ja siellä minä viettäisin monta vuotta sekä ennen että jälkeen äitini kuoleman.  

Lasse ei päässyt Tongalle, mutta avioiduttuaan Nitan kanssa, ja Sophian synnyttyä, pieni perhe muutti asumaan Ibizalle. Jo 60-luvun alussa  Ibizasta oli muodostunut ulkomaalaisten ja varsinkin taiteilijoiden asuinpaikka. Lasse jatkoi muumisarjakuvien piirtämistä ja eläminen saarella oli halpaa. Kesät vietettiin koti-Suomessa.

Matkoja Pellingin saarelle ja sieltä pois oli lukematon määrä ja varhaisessa vaiheessa elämääni, enkä unohda ikinä miltä tuntui ajaa sinne isän kanssa moottoriveneellä.

Sophia eli vanhempiensa eron ja äidin kuoleman jälkeen isänsä kanssa kahden. Lasse ei avioitunut toista kertaa, mutta hänellä oli kumppani.  Myös Lassen kirjailijaura pysähtyi Nitan kuolemaan. Nita oli hyvin traaginen hahmo. Hänen lapsuutensa oli ikävä ja suhde äitiin oli vaikea. Näistä ikävyyksistä huolimatta Nitan nuoruudessa ja aikuistuessa oli myös kivoja asioita, hän oli nimittäin hyvin musikaalinen ja kaunis ja ilmeisesti myös hyvin pidetty. Mutta ikävyydet lisääntyivät vuosi vuodelta.

Kun kaikki oli kirjoitettu paperille, tuntui kuin suuri taakka olisi nostettu harteiltani. 

Sophia Janssonin esikoiskirjaa nimeltään Kolme saarta oli kiinnostavaa lukea. Kirja nosti esille Lasse, Nita ja Sophia Janssonin perhe-elämän kuvioita, joista nousi esille varsinkin suunnaton ahkeruus ja mielenkiinto uusia asioita kohtaan. Ulkomaan matkat ja asuminen muissa maissa, samoin eläminen koti-Suomen saarimökissä keskellä merta, loivat perhekuvioihin jatkumon, joka mahdollisti elämisen julkisena henkilönä, mutta samalla mahdollisti elämisen omassa rauhassa. Myös kyky elää yksinkertaista mökkielämää yhdisti Sophian perheen ja Janssonin suvun kaikkiin suomalaisiin mökkeilijöihin.  Oli todella ihana lukea varsinkin saarimökkeilystä.

 

Sophia Jansson, Kolme saarta - isä, äiti ja minä

Suom. Jyrki Kiiskinen

Otava 2025

s. 382 + kuvia + liitteitä

Tre öar -  mamma, pappa och jag 2025

Muistelmat

Esikoisteos 

 

Marko Annala: Ylva

 

Hänen silmänsä olivat minusta tavattoman kauniit, vaikka minä samalla pelkäsin niitä.

Marko Annalan uusin teos Ylva kertoi tarinan Ylvasta, Morkista ja Konradista. Kirjan päähenkilö oli 14-vuotias Ylva, joka kipuili oman nuoruutensa ja isän kuoleman aiheuttaman surun ja ikävän välimaastossa. Sitten hän tapasi kiinnostavan pojan, Morkin, joka lauloi bändissä raskasta hevimusiikkia. Mork toi Ylvan elämään synkkiä ajatuksia, mutta samalla niitä nuoruuden herkkiä ajatuksia.

Täältä metsän keskeltä minä odotan löytäväni jotain. Selityksiä. Muutosta. Joko voimia elää tai uskallusta kuolla. 

Kirjan toinen kertoja oli vaimonsa kuolemaa sureva taidemaalari. Konrad pakeni suruaan ja ahdistustaan syvälle metsään, jossa oli perinnöksi saatu vanha mökki. Pian Konrad huomasi lähistöllä liikkuvan suden, joka vaikutti olevan kiinnostunut siitä, mitä hän teki.

Musiikki voimistuu koko ajan, kunnes lopulta kuulen laulua, huutamalla toistettuja sanoja, sellaisia, joita ei huudeta mukana laulettavaksi vaan siksi, että laulaja haluaa oksentaa kuulijan päälle omaa ahdistustaan.

Konrad sai mökilleen vieraaksi Ylvan ja Monkin. Jotain tapahtui vierailun aikana. Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen vierailun tapahtumiin. Varsinkin Monk oli odottanut valtavan paljon kyseiseltä kohtaamiselta kuuluisan taiteilijan kanssa, jota ihaili suunnattomasti. Pettymys oli siis todella suuri ja se johti lopulta ikäviin tapahtumiin.

