maanantai 21. huhtikuuta 2025

Anni Polva: Tiinalla on hauskaa #lukuviikko

 


Juha oli muuttunut Tiinan mielestä ihan kummalliseksi. Se halusi välttämättä itselleen pitkän tukan, vaikka ei koskaan ennen ollut sellaisesta välittänyt.

Anni Polvan (1915-2003) Tiinalla on hauskaa on neljästoista osa Tiina-kirjasarjassa, johon kuuluu yhteensä 29 kirjaa. Sarjan ensimmäinen osa, Tiina, ilmestyi jo vuonna 1956. Kirjan päähenkilö oli Tiina, joka asui isänsä, äitinsä ja veljensä kanssa Tampereella. Tiinan paras ystävä oli Juha. Heillä oli melkein koko ajan kinaa jostakin ja nyrkit heiluivat puolin ja toisin. Kirjan alussa Juha oli kiusannut Tiinaa, että haluaisi kasvattaa pitkän tukan.

Hiukan oli nostalgista lukea tästä rasavillistä tytöstä näin aikuisen silmin, sillä Tiina-kirjat kuuluivat lapsuuteni lempilukemistoon. Tappelemisesta ja lyönneistä puhuttiin todella avoimesti kirjan sivuilla, samoin toisten lasten härnäämisestä ja kiusaamisesta. Olisi hauska kuulla, miten nykyajan lastenkirjojen sensuroijat puuttuisivat tekstiin, mikä olisi kirjassa painokelpoista, ja miten kirjan tarinaa muutettaisiin.

Matka kesti kaksi tuntia, niin että siinä oli istumista Tiinan kaltaiselle elohopealle, jonka pisin kestoaika oli neljäkymmentäviisi minuuttia. 

Kieltämättä Tiina vaikutti olevan hyvin kekseliäs, impulsiivinen ja vilkas nuori neitokainen, jolla oli kuitenkin hellä sydän ja omatunto, joka ei jättänyt häntä rauhaan. Piti olla rehellinen kaikessa. Tiina ystävystyi myös helposti, mutta Juhan kanssa vietetty aika oli parasta. Kesälomaan kuuluva reissu mummon luokse oli parasta, kun sai Juhan mukaan maalle. Maalla oli paljon tekemistä, kun sai uida joka päivä, nikkaroida, maalata ja käydä vieraisilla naapurin lasten luona. Ja mummo piti huolen ruokapuolesta ja herkuista. Viikon loma kului melkeinpä liian nopeasti.

Molempien mieli oli haikea. He istuivat rinnakkain rannalla, ihailivat uutta laituria ja kirjavaa saunaa ja huokailivat vuoron perään.

Olisihan siellä mummon luona maalla kulunut pitempikin aika, mutta lapsille tuli muuta menoa. Hei hei mummo, lapset aikoivat tulla uudestaan käymään lähempänä syksyä, jos vain pääsevät.

Tiina Polvan Tiinalla on hauskaa kertoi kesälomasta ja matkasta maalle mummon luokse.

 

Anni Polva, Tiinalla on hauskaa

Karisto 1972  4. painos

s. 172

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1969. 



Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Lukuviikko alkaa #lukuviikko

 


Lukuviikko järjestetään 21.–27.4.2025 teemalla Löydä lukufiilis! Lukuviikko on vuosittainen lukemisen ja lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kirjojen pariin.

Tänä vuonna Lukuviikolla kannustetaan kaiken ikäisiä löytämään lukemisen fiilis. Lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja kirjat voivat myös auttaa tunteiden käsittelyssä. Lukuviikolla juhlistetaan myös 50 vuotta täyttävää nuorten kirjallisuusmedia Lukufiilistä.

Lukuviikko on vuosittainen Lukukeskuksen järjestämä valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko, joka tarjoaa tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Lukuviikkoon voi osallistua ympäri Suomen mm. hyödyntämällä Lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan, sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja.

Kirjasähkökäyrä-blogi on ollut mukana Lukuviikolla jo vuodesta 2012 lähtien. Kerron blogissani lukemistani kirjoista  ja yritän sitä kautta innostaa muitakin lukijoita kirjojen tarinoista.

 

Oikein kivaa Lukuviikkoa kaikille lukijoille 💛

 

perjantai 18. huhtikuuta 2025

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

 


Casa Adelin puutarhan keltaiset metsätulppaanit hehkuivat iltapäivän valossa. Ilma oli keväisen kirkas, täynnä kirsikankukkien ja tuomen tuoksua.

Ann-Christin Antellin ihastuttava Valkea lilja aloitti Amos ja Matilda Adelin tyttäristä kertovan trilogian. Valkea lilja sijoittui vuosiin 1911-12. Kirjan alussa Naantalissa oli kevät ja Adelin perheen tyttäristä keskimmäinen, Lily, oli heidän kotipuutarhassa maalaamassa taulua. Lily haaveili taiteilijan urasta. Luovuuden hän oli perinyt taiteilijaisältään, jonka maalauksia löytyi kodin joka seiniltä ja jopa katoista. Lily oli opiskellut vuosia Turun piirustuskoulussa, mutta silti hän tunsi ja tiesi, että hänen taitonsa eivät riittäneet vielä mihinkään.

Lily katsoi haaveillen piirtämäänsä kuvaa, joka esitti Michelangelon veistämän Daavidin päätä.

- En voi millään uskoa, että olen menossa kohti ikuista Italiaa, josta olen unelmoinut pikkutytöstä asti. En osaa kuvitella itselleni suurempaa onnea.

Lily sai mahdollisuuden päästä haaveilemaansa Italiaan isoäitinsä seurassa. Isoäiti halusi parantaa terveyttään kuuluisassa terveyskylpylässä, ja sillä aikaa Lilyllä oli mahdollisuus maalata maisematauluja ja tutustua Firenzeen. Hänellä oli mahdollisuus osallistua myös erään taiteilijan maalaustunneille ja kulkea taidenäyttelyissä ja gallerioissa. Uusi vapaus kulkea ilman kaitsijaa Firenzessä tuntui hyvältä, sillä fammu halusi, että nuorena piti olla vapaa ja kokea kaikenlaista, jopa romanttisia juttuja.  Ihana fammu.

Häkeltyneenä Lily jäi tuijottamaan huomiota herättävän sinisiin silmiin, joissa välähti pilkahdus kiinnostusta. Miehellä oli auringonpaahtamat vaaleat hiukset, jotka olivat liian pitkät. Mahtoiko hän olla pohjoismaalainen?

Firenzen taiteisiin tutustuessaan, Lily tapasi erään ruotsalaisen taiteilijan. Kirjan sivuilta voit lukea lähemmin, miten kahden nuoren taiteilijan tutustuminen toisiinsa sujuikaan. Hankaluuksia  oli luvassa enemmänkin, sekä Italiassa, että Naantalissa. Kesken heidän lomamatkansa, äiti lähetti sähkeen Italiaan, jossa pyysi Lilyn ja fammun takaisin kotiin. Syy oli todella vakava, joten pitkälle paluumatkalle lähdettiin välittömästi.

Mene, Lily, ja toteuta unelmasi. Nyt on vihdoin naisten aika. Maailma on aivan toinen. Seuraa kutsumustasi, kun siihen on mahdollisuus.

Ann-Christin Antellin Valkeaa liljaa oli ihana lukea. Haaveilin itsekin luovasta alasta lapsena ja nuorena. Piirtäminen on edelleen harrastuksissani mukana. Kirjan sivuilla sain seikkailla Lilyn mukana Italian Toscanassa. Firenze ja Uffizin galleria nousivat heti lomahaaveideni kärkeen. Kirjan sivuilla ainutlaatuiset, monia satoja vuosia vanhat taulukuuluisuudet nousivat upeasti esille. 

Ann Christin Antellin historiallinen kirja Valkea lilja nosti esille taiteilijan urasta unelmoivan nuoren naisen.

