Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

 

Cornwall

Alkukesä 1914

Vielä naisen vauhtiakin enemmän miestä hämmästyttää se, miksi tämä juoksee ohi avojaloin kengät kädessä, niin että satiinisen aamutakin kermanväriset helmat huiskuvat paljaita sääriä vasten. 

Brittiläisen Lorna Cookin teos Surun ja onnen puutarha sijoittui ensimmäisen maailmansodan aikaan. Kaikki kuvittelivat, että sota kestäisi vain muutaman kuukauden, mutta se kesti vuosia ja ihmisiä kuoli valtavasti.  Kirjassa seurattiin, miten suuren kartanon tytär ihastui kartanolle palkattuun maisema-arkkitehtiin. Puutarhatyöt alkoivat kiinnostaa Cordeliaa sitä mukaa kuin ihastus vahvistui ja sai vastakaikua Isaacilta.

"Laajennamme ruusutarhaa", hän sanoo. "Jos ruusut kiinnostavat, haluaisitteko tulla mukaani kartuttamaan käytännön kokemusta?"

Isaac ja Cordelia viettivät yhteistä aikaa puutarhatöitä tehden. Hemmoteltu kartanontytär kiintyi puutarhaan ja sen antimiin, ja halusi oppia lisää. Oppiaika jäi vain lyhyeksi, sillä kesän loputtua miehet lähtivät sotimaan.

Hän tuijottaa pihan päätyyn, missä puutarha katoaa näkyvistä vaahteroiden taakse kohti järveä. Ja silloin hän käsittää. Isaac ei ole tulossa takaisin. 

Sota on aina ollut kamalaa, eikä se riitä, että siellä kuollaan, vaan siellä myös vammaudutaan ja saadaan loppuiän kestäviä traumoja. Ja onhan  se sotiminen myös taloudellisesti hirvittävä menetys ihmisille, yhteiskunnalle, luonnon ja eläinten tuhoutumista myöten. 

Lorna Cookin Surun ja onnen puutarha kertoi rakkaudesta sodan mielettömyyden aikaan.

 

Lorna Cook, Surun ja onnen puutarha

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Bazar 2025

s. 380

The Hidden Letters 2023

1914-1919

Ensimmäinen maailmansota 

Feelgood

 

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset 

 

Mikko With: Banaani #dekkariviikko

 

Viimeisen banaaninsa Pertti söi lauantai-iltana.

Mikko Within dekkarin nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Banaani. Tykkäisin kyllä, jos nimestä tietäisi, että kyseessä olisi dekkari. Luulenpa, että moni lukija ohittaa kyseisen kirjan, kun ei ymmärrä, miten hyvästä dekkarista onkaan kysymys. Pertti söi siis elämänsä viimeisen banaanin, ja kirjassa kerrotaan tarkemmin mitä oikein tapahtui.

"Pahoittelut, että häiritsemme näin surun keskellä. Kuten tiedätte, päätimme tehdä ruumiinavauksen. Sen tulokset ovat nyt valmistuneet, niin sillä asialla liikumme."

Banaani-mysteerin tutkijoita olivat rikoskomisariot Aapo Hämäläinen ja Ellinor "Kunkku" Karlsson. Alkuun he kuvittelivat, että juttu olisi paketoitu nopeasti ja haudattu hyllylle, mutta eihän siinä niin käynyt, vaan se laajeni pian aikamoiseksi Oulun seutua kauhistuttaneeksi tapahtumaksi. Mitä ruokaa oikein uskaltaisi ostaa kaupasta ja mitä uskaltaisi syödä? Some on armoton tiedon levittäjä, ja sitä hyödynsi toimittaja Pyry Lammikko, joka vaistosi kohdanneensa jutun, joka toisi mainetta ja mammonaa pitemmän aikaa.

"Taisi se sinun lähteesi olla joku niistä lukuisista härhöistä, joita nämä tapahtumat saivat kaivautumaan koloistaan"

Mikko Within Banaani dekkari toi esille entisen kotikaupunkini Oulun. Hidas kuin Hämäläinen tuli mieleeni päähenkilöstä tarinan edetessä. Sinkkuna elelevä nelikymppinen rikostutkija Hämäläinen kohtasi kuitenkin mielenkiintoisen opettajan, joka oli tottunut toimimaan nopeasti, kun taas Hämäläinen vasta harkitsi eri vaihtoehtoja, että miten uudessa suhteessa etenisi. Sen sijaan Karlssonilla ja Lammikolla ei sujunut hyvin parisuhteissaan. Karlssonin avokki vaikutti tosi ikävältä tyypiltä. Semmostahan se tuppaa olemaan monessa parisuhteessa, että ensin on ihanaa ja sitten kamalaa ja lopuksi kauhean ikävää ja voi eikä mitä sattuikaan.

Mikko Within Banaani nosti esille parisuhdekiemuroiden mysteerit. 

 

Mikko With, Banaani

Myllylahti 2025

s. 273 

Dekkari 

 

Kirsin kirjanurkka-blogi on vetänyt dekkariviikkoa jo 11 kertaa.

Kiitos Kirsi. Kesä ja dekkarit on aina sopiva yhdistelmä.
 

Agatha Christie: Neiti Marple koston jumalattarena #dekkariviikko

 

- On oikeastaan hyvin surullista että nykyään sitä on kiinnostunut vain kuolinilmoituksista!

Agatha Christien dekkari Neiti Marple koston jumalattarena alkoi siitä, kun tämä kuuluisa murhamysteerien ratkaisija, huomasi erään tuttavansa kuolinilmoituksen lehdessä. Tuo henkilö oli tullut tutuksi, kun neiti Marple oli matkoilla Karibialla. Matka oli ollut lahja sisarenpojalta Raymondilta ja matkasta voit lukea tarkemmin Lomahotellin murhat-dekkarista. 

Näen teidät kutomassa lisää villatakkeja, huiveja ja kaikenlaisia muita esineitä joiden nimeä en tiedä. Jos mieluummin jatkatte kutomista, se on teidän päätöksenne. Jos mieluummin jaatte oikeutta, toivon että se ainakin on teistä mielenkiintoista.

Kuollut tuttava jätti asianajajiensa välityksellä kirjeen neiti Marplelle. Tuttava toivoi oikeutta, mutta ei kertonut kenelle. Jos neiti Marple ratkaisisi  tapauksen, hän saisi tuntuvan korvauksen työstään. Arvoitus kiehtoi sen verran paljon päähenkilömme mieltä, että hän otti haasteen vastaan. Niinpä hän huomasi osallistuvansa eräälle maaseudun kiertomatkalle, missä tutustuttiin puutarhoihin ja vanhoihin taloihin. Kaikki matkan varaukset ja kustannukset olivat etukäteen hoidetut ja maksetut. 

Olette varsin terävä. Parhainta onnea ja valvokoon suojelusenkelinne teidän rinnallanne. Tarvitsette ehkä sitä.

No totta vieköön neiti Marple tarvitsi suojelusenkeleitä matkallaan, sillä pian hän huomasi, että murhaaja oli tehnyt jo kolme murhaa ja hän olisi ollut neljäs. Onneksi hänellä oli pilli, joka näkyy myös kirjan kansikuvassa, jonka ansiosta suojelusenkelit tulivat paikalle. Kannessa on lisäksi punainen huivi, mutta kukat eivät ihan vastaa niitä kukkia, mitkä kirjassa  olivat tärkeässä osassa.

Se on nopeimmin kukkivia kasveja ja nielee ja tappaa ja imee kuiviin ja hävittää kaiken minkä yli se kasvaa. Se voittaa kaiken. Se on oikeastaan hyvin pelottava kasvi. Sillä on kauniit valkoiset kukat, se voi näyttää hyvin viehättävältä. 

Neiti Marple ratkaisi tuttavaltaan haudan takaa tulleen arvoituksen. Tuon perusteella vankilasta vapautettiin henkilö, joka oli sinne joutunut murhien johdosta. Hän ei ollut niitä tehnyt. Mitä oikealle tekijälle tapahtui, voit lukea kirjan sivuilta tai katsoa elokuvista tai tv-sarjoista. 