Marko Annalan Ylva teoksen tarina kietoutui metallimusiikin, taiteen ja luonnon teemoihin. 

 

Marko Annala, Ylva *****

Like 2025

s. 314

Hevimusiikki

Mielenterveys

1980-luku

Norja 

 

Marko Annala: Värityskirja 

 

Merja Kurkinen: Kohtalon kellot

 

Catharina vilkaisi raatihuoneen kelloa. Miten se noin nopeasti joutuikaan! Hän siirtyi torin reunustalle ja kiristi vauhtiaan, mutta niin tehdessään oli sotkeentua hameenhelmaansa. Sitä oikoessaan hän törmäsi Luostarin Välikadulta, hovioikeuden talon kulman takaa päätä pahkaa pyyhältävään nuorukaiseen.

Merja Kurkisen historiallisen kirjan Kohtalon kellot päähenkilö Catharina törmäsi heti kirjan alussa Turun suurtorilla elämänsä rakkauteen. Oli vuosi 1827 ja pian olisi Catharinan 20-vuotispäivä, joka olisi samalla hänen kihlajaispäivänsä. Catharina ihastui ja rakastui Joakimiin, mutta kihlajaiset Oscarin kanssa pidettiin vanhan kaavan mukaan. Syy siihen oli se, että Joakim oli kadonnut.

Kirkon kellot, Catharinan kohtalon kellot, löivät viimeisen täyden tunnin lyöntinsä kello kolmelta aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten, jyskyen ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä ulos aukoista ylös korkeuteen.

Vuonna 1827 Turussa oli iso tulipalo, jossa 3/4 osaa taloista paloi ja kuolleita ja loukkaantuneita oli suuri määrä. Myös Catharinan kihlattu kuoli hänen silmiensä edessä.  

Vuosien kuluessa muitakin ikävyyksiä tapahtui mm. maailmalla levinnyt kolera saapui Turkuun. Kolerapotilaita hoidettiin niitä varten perustetuissa kolerasairaaloissa. Catharinalle rakas Joakim oli opiskellut lääkäriksi ja hoiti yötä päivää sairastuneita. He eivät päässeet aloittamaan yhteiselämää, sillä aina jokin este ilmaantui.

Merja Kurkisen Kohtalon kellot on kurkistus vuosien 1827-32 turkulaisten elämään. Kirjan kansikuvassa näkyy Engelin vuonna 1814 maalaama tuomiokirkko ennen tulipaloa. Tulipalon jälkeen tornin huippu rakennettiin teräväkulmaiseksi Engelin suunnitelman mukaan. 

Merja Kurkisen Kohtalon kellot on kuvaus tapahtumista, jotka vaikuttivat kirjan rakastavaisten elämään historiallisessa Turussa armon vuosina 1827-32.

 

Merja Kurkinen, Kohtalon kellot

BoD 2022

s. 371 + Turku ennnen vuoden 1827 suurta paloa + Kirjan historiallisia henkilöitä + Vanhoja mittoja ja rahayksiköitä + Taustatietoja Tärkeimmät lähteet 

Historiallinen rakkausromaani

Turku 1827-32 

Heine Bakkeid: Kuoleman lautturi

 

Tuuli osuu kasvoihini samalla, kun katseeni tavoittaa mustanharmaat kalliot. Pysähdyn hetkeksi hakemaan suuntaa, kun näen jonkin pilkottavan kalliokiven lomasta noin kolmenkymmenen metrin päässä edessäni.

Norjalaisen Heine Bakkeidin dekkari Kuoleman lautturi on jo viides osa kirjasarjassa, jonka päähenkilö on ex-poliisi Thorkild Aske. Tämä sarja on todella väkivaltainen ja siinä tapahtuu kaikenlaista ikävää, joten varoituksen sana herkemmille lukijoille.

Kurt Vinje oli saattanut kutistua sitten viime näkemän, mutta hän oli edelleen kylmäverinen tappaja, virkapukuun pukeutuneena tai ilman.  

Edellisen sarjan kirjan, Haudattu hiljaisuus, luin kolme vuotta sitten. Pikkasen oli ehtinyt aaltoja ja merivettä virrata Norjan rannikolla edellisen dekkarin jäljiltä, mutta Aske viihtyi edelleen päihdyttävien lääkkeiden vaikutusten alaisena. Tällä kertaa hän ei edes toivonut paluuta poliisin hommiin. Hän oli huomannut, miten paljon pahoja poliiseja oli joka puolella. Pääasia oli, että pää oli sekaisin mömmöistä. Sitten pakosalla oleva poliisi Kurt Vinje ilmestyi hänen asunnolleen.