 

Ann-Christin Antell, Valkea lilja *****

Gummerus 2025

s. 364

1911-1912

Naantali ja Firenze

Feelgood

 

 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Clare Pooley: Ikä on vain numero

 


"Noo, mitenkäs me vietettäisiin minun seitsemänkymppisiäni?" kysyi Daphne Jackilta. Mikä oli tietysti hoopoa, koska Jackista ei ollut ollut vastaamaan viimeiseen viiteentoista vuoteen.

Englantilaisen Clare Pooleyn teos Ikä on vain numero kertoi yhteisötalo Mandelin seniorikerhon tapahtumista, ja siitä miten toisilleen tuntemattomat ihmiset ystävystyivät ja yhdistivät voimansa, kun kaupunki aikoi purkaa remonttia vaativan yhteisötalon ja myydä tontin grynderille. Kirjan tapahtumia seurattiin neljän päähenkilön silmin: Artin, Daphnen, Lydian ja Ziggyn. Daphne oli linnottautunut asuntoonsa. Nyt oli hänenkin aika vähän laajentaa elinpiiriänsä osallistumalla uuteen seniorikerhoon muiden seniorilaisten kanssa.

"Saanko tarjota rouvalle auttavan käteni?" hän kysyi ritarillisimmalla äänellään.

"Näytänkö minä siltä, etten selviä yksin?" autettava äyskäisi, kaikkea muuta kuin herttaisesti.

Art oli yli seitsemänkymppinen näyttelijä, jolla oli krooninen rahapula, eikä juurikaan enää töitä. Onneksi hänellä oli hyvä ystävä William, joka auttoi häntä, kun kaikki murheet iskivät välillä päähän, eikä kotoa voinut liikkua mihinkään. Nyt he aikoivat osallistua uuden seniorikerhon toimintaan. Jospa siellä olisi edes hyvää syötävää. Art kohtasi siellä myös Daphnen, jota hän oli yrittänyt auttaa eräänä päivänä. 

Hyvällä syyllä saattoi sanoa, ettei Lydian ensimmäinen päivä palkkatyössä kahteenkymmeneen vuoteen ollut mennyt täysin putkeen. Olisikohan liikaa toivoa, että tästä homma voisi kääntyä vain parempaan suuntaan?

Kotiäitinä aiemmin toimineen viisikymppisen Lydian ensimmäinen päivä seniorikerhon ohjaajana meni huonosti. Ensinnäkin osallistujien ja hänen itsensä tavoitteet eivät kohdanneet toisiaan. Ennen kuin jotain kamalampaa tapahtui, ehdittiin kuitenkin rauhoittua teekupposen ja suklaapiirakan äärelle keskustelemaan siitä, mitä kenties voitaisiin tehdä määrärahojen puitteissa. Sitten rysähti. 

Ehkä hän voisi auttaa muoria kitkemällä rikkaruohoja kukkapenkeistä tai hakemalla reseptilääkkeitä apteekista. Ehkä tekemällä muutaman reissun kirjastoon?

"Tiedätkö jotain nettideittailusta?" Daphne kysyi.

Sitten oli vielä nuori Ziggy, joka haaveili yliopisto-opinnoista, mutta oli erehtynyt yhden ainoan kerran, ja sen vuoksi kuljetti pienokaistaan yhteisötalo Mandelin päivähoitoon  yksinhuoltajaisänä, kun muut kaverit olivat hylänneet hänet. Ziggy tarvitsi lastenhoitajaa, ja Daphne oli heti valmis.

Clare Pooleyn ratkiriemukaan Ikä on vain numero teoksen parissa sivut kääntyivät kuin itsekseen. Kirja toi hyvää mieltä hurmaavien henkilöhahmojen, yllättävien tapahtumien ja mahtavan dialogin merkeissä. Ja mukana oli tietysti sympaattinen koira, nimeltään Margaret Thatcher alias Maggie alias M.

 

Clare Pooley, Ikä on vain numero *****

Suom. Ulla Selkelä *****

Wsoy 2025

s. 376

Feelgood

maanantai 14. huhtikuuta 2025

Richard Osman: Ratkomme murhia

 


"Voi kuule, mieluummin minä tulen murhatuksi kuin tylsistyn."

Englantilaisen Richard Osmanin toisen dekkarisarjan aloituskirja  oli nimeltään Ratkomme murhia. Toinen päähenkilöistä, Amy Wheeler, oli eräällä yksityisellä saarella kuuluisan kirjailijan Rosie D´Antonion henkivartijana. Saarelta tuli äkkilähtö, kun kokki alkoi ärhentelemään. Kirjailija oli saanut tappouhkauksen, joten viisainta oli lähteä mahdollisimman kauas, mutta valitettavasti uusia tappajia seurasi vanhojen perässä.

Olen melkein pahoillani Amyn puolesta. Eihän hän kerjännyt tätä. Hän on vain ollut väärä ihminen väärässä paikassa väärään aikaan.

Juonenkäänteet vaihtelivat nopeaan tahtiin kirjan sivuilla. Pian Amy huomasi, että hänestä oltiin tekemässä murhien tekijää. Aika ilkeämielistä touhua. Mutta miksi ihmeessä? Amy tarvitsi avukseen appensa Steve Wheelerin, joka oli entinen poliisi ja taitava ratkomaan murhia. Steve vietti rauhallisia eläkepäiviä pienessä englantilaiskylässä hoitaen kissaansa, jonka nimi oli Trouble ja seurustelemalla kylän asukkaiden kanssa. 

Tuskin kovin moni miniä antaisi yläfemmaa, kun appi on ampunut Coldplay-paitaan pukeutunutta huumediileriä.

Amyn ja Steven seikkailut maasta toiseen lentäen Rosien maksamilla yksityiskoneilla, olivat hengästyttäviä, mutta samalla niin koomisen hauskoja, että suupielet pyrkivät ylöspäin tämän tästä. Richard Osman on komiikan mestaritulkitsija, ja kiva, että sitä on runsain mitoin tässä uudessakin sarjassa. Edellinen Torstain murhakerho-sarja jatkuu sitten ensi vuonna uudella dekkarilla. Jos et ole vielä tutustunut Torstain murhakerhoon, niin suosittelen lämpimästi.

Richard Osmanin dekkarissa Ratkomme murhia oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita runsain mitoin.

 

Richard Osman, Ratkomme murhia

Suom. Antti Saarilahti

Otava 2025

s. 456

Dekkari

 

Osman Richard: Torstain murhakerho
Osman Richard: Mies joka kuoli kahdesti 
Osman Richard: Hutiluoti
Osman Richard: Viimeinen pirulainen

 

 

perjantai 11. huhtikuuta 2025

Eveliina Talvitie: Helga

 


Nuoripari oli istuskellut Hautalammin pihakeinussa, Frans oli pidellyt Helgaa kädestä niin pitkään ja tiukasti, että kämmenpohja oli hautunut ja keinun takana rehottaneiden juhannusruusujen makea tuoksu oli kutittanut sieraimissa.

Eveliina Talvitien teos Helga kertoi päähenkilönsä elämästä vuosina 1948-1963 Satakunnan maaseudulla ja Porissa. Helga oli saanut mieheltään ompelukoneen ja kiinnostunut kaikesta ompeluun liittyvästä mm. kankaista, langoista, muodista jne. Sota-aika oli ohi ja ihmiset ompeluttivat Helgalla innokkaasti uusia vaatteita, sillä valmistuotanto ei ollut vielä ilmestynyt kauppoihin. Aiemmin Helga oli ommellut kaiken käsin maalaistalon vintillä.

Jokin Helgan sisällä oli niksahtanut sijoiltaan ja outo vimma ottanut vallan. Illalla hän oli luonnostellut vihkoonsa housupuvun tyköistuvine liiveineen.