Neiti Marplen aivot raksuttivat vielä hyvin, vaikka muu keho alkoi olla jo aika rapistunut. Neiti Marple koston jumalattarena oli toiseksi viimeinen sarjan dekkareista. Onneksi vielä riittää luettavaa ja blogattavaa tämän ihastuttavan ja herttaisen murhamysteerineidin  seurassa.

 

Agatha Christie, Neiti Marple koston jumalattarena

Suom. Eva Siikarla

Wsoy 2023

s. 294

Nemesis 1971 

Neiti Marple -mysteeri

Dekkari

ensim. suom. julkaisu 1972

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena 

 

Dekkariviikon vetäjänä toimii Kirsin kirjanurkka-blogi 11. kertaa.

Agatha Christie: Syyttävä sormi #dekkariviikko

 

Lymstockin kaltaisessa paikassa ei voinut tapahtua mitään epämiellyttävää. On merkillistä ajatella, että täsmälleen viikon kuluttua saimme ensimmäisen kirjeen.

Agatha Christien (1890-1976) dekkari Syyttävä sormi sijoittui Lymstockin kylään sodan aikana. Kirjan päähenkilö Jerry Burton oli pudonnut lentokoneellaan ja loukkaantunut. Pitkän sairaalajakson jälkeen häntä odotti  toipilasaika, ja lääkäri oli ehdottanut muuttamista syrjäiselle kylälle. Lymstock ja viktorianaikainen huvila hurmasivat sekä Jerryn että hänen siskonsa Joannan. Pian muuton jälkeen heille tuli ikävä nimetön kirje. Sisarukset kuulivat, että lähes jokainen kylässä oli saanut nimettömän haukkumakirjeen.

Kuolemansyyntutkimus pidettiin kolme päivää myöhemmin. Se oli mahdollisimman asiallinen ja hienotunteinen, mutta läsnä oli paljon väkeä, ja saattoi panna merkille useita merkitseviä nyökkäyksiä...

Rouva Symmington oli sairaalloinen ja vietti aikaansa vuoteessaan. Hän oli saanut ilkeämielisen nimettömän kirjeen, jonka seurauksena hän oli tehnyt itsemurhan iltapäivällä, kun kaikki muut olivat poissa paikalta. Kukaan ei kiistänyt asiaa, kun kuolema todettiin itsemurhaksi. Ainoastaan perheen sisäkkö, nuori Agnes, huolestui siitä, mitä tuli ajatelleeksi. Pian Agnes löydettiinkin portaiden alta murhattuna. Pikkukylässä kohistiin. Juorut lentelivät ilmassa. Niinpä papin rouva päätti kutsua pahuuden asiantuntijan paikalle, Neiti Jane Marplen.

Neiti Marplella oli myös serkku, jonka miehen sisarentyttären kälyllä oli ollut koko joukko ikävyyksiä ja huolia nimettömien kirjeiden vuoksi, joten kirjeetkin kiinnostivat tavattomasti viehättävää vanhaa neitiä.

Neiti Marple oli Syyttävässä sormessa sivuhenkilön roolissa, mutta hyvin taitavan sivuhenkilön. Neulonnan, virkkauksen ja viehättävien teehetkien lomassa hän ohjasi Jerryä ja paikallista poliisia ratkaisemaan murhamysteerin, ennen kuin kolmas uhri pääsisi hengestään.

Tästäkin kesäisestä maalaiskylään sijoittuvasta dekkarista on tehty elokuva. Agatha Christien cosy crime-dekkari Syyttävä sormi on yksi suosikeistani ja se oli yksi kirjailijan omista suosikeistaan. Agatha Christien maalaisdekkareissa on ihmeellistä lumovoimaa - tunnelmallinen maalaiskylä ja sen synkät salaisuudet.

 

Agatha Christie, Syyttävä sormi *****

Suom. Sorella Soveri

Suom. tarkistanut Eva Siikarla

Wsoy 2025

s. 248

The Moving Finger 1942

Eeva-lehden jatkokertomus Nimettömiä sormia 1947-1950

Ensim. suomen kielinen painos 1972 

Neiti Marple - dekkari

Cosy-crime 

 

 

 Dekkariviikon vetäjänä 11. kertaa toimii Kirsin kirjanurkka-blogi

 

Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä #dekkariviikko

 

Edmund, Edmund, kuulehan tätä... Murhan ilmoitetaan tapahtuvan perjantaina, lokakuun 29. pnä Pikku-Paddocksissa kello 6.30 i.p. Ystävät ottakaa kutsuna vastaan tämä ainoa tiedoksianto.

Englantilaisen Agatha Christien (1890-1976) dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä vuodelta 1950, sijoittui pikkukylään, tällä kertaa Chipping Cleghorniin. Paikallisessa sanomalehdessä vihjaistiin tapahtumasta, jonka kuviteltiin olevan murhaleikki-illanvietto-ohjelma. Tietysti kaikki naapuritalojen asukkaat kiirehtivät leikkimään murhaleikkiä neiti Blacklockin luokse. Yllätys olikin melkoinen, kun leikin tiimellyksessä kuoli oikeasti yksi ihminen.

Hänellä oli lumivalkoinen tukka, ryppyiset vaaleanpunaiset kasvot ja hyvin pehmeät ja viattomat siniset silmät, ja hän oli yltympäriinsä paksun villan peitossa. Hänen harteillaan oli villainen pitsihuivi ja hän kutoi villalangasta jotakin, josta näytti tulevan pikkulapsen viitta. 

Tottakai neiti Marple kutsuttiin avustamaan poliisia heidän murhatutkimuksessaan. Eihän tuossa tapahtumassa ollut ollut mitään järkeä. Siispä tarvittiin neiti Marplea yhdistelemään palapelin osaset toisiinsa. Neiti Marplella kun on taito yhdistellä ihmiset vastaamaan jo hänen aiemmin tuntemiinsa ihmisiin. 

En kyllä vieläkään ole keksinyt, että mitä hyötyä on, että yhdistelee ihmisiä toisiinsa, mutta onhan näitä maalaismaisemiin sijoittuvia cosy crime-dekkareita kiva lukea. Tällä kertaa murhaajan mieli kiihtyi yllättävän nopeasti ja uhreja tuli lisääkin. Meiti Marplen oli pakko toimia yllättävällä tavalla, ja huomasin, että hänellähän oli yllättävä kyky, josta en ollut tietoinen.

Agatha Christien dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä on tullut telkkarista elokuvina ja sarjoina. Uusia sovituksia tulee näistä ikimuistoisista klassikkokirjoista. Vaikka tällä kirjalla on jo ikää 75 vuotta, ja olen nähnyt sen monet kerrat telkkarista, sitä oli hauska lukea. Agatha Christien maalaismaisemat, teekutsut ja hiukan koomiset henkilöhahmot jaksavat viehättää vuodesta toiseen. Mustaa huumoria, olkaa hyvät!

Agatha Christien dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä kutsui mukaan murhaleikkiin.

 

Agatha Christie, Kuolema ilmoittaa lehdessä

Suom. Eila Pajastie

Wsoy 2025 pokkari

s. 311

A Murder is Announced 1950

ensim. suomen kielen käännös 1950

Neiti Marple- dekkari

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä 

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

 

 

 On jälleen jokavuotisen Dekkariviikon aika, jota vetää Kirsin kirjanurkka-blogi 11. kertaa.

Milla Ollikainen: Mathilda

 

Ajattelen kaikkia niitä hetkiä, jotka olen tässä huoneessa viettänyt unelmoiden siitä, mikä nyt on tapahtumassa. Miten hukassa olen joskus ollut, miten heiveröisiltä ovat näyttäneet mahdollisuuteni onneen.

Miten kaikki voikaan järjestyä kuin itsestään, kun rakastaa. 