"Minä tiedän mihin nämä ihmiset pystyvät, ja pelkään kuollakseni, mitä tapahtuu, jos he löytävät minut tai käyvät jonkun perheenjäseneni kimppuun."

Edellisessä kirjassa Thorkild Aske sai toimitettua  Stavangerin hyväksikäyttöverkoston päätekijän Erling Skeien vankilaan. Nyt tuo hyväkäs ohjaili kaikenlaista ikävää vankilasta käsin. Lisäksi oli eräs toinenkin paha rikollinen, Lautturi, joka oli siepannut jo toisen lapsen. Aske auttoi selvittämään kuka tuo rikollinen oli, mutta tietysti siinä kesti kirjan loppumetreille asti.

Heine Bakkeidin dekkarissa Kuoleman lautturi oli uskomattoman päätöntä ja väkivaltaista menoa ja meininkiä. Ilman mustaa huumoria tätä ei olisi voinut lukea eikä ilman Ulfia. Ulf on herkkä psykiatri, joka on pysynyt Thorkild Asken ystävänä kaikesta huolimatta. Thorkild Aske on itse päihderiippuvainen ja hyvinkin ailahtelevainen luonteeltaan, joka tietysti johtuu päihteistä tai niiden puutteesta. Saapa nähdä miten jatkossa meren kylmä kylpy hyydyttää tätä sangen vaikeaselkoista päähenkilöä.

 

Heine Bakkeid, Kuoleman lautturi

Suom. Milka Koiranen

Into 2025

s. 353

Dekkari

Thorkild Aske-sarjan 5. osa 

 

Bakkeid Heine: Haudattu salaisuus 

Bakkeid Heine: Meren aaveet 

Bakkeid Heine: Paratiisin kutsu 

Bakkeid Heine: Nuku lapsi armaani 

 

Ninni Schulman: Rakas Lena

 

Ingrid istuutui autoon, painoi oven lukitusnapin alas ja vilkaisi Hamngatanin, Moragatanin ja oikeustalon suuntaan. Pesäpallomaila lojui valmiina apukuskin paikalla. Hän käynnisti auton nopeasti ja ajoi Strandgatanille.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin dekkari Rakas Lena on toinen osa entisestä poliisista Ingrid Woltista kertovassa sarjassa. Ensimmäisessä osassa, Viimeiset leikit, kävi selväksi, että Ingridin ex-mies janosi kostoa siitä, että Ingrid oli ampunut häntä. Ingrid menetti työpaikkansa poliisina ja joutui vankilaan. Lisäksi hänen tyttärensä oli joutunut olemaan sijaisperheessä, eikä kerran rikottua suhdetta lapseen saanut kovin helposti parannettua. Ex-mies siis janosi edelleen kostoa ja suunnitteli ampuvansa Ingridin. Kirjan sivuilta voit seurata hänen kostoretkeänsä.

Joskus sitä luulee haluavansa tietää totuuden, mutta kun se sitten paljastuu, huomaakin, että se oli itse asiassa viimeinen asia, jonka olisi halunnut kuulla.

Ingrid oli päässyt hotelliin siivoojaksi. Sen lisäksi hän aloitti edellisessä kirjassa etsivän töitä, mutta oli päättänyt lopettaa ne, kunnes häntä kysyttiin tutkimaan erästä itsemurhaa. Ingrid oli hyvä kokoamaan pienistä osista kokonaisuuksia. Niinpä hän pääsi erään naistenhuijarin jalanjäljille. Lena oli joutunut väärään seuraan, ja huomasi loppujen lopuksi antaneensa koko omaisuutensa huijarille.

Ensi kesänä hänellä olisi lapsi, mies ja talo.

Minusta on järkyttävää, että ihmiset pelaavat rakkauspelejä tarkoituksella rehellisiä ja auttavaisia ihmisiä kohtaan, ja saavat sitä kautta omaisuuksia. Suomen kuuluisin rakkaushuijari oli nimeltään Auervaara. Sen jälkeen kaikkia miehiä on kutsuttu auervaaroiksi, jotka huijaavat naisilta omaisuudet itselleen ja häipyvät sen sileän tien. Kyllä naisetkin huijaavat miehiltä omaisuuksia, varsinkin vanhemmilta miehiltä. Lena ei siis saanut miestä eikä lasta eikä onnea. Elämä kääntyi todella synkkään suuntaan. 

Ninni Schulmanin Rakas Lena dekkarissa tunteet roihusivat täydellä teholla, sekä rakkauden että vihan tunteet. 