Helgan miehen sisko asui samassa maalaistalossa, ja oli ihan varma, että Helgan ompelema housupuku oli syntiä. Ylipäätään kaikki oli syntiä Suoman mielestä.  Onneksi oli Inkeri, ison talon tytär, joka vei Helgan mukanaan kaupunkiin, jossa oli vaatekauppoja, ompelimoja ja vapaampana puhaltavat tuulet. Helga oppi käymään kaupungissa myös ilman Inkeriä. Fanny oli luvannut lainata vierassänkyä.

Parahin Frans,

kirjoitan sinulle sydän syrjällään, mutta olen miettinyt tämän valmiiksi asti.

Lopulta Helga muutti asumaan kaupunkiin Fannyn vuokralaiseksi. Hän jätti lapsensa Fransin hoiviin maalaistaloon. Helga halusi oppia lisää ompelemisesta ja muodista. Kesti neljä vuotta erosta, ennen kuin hän meni ensimmäisen kerran lapsiaan tapaamaan. Maalaistalon vintin oli vallannut hänen tyttärensä Marleena.

Eveliina Talvitien Helga kertoi tarinan naisesta, joka oli valmis kokeilemaan rajojaan muodin maailmassa.

 

Eveliina Talvitie, Helga

Into 2025

s. 195

Ompelija-sarjan 1. osa 

1948-63

keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Jessica Bull: Kovaonninen hatuntekijä

 


Kuutamon valossa Jane kerää musliinileninkinsä helmat ja kiiruhtaa siististi ajetun nurmikon poikki. Ilotulitus on ohi, mutta ruudin myskimäinen maku tuntuu yhä hänen kurkussaan. Hänen takaansa tudortyylisestä herraskartanosta kantautuu jousikvartetin soittoa ja riehakkaan juhlaväen ääniä. Kello on yhdeksän illalla, ja juhlat ovat vasta päässeet vauhtiin.

Brittiläisen Jessica Bullin esikoiskirja Kovaonninen hatuntekijä aloitti uuden kirjasarjan, jonka päähenkilönä toimi kirjailija Jane Austen. Kirjan kuvioissa tutustuin 1700-luvun loppupuolen elämänmenoon Hampshiressä, Englannissa. Eräässä kartanossa vietettiin juhlia joulukuussa 1795. Nuo juhlat päättyivät kammottavalla tavalla, sillä talon liinavaatehuoneesta löytyi kuollut nainen. Jane tunnisti hänet hatuntekijäksi, jolta oli ostanut kesähatun markkinoilta. Mitä ihmettä hatuntekijä teki kartanossa? 

"Et kai vain vihjaa, että joku vieraista oli jotenkin sekaantunut murhaan?"

Jane Austen oli suorapuheinen, joten monet ihmiset suuttuivat hänen kysymyksistään ja vihjailuistaan. Kun hän pääsi oikein vauhtiin syytöksissään, hän ei pystynyt rauhoittumaan, vaan antoi tulla kaikki mitä ajatteli. Ehkäpä hän jatkossa oppii kyselemään rauhallisemmin, ettei kaikki tienoon ihmiset suutu hänelle.

"Ole hyvä ja pidä visusti huoli, ettei kukaan muu pääse lukemaan tätä kirjettä. Tarkemmin ajatellen, kun silmäsi ovat lukeneet, revi se riekaleiksi ja syötä riekaleet herra Fowlen sioille."

Jane piti huolen siitä, että hänen siskonsa Cassandra tiesi mitä kylässä tapahtui. Hän nimittäin kirjoitti siskolleen kirjeitä. Koko  Austenin perhe kauhistui, kun perheen kuuromykkä poika pidätettiin ja vietiin vankilaan. Ei tosin syytettynä murhasta, vaan erään toisen asian vuoksi. Jane pääsi itsekin lopulta vierailemaan veljensä luona tuossa pahamaineisessa vankilassa. Veljeä ei jätetty yksin. Austenin perhe oli hyvin perhekeskeinen, ja he tulivat hyvin keskenään toimeen.

Janella oli kovasti tehtävää, kun hän yritti ratkaista rikosongelmia. Lisäksi hänen rakkauselämässään oli ongelmia roppakaupalla. Hän nimittäin odotti kosintaa, mutta kuinkas siinä sitten kävikään?

Syvään huokaisten Jane vajoaa tuoliinsa ja järjestelee sylissään lepäävän matkakirjoituspöydän sisällön. Hän avaa kynäveitsen, valitsee sopivan sulkakynän ja vuolee muutaman vahvan vedon suunnaten terän itsestään poispäin.

Jessica Bullin Kovaonninen hatuntekijä aloitti Jane Austen tutkii-kirjasarjan. Päähenkilön nokkeluus, äly ja rikosratkaisut eivät olleet kaikkien mieleen aikana, jolloin naisilta vaadittiin hiljaisuutta, tottelevaisuutta ja huomaamattomuutta. Ajat olivat muuttumassa ja nuori Jane ravisutteli naapureitaan kysymyksillään, kunnes hän ratkaisi kaiken. Totta kai. 

Kovaonninen hatuntekijä oli ihanan nokkela ja hauska kirja. Aion jatkaa seuraavankin osan parissa. Jessica Bull on liittänyt kirjaan oikeasti Jane Austenin elämään liittyneitä ihmisiä viilaten hieman vuosia ja tapahtumia. Ennen kirjailijan uraansa, Jessica Bull on ollut töissä mm. kirjastonhoitajana, ja tietysti kirjastakin löytyy tutkimusvinkki kirjaston kirjasta.

 

Jessica Bull, Kovaonninen hatuntekijä *****

Suom. Maija Heikinheimo *****

Bazar 2025

s. 474

The Hapless Milliner 2024

Historiallinen dekkari

Cosy crime

1795

Jane Austen tutkii-sarjan 1. osa

maanantai 7. huhtikuuta 2025

Jørn Lier Horst: Ajokoirat

 


Wisting piti sateesta. Hän ei osannut sanoa miksi, mutta jollain tapaa sade vaimensi kaiken. Se sai hänen ruumiinsa rentoutumaan ja sydämen sykkimään hiukan rauhallisemmin.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin Ajokoirat on Wisting-sarjan dekkari. Ajokoirat ilmestyi Norjassa jo vuonna 2012 ja siitä on tehty tv-sarja, jonka olen katsonut aiemmin, joten tiesin kirjan pääpahiksen jo etukäteen. Larvikin poliisin rikoskomisario Wisting oli epäiltynä siitä, että hän oli peukaloinut erään 17 vuotta aiemmin tuomitun henkilön DNA-todistetta. Wisting oli silloin ollut tutkinnanjohtaja, joten hän oli vastuussa, vaikka joku muu ryhmästä olisi peukaloinut näytettä. Wisting pidätettiin poliisin töistään.

Kahden maissa lakkasi satamasta, mutta pilvet olivat yhä matalalla. Vuolukivenharmaan meren pinnalla näkyi valkoisia vaahtopäitä. Wisting otti puhelimen mukaansa verannalle. Vesi tippui puista ja jossain visersi lintu.

Wisting päätti ratkaista vanhan jutun ja ilmiantaa hänet, joka oli peukaloinut todisteita. Mukaansa tutkimuksiin hän sai jo eläkkeellä olevan entisen työkaverinsa. Työpaikallakin oli eräs henkilö, joka oli valmis auttamaan jutun ratkaisemisessa. Wistingin Line-tytär oli rikostoimittaja, joka tutki erästä nykyistä väkivaltaista murhaa. 

Yllättäen uusi murha ja vanha rikosmysteeri yhdistyivät tarinan jatkuessa, joten Wisting sai Linestä hyvän työparin tutkimuksilleen. Linellä oli uusia ja nokkelia näkökulmia, ja niinhän siinä kävi, että rikosjutut tuli ratkaistua yhdessä tuumin, ja Wisting pääsi palaamaan neljän päivän jälkeen takaisin työpaikalleen.