Milla Ollikaisen teos Mathilda kertoi fiktiivisen tarinan Eliel Saarisen kahdesta vaimosta Mathildasta ja Lojasta. Tarinasta nousi yllättäviä tietoja heidän elämästään, sillä Eliel ja Mathilda erosivat muutaman vuoden yhteiselämän jälkeen. He menivät kuitenkin naimisiin samana päivänä sisarusten kanssa. Aika moista menoa yli sadan vuoden takaa, eikä meno jäänyt yksin eroon ja yhteisiin häihin, vaan parit jatkoivat yhteiselämää samassa talossa, Hvitträskissä, sillä Mathildan uusi mies oli Eliel Saarisen työkaveri ja yksi arkkitehtitoimiston ja Hvitträskin omistajista.

Loja yritti puistella ikäviä ajatuksia etäämmälle. Tämä oli hänen hääpäivänsä, ja siinä Mathilda oli vain sivuhenkilö, jota vastaan hänellä ei ollut mitään eikä ollut tarpeen ollakaan.

Hvitträskiin tuli siis uusi rouva, Loja. Eliel ja Loja Saarisen yhteiselämä jatkui menestyksestä toiseen. Elielin arkkitehtitoimisto kukoisti ja he elivät Suomen kulttuurikerman pyörteissä, kunnes muuttivat Amerikkaan. Sielläkin menestys oli taattua. Toisin kävi ensimmäiselle rouvalle, Mathildalle, jonka surullisen tarinan Milla Ollikainen on kirjoittanut kauniin herkästi esille.

Minä voin aloittaa uuden elämän, olenhan ottanut takaisin vanhan nimenikin, jotta minun ei tarvitsisi kantaa kaikkea menneisyyttä mukanani, sillä se musertaa minut.

Mathilda Gyldén (1877-1921) syntyi varakkaaseen perheeseen Viipurissa. Häneltä odotettiin sitä, että hän menee nuorena naimisiin varakkaan ja hyvämaineisen miehen kanssa. Avioliitto Eliel Saarisen kanssa ei ollut onnellinen. Lisäksi keskenmeno traumatisoi entisestään.  Onni oli kuitenkin lähellä. Tuosta onnesta Hvitträskistä löytyy lasimaalaus, Kilpakosijat.

 

 

Milla Ollikaisen teos Mathilda kertoi tarinan Hvitträskin menneisyydestä ja sen kaunottarista.

 

Milla Ollikainen, Mathilda *****

Wsoy 2025

s. 252

Hvitträsk

 

Mathilda Gyldén

Anders De La Motte: Keräilijä

 

Nätti nuori nainen, niin yksityiskohtaisesti tehty, että kuolemanpelon saattoi nähdä. Ja sitten joku sen naisen perässä. Joku hädin tuskin ihminen. Hirviö.

Ruotsalaisen ex-poliisin Anders De La Motten dekkari Keräilijä aloitti uuden kirjasarjan, jonka päähenkilö oli rikostarkastaja Leonore Asker Malmön poliisista. Eräs nuori tyttö oli kadonnut yhdessä poikaystävänsä kanssa. Tutkimuksella ei tavallisesti olisi ollut kiirettä, mutta  tyttö kuului erittäin varakkaaseen sukuun, jolla oli paljon vaikutusvaltaa. Poliisi epäili, että nuori nainen oli siepattu, ja odotti vain lunnasvaatimuksia. Leonorella eli Leolla oli omat tutkimuksensa kadonneista, mutta niistä ei oltu kiinnostuneita.

Itse hän seisoi kuin kiinni jäätyneenä eikä kyennyt hengittämään tai liikahtamaan. Hän tunsi tämän paikan. Kalterit, ketjun, kiviportin. Raunioiden, kosteuden ja rapistumisen hajun. Oli kuin joku olisi avannut hänen kallonsa ja kömpinyt suoraan hänen syviin, kuumehoureisiin uniinsa.

Keräilijä oli vaurioitunut jo lapsena. Hän kiinnostui jo hyvin nuorena suljetuista ja hylätyistä paikoista. Kiinnostavinta oli, että niistä oli kiinnostuneet muutkin ihmiset. Syrjäytyneet, päihteitä käyttävät, rikolliset, kotoa karanneet nuoret, valokuvaajat, vanhoista rakennuksista kiinnostuneet. Keräilijä napsi vain hänen vuorelleen eksyneet tai houkutellut ansoihinsa. Mitä hän teki heidän kanssaan, sen voit lukea tästä erittäin koukuttavasta tarinasta. Luin kirjan kannesta kanteen samana päivänä, ja niin voi käydä sinullekin.

Lähimmäksi selitystä yltää tunne siitä, että tuo pieni kasvoton figuuri on paljon tärkeämpi kuin miltä se näyttää. Sen oleminen tuolla pimeässä kellarissa merkitsee jotain. Jotain, mitä hän ei aivan ymmärrä. Jotain, mikä huolestuttaa häntä.

Keräilijän seurassa tutustuttiin mm. pienoisrautatieharrastuksen kiehtovaan maailmaan, jota etupäässä miehet harrastivat. Erään pienoisrautatieseuran tiloihin oli vuosien mittaan ilmestynyt figuureja, jotka eivät sinne kuuluneet. Harrastajat olivat ottaneet yhteyttä erääseen poliisiin, joka oli melkein selvittänyt jutun. Leo Asker peri tutkimuksen ja lopulta selvitti sen, mutta kiitokset ja kunnia menivät aivan väärälle henkilölle.

Anders De La Motten Keräilijä vei lukittujen ovien taakse, jossa odotti pahuus.

 

Anders De La Motte, Keräilijä *****

Suom. Aki Räsänen *****

Into 2022

s. 451

Bortbytaren 2022 

Dekkari

 

Cara Hunter: Tilinteko

 

Rinteen huipulla keski-ikäinen nainen istuu kaatuneella puunrungolla ja yrittää hillitä innokasta labradorinnoutajaa. Nainen näyttää vihertävältä, eikä kirkas aniliininpunainen t-paita mitenkään auta asiaa. Loput aukeasta näyttää tv-lavasteilta. Sinivalkoista teippiä, puoli tusinaa poliisia suorittamassa millintarkkaa etsintää. Illansuussa juttu olisi jo uutisissa.

Englantilaisen Cara Hunterin dekkari Tilinteko on seitsemäs osa koukuttavassa komisario Adam Fawley-sarjassa. Yllä oleva lainaus kertoi sen, että innokas labradorinnoutaja oli löytänyt maastosta ruumiinosan ja haudan. Hauta sijaitsi vanhan noitapuun vieressä.

"Hän sanoi, että hänen nimensä oli Melanie."

Adam Fawley sai ratkottavakseen sarjan ensimmäisessä Jäljettömiin dekkarissa, 8-vuotiaan Daisyn katoamistapauksen. Poliisit ja  syyttäjät olivat samaa mieltä aihetodisteiden kanssa, että äiti oli tappanut tyttärensä. Lukijat taas tiesivät, miten ja kenen kanssa Daisy katosi. Tilinteko toi esille sen, että Daisy oli kahdeksan vuoden jälkeen edelleen elossa. Adam Fawley kutsuttiin jatkamaan tutkimuksia. Daisy ja hänen "sieppaajansa" oli löydettävä, sekä ratkaistava haudasta löytyneen henkilön tapaus.

Ehkä se veti heidät yhteen, kaikki nuo vuodet sitten - ei rakkaus eikä menetys, vaan jokin pimeä ja kaunainen. 

Daisyn tutkintatapauksessa oli tehty aiemmin runsaasti virheitä, jonka vuoksi hänen äitinsä oli saanut elinkautisen murhasta. Nyt äiti pääsi vapaaksi. Toivoin kovasti, että 8v. Daisyn tapaus tulisi esille uudestaan, ja nyt vihdoinkin sain lukea jatkoa hänen tarinalleen, kun hän oli 16v. Dekkarin nimi Tilinteko ei vielä avannut tilintekoa tapaukselle, sillä Daisy pääsi jälleen karkuteille. Häntä epäiltiin tällä kertaa kuolintapauksesta. Jännäksi kävi, joten toivon tietysti, että Daisyn elämästä tulee jatkokirja jossakin vaiheessa.