 

Ninni Schulman, Rakas Lena *****

Suom. Anu Heino *****

Tammi 2025

s. 398

Käraste Lena 2024

Dekkari

Ingrid Wolt- sarjan 2. osa

1983

Rakkaushuijari 

 

Ninni Schulman: Viimeiset leikit 

Nilla Kjellsdotter: Ei sinun lapsesi

 

Päivä oli jo alkanut hämärtyä vaikkei kello ollut enempää kuin puoli neljä. Näin kaukana Pohjolassa oli tähän aikaan vuodesta vain harvoin oikeasti valoisaa. Vuoden pimein päivä olisi jo viikon päästä. 

Nilla Kjellsdotterin uusin dekkari Ei sinun lapsesi on jo neljäs äärimmäisen jännittävässä Murhia Pohjanmaalla-kirjasarjassa. Tällä kertaa Pohjanmaalla oli talviaika, joten lunta satoi ja oli liukasta. Lumiauraajille riitti töitä. Sarjan päähenkilöllä, rikostutkija Mija Wadöllä, oli raskautensa vuoksi hankalat ajat poliisin töissään, sillä kasvava vatsa supisteli kovasti. Mija ei halunnut jäädä sairaslomalle, sillä hän ei tuntenut oloaan sairaaksi.

"Kyse on lapsesta. Kymmenvuotiaasta pojasta."

Mija sai tehtäväkseen etsiä poikaa, joka oli kateissa. Jutusta paisui suuri poliisioperaatio. Sen seuraukset olivat ikävät, sillä Mija joutui sairaslomalle. Mija ei kuitenkaan ymmärtänyt levon merkitystä kropalleen, vaan teki etsintähommia sairaslomallaan ja ratkaisi jutun. Mija oli hyvin työorientoitunut ja hyvä ratkomaan rikoksia. Lisäksi hän oli ns. hyvä poliisi. Kirjan sivuilta nousi esille myös niitä pahoja poliiseja.

Tiedoksi vain, että olen Elofin kesämökillä Vinlaxin alueella Oravaisissa. Mielestäni näin täällä jotain aiemmin päivällä, kun kävelimme paikan ohi Saran kanssa. Haluan varmistaa, että kaikki on kunnossa.

Tällä kertaa rikostarinaan oli sekoittunut paha poliisi, joten se teki kirjasta vielä jännittävämmän. Aina kun lapsi on kateissa tai lapselle on sattunut jotain ikävää, tarinasta tulee mielestäni paljon pahempi. Mijaa oli itseäänkin satutettu, kun hän oli lapsi, joten hän pystyi paneutumaan rikostehtäviinsä kokemuksen kautta. Mijasta oli tullut äiti jo 14-vuotiaana. Oliko nyt aika tutustua jo aikuiseksi kasvaneeseen esikoiseen?

Nilla Kjellsdotterin Ei sinun lapsesi oli pelottavan jännittävä alusta loppuun asti. 

 

Nilla Kjellsdotter, Ei sinun lapsesi *****

Suom. Anna Heroja ***** 

Gummerus 2025

s. 397

Inte ditt barn 2025

Dekkari 

Murhia Pohjanmaalla-sarjan 4. osa

 

Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

Nilla Kjellsdotter: Jo joutuvi yö

Nilla Kjellsdotter: Ei sinun lapsesi 

 

 

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin muisto haalistuu

 

Kahvilan nimi oli Kahvila Donna Donna.

Siellä oli istumapaikka, josta kerrottiin kummallista legendaa. Sanottiin, että ken sille paikalle istui, saattoi siinä istumisensa ajaksi siirtyä haluamaansa aikaan.

Mutta siihen liittyi rasittavia...

... ihan kamalan rasittavia sääntöjä. 

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin teos Ennen kuin muisto haalistuu on kolmas osa suositussa Kahvia ja aikamatkailua-kirjasarjassa. Edellisissä kirjoissa oltiin tokiolaisessa kahvilassa nimeltään Funiculi Funiculà. Tällä kertaa siirryttiin Hokkaidon saarelle Pohjois-Japaniin, ja siellä Hakodaten kaupunkiin. Siellä sijaitsi kahvila, jonka nimi oli Donna Donna, ja kahvilan tietyssä tuolissa oli mahdollisuus siirtyä tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Se oli mahdollista vain silloin, kun tuolissa istuva haamu siirtyi siitä omasta tahdostaan pois.

Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet tässä kahvilassa.