Kuva oli vanha. Hän oli näyttänyt kuvan ottamisen aikaan paremmalta. Hiukset olivat paksummat ja tummemmat, posket pyöreämmät. Mutta poliisina hän oli nyt parempi kuin silloin, hän mietti ja sulki kortin käteensä.

Wisting-sarja on parhaimpia dekkarisarjoja mitä olen lukenut. Jørn Lier Horst on itsekin ollut poliisi ja rikostutkija, joten poliisitutkintaan voi aina luottaa hänen dekkareissaan. Wistingin Line-tytär tuo sitten nokkelaa toimittajanäkökulmaa rikostutkimuksiin.

Jørn Lier Horstin dekkari Ajokoirat yhdisti menneisyyden murhamysteerit nykyajan rikoksiin.

 

Jørn Lier Horst, Ajokoirat *****

Suom. Tiina Sjelvgren ja Aino Ahonen 

Otava 2024

s. 380

Jakthundene 2012 

Wisting-sarja

 

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Jørn Lier Horst: Hiljainen meri

Jørn Lier Horst: Kadonnut Felicia

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja

Jørn Lier Horst: Hylkiöt

Jørn Lier Horst: Tulikoe

Jørn Lier Horst: Luolamies

Jørn Lier Horst: Koodi

Jørn Lier Horst : Yksi ja ainoa

Jørn Lier Horst: Suljettu talveksi

Jørn Lier Hors: Yömies

Jørn Lier Hors: Ajokoirat 

 

 

lauantai 5. huhtikuuta 2025

Louise Kennedy: Rikkomuksia

 


Michael lähti samaan aikaan Cushlan kanssa, piti ovea, jotta Cushla pääsi menemään edellä. Ohi mennessä Cushlan käsivarsi pyyhkäisi Michaelin käsivartta. Mies tuntui kiinteältä, aineelliselta.

Irlantilaisen Louise Kennedyn esikoisromaani Rikkomuksia kertoi Pohjois-Irlannin levottomien vuosien ajasta 1970-luvulla, ajasta jolloin katolisten ja protestanttien välille oli kasvanut ylitsepääsemättömiä esteitä.  Kirja on rakkauskertomus. Protestanttinen Michael ja katolinen Cushla rakastuivat toisiinsa. Rakkaudelle oli useita esteitä. Kumpikaan uskontokunta ei olisi hyväksynyt heidän yhdessäoloaan. 

Tuo aika oli verinen. Lisää verisyyttä toi mukanaan brittien varuskunnan sotilaat. Belfastin poliittinen ilmapiiri oli väkivaltainen ja pommit räjähtelivät harva se päivä. Sotilaat ja poliisit saattoivat marssia milloin tahansa paikalle, vaikka kesken häätilaisuuden tai koulun lastenjuhlan.

Puhutko iiriä? Michael kysyi. Cushlasta oli mukavaa, että hän ei sanonut gaelia.

Opiskelin sitä ylioppilastutkintoa varten. Ja opettajaopinnoissa. Ei sitä täällä paljon tarvitse.

Cushla opetti katolisessa koulussa alaluokan oppilaita. Kun hän puolusti erästä oppilastaan, hän joutui useamman kerran puhuttelun alaiseksi. Kyseistä pientä oppilasta kiusasivat oppilaiden lisäksi rehtori ja pappi. Syy oli se, että hänen vanhempansa elivät seka-avioliitossa. Toinen katolinen ja toinen protestantti. Tuo perhe joutui kokemaan kaikenlaista ikävää. Cushlan apu oli hienoa, mutta sekin meni pieleen.

Yritän muutaman ystävän kanssa opetella iiriä, Michael sanoi. Tapaamme parin viikon välein ja kohtelemme kieltä kaltoin Pennyn keittiönpöydän ääressä. Ehkä voisit opettaa meitä.

Michael oli ihastunut Cushlaan ja Cushla kiinnostui päivä päivältä enemmän Michaelista. Michaelin asunto tuli pian tutuksi, sillä he rakastuivat päivä päivältä yhä enemmän.  Tietysti heidän rakkaudelleen oli muitakin esteitä, kuin uskonto, politiikka ja ikäero. Michael oli naimisissa, jota hän peitteli kaikin keinoin. Lopulta sekin tuli esille. 

Yhden oppilaani isän kimppuun hyökättiin viime yönä, Cushla sanoi. Onko hän se mies, joka löydettiin aamulla? On. 

Belfastin kaduilla ei ollut 1970-luvulla turvallista mihinkään aikaan vuorokaudesta. Turvallista ei ollut myöskään asunnoissa, sillä tappajat saattoivat tulla milloin tahansa paikalle. Aloitettuaan suhteensa Michael ja Cushla elivät koko ajan vaaravyöhykkeellä, että heille tapahtuisi jotakin pahaa. 

Louise Kennedyn palkittu esikoisromaani Rikkomuksia perehtyi Pohjois-Irlannin verisiin vuosiin rakkaustarinan avulla. Pohjois-Irlanti on osa Yhdistynyttä Kuningaskuntaa. Sen pahimmat vuodet olivat 1970-luvulla, kun katolilaiset halusivat liittyä osaksi Irlantia ja protestantit halusivat pysyä Yhdistyneen Kuningaskunnan jäseninä. Protestantit syrjivät katolilaisia kaikin tavoin. Asiasta kiinnostuneille netistä löytyy lisää tietoa kirjan aihepiiristä.

Louise Kennedyn Rikkomuksia syventyi järkyttävällä tavalla 1970-luvun levottomiin tapahtumiin Pohjois-Irlannissa. Kirjan tiiviit tunnelmat veivät mukanaan levottomuuksiin ja pinnanalaisiin rikkomuksiin. Kun rakkaus on väärin kaikilla tavoin, voiko se olla rikkomus, joka ansaitsee pahimman mahdollisen rangaistuksen? Rikkomuksia teoksen tosipohjainen tarina nosti sen heti parhaimpiin kirjoihin, joita olen koskaan lukenut.

 

Louise Kennedy, Rikkomuksia *****

Suom. Maija Heikinheimo *****

S&S 2025

s. 363

Trespasses 2022 

Belfast 1975

Katoliset ja protestantit

Rakkaustarina

 

 

torstai 3. huhtikuuta 2025

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

 


Näin unen ensimmäistä kertaa kesällä 2014, jolloin oli kulunut lähes kaksi kuukautta siitä, kun kirjani sen kaupungin verilöylystä oli julkaistu. Seuraavien neljän vuoden aikana en kertaakaan epäillyt, mitä uni merkitsi.

Etelä-korealaisen nobelistin Han Kangin (1970-) teos Älä jätä hyvästejä kertoi vaietusta etelä-korealaisesta tragediasta, verilöylyistä ja pitkistä vankeustuomioista. Kirjan päähenkilö matkasi Jejun saarelle ystävänsä pyynnöstä. Ystävä oli joutunut sairaalaan leikkaukseen, ja hän pyysi Gyeonghaa matkustamaan hänen kotiinsa hoitamaan lemmikkilintua. Matka oli pitkä, ja vastassa  saarella oli lumimyrsky, jollaista Gyeongha ei ollut koskaan ennen nähnyt.

Vedenpinnasta heijastuva valo kaksinkertaistuu luoden illuusion meren yllä kiitävästä, valkeiden lintujen pitkästä ja hohtavasta vyöstä.

Inseon oli kertonut aiemmin Gyeonghalle ikääntyneen äitinsä vaietusta lapsuudesta saarella. Siitä, miten äiti oli siskonsa kanssa löytänyt muun perheen tapettuna. Koko kylän ihmiset oli tapettu. Ainoastaan veljen ruumista ei löytynyt. Lopulta veli löytyi. 