Cara Hunterin tyyli kirjoittaa poikkeaa muista dekkareista, sillä hän kirjoittaa esille puheluita,  tekstiviestejä, sähköposteja, media-artikkeleita ja ihmisten kommentteja niihin. Lisänä voi olla oikeudenpöytäkirjakatkelmia, kuulusteluja jne. Tällä kertaa sain seurata mm. Daisyn täyttämää Varjo-päiväkirjaa. Pidän tavattoman paljon Hunterin sisällöntuottotyylistä. Lisäksi tarinoista voi bongata toisinaan myös tosielämän rikoksia.

Cara Hunterin dekkari Tilinteko oli tarina kuolleeksi luullun lapsen löytymisestä. Tämä dekkarisarja on mielestäni todella huippuhyvä. Huippuhyväksi sen tekee kerroksellisuus ja monipuolisuus, mutta myös se, että lukijana saan tilaa omille mietteilleni. Ja jännäksi sen tekee se, että aina tulee esille jokin uusi juonenkäänne ja uusi tapaus. Loppuhuipennoksena sekä Adam Fawley että lukija yllättyy/pelästyy joka kerta.

 

Cara Hunter, Tilinteko *****

Suom. Johanna Laitila *****

Otava 2025

s. 410

Making a Killing 2025

Dekkari

Alan Fawley-sarjan 7.osa

Oxford

 

Hunter Cara: Jäljettömiin

 

Hunter Cara: Pimeyteen 

 

Hunter Cara: Ei ulospääsyä 

 

Hunter Cara: Vimma 

Hunter Cara: Koko totuus  

Hunter Cara: Kaivattu kuolema

 

 

Mikko Kamula: Pohjolan neito

 

Mitätön oot mitoiltasi

Vaivainen niin varreltasi

Väkeä vanhaa silti aistin

Kaltaista Kalevan poikain.

 

Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo 1400-luvun loppupuolella Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä. 

Jukon lapsilla on kaikilla jotain hienoja ominaisuuksia ja taitoja. Vanhin poika Heiska on Pyhän Olavin linnassa nihtinä, joten hän on hyvä sotilastaidoissa. Hänelle ja Kullalle syntyi kirjan alussa vauva. Varpu on parantaja, joka meni töihin Hämeen linnaan. Varpu tuntee yrtit ja muut parantavat aineet ja osaa puhua maahisten kanssa. Perheen 16-vuotias Tenho on tietäjän opissa. Hänellä on voimia, joista hän ei ole itsekään aina tietoinen, mutta on kirjasarjan kirjoissa näyttänyt kykynsä ja taitonsa moneen kertaan. Tenhon ja samalla koko Kalevalan pahin vihollinen on Pohjolan emäntä eli Loviattar.

Tiedon tämän tarvitsemme

Suunnan suoran saadaksemme

Missä Torho Rautiainen

Takoja tuo taitavainen?

 

Seuraava pelastusoperaatio kautta seikkailu alkoi, kun Tenho ja Yörnin äijä, jonka tietäjäopissa Tenho oli, etsivät seppä Torho Rautiaista. Sepän talo oli hajoitettu ja riihenhaltija oli hädissään, kun tuli ei enää palanut ahjossa. Torho oli siepattu! Tenho ja Yörnin äijä matkasivat kauas Pohjolaan, Loviattaren valtakuntaan, etsimään Torhoa, sillä Torho oli paras seppä takomaan uuden sammon, joka toisi Pohjolan emännälle suunnattomat rikkaudet ja langettaisi Kalevalaan kylmyyttä ja nälkää.

 

Läksit neittä rinnallesi

Puolisoa Pohjolasta

Mikä lienet miehiäsi

Urho kaukaa Kalevalasta?

  

Tenho oli kosinut Pohjolan emännän tytärtä, Ilmatarta, yllätyksenä itselleenkin. Siitä oli seurauksena se, että Pohjolan emäntä lennätti Tenhon sisarukset, Heiskan ja Varpun, Pohjolaan näyttämään sukunsa taidot, sillä hän ei antaisi tytärtään kenelle tahansa kosijalle. Varpun piti kyntää kyinen pelto, Heiskan piti tuoda Tuonelasta vanhin hauki ja Tenhoa odotti Hiiden hirvi. Lue kirjasta miten taidokkaasti tehtävät onnistuivat, ja oliko Pohjolan emäntä tyytyväinen suorituksiin.

 

Lapsi kansan kasvavaisen

Vähäisen väen vajavaisen

Korvo kohtalosi täyttyy

Tarinasi tänään päättyy. 

Pohjolan emännällä oli suuret puheet, ja suuri jättiläinen hän oli kooltaansakin. Pakomatkallehan siitä lopulta jouduttiin. Sisarukset saivat apua Yörnin äijän mahtavista voimista, mutta oli heillä ylimääräinenkin haltija mukana, joka vastusti Pohjolan emäntää kaikin tavoin. Uskomaton seikkailu ja mikä mahtavin pakoreissu. 

Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvasi 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin oli yhdistetty suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia. 

Mikko Kamula, Pohjolan neito *****

Gummerus 2025

s. 649 + karttakuva 1400-luvulta

Metsän kansa-sarjan 5. osa

1400-luvun loppu

Fantasia

 

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Iso härkä

Mikko Kamula: Tuonela

Mikko Kamula: Kalevan pojat

 

ONNEA VALMISTUNEILLE!

 

Ruusu korvan takana

 

Onni, kerro minulle,

jos tulet, mistä minä sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta, huulilla

kuuden kevään linnut ja naurulle

tuoksuvat tuulet?

 

Onni, jos minä nukun, herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni

pähkinäpuu.

 

Onni, kun se saapuu, se kantaa

suurta säkkiä sylissään.

Siihen mahtuu minun murheeni,

kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää.

 

Tommy Tabermann, Tähtiä kämmenellä 1974

 

Iloa, eloa ja onnea kaikille valmistuneille tänä onnenpäivänä  💝

Elly Griffiths: Savuverho

 

Brighton, 1951

Kun Edgar Stephens heräsi, satoi lunta. Merta kohti alas rinnettä hoippuivat Yrjöjen aikaiset talorivit, jotka Edgar näki ikkunastaan, näyttivät huurteisina kuin lumotuilta. Näky ei silti tuottanut hänelle vähäisintäkään mielihyvää. Hän vihasi lunta.

Englantilaisen Elly Griffithsin Savuverho on Brightonin mysteerit-dekkarisarjan toinen osa. Kirjan päähenkilö, kolmikymppinen rikoskomisario Edgar Stephens, heräsi joulukuiseen aamuun, ja joutui etsimään alaisineen kadonneita lapsia. Lapset löytyivät muutaman päivän päästä. Savuverho syventyi näytelmien maailmaan. Kadonneet lapset harrastivat näytelmien tekemistä. Kenties näytelmistä löytyisi syy kirjan tapahtumille.

Max oli aina vannonut, ettei ikipäivinä esiintyisi perinteisessä satufarssissa, jollaisia kaikki Britannian teatterit esittivät joulun aikaan. Se olisi viimeinen niitti, päätepysäkki, unelmien hautausmaa.

Myös kuuluisa taikuri Max Mephisto oli saapunut Brightoniin ja osallistui erään joulunäytelmän tekemiseen. Max ja Edgar olivat ystäviä keskenään. Ystävyys oli syntynyt sodan aikana. Maxilla oli parikymppinen tytär, Ruby, joka halusi isänsä tavoin taikuriksi, mutta joutui vielä esiintymään tanssityttönä. Edgar Stephens oli rakastunut Rubyyn, ja toivoi vastarakkautta. Kirjan sivuilta voit lukea mitä rakkausrintamalla tapahtui.

Nainen toivoi lasta, punaista kuin veri ja valkoista kuin lumi.