Kirjassa on neljä tarinaa eri henkilöistä, jotka halusivat liikkua ajassa ja tavata itselleen tietyn läheisen henkilön. Ensimmäinen tarina oli nimeltään Tytär, joka ei voinut huutaa: "Idiootit!". Toinen tarina oli Koomikko, joka ei voinut kysyä: "Oletko onnellinen?". Kolmas tarina oli Pikkusisko, joka ei voinut sanoa: "Anteeksi." Neljäs tarina oli Nuorukainen, joka ei voinut tunnustaa: "Rakastan sinua." Hyvin tunteellisia ja koskettavia tarinoita. Tarvitsin nenäliinoja kirjaa lukiessa.

Ajassa siirtymiseen tarvittavan kahvin pystyivät keittämään ainoastaan Tokitan sukuun syntyneet yli seitsemänvuotiaat naiset ja tytöt.

Kahvila Donna Donnan aikamatkailijoiden kahvin keittäjä oli vasta seitsemänvuotias Sachi. Kahvia pystyi keittämään vain tietyn suvun naiset ja tytöt. Sachi oli ihan reipas  kahvin keittäjä. Hänen piti myös tarjoilla kahvi ja sanoa: "Ennen kuin kahvi jäähtyy...", sillä kahvi piti juoda ennen kuin se jäähtyi, tai muuten aikamatkustaja muuttui itse haamuksi.

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin teos Ennen kuin muisto haalistuu  vei Hakodate-vuoren juurelle Hokkaidon saarelle Pohjois-Japaniin, jossa vietettiin aikaa viehättävässä Kahvila Donna Donnassa.

 

Toshikazu Kawaguchi, Ennen kuin muisto haalistuu *****

Suom. Markus Juslin

Bazar 2025

s. 254

Omoide ga kienai uchi ni 2018 

 

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin salaisuus paljastuu  

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin muisto haalistuu 

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa

 

Joulukuu 1941

Paksut pilvilautat lepäävät tummanharmaan horisontin yllä. Joulukuun valo säkenöi pakkasessa pienten Meijerfelt- ja Sunnantill-saarten luona, mutta meri on vielä auki. 

Karin Collinsin upean historiallisen trilogian kolmas kirja on nimeltään Tuo aika mieleen palaa. Suomi oli ajanut saksalaisten avulla venäläiset pois maasta. Edellisessä kirjassa Hanko oli luovutettu venäläisille 30 vuodeksi. Nyt oli edessä Hangon siivous ja jälleenkorjaukset, ennen kuin asukkaat pystyisivät palaamaan. Paikka oli täynnä miinoja ja kranaatteja. Berndt Blomqvist oli siirtynyt esikunnasta Hankoon ensimmäisten suomalaisjoukkojen kanssa saamaan paikat käyttökuntoon mahdollisimman pian.

Ennen hän asui Ruotsissa. Yhteen aamuun asti, jolloin Rut-äiti ja Teodor-isä pakkasivat hänen laukkunsa ja sanoivat, että nyt hän voisi olla hurjan iloinen, koska pian hän saisi palata Suomeen.

Nisse ei ole hurjan iloinen. Hän ei ole edes pikkuisen iloinen, hän ei ole iloinen tipan vertaa.

Nisse oli Berndt Blomqvistin 6v. poika, jonka hän oli lähettänyt turvaan Ruotsiin sodan ajaksi. Poika oli kuitenkin palautettu Suomeen, ja Berndt oli vienyt yllättäen pojan hoitoon nuorelle naisystävälleen Ainolle Kemiöön. Pojalle oli todella traumaattista joutua ensin tuntemattomien ihmisten luokse Ruotsiin ja sieltä tuntemattomien ihmisten luokse Suomeen. Nisse ei puhunut mitään ja hän luuli joutuvansa sotimaan. 

"Vuoksi sävelmän tään hetkeks haaveisiin jään", miesääni laulaa, ja vaikka Lissin selällä lepää saksalaisen kapteenin käsi, hän näkee taas mielessään Holgerin kasvot. Holgerin nauru ja mustikansiniset silmät.

Lissi oli palannut ensimmäisten joukossa Hankoon huoltojoukoissa. Lissi oli ennen sotaa töissä Bellevue-hotellissa, jossa hän oli tavannut Holgerin. Se oli syvää rakkautta molemmin puolin, mutta sota vei Holgerin jalat. Sen vuoksi Lissi oli päättänyt elää ilman Holgeria.  Mutta miten sitten kävikään, kun saksalainen kapteeni tanssitti Lissin hurmoksiin?

Aino pakottaa ajatukset Berndtistä syrjään ja sallii itsensä iloita teksteistä, jotka saa aivan pian kirjoittaa. Koko maa - ei, vaan koko maailma! - haluaa tietää, mitä Hangossa tapahtuu juuri nyt.