Aina kun täti oli käskenyt äitiä katsomaan tarkasti ja kertomaan näkemästään, äiti oli avannut silmänsä ja katsonut vastahakoisesti. Sinä päivänä hän oli oppinut tasan tarkkaan. Että ihmisen kuoltua ruumis kylmenee. Että lumi kinostuu poskelle ja jäätyy verensekaiseksi riitteeksi.

Etelä-Korean menneisyys on kammottava, jonka seurauksena tehtiin hirveitä teurastuksia vuonna 1948. Inseonin äiti ei ollut pystynyt kertomaan lapselleen suvun ja läheisten joukkosurmasta, ennen kuin eräs tapahtuma aukaisi menneisyyden haavat. Voiko kukaan jatkaa elämää tuollaisen tragedian jälkeen?

Han Kang on Etelä-Korean kirjallinen omatunto. Hän kirjoittaa kirjoissaan Etelä-Korean menneisyydestä pakahduttavia teoksia. Hänen tekstinsä vyöryy mustana verenä valkealle iholle ja jäätyy siihen. Luin Han Kangin teosta Älä jätä hyvästejä useamman päivän. En pystynyt muutaman sivun jälkeen etenemään. Teos on niin vahvasti tunnelatautunut. Tuntui kuin edessä olisi se valtava lumimyrsky, joka esti lukemisen.

Älä jätä hyvästejä on nobelistin taidonnäyte.

 

Han Kang, Älä jätä hyvästejä *****

Suom. Taru Salminen

Gummerus 2024

s. 268

Ilmestyi koreaksi 2021

Prix Médicis 2023

Nobel 2024

Booker 2016

Etelä-Korea

 

Han Kang: Vegetaristi

Han Kang: Ihmisen teot

tiistai 1. huhtikuuta 2025

Saara Henriksson: Kerjäläiskuningatar

 


Piispa painoi hopeisen vanteen hänen päähänsä, koska keisari ei ollut saapuvilla sitä tekemään. Se laskeutui valkoisen päähineen ympärille kevyesti mutta lujasti, kuten hänen valtansa tästä eteenpäin.

Saara Henrikssonin historiallinen teos Kerjäläiskuningatar sijottui 1460-70-lukujen yhteiskunnallisiin valtajuonitteluihin, joissa lopulta turvattiin jopa muinaisiin jo haudattuihin kuninkaisiin. 

Kun Hedvig, Saksin vaaliruhtinaan Fredrik II:n tytär, siunattiin luostarin ruhtinatarabbedissaksi, hänet siunannut Halberstadtin ruhtinaspiispa Gebhard oli luvannut tukea häntä sanoissa ja teoissa. Kävikin toisinpäin, sillä ruhtinaspiispa halusi lisää valtaa ohjata kaupungin elämää itse. Hedvig joutui ilkeiden juonitteluiden kohteeksi, mutta oppi pian itsekin kieroilun jalon taidon.

Kaupungin pormestari Lothar Mainio kiirehti vastaanottamaan häntä. Välillä Hedvig mietti, miksi hallintoelimiä ja vallan kerroksia piti olla niin monta näinkin pienessä kaupungissa, mutta kaipa perinteet velvoittivat.

Hedvigin johtama luostari sijaitsi Quedlinburgissa, jonka väestöä oli noin 4000. Kaupungissa asui kauppiaita ja käsityöläisiä, porvareita, jotka halusivat liittyä Hansa-liittoon ja lopettaa verojen maksamisen luostarille. Hedvig vastusti Hansaa, mutta Gebhard oli liittoutunut porvareiden taakse. Samaa asiaa ajoi kapteeni Christoph. Jos he onnistuisivat, Hedvigin luostari jäisi ulkopuolelle, köyhtyisi ja lakkaisi olemasta.

Hän työnsi seinämää kädellään, ja se antoi periksi. Kivilohkare, jolla hän oli seissyt, vierähti hänen jalkojensa alta. Hän horjahti suoraan kallionkoloon, ja pimeyteen.

Saara Henrikssonin Kerjäläiskuningatar pureutui 1400-luvun valtataisteluihin. Kysymyksessä oli tietysti taloudelliset intressit. Hedvig etsi tietoa muinaisista kirjoituksista, mutta hän ei tiennyt, että niitä oli lukenut eräs toinenkin henkilö. Oli mahdollisuus käyttää noita muinaisia tietoja ja henkimaailmaan kuuluvia keinoja apuna valtataistelussa. 

Tuli lopulta aika, jolloin Hedvigin kannattajineen piti vallata luostari takaisin. Mutta miten kävi lupauksen kanssa, jonka hän antoi avustajalleen, siitä voit lukea kirjan sivuilta. Suosittelen kirjaa kaikille historiallisten valtajuonittelujen lukijoille.

Ruusut hehkuivat illan pimeydessä. Köynnökset olivat kiivenneet ylös muurille ja niiden tuoksu tuntui hetki hetkeltä voimakkaampana, ympärillä koko muu kesä lakastui, mutta ruusut vain jatkoivat kukkimistaan.

 

Saara Henriksson, Kerjäläiskuningatar

Into 2025

s. 309 

1462-1477

Luostarielämä

Saksi

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Mikael Viima: Verijälki

 


Marraskuun viimeinen yö on vaihtunut joulukuuksi Pasilan Poliisitalon ylimmässä kerroksessa. Väkivallan yövuoro. Pöytäni pinta kiiltää kohdista, joissa kyynärpääni ovat levänneet yli vuosikymmenen. Vanha pöytä. Vanheneva poliisi.

Mikael Viiman dekkari Verijälki aloitti uuden rikoskirjasarjan, jonka päähenkilönä toimii väkivaltarikostutkija Aarni Susi. Jo kirjan nimi kertoi siitä, että nyt ollaan astetta väkivaltaisemman tarinan parissa, joten en suosittele tätä sarjaa herkemmille lukijoille. Unet meni päähenkilöltäkin monet kerrat, mutta silti  hän jaksoi jahdata rikollisia.

Herään. Suihkukoneen moottorien hiljainen kohina velloo äänieristetyssä matkustamossa. Pääni nojaa ikkunaan. Raotan silmiäni. Kone nielee Atlantin ilmatilaa maili toisensa jälkeen. Nopea kone.

Kirjan tarina etenee kahdessa tasossa: joulukuun alku ja joulu. Mitä ja mikä rikos tapahtui? Miksi Aarni Susi siepattiin, huumattiin ja mitä häneltä haluttiin kuulla? Kenellä oli vara lennättää Sutta ympäriinsä ja mikä oli määränpää? No selvisihän kirjan tarinassa lopulta, kuka tahtipuikkoja heilutti ja mikä oli motiivi. Mutta se, että velipoikakin oli vaarassa, oli pahinta. 

En ole kehdannut kertoa kenellekään, mutta tästä minä pidän, tästä minä täydestä sydämestäni pidän, vaikka minulla olisi jäljellä vain kädet, joilla raahaisin jalantynkiäni eteenpäin.

Minä pidän ihmismetsästyksestä.

Mikael Viiman dekkari vei rikostarinan perään, jonka seitit ulottuivat vuosien taakse. Rikollinen sai lopullisen tuomionsa, mutta rikostutkijallekin meinasi käydä ikävästi. 

Mikael Viiman Verijälki tutustutti öiseen Helsinkiin rikostutkijan silmin.

 

Mikael Viima, Verijälki

Wsoy 2022

s. 355

Dekkari

perjantai 28. maaliskuuta 2025

Buzzy Jackson: Punatukkainen tyttö

 


Oranje zal overwinnen. Oranssi voittaa.