Ikivanhat sadut ovat loppujen lopuksi aika kauheita. Niissä on paljon kuolemaa, ja joku suunnittelee tappavansa jonkun. Ilkeä noita sieppasi Hannun ja Kertun, ja aikoi syödä heidät. Susi söi isoäidin Punahilkassa. Paha äitipuoli syötti Lumikille myrkkyomenan. Prinsessa Ruusunen taiottiin satavuotiseen uneen. Tunnetut sadut oli tarkoitettu alunperin aikuisille, ja niitä on muokattu vuosien varrella, jotta lapsetkin voisivat niitä lukea. Saduista on tehty myös runsaasti elokuvia ja näytelmiä. Savuverhon lapset rakastivat satunäytelmiä.

Elly Griffithsin Savuverho dekkarissa näyteltiin ja ratkottiin murhia.

 

Elly Griffiths, Savuverho

Suom. Pauli Tapio

Tammi 2025

s. 302

Smoke and Mirrors 2015

Dekkari

Brightonin mysteerit-sarjan 2. osa

1951

  

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Siri hipelöi huivin solmua ja katsoi itseään silmiin ikkunaruudussa. Pian kuusikymppinen. Miten tässä näin kävi? Siri Ehrensvärd, ikinuori ja lupaava, niin kaunis ja ainutlaatuinen. Mutta se oli silloin. Nyt kaikki on ohi, hän ajatteli. Kertalaakista.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin dekkari Pikku murha vain aloitti uuden Taimitarhamurhat-kirjasarjan. Heti alkuunsa on kehuttava hienoa kansikuvaa ja kirjan nimeä, joka sopii hyvin dekkarille. Tykkään kun nimi jo kertoo, mihin genreen kirja kuuluu.

Taimitarhamurhat-sarjan päähenkilö on siis kuusikymppinen Siri, joka pakeni Tukholmasta, ei mitään sen pahempaa kuin petollista miestä, jonka kanssa Siri oli elänyt kaksoiselämää 35 vuotta. Mies oli ollut naimisissa. Nyt mies petti Siriä puolet nuoremman näyttelijän kanssa ja Siri sai lähteä teatterista, sillä mies oli johtajana samaisessa teatterissa.

Sirin veljenpoika steppasi levottomana autorivin vieressä kuraisella parkkipaikalla. Vähän liian myöhään nuorukainen tajusi, että olisi pitänyt kävellä laiturille vastaan ja vapauttaa iäkäs täti matkalaukun taakasta. He kohtasivat puolivälissä.

"Anton, kiitä onneasi, ettei kukaan ollut kuulemassa. Lakkaa sanomasta minua tädiksi. En ole satavuotias."

Siri ei halunnut jäädä Tukholmaan suremaan, joten hän matkasi junalla siskonpoikansa luokse. Antonilla oli siellä oma taimitarha, ja sinne tarvittiin apua. Antonilla ei ollut hajuakaan siitä, miten taimitarhaa hoidettaisiin. No ei kyllä ollut hienolla näyttelijälläkään, mutta osasi hän siivota ja laittaa ruokaa. Siinä sivussa oli kiinnostavaa tutkia erästä kuolemantapausta ja muita kylän kummallisuuksia.

Sokeeraavasta ampumisdraamasta huolimatta Anton oli helpottunut, kun taimitarha sai uuden mahdollisuuden. Jos se olisi tuhoutunut, tulevaisuus olisi jälleen tuntunut epävarmalta ja synkältä.

Kirjan kuvioista löytyi siis taimien kasvatuksen ohessa kesämyrskyjä ja ammuntoja. Naapurihotelli järjesti ulkomaisille vieraille metsästysretkiä, ja poliiseilla oli niihin liittyviä rikostutkimuksia, joita paikallinen poliisi Olle Magnusson oli ratkaisemassa. Ettei vain kotkat olleet aseen piipun tähtäimessä. Pikkukylässä siis tapahtui kaikenlaista. Mutta miten oikein kävi Sirin teatteriuralle? Hänelle oli tarjottu upeaa päähenkilön osaa syksyn näytelmästä. Siitä voi lukea enemmän seuraavassa sarjan kirjassa. 

Carin Hjulströmin dekkarissa Pikku murha vain sai miettiä maalaismaisemaan sijoittuvaa murhamysteeriä.

 

Carin Hjulström, Pikku murha vain

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2024

s. 398

Bara ett litet mord 2020

Dekkari

Taimitarhamurhat-sarjan 1. osa

Cosy crime

Anu Patrakka: Ihailija

 

Ääni kipusi korkeisiin nuotteihin, värisi ja venyi viimeiseen huudahtukseen, vaikeni. Fadista laski kätensä ja haukkoi henkeä. Hiljaisuuden rikkoivat varovaiset läiskähdykset, kun yleisö alkoi taputtaa. Laulaja hipaisi mustia helmojaan ja kumarsi syvään.

Anu Patrakan dekkari Ihailija jatkoi Potugaliin sijoittuvaa Nelson Monteiro-jännärisarjaa. Nelson ja suomalainen naisystävä Emilia olivat viettämässä yhteistä pitkää viikonloppua Lissabonissa, ja olivat kuuntelemassa erästä Nelsonin tuntemaa ikääntynyttä fadistaa Maria Glóriaa. Kirjan tapahtumat pyörivät Maria Glórian ja menneisyyden tapahtumien ympärillä, kun hänen tuttavapiiriinsä kuuluva läheinen kuoli. Nelson haistoi heti murhan, ja sen ratkaisu kesti viikonlopun ajan. Nopeasti ratkaistu.

Maria Glórian sydäntä vihlaisi. Niin kauan hän ei eläisi, että unohtaisi miehen, sata vuottakaan ei riittäisi.

Nyt he olivat kuolleet, molemmat. Isä ja poika.

Nelsonin ratkaistavaksi tuli menneisyyden isän kuolema ja nykyisyyden pojan kuolema. Aikamoista rakkausdraamaa.  Maria Glória ja hänen palvelijansa Rosa olivat kumpikin rakastaneet kyseistä fado-soittajaa, joka oli puolestaan naimisissa. 

Macho-kulttuuria tuotiin esille enemmänkin kirjan kuvioissa, sillä myös poika oli fado-kitaristi, joka yritti rikastua vanhempien naisten kustannuksella. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin lauletaan suomalaisessa laulussa. Ainakin tämän tarinan perusteella suomalaisen laulun sanat pitävät paikkansa.

Ratkaisu välkkyi Monteiron edessä kirkkaana kuin ikkunaluukut olisi lennätetty levälleen hänen mielensä sopukoissa.

Ihailijoille kävi kalpaten Anu Patrakan dekkarissa. Tykkäsin valtavan paljon Lissabonin kuvauksista ja siitä miten fado-musiikkia tuotiin esille. Nelsonin suhde suomalaisen naisystävänsä Emilian kanssa sai outoja käänteitä. Tällä kertaa puhuttiin ja pussattiin ja muutakin, mutta kaikki pysytteli  sitoutumiskammoiselle Nelsonille sopivissa rajoissa. Machomies ei edelleenkään ihastunut, vaikka tunsi olevansa mustasukkainen. 

Anu Patrakan Ihailija dekkarissa liikuttiin Lissabonissa fado-musiikin soidessa.

 

Anu Patrakka, Ihailija

Otava 2025

s. 268

Dekkari

Nelson Monteiro-sarjan 3. osa

Lissabon

Portugali

 

Patrakka Anu: Arvoton

 

Patrakka Anu:  Kiusaaja

 

 

 

 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

 

Turku, toukokuu 1931

Sinä keväänä sirkus Maxim saapui kaupunkiin toukokuussa.  

Jenna Kostetin Sinisiipisten saari teoksen päähenkilö Aina Ahlgren oli menossa sirkuksen iltapäivänäytökseen serkkunsa Fannyn kanssa. Sirkuksen jälkeen hän tapasi yllättäen henkilön, joka oli tutkijana yliopistolla. Pian tapaamisen jälkeen Aina huomasi suostuneensa assistentiksi kyseiselle henkilölle, ja matkasi henkilön mukana saarelle, jossa järjestäisi ja luetteloisi tutkimuspapereita, kirjaisi ötököille uudet nimilaput ym.