Nuori ja lahjakas kirjoittaja Aino oli haahuilevassa suhteessa Berndtin kanssa, kipinää ei enää löytynyt kummaltakaan.  Aino päätti palata Hankoon, kun lehden päätoimittaja oli pyytänyt sitä. Sitä ennen Aino vei Nissen isovanhemmilleen, Hjalmarille ja Saralle, jotka luulivat Nissen olevan vielä Ruotsissa. Ilo oli ylimmillään, kun he saivat pojanpoikansa luokseen. Edessä olisi uuden talon rakentaminen Hankoon.

Hangossa liikkuu paljon miehiä, ja miesten on saatava syödäkseen. Joten kun Disa ilmoittautuu työkykyiseksi, hänet määrätään paikkaan, johon hän kokemuksensa puolesta parhaiten soveltuu: keskustan suureen kanttiiniiin.

Bellevue-hotellin johtajatar Disa oli Hangossa viimeiseen asti, ennen kuin se siirtyi venäläisten hallintaan. Enää hän ei kaivannut työtään hotellissa, sillä sota-aika oli karistanut viimeisetkin rippeet entisaikojen glamourista. Disan miesystävä, Bellevue-hotellin entinen talonmies Bergström, oli hankkinut heille auton, mutta bensa loppui talon pihalle. Bensa oli vähissä koko maassa. Bergströmin salaiset puuhat eivät pysytelleet sotapoliiseilta piilossa, joten kirjasta voit lukea, miten hänelle  kävi.

"Eikä ikinä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan"

Yllä oleva lainaus oli Nissen vaarin Hjalmarin ajatus. Hjalmari ei aikonut vaimonsa kanssa luopua enää Nissestä. Pojalleen Berndtille he ilmoittivat, että vain kuolleen ruumiin yli Nisse lähtisi heidän huomastaan. Berndtillä itsellään oli suuret surut mielessään, mutta kenties aika parantaa hänenkin mielensä. Hjalmar ja Disa ovat olleet koko trilogian ajan kirjan ihanimmat henkilöhahmot. He ovat olleet sydämellisiä ja muista ihmisistä huolehtivia ja auttavia persoonia.

Karin Collins on kirjoittanut kirjassaan Tuo aika mieleen palaa uskomattoman kuvauksellisesti noista traagisista ajoista Hangon historiassa.

 

Karin Collins, Tuo aika mieleen palaa *****

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom *****

S & S 2025

s. 426

Hanko-trilogian 3. osa 

1941-1942 

 

Karin Collins: Säilyt sydämessäin

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on 

Sisko Latvus: Rudolfin näköinen poika

 

Heinäkuussa minä pääsin ripille eikä siitä sen enempää, mutta se on pakko mainita, koska muuten  en olisi saanut tietää Rudolfista mitään.

Sisko Latvuksen nuortenkirja Rudolfin näköinen poika kertoi 15-vuotiaasta Jasperista, joka kiinnostui selvittämään mummin isoisän kuolemaa. Isoisä oli nimeltään Rudolf, ja hän kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1918. 

Kuvan alle oli kirjoitettu: Helsinki 16.5.1918. Silloin nuo miehet juhlivat sodan päättymistä. Laskeskelin päässäni ja mietin päivämääriä. Jossain tuntui olevan virhe. Miten oli mahdollista, että Rudolf mestattiin vielä yhdeksän päivää myöhemmin?

Jasper perehtyi innokkaasti Rudolfin kuolemaan. Yllättäen hän sai apua eräältä riparilla tutuksi tulleelta tytöltä, Juulilta. Heillä oli muutakin yhteistä, sillä he perustivat yhdessä bändin, ja Japer jopa lupasi säveltää omia kappaleita bändille. Kaikkea sitä ihastuneena tulee luvattuakin!

Kirjan tapahtumat sijoittuivat heinäkuulta joulukuulle asti. Syksyllä  Jasper aloitti yläasteen viimeisen luokan ja muitakin kiireitä oli mm. bändin harkat. 

Sisko Latvuksen Rudolfin näköinen poika on nuortenkirja, jossa mietitään hyvin raikkaalla tavalla yhteiskunnallisia ja historiallisia teemoja versus nykyaika. 

 

Sisko Latvus, Rudolfin näköinen poika

Wsoy 2025

s. 111

Nuortenkirja

Vapaussota 

Johanna Mo: Niittoheinä

 

Kaikki hänen muistonsa ovat poissa.