Yhdysvaltalaisen Buzzy Jacksonin esikoisromaani Punatukkainen tyttö kertoi hollantilaisesta vastarintataistelijasta Hannie Schaftista, joka kuoli kolme viikkoa ennen sodan päättymistä 1945. Kirjailija on halunnut tuoda fiktiivisen tarinan kautta esille, miten natsit miehittivät Hollannin ja aloittivat saman etnisen puhdistuksen, mitä he olivat tehneet jo muissa valloittamissaan maissa. Oranssista väristä tuli Hollannin vastarintaliikkeen väri.

Voor Joden verboden. Juutalaisilta kielletty. 

Vuosi vuoden jälkeen olot Hollannissa pahenivat. Natsit olivat tehneet ihmisistä toistensa ilmiantajia. Mutta silti vastarinta vain vahvistui. Hannie Schaftista tuli henkilö, jota etsittiin ja josta tehtiin etsintäkuulutuksia. Hän osasi esiintyä huomaamattomasti. Kun piti toimia, hän toimi kylmän rauhallisesti. Hän ampui useita natsijohtajia ja teki attentaatteja muiden vastarintaliikkeen henkilöiden kanssa. Sen lisäksi hän pelasti kaksi ystäväänsä, jotka olivat juutalaisia.

Elin elämääni kahdessa erillisessä maailmassa: toisella puolella vastarintatyön jännitys ja ajoittainen kauhu, toisella kodin suhteellinen turvallisuus ja siihen saumattomasti kiinnittyvä ilottomuus.

Buzzy Jacksonin Punatukkainen tyttö kertoi Toisen maailmansodan aikaisen tarinan, joka sijoittui ajanjaksolle 1940-1945. Kirjan aloitti prologi, jossa Hannie Schaft oli Amstelveensewegin vankilassa Amsterdamissa vuonna 1945. Rauha oli jo solmittu ja sovittu vankien vapauttaminen ja se, että vankeja ei kidutettaisi ja teloitettaisi. Siitä huolimatta natsit tekivät sitä viimeiseen päivään asti. 

Buzzy Jackson on yhdysvaltalainen historoitsija, joka on julkaissut kolme tietokirjaa, ennen kuin hän julkaisi esikoisromaaninsa Punatukkainen tyttö. Lomallaan Amsterdamissa hän tutustui Hannie Schaftiin ja kävi vielä useita kertoja Hollannissa tapaamassa Hannie Schaftin tuttavien ja sukulaisten jälkeläisiä. 

Hannie Schaft haudattiin hiekkadyyneille teloituksensa jälkeen. Kuviteltiin, että hänet unohdettaisiin tuntemattomana, mutta toisin kävi, vaikka Alankomaiden hallitus yritti estää vuosikymmenet Hannie Schaftiin viittaavat muistotapahtumat. Hänen maineensa palautettiin vasta 1990-luvulla. Ihmiset eivät unohda.

 Zij diende. Hän palveli. 


Buzzy Jackson, Punatukkainen tyttö *****

Suom. Annamari Korhonen *****

Wsoy 2025

s. 443 + Henkilöistä + Kirjailijan jälkisanat + Huomautuksia

To Die Beautiful 2023 

1940-1945

Hollanti 

Vastarintaliike

keskiviikko 26. maaliskuuta 2025

Sanna Kotajärvi: Valon vapahtajat

 


Löytäjä saapui liian aikaisin, sillä mitään muuta ei ollut ehditty kätkeä sammalen, heinänkorsien tai mättäiden alle kuin kultainen risti.

Sanna Kotajärven toinen dekkari Valon vapahtajat jatkoi hyvin kiinnostavalla tavalla Pimeydenkylväjät-sarjaa. Tällä kertaa turkulainen kolmekymppinen rikospoliisi Kasper Rahkonen joutui tutkimaan uskonnollisen lahkon erikoisia touhuja, sillä heidän asumusten läheltä löytyi ruumis. Sarjan ensimmäisessä dekkarissa, nimeltään Pimeän peto, liikuttiin myös metsämaisemissa.

"Olemme yhtä valittuja kuin Kristuskin aikanaan." 

Sanna Kotajärvi on asettanut vastakkain erikoisen uskonnollisen lahkon ja lahkon touhuja tutkivan poliisin, joka oli ateisti ts. uskonnoton. Kirjan sivuilla oli mielenkiintoisia keskusteluja lahkon uskonnosta, ja toisaalta uskonnottomuudesta. Outoja lahkoja on ollut ja tulee varmasti olemaan. Pelottavaa vain on, jos he käyttäytyvät kuin tässä kirjassa.

Kasperille tuli paha olo. Mitä lahko poltti sisällä? Hän oli nähnyt latoon menevän aikuisia ja yhden vauvan. Uhrasivatko he jumalalleen jotain?

Miten lahkon touhut oikein menivätkään, sen voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Sen verran voin sanoa, että tämä sarja ei ole cosy crime-tyyliä, joten herkemmille lukijoille tämä kirja voi aiheuttaa unettomuutta ja painajaisia. Pientä vitsinpoikastakin oli ilmassa liittyen berliininmunkkeihin, joita Turussa kutsutaan piispanmunkeiksi. Entäs miten se salainen romanssi oikein sujuikaan?

Kylläpä oli jännittävät kuviot Sanna Kotajärven Valon vapahtajat dekkarissa. Toivon yhtä jännittävää lukukokemusta muillekin tämän kirjan parissa.

 

Sanna Kotajärvi, Valon vapahtajat

Into 2025

s. 309

Dekkari

Pimeydenkylväjät-sarjan 2. osa

maanantai 24. maaliskuuta 2025

Frida Skybäck: Musta lintu

 


Jostain kaukaa kuului vaimeaa natinaa. Ääni tuntui kiirivän poukamaa pitkin, kuin värähtelynä järven jäätyneessä vedessä, ja Gun tiesi, mitä se tarkoitti. "Varo!" hän huusi täyttä kurkkua, mutta jään pettäessä kaikki kävi niin nopeasti, ettei hän ehtinyt silmäänsä räpäyttää.

Nainen katosi järven syvyyksiin hetkessä. 

Ruotsalaisen Frida Skybäckin Musta lintu aloitti uuden dekkarisarjan. Kirjan päähenkilönä toimi rikostutkija Fredrika Storm, joka oli palannut kotiseudulleen, ja alkoi tutkia tapausta kollegansa Henry Calmentin kanssa. Yllä olevan tapahtuman silminnäkijänä toimi Fredrikan isoäiti, joka oli kasvattanut perheen maatilalla Fredrikan Harlösan pikkukylällä. Isoisä oli kuollut, ja nykyisin Fredrikan isä johti maatilaa. Kirjan tapahtumissa kaikki Fredrikan sukulaiset tulivat tutuiksi.

Fredrika istui autoon, ja kaikki vyöryi päälle. Hän oli hirveän kyllästynyt siihen, ettei tiennyt, että tunsi itsensä muukalaiseksi omassa elämässään.

Onneksi Fredrika sai uudesta työpaikasta kivoja työkavereita ja välit sukulaisiinkin alkoivat lämmetä, vaikka Fredrika joutui puhuttelemaan heitä työasioissa. Isä olisi halunnut, että Fredrika olisi jatkanut maatilan pitämistä yhdessä hänen kanssaan, mutta Fredrika oli kiinnostunut poliisin työstään. Hän halusi, että oikeus toteutuisi, ja jäihin pudonneen naisen tapaus ratkeaisi. Hän oli hyvä ratkomaan rikoksia, jotka valitettavasti koskivat myös sukulaisia. Syyllinen saatiin lopulta kiinni.

Vombsänkan männikköineen, ryhmyisine koivuineen ja tiheine vesakkoineen oli hänen oma paikkansa. Hänestä oli ihanaa olla sen kaiken keskellä, tuntea marjoista painavien pensaiden oksat sormissaan, löytää sammaleen seassa kullan lailla kimaltavia sieniä ja makoilla maassa katselemassa puiden latvojen yllä liiteleviä mustia lintuja.