Aina oli ollut koko elämänsä huolissaan jostakin. Nyt hän päätti olla huolehtimatta. Hän saattoi olla tekemässä elämänsä suurimman virheen, mutta mitä siitä.

Aina tuli hyvin varakkaasta ja vanhanaikaisesta suvusta, jossa ikääntyneet porvarismiehet määräsivät mitä tehtiin. Heidän mielestään Aina pitäisi sulkea johonkin laitokseen mielenterveydellisistä syistä. Onneksi Ainan serkkupoika oli melkein valmis lääkäri, ja puolusti Ainaa. Ainan ikääntyneet tädit, jotka olivat kasvattaneet hänet vanhempien kuoltua, olivat aivan pöyristyneitä Ainan työsuunnitelmista. 

Kun maisteri toi keräysmatkaltaan ensimmäisen kerran kevätsittiäisen, hän pyysi Ainaa tarkastelemaan sitä huolella. Kuoriaisen sinimusta kilpi kiilsi sileänä, peitinsiivet olivat uurteettomat. Geotrupes vernalis oli kuin koru, sen kiiltävästä kuoresta heijastui Vilukarin tupa ja koko Ainan uusi maailma.

Aina viihtyi hienosti Vilukarilla. Jos hän tarvitsi juttuseuraa, hän käveli läheiselle saarelle juttelemaan Sirkan kanssa. Maisteri Honkonen, joka oli Ainan palkannut, oli varautunut ja hiljainen, sekä yleensä keräysmatkoillaan, mutta Aina nautti saadessaan olla yksin saarella. Hänen tätinsä olivat varjelleet Ainaa ja pitäneet hänet yleensä sisätiloissa. Nyt Aina sai kuljeskella vapaana luonnossa, nauttia maisemista ja päättää itse tekemisistään. Hän oppi jopa uimaan, ja siitä tuli hänelle jokapäiväinen harrastus.

Olen aina elänyt toisten toiveiden mukaan. Nyt haluan oppia tunnistamaan, mitä itse haluan.

Sinisiipisten saari aloitti trilogian Ahlgrenin suvun kolmesta nuoresta naisesta: Ainasta, Fannysta ja Lempistä. Ainan tarina oli ensimmäisenä, mutta kirjassa tutustuttiin jo muihinkin Ahlgrenin suvun jäseniin.

Jenna Kostetin Sinisiipisten saari on oikea kesäkirja. Kirjassa on mainio päähenkilö, Aina, joka sai itsevarmuutta ja levitti lopulta siipensä. Hän oppi ainakin sen, mitä hän itse halusi, hän halusi olla vapaa. Lukuiloa kesään.

 

Jenna Kostet, Sinisiipisten saari *****

Aula & Co 2025

s. 268

Turku 1931

Feelgood

Jenna Kostet: Punainen noita

Jenna Kostet: Margaretan synti

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä 

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja

 

"Miten poistaa veritahrat villasekoitteesta?"

Googlea hän ei uskalla käyttää, nykyään kun pitää muistaa varoa oikeiden jalanjälkien lisäksi myös digitaalisia. Siivoushullujen someryhmästä löytyy kuitenkin sata ja yksi testattua vinkkiä tahranpoistoon. 

Hanni Maulan dekkari Vintagea ja veritekoja aloitti uuden kirjasarjan, jossa eläkkeellä oleva entinen kirjastonhoitaja Helvi Helve ratkoi rikoksia Hämeenlinnan lähellä Hauhossa ystäviensä Riitan, Hannun ja Annan kanssa, ja apuna hääri tietysti Helvin pieni villakoira.

"Olet mussukka aivan oikeassa, jotain on pielessä", Helvi Helve pohtii ääneen pupun papanoita imuroivalle koiralleen.

Helvi Helve oli huolestunut ikääntyneestä naapuristaan, jota ei ollut näkynyt vähään aikaan. Yleensä ikääntyneen luona kulki kotipalvelun hoitajia, mutta heitäkään ei ollut näkynyt vähään aikaan. Valot kuitenkin paloivat koko ajan. Siispä huolestunut Helvi päätti piipahtaa kysymässä mitä kuului. Siellähän se naapuri makasi olohuoneessaan kuolleena kuin kivi. Tuosta tapahtumasta alkoi sitten tapahtua kaikenlaista puuhastelua, mikä piti mielen pirteänä sekä Helvillä että hänen ystävillään.

"Emme tietenkään rupea häiriköimään. Mutta kai saamme pirauttaa, jos vintagemurhaaja iskee uudestaan?" Helvi iskee silmää ja kohottaa juuri täytetyn lasinsa lähtökilistykseen.

Ja vintagemurhaajahan iski uudelleen, ja olipa hankkinut jopa apureitakin. Mutta Helvillä oli muistisolut vielä tallella ja järjestyksessä, ja hän käytti niitä sen verran ahkerasti, että rikokset ratkesivat. Tosin poliisithan eivät ihan päässeet lopulliseen tietoon siitä, että kuka oli kaiken takana, mutta ans kattoo nyt, miten jatkossa menee. Tuli kesä ja Anna-poliisikin muutti Hauholle. Arvaatko mihin?

Hanni Maulan hyvänmielen dekkari Vintagea ja veritekoja  nosti esille pikkukylän oman salapoliisikolmikon.

 

Hanni Maula, Vintagea ja veritekoja

Karisto 2025

s. 365

Dekkari

Hauho

Cosy crime

Helvi Helve tutkii-sarjan 1. osa

Kathleen McGurl: Smaragdinvihreä sydän

 

Toukokuu 1916

Herätessään sinä aamuna auringon noustessa tyttö mietti, oliko sittenkin vain kuvitellut kaiken yhtenä suloisena lyhyenä hetkenä. Ehkä sitä ei ollut lainkaan tapahtunut: edellistä iltaa vankilan kappelissa, muutamia päiviä vankisellissä muiden naisten kanssa tai edellistäkään viikkoa, kapinaviikkoa. Oliko sitä kaikkea lainkaan tapahtunut? 

Englantilaisen Kathleen MacGurlin Smaragdinvihreä sydän sijoittui vuoden 1916 Irlantiin ja vuoden 1998 Englantiin ja osin Irlantiin. Nicky opiskeli historiaa ensimmäistä vuottaan yliopistossa. Hänen piti tehdä tutkimus jostakin kapinasta. Äidin ehdotuksesta Nicky suuntasi tutkimuksensa isoäitinsä äidin kapinalliseen historiaan Irlannissa.

Jos Irlannin tasavalta joskus toteutuisi, Gráinne toivoi hartaasti, että se kunnioittaisi naisia ja kohtelisi heitä tasavertaisina kansalaisina sekä antaisi heille äänioikeuden ja mahdollisuuden ottaa aktiivisesti osaa politiikkaan ja päätöksentekoon.

Vuonna 1916 nuoren Gráinnen  haaveet itsenäisestä Irlannista olivat kaukaisia, mutta töitä ja kapinointia sen eteen sai tehdä. Gráinne pääsi erään itsenäisyysajatusta kannattavan henkilön palvelijaksi, ja sitä kautta tietoiseksi kaikesta mitä tulisi tapahtumaan. Tiedossa olisi myös verenvuodatusta, mutta sekään ei pelottanut Gráinnea.

"Sen kuin kapinoit rauhassa, mutta pidä huoli, että kapinoit jonkin arvokkaan puolesta."

Nickyllä  oli myös menossa kapinointivaihe. Sen seurauksena hän oli riidoissa äitinsä kanssa ja poikaystäväkin sai lähteä. Se, mitä hän sai tilalle, oli aluksi jännittävää ja kiihottavaa, mutta ei kauan. Onneksi isoisoäidin nuoruuden elämänvaiheen tutkiminen  historian valossa oli jännittävää ja kiinnostavaa. Sen lisäksi hän päätti vierailla Gráinnen luona Dublinissa. Satavuotias Gráinne otti Nickyn avosylin vastaan.