Ruotsalaisen Johanna Mon dekkari Niittoheinä on neljäs osa Öölantiin sijoittuvassa Saarimurhat-sarjassa. Sarjan muut osat ovat nimeltään Yölaulaja, Varjolilja ja Metsämaa. Nimet ovat vähän paljon outoja dekkareille. Tykkään  nimistä, joista näkee, että kirja kuuluu dekkarigenreen. Muuten olen pitänyt sarjasta tosi paljon. Henkilöhahmoja ei ole paljon, eikä sarja ole väkivaltainen, vaikka kertookin rikoksista.

En jaksa enää. 

Sarjan päähenkilö on poliisi Hanna Duncker, joka sai Niittoheinässä tutkittavakseen vanhemman mieshenkilön oletetun itsemurhan. Itsemurhakirjekin oli kirjoitettu, mutta kävi selväksi, että joku muuhan sen oli kirjoittanut, kuten oli pyyhkinyt sormenjäljetkin pois.

Miten oikeudenkäynti etenee?

Hannan isä oli aikoinaan istunut syyttömänä vankilassa. Nyt käytiin oikeutta, jotta oikeat syylliset tuomittaisiin. Hanna yritti seurata oikeudenkäyntiä, mutta se oli vaikeaa. Lisäksi hän oli itsekin joutunut kyseisten henkilöiden kohteeksi. Aiemmissa kirjoissa on kerrottu rikoksista, mitkä he kohdistivat Hannaan. Yksi lisätekijä ilmestyi Niittoheinän sivuilta. Oliko Hanna jälleen vaarassa?

Johanna Mon Niittoheinä dekkari nosti esille vanhoja rikoksia ja rikollisia uusien lisäksi.

 

Johanna Mo, Niittoheinä

Suom. Kristiina Vaara

Otava 2025

s. 398

Darrgräset 2023 

Dekkari

Saarimurhat-sarjan 4. osa 

 

Johanna Mo: Yölaulaja

Johanna Mo: Varjolilja 

Johanna Mo: Metsämaa 

 

Jenna Kostet: Valkoisen linnun kaupunki

 

Fannyn kotitaloa kutsuttiin Albatrossiksi. Suuri valkea merilintu, jolta talo oli saanut nimensä, oli ikuistettu porrashuoneen oven yläreunassa olevaan lasimaalaukseen. Kuusikerroksinen Albatross oli Turun kaunein kivitalo.

Jenna Kostetin Valkoisen linnun kaupunki jatkoi Ahlgrenin suvun naisista kertovaa 1930-luvulle sijoittuvaa kirjasarjaa. Ensimmäinen kirja Sinisiipisten saari kertoi kiehtovasti Ainasta, joka lähti saaristossa työskentelynsä jälkeen Egyptiin tutkimusapulaiseksi. Lähdöstä tiesi vain hänen serkkunsa Fanny, joka oli saattelemassa Ainan matkalle. Nyt Fannya odotti kertominen suvulle Ainan lähdöstä. Vanhoillinen suku arvosti perinteisiä arvoja. Nuoret naiset eivät saisi tuottaa häpeää suvulle.

Syksy saapui kaupunkiin vitkastellen, mutta jokaisen sateisen ja sumuisen aamun jälkeen Fanny kaipasi entistä enemmän kesää ja lämmintä auringonpaistetta.

Fannyn elämä oli käynyt raskaaksi Ainan lähdön jälkeen. Hän kaipasi myös vaihtelua, ja muuta kuin roolia, johon häntä johdateltiin. Hän oli kihloissa Johanneksen kanssa ja niitä häitäkin pitäisi suunnitella. Mitään tunteita heidän välillä ei ollut, ja Johannes halusi hänestä kotirouvan. Fanny oli kuitenkin taiteellinen ja opiskeli taidekoulussa. Oliko se ihan turhaa? Ainakin siltä kuulosti Johanneksen puheista. 

Ainan lähtö oli herättänyt Fannyssakin uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia. Ainan lähettämät kirjeet Egyptistä toivat uutta intoa ja iloa varsinkin Fannylle ja hänen serkulleen Lempille.

Koira nousi tottelevaisesti korista ja sipsutti Fannyn luokse. Fanny esitteli sille koko asunnon, ja nähdessään salin suuren pöydän koira tassutti tyytyväisenä pöydänjalan luokse ja nosti jalkaansa.

Fannyn marraskuun harmaisiin päiviin tuli lopulta pirteää eloa pienestä kiinanpalatsikoirasta, Vilistä. Isä halusi piristää tytärtään, ja toi Fannylle koiranpennun.  Kaikki muut perheessä, paitsi äiti, pitivät kovasti Vilistä. Jenna Kostet on onnistunut mainiosti tuomaan esille turkulaisten luonteenpiirteistä ennakkoluulottelua ja vieraspelkoa. Varsinkin Fannyn äiti oli erittäin tiukka mielipiteissään.