Ehtihän se Fredrika nauttimaan myös luonnosta. Hän löysi kivan ystävän paikallisesta oikeuspatologista, Jonaksesta, jonka seurassa olisi kiva kulkea metsämaisemissa. Frida Skybäck taitaa myös luontokuvaukset ja mikä ettei myös dekkarit. Hän on aiemmin kirjoittanut ihmissuhderomaaneja esim. Kirjakauppa Thamesin varrella, Lukupiiri maailman laidalla ja Kirjahyllyn salaisuus ovat hyvin menestyneitä meillä ja maailmalla.

Frida Skybäckin dekkarissa Musta lintu ratkottiin pikkukylän rikoksia.

 

Frida Skybäck, Musta lintu

Suom. Jonja Rajala

Wsoy 2024

s. 459

Svartfågel 2022

Dekkari

 

perjantai 21. maaliskuuta 2025

Carol Shields: Ruohonvihreää

 


Minun äitini menossa naimisiin. Olen tiennyt siitä kuukauden - siitä asti, kun häneltä tuli lyhyt, kömpelösti muotoiltu kirje, jossa oli kummallisen suorasukainen ilmoitus: Herra Berceau on pyytänyt minua vaimokseen - ja pelkkä ajatuskin imaisee yhä edelleen ilmat rintakehästäni sen pohjukkaa myöten. Se on niin uskomatonta. Aivan uskomatonta.

Yhdysvaltalais-kandalaisen Carol Shieldsin (1935-2003) Ruohonvihreää kertoi nelikymppisen Charleenin elämästä Kanadassa 1970-luvulla. Kirjasta nousi esille paljon eroavuuksia verrattuna nykyajan elämään 50 vuotta myöhemmin, kuten yllä olevasta lainauksesta huomaa, sillä sinä puhutaan kirjeestä, joita ei luultavasti tänä päivänä juurikaan kirjoitella ainakaan postin välityksellä lähetettäväksi. Charleen oli ahkera kirjeiden kirjoittaja, hän oli runoilija, joten kirjoittaminen sujui hyvin.

Sähköpostilla lähetetään nykyisin suurin osa kirjeistä ja laskuista. Toiset ihmiset hoitavat viestinnän ja laskut pelkästään kännykän välityksellä. Nykytietämyksen mukaan metsiä pitää säästää, jotta luonto ja ilmasto voisivat paremmin, mutta käytäntö on vielä hakusessa ja poliitikot ja maat eivät pysty yhteistyöhön luonnon suojelemisessa. 

Olin unohtanut, että Winnipegin ja Toronton välillä on tuhatkuusisataa kilometriä pusikkoa.

Charleen matkasi junalla miesystävänsä kanssa Torontoon äitinsä häihin. Matkalla nähtiin jopa intiaanien hökkelikyliä, joten pisteet Chieldsille, alkuperäisasukkaat on huomioitu. Miesystävä halusi lentää ja olla yötä hotellissa, mutta Charleen oli tottunut kituuttamaan yksinhuoltajana vähillä tuloilla, ja mitä äitikin olisi sanonut semmoisesta rahan tuhlaamisesta. Hänen äitinsä kun oli kituuttamisen maailmanmestari. Kaikki tehtiin itse ja mitään ei tuhlattu. 

Säästäväinen elämäntyyli ja kierrättäminen tuli tutuksi minullekin jo lapsuudenkodissani. Äitini leikkasi vaatteet matonkuteiksi, jos niille ei löytynyt lähipiiristä käyttäjiä, ja kutoi niistä kauniita mattoja. Charleenin äitikin oli aina harrastanut sisustamista, tosin hän oli jo yli 70-vuotias, eikä enää jaksanut edes sisustaa.

"Minun täytyy ihan totta soittaa ja kysyä, miten siellä menee."

Charleen jätti poikansa Sethin ystäviensä seuraan, kun matkasi Torontoon. 1970-luvulla ei ollut kännyköitä, niin kuin nykyisin on jopa lapsilla, vaan puhelut soitettiin lankapuhelimilla. Tuohon aikaan puhelut olivat kalliita ja kaukopuhelut vielä kalliimpia. Charleenin äiti oli aivan kauhuissaan, kun kuuli, että Charleen aikoisi soittaa pojalleen kaukopuhelun hänen puhelimestaan.

1970-luku näyttäytyy kirjan kuvioissa omalta maailmaltaan. Carol Shields on ollut taitava kuvaamaan jokapäiväistä elämää ja sen pieniäkin vivahteita sydämellisellä tavalla. Hän kuvasi esim. vaatteita ja kampaajalla käyntiä, kukkia ja nurmikkoa hyvin hellyttävästi. Tarinasta nousi esille, mitä musiikkia kuunneltiin tuohon aikaan, ja mitä ohjelmia katsottiin televisiosta. 

Yksi ikävimmistä jutuista kirjan sivuilla oli tietysti tupakanpoltto sisätiloissa. Onneksi se on vähentynyt, eikä nykylapset joudu hengittämään tupakansavun levittämiä myrkkyjä sisäilmasta, niin kuin itse olen joutunut tekemään. Valitettavasti nykyisin lasten elämään on tullut muita kielteisiä ja terveyttä vaarantavia ilmiöitä, kuten vapettaminen. 

Kun äiti toistaa vihkikaavan sanat, hän tekee sen poikkeuksellisen asiallisesti. Samanlaisella äänellä hän voisi lukea paahtopaistihakkeluksen reseptiä, ja ihmeellistä kyllä, tuo dramaattisen korostuksen puute on minusta rauhoittavaa ja jopa ihailtavaa.

Ruohonvihreää teos linkittyi Pikkuseikkoja teokseen, sillä se kertoi Charleenin isosiskosta Judithista.

Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja morsiuspari vihittiin. Tietysti tässä tarinassa tapahtui jotakin järisyttävääkin, mutta sehän kuuluu hyvään tarinankerrontaan. Carol Shieldsille annan jälleen täydet pisteet, sillä Ruohonvihreää teosta oli kerrassaan ihana lukea.

 

Carol Shields, Ruohonvihreää *****

Suom. Hanna Tarkka

Otava 2012

s. 261

The Box Garden 1977 

Kanada


Carol Shields: Kivipäiväkirjat  (Pulizer 1995)

Carol Shields: Pikkuseikkoja 

 

 

keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Minna Canth: Hanna #minullaoncanthia

 


Lasten kamarissa oli pimeä. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä loisti tuli. Pikku Hanna oli nähnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut häntä takaa ja oli juuri tarttua häneen kiinni, mutta kaikeksi onneksi hän siihen heräsi. Nyt ei Hanna tahtonut enää nukkua, ettei tuota unta jatkuisi.

Minna Canthin eli Ulrika Wilhelmina os. Johnssonin (1844-1897) syntymäpäivän kunniaksi Yöpöydän kirjat-blogin Niina on järjestänyt jo useamman vuoden ajan Minna Canth-lukuhaasteen ts. luetaan ja postataan Canthin kirjoista. Alla Niinan hieno lukuhaastekuva:

 


 

Minna Canthin kirjoista nousee esille naisten ja tyttöjen elämä 1800-luvulla, ja miten se on eronnut miesten ja poikien elämästä. Hanna teoksen nimihenkilö oli kirjan alussa vielä hyvin nuori, mutta kasvoi ja kehittyi tarinassa 21-vuotiaaksi. Hanna oli elänyt hyvin suojattua elämää, mutta eräänä yönä hän heräsi todellisuuteen, kun isä tuli humalassa kotiin ja oli julma äidille. Isän julmuus näkyi myös siinä, miten hän kohteli perheen palvelusväkeä.