Kirjailija Kathleen McGurl taustoittaa hieman tarinaa kirjan lopussa. Suurin osa vuoden 1916 hahmoista oli historiallisia henkilöitä mm. kapinanjohtajia. Päähenkilö Gráinne perheineen oli keksitty.  Kirjailija on naimisissa irlantilaisen miehen kanssa. Mies vei hänet Dublinin vierailulla katsomaan postilaitoksen päärakennusta. Tuo päärakennus oli tärkeässä osassa pääsiäiskapinassa, johon nuori Gráinne otti osaa lähettinä ja loukkaantuneiden hoitajana. Tuo rakennus on ollut tärkeä osa Irlannin itsenäistymisprosessia, samoin monet kuolleet, haavoitetut, vangitut ja teloitetut ihmiset vuosien varrella. Irlannin itsenäistyminen on ollut verinen niin kuin monen muunkin maan itsenäistyminen.

Kathleen McGurlin Smaragdinvihreä sydän vei tutustumaan Irlannin kiihkeisiin itsenäistymistapahtumiin viihteen ja romantiikan  keinoin.

 

Kathleen McGurl, Smaragdinvihreä sydän

Tuukka Pekkanen

Bazar 2025

s.  377

The Girl with the Emerald Flag 2022 

1916 Irlanti

1998 Englanti ja Irlanti

Nita Prose: Hotellivieras

 

En suotta koeta kaunistella nyt eteen tullutta laajamittaista katastrofa: tänä aamuna eräs kuuluisa mies kupsahti kuolleena hotellin teesalongin lattialle.

Kanadalaisen Nita Prosen Hotellivieras jatkoi Molly Graysta kertovaa Huonesiivooja-kirjasarjaa. Molly Gray oli viiden tähden hienostohotelli Regency Grandin siivousesimies. Koska tarjoilijoista oli pulaa, siivoojia tarvittiin auttamaan tarjoiluissa, kun kuuluisa kirjailija tuli hotellille ja piti puheen. Ennen puhetta kirjailija kuukahti lattialle kuolleena kuin kivi.

"Molly, olit aivan loistava!" hän sanoo. "Nuo naiset uskoivat aivan täpöillä, että olet joku etsivä, nielivät koko stoorin nahkoineen karvoineen."

Niinhän siinä kävi, että Molly huomasi tutkivansa hotellissa tapahtunutta rikosta sekä ystävänsä Angelan että rikostutkija Starkin kanssa. Mollylla oli omat kykynsä ja taitonsa huomioida ja havainnoida eri asioita. Lisäksi hän oli pikkutarkka ja huolellinen sekä äärimmäisen siisti. Kaiken huipuksi hän oli rehellinen, mutta myös hyväsydäminen. Molly on kerta kaikkisen ihana päähenkilö tärkeässä ammatissaan, mutta tuleekohan siihen kenties muutos seuraavassa sarjan kirjassa?

"Ulos!" rouva kirkuu äänellä, joka saa mummin säpsähtämään. Hän tarttuu käteeni ja taluttaa minut kiireesti pois.

Hotellivieraan tarinassa Molly muisteli aikaa, kun hän tapasi lapsuudessaan kyseisen kirjailijan. Hänen mumminsa oli kotiapulaisena kirjailijan kartanossa. Mummi raatoi ja teki kaikki työt nurkumatta. Ihan kaikkea mummin ei olisi tarvinut tehdä. Onneksi Molly auttoi, jotta mummi pääsi pois kartanosta. 

Nita Prosen Hotellivieraasta nousi tärkeitä aihepiirejä esille. Jo Huonesiivoojassa esille nousi hotellialan tärkeimmät ja ikävimmät piirteet. Hotellivieraan sivuilla tarkasteltiin niiden lisäksi Mollyn mummin kotiapulaisen työtä isossa kartanossa ikävien työnantajien alaisena. Pienipalkkaisten ihmisten työn arvostus ei ole kummoista. 

Nita Prose nostaa esille yhteiskunnallisesti tärkeitä kannanottoja monessa eri asiassa. Mollyn lapsuuden koulukokemukset olivat kammottavia, kun hän poikkesi normilapsista. Huolimatta älykkyydestään ja osaamisestaan, koulun mielestä tärkeintä oli sosiaalinen osaaminen ts. ystävystyminen ja leikkiminen muiden lasten kanssa. Molly oli aikuistuttuaan oppinut elämään muiden ihmisten parissa. Toki hän olisi tarvinnut jo lapsuudessaan tukea, jotta sosiaalinen osaaminen olisi ollut helpompaa muiden lasten kanssa. Koulu ja yhteiskunta eivät halunneet maksaa tuesta.

Nita Prosen Hotellivieras jatkoi huumorilla höystettyä ja nokkelaa dekkarisarjaa siivousalan mysteerisotkuista. Suosittelen.

 

Nita Prose, Hotellivieras

Suom. Katariina Kallio

Bazar 2025

s. 299

The Mystery Quest 2023

Dekkari

Cosy crime

Huonesiivooja-sarjan 2. osa

Kanada 

Nita Prose: Huonesiivooja

Elizabeth Strout: Burgessin pojat

 

Burgessin lapsista oli tullut hänelle pakkomielle, varmaan siksi että kaikki kolme olivat joutuneet kärsimään julkisuudesta ja myös siksi että äiti oli opettanut heitä vuosikausia neljäsluokkalaisten pyhäkoulussa. Pojat olivat hänen suosikkejaan.

Yhdysvaltalaisen Elizabeth Stroutin Burgessin pojat kertoi Burgessin perheen salaisuuksista. Äiti oli ollut yksinhuoltaja ja perhe oli elänyt hyvin köyhää elämää Mainessa. Pojat Jim ja Bob olivat opiskelleet oikeustiedettä, valmistuneet ja asuivat New Yorkissa. Jim oli hyvin menestynyt perheellinen mies, jolla oli koko ajan monta rautaa tulessa. Sitten Susan, heidän siskonsa, soitti Mainesta hätääntyneenä. Hänen poikansa tarvitsi puolustusasianajajaa.

Myöhäisen iltapäivän valo alkoi himmetä ja kaupunki näytti hämäränharmaalta ja melankoliselta. He seurasivat partioautoa jonka takaistuimelta erottui Zachin pää. Ajettiin yli sillan jota myöten pääsi piirikunnan vankilaan.

Jim lähti lomailemaan vaimonsa kanssa ja Susanin ja hänen poikansa tueksi Maineen meni Bob. Bobista ei kauhean paljon apua ollut. Susan ja hän olivat kaksoset, mutta ei heitä läheiseksi voinut sanoa. Kumpikin heistä tukeutui aina isoveljeensä Jimiin. 

Se oli totta: Bobista ei ollut mihinkään. Hän istui liikkumatta Susanin sohvalla. "Sinusta ei ole koskaan ollut mihinkään", Susan oli huutanut ennen kuin oli ajanut pois. Koiraparka tuli ja työnsi pitkän kuononsa Bobin polven alle. "Ei hätää", Bob mutisi ja koira asettui makuulle hänen jalkojensa juureen.

Susan oli hätääntynyt poikansa vuoksi ja silloin tunteet kävivät kuumina. Burgessin perheellä oli puhumattomia asioita lapsuudesta asti. Nyt oli tullut aika puhua niistäkin, kun Susanin pojan Zachin ikävä salaisuus paljastui. Tuo tapahtuma avasi perheen tunnelukkoja joka suuntaan. Elizabeth Strout kirjoitti kirjassaan rasismista, sillä Maineen oli tullut runsaasti somaleja ja rasismi oli levinnyt sitä mukaa. Zach jäi kiinni teosta, joka oli vastoin somalien uskontoa.