Jenna Kostetin Valkoisen linnun kaupunki esitteli lukijoille Ainan serkun Fannyn. Fanny oli Ainan vastakohta, sillä hänellä oli perhesuhteet kunnossa. Fanny oli aina sanut elää varakasta yläluokkaista elämäänsä ilman suurempia kolauksia. Ainan lähtö Egyptiin herätti huomaamaan, mitä hän elämältä halusi ja kaipasi. Mutta oliko se kenties rooli, mitä hänelle suunniteltiin? Entäs opinnot taidekoulussa? Ja kuka kumma oli nainen, joka vakoili Fannya?

Jenna Kostetin Valkoisen linnun kaupunki esitteli Ahlgrenin suvun serkuksista Fannyn. Valkoisen linnun kaupunki nosti esille myös uuden sukulaisehdokkaan. Kenties tuo ehdokas on kolmannen kirjan päähenkilö? Tai sitten se on Lempi. Jännityksellä odotan. Fannyn ja Vilin seurassa oli kiva viettää aikaa 30-luvun Turussa. Ja saatiinhan sitä pikkaisen romantiikkaakin muutamalle riville.  

 

Jenna Kostet, Valkoisen linnun kaupunki ***** 

Aula & Co 2025

s. 275

Ahlgrenin suvun naiset-kirjasarjan 2. osa

Turku 1930-luvulla

Feelgood 

 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari 

 

Tuire Malmstedt: Lintusielu

 

Hän kulki kuin aave, joka saattaisi hälvetä näkyvistä hetkenä minä hyvänsä aivan kuten sumu. Hänen silmänsä olivat ilmeettömät, edes kyyneleet eivät virranneet.

Ne silmät olivat nähneet pimeyden. 

Tuire Malmstedtin Lintusielu jatkoi jännittävissä tunnelmissa Metso & Vauramo-dekkarisarjaa. Aiemmin sarjassa on ilmestynyt neljä hyytävän hyvää dekkaria: Lasitarha, Lumihauta, Lyijysydän ja Luusaari.

Mykkä tyttö, joka näytti elävän omassa maailmassaan. 

Matilda Metson  ja Elmo Vauramon tutkintatiimin tutkittavaksi tuli erittäin outo tapaus, sillä eräs nuori tyttö oli löydetty harhailemasta, eikä tyttö osannut puhua, eikä tiedetty mitä oli tapahtunut ja kuka hän oli. Kaulassa riippui vain laatta, jossa oli outo vanhahtava nimi. Tilanne muuttui muutaman päivän päästä, kun  lapsia löytyi lisää, eikä kukaan heistä puhunut. Kaikilla lapsilla oli kaulassaan jokin laatta, jossa oli vanhahtavalta kuulostava nimi.

Hautausmaalla tuuli kumusi tasaisesti hautakivien yli, heilutteli niiden edustalle istutettuja kanervia ja kuusenoksia. Elmo muisteli mummonsa sanoneen, että hautausmaan yli käyvä tuuli oli kuisketta tuonilmaisista, vainajien viestejä meille eläville.

Elmo Vauramon naisystävä Inari oli kuollut. Elmo suri tietysti kovasti ja kulki myös haudalla. Surun kanssa oli kuitenkin elettävä, vaikka Inari oli mielessä koko ajan. Elmo tapasi haudalla myös erään työkaverinsa. Tuo työkaveri joutui jopa luopumaan työstään, koska liittyi nykyiseen rikostapaukseen, eikä ollut kertonut siitä. Toivottavasti hänet kiinnitetään takaisin tehtäväänsä. Onhan nuo muutkin poliisin työntekijät liittyneet tapauksiin, eikä heitä ole erotettu. Hänelle tapahtui mielestäni vääryys.

Tuire Malmstedtin Lintusielu jatkoi Jyväskylän poliisien tutkimuksia erittäin merkillisissä tapauksissa. Menneisyys ja nykyisyys kutoivat pimeitä verkkojaan ikävillä tavoilla, joista joutuivat kärsimään varsinkin lapset.

 

Tuire Malmstedt, Lintusielu *****

Aula & Co 2025

s. 284

Dekkari

Metso & Vauramo-sarjan 5. kirja

Lasten kaltoinkohtelu 

 

Malmstedt Tuire: Lasitarha 

 

Malmstedt Tuire: Lumihauta 

Malmstedt Tuire: Lyijysydän

Malmstedt Tuire: Luusaari

Malmstedt Tuire: Lintusielu