Stroutin tyyli on syventyä perheiden sisäisiin rakenteisiin ja se tyyli näkyy myös teoksessa Burgessin pojat. Kuka menestyy ja johtaa, kuka on perheen luuseri ja mistä se johtuu jne. Miten samaan perheeseen voi syntyä niin erilaisia lapsia, vaikka kasvatuksen luulisi olevan yhtäläinen.  Toinen lapsi menestyy opinnoissa, toinen ei. Toinen menestyy työelämässä, toinen ei. Toinen tarvitsee terapiaa, toinen ei.

Elizabeth Stroutin Burgessin pojat syventyi perheen sisäisiin ongelmiin, mutta myös rasismiin.

 

Elizabeth Strout, Burgessin pojat

Suom. Kristiina Rikman

Keltainen Kirjasto 2025

s. 397

The Burgess Boys 2013

Rasismi

Perheen sisäiset ongelmat

 

 

 

Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond

 

Minä en tappanut häntä, ei se niin mennyt. Sinä aamuna toin hänelle teetä, ja hän oli vuoteessa kylmänä. Luojan kiitos hänen silmänsä olivat ummessa. Vihaan sitä, kun tv-sarjoissa ruumiit tuijottavat rikoskomisariota.

Irlantilaisen Liz Nugentin psykologinen jännityskirja Särmikäs Sally Diamond kertoi Sallysta, joka eli ensimmäiset elinvuotensa vangittuna äitinsä kanssa. Isä oli siepannut Sallyn äidin, kun äiti oli lapsi. 

Sally sai uudet vanhemmat äidin kuoleman jälkeen. Vankeusaika oli vaikuttanut ikävällä tavalla hänen kehitykseensä, ja häntä pidettiin outona ja erikoisena, jopa pelottavana. Hän kävi koulua ja menestyi hyvin, mutta ei osannut ystävystyä. Hän oli taitava pianonsoittaja. Adoptiovanhempiensa kuoleman jälkeen Sally vapautui elämään rajoitustensa ulkopuolella, hän sai terapiaa ja ystäviä. Hän sai jopa osa-aikatyön pianonsoittajana.

Luulen, että useimmat kirkossa olleet pelkäsivät minua. Nadine sanoi, että olin vahingossa tehnyt väärin, ja että ihmiset tiesivät minun olevan erilainen. Tiedän, että hän tarkoitti sosiaalisesti rajoittunutta.

Ei Sally ollut pelottava, hän oli erityinen. Hänen adoptioisänsä, joka oli psykiatri ammatiltaan, oli yrittänyt saada selville, mikä Sallyn diagnoosi oli, mutta ei ollut onnistunut siinä. Isän mielestä Sallylla ei ollut autismia eikä ADHD:tä. 

Sally oli pidetty poissa median silmistä tarkoituksella. Sallyn nimikin oli muutettu. Lapsuus tuli esille mediassa, kun adoptioisä kuoli. Sallylle olisi pitänyt kertoa jo aiemmin, kuka hän oli. Nyt jopa kaksi eri henkilöä otti yhteyttä oudoilla tavoilla.  Olivatko he luotettavia?

Minä olin oikeassa, kun en luottanut kehenkään. Lopulta kaikki pettivät minut. Pelkkää salailua ja selän takana supattelua.

Kirjailija Liz Nugentilla on itsellään sairaus nimeltään dystonia, jonka hän sai aivovamman seurauksena 6-vuotiaana. Sairaus ei ole vaikeuttanut hänen uraansa teatteriohjaajana ja käsikirjoittajana. Särmikäs Sally Diamond on Nugentin viides psykologinen jännityskirja, ja ne kaikki ovat menestyneet hyvin.  Hienoa, että Nugent on nostanut esille, miten vankeudessa eläminen voi vaikuttaa kehittyviin lapsiin sekä aikuisiin.

Liz Nugentin Särmikäs Sally Diamond  oli jännityskirja joka piti hereillä ja valppaana, joka hetki.

 

Liz Nugent, Särmikäs Sally Nugent *****

Suom. Veli-Matti Murtovaara *****

Sitruuna 2025

s. 416

Strange Sally Diamond 2023 

Psykologinen jännityskirja

TJ Klune: Taivaansinisen meren tuolla puolen

 

Noustessaan lautalta saarelle ensi kerran vuosikymmeniin Arthur Parnassus uskoi roihahtavansa liekkeihin siinä paikassa. Niin ei käynyt, mutta läheltä piti: hänen sisällään palava tuli tuntui kirkkaammalta kuin vuosikausiin. Häntä halutti purskahtaa ulos nahoistaan ja levittää siipensä, nousta taivaalle ja tuntea höyhenissään tuttu suolantuoksuinen tuuli.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan TJ Klunen fantasiaromaani Taivaansinisen meren tuolla puolen jatkoi  Marsyasin saaren orpokodin tarinaa. Orpokotia johti Arthur Parnassus, joka oli fenix-lintu. Hänen puolisonsa oli Linus Baker, joka ensimmäisessä kirjassa Talo taivaansinisellä merellä toimi Maagisen Huolenpito-Osaston sosiaalityöntekijänä. Linus matkasi tarkastamaan Marsyasin saaren orpokotia ja rakastui Arthuriin ja kuuteen lapseen, jotka asuivat saarella - maahinen, ihmissylikoira, metsänhenki, traakki, tunnistamaton vihreä otus ja antikristus.

"Lapsena altistuin väkivallalle Maagisen Nuorison Huolenpito-Osaston työntekijän käsissä. Kyse ei ollut pelkästään ruumiillisesta väkivallasta..."

Arthur Matkasi Linuksen kanssa kuultavaksi, jotta tiedettäisiin, miten lapsia oli kohdeltu kyseisissä orpokodeissa ympäri maan. Kyseessä oli lapset ja nuoret, jotka olivat maagisia. Heidät haluttiin erottaa muista, rekisteröidä eivätkä he olleet tervetulleita tavallisten ihmisten pariin. Arthur ja Linus halusivat siihen muutoksen. Siksi Arthur suostui kuultavaksi julkisesti kokemuksistaan. Hän toivoi muutosta, mutta edessä oli pahempia vaikeuksia ja ongelmia. 

"Minä näen teidät sellaisina kuin olette. Te olette hallitsemattomasti leviävä tulehdus, joka tahraa niiden sydämet ja mielet, joista te väitätte välittävänne, ja täyttää heidän päänsä naurettavilla pötypuheilla..."

Valitettavasti saarelle tuli jälleen tarkastaja, joka haki vain vikoja kaikesta ja kaikista. Hänen oli tarkoitus kirjoittaa raportti, jonka avulla orpokodin lapset olisi sijoitettu muualle, ja yhtä heistä olisi käytetty erään vallanhimoisen henkilön omiin tarkoitusperiin. Lapsilla oli yliluonnollisia voimia, ja noita voimia kyseinen henkilö himoitsi itselleen.

TJ Klune on omistanut kirjansa transyhteisölle kaikkialle maailmassa. Minä näen teidät, minä kuulen teidät, minä rakastan teitä. Tämä tarina on tarkoitettu teille.

Taivaansinisen meren tuolla puolen tarinasta nousi tärkeitä teemoja esille mm. sijaisvanhemmuus ja sijaishuolto sekä lasten ja nuorten ikävät kokemukset sijaishuollossa. Kirjasta nousi myös ensimmäisen kirjan tapaan esille ennakkoluulot, erilaisuus ja niiden hyväksyminen. Kirja on upeasti kirjoitettu fantasiatarina, jota ennen suosittelen lukemaan ensimmäisen kirjan Talo taivaansinisellä merellä. 

TJ Klunen kiehtova fantasiakirja Taivaansinisen meren tuolla puolen jatkoi taianomaista Marsyasin orpokodin ja sen asukkaiden tarinaa.

 

TJ Klune, Taivaansinisen meren tuolla puolen *****

Suom. Mika Kivimäki *****

Karisto 2025

s. 482

Somewhere Beyond the Sea 2024

Fantasia

Queer