Saivat tytöt kerran elää niinkuin itse tahtoivat ja siitä he myös osasivat nauttia. Leijailivat ulkona päivät päästään, valvoivat iltasilla välistä päivän nousuun saakka, kulkivat paljain jaloin ja muutenkin tavattoman helpossa vaateasussa. Hylkäsivätpä tykkänään erään pukimen, jota paitse miehet eivät koskaan voi esiintyä. 

Hanna pääsi eräänä kesänä maalle koko kesäksi parin ystävänsä, Olgan ja Bettyn kanssa. He asustivat maalaistalossa, ja saivat sieltä ravitsevaa ruokaa. Tytöt viettivät paljon aikaa ulkona, uivat ja muutenkin liikkuivat luonnossa. Oleskelu luonnon keskellä oli ihan erilaista kuin kotona Kuopion kaduilla. Saivatpa he sinne vieraitakin, mikä oli tietysti sopimatonta, sillä siitähän olisi mennyt heidän maine, jos tieto olisi levinnyt.

Hannaa pyydettiin soittamaan polkkaa; hän vähin vastusteli, pelkäsi ettei osaisi pitää hyvää tahtia; mutta neiti Wiik väkisen vei häntä pianolle. Se kävi mainiosti; kaikki tanssivat ja hän sai jatkaa, siksi kun lopulta jo halusivat lomaa, jolloin hänelle oikealta ja vasemmalta kiitollisuutta osoitettiin.

Hanna oli huomannut jo hyvin nuoresta, miten alkoholi muutti ihmistä ja hänen käytöstään. Miehistä tuli paljon äänekkäämpiä ja uskaliaampia. Hanna ei halunnut, että häneen kosketaan, mutta miehistä tuli vain rohkeampia. Eräs miehistä halusi mennä Hannan kanssa naimisiin, mutta Hanna oli päättäväinen ja kieltäytyi. Hän olisi halunnut jatkaa opintoja opettajaseminaarissa, mutta isä kielsi. Hanna ei tiennyt mitä tehdä kotona, kun koulu loppui. Päivistä tuli hyvin yksitoikkoisia, kunnes hän kohtasi Helsingissä teologiaa opiskelevan Salmelan.

Kun Minna Canth oli nuori, tyttöjen koulunkäyntiä rajoitettiin kovasti. Minna Canth halusi siihen muutoksen ja ajoi tasa-arvoisempaa koulutusta myös tytöille. Opetuksen sisältö oli Minnan mielestä liian käsityöpainotteista. Hannan sivuilta voit lukea, miten tytöt halusivat viimeisenä kouluvuotenaan uskonnon lisäksi opiskella filosofiaa.  Se oli uutta ja erilaista.

Minna Canthin mies toimitti lehtiä, joihin myös Minna kirjoitti kantaaottavia lehtiartikkeleita raittiudesta ja naisiin liittyvistä aiheista. Vuonna 1878 ilmestyi Canthin ensimmäinen teos Novelleja ja kertomuksia. Minna Canth oli huikea naisten tasa-arvon edistäjä ja on ansainnut oman päivänsä kalenterissa ja sen, että hänen teoksiaan nostetaan esille. Canthin  teoksia lukemalla on hienoa huomata, miten asiantilat ovat muuttuneet menneisyyden ajoista. 

Tänä päivänä tytöt ja pojat opiskelevat tasa-arvoisesti ja voivat tehdä samaa työtä melkein missä tahansa ammatissa. Uskoisin, että Minna Canth olisi tyytyväinen tämän päivän tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin Suomessa. Nykyajan löysä alkoholipolitiikka uskoakseni saisi Minna Canthilta runsaasti kipakoita artikkeleita, puheita ja kirjojen sekä näytelmien aiheita.

 

Minna Canth, Hanna

Saga Egmont 2019

s. 188

Ensimmäinen julkaisu 1886

1800-luku

Kuopio

 

Minna Canth: Köyhää kansaa ja Salakari

Minna Canth: Työmiehen vaimo 


 

 

maanantai 17. maaliskuuta 2025

Alex Ahndoril: Murhan avain

 


Vähänpä Julia tiesi, että pian hänellä olisi edessään äärimmäisen vaativa arvoitus, jota hän tuskin omin voimin pystyisi ratkaisemaan.

Ruotsalaisen Alex Ahndorilin Murhan avaimet aloitti uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö oli yksityisetsivä Julia Stark. Ensimmäinen arvoitus oli, kuka oli valokuvan henkilö Julian palkanneen henkilön puhelimessa ja mitä hänelle oli tapahtunut. Julian palkannut henkilö asui kartanossa ja oli rikkaan suvun jäsen. 

Julia veti henkeä. Hänestä tuntui kuin hän olisi kävellyt hitaasti lentokoneen keskikäytävää tarkastellen matkustajien kasvoja happinaamareiden heiluessa kiiltävien muoviletkujensa varassa.

Julian taustalta löytyi traaginen menneisyys, joka vaikeutti hänen elämäänsä. Traumat olivat kuitenkin kehittäneet hänen ajatusmaailmaansa, joten hänellä oli taito yhdistää asioita järkeviin kokonaisuuksiin. Tosin hänellä oli taipumusta hoppuilla, joten hän kuvitteli jo tapauksen ratkaistuksi, mutta joutui häpeäkseen pyytämään anteeksi henkilöltä, jota luuli rikolliseksi. 

Kyseessä oli siis murhatapaus kirjan nimen mukaisesti. Kuka oli uhri ja kuka tai ketkä tekivät rikoksen? Liikuttiin yläluokassa, josta kertoo myös kirjan kansikuva. Ylellinen kartano, liikaa rahaa ja henkilöitä, jotka ahnehtivat lisää valtaa ja rahaa. Päihteiden käyttöä, petoksia ym. salaisuuksia, jotka Julia sai selville ex-miehensä avulla ja tuella.

Kirjoittajan nimen takaa löytyy kirjoittajapari Alexandra Coelho Ahndoril ja Alexander Ahndoril, jotka ovat kirjoittaneet aiemmin Lars Kepler nimellä. Aikamoinen loikka toiseen tyyliin väkivaltaisista trillereistä ajattelumaailman syövereihin. Murhan avain oli nykyajan Neiti Marple dekkari, jossa syötiin ylellisiä ruokia ylellisissä paikoissa ja elettiin kartanomaisemissa. Teekupposia ja skonsseja tuli kyllä ikävä.

 

Alex Ahndoril, Murhan avaimet

Suom. Terhi Vartia

Tammi 2023

s. 263

Dekkari

perjantai 14. maaliskuuta 2025

Laura Andersson: Tähtipölyn Bulevardi

 


Päivä ei ollut kovinkaan pitkällä, kun jo tiesin olevan iltaan mennessä pulassa. Minulla oli vain yksi päämäärä: pitää perheeni pois ongelmista. Aioin tarkkailla muita ja välttää huomiota viimeiseen asti. Se meni pahan kerran pieleen.

Laura Anderssonin historiallisen uuden kirjasarjan aloitti  upea Tähtipölyn Bulevardi. Sarjan päähenkilönä toimii Doris Laine, joka vuonna 1932 oli 17-vuotias, ja joka herätti huomiota pituudellaan ja kauneudellaan. Niinpä hänet huomattiin Rööperissä Helsingissä, ja pyydettiin mukaan kuvauksiin. Niiden perusteella päätettäisiin, saisiko hän osan uudesta elokuvasta. Doris oli toiminut jo pitkään isänsä apuna, kun tämä oli toiminut viinan salakuljettajana. Nyt tuo aika oli muuttumassa, sillä 5.4.1932 kieltolaki loppui ja klo 10 Helsinkiin avattiin uusi Alko, josta sai ostaa alkoholia.

Olisi pitänyt arvata jo etunimestä. Tulisin näyttelemään elämäni ensimmäisen elokuvakohtauksen suomalaisen teatterimaailman legendaarisen nimen seurassa.

Tottakai Doris pääsi näyttelemään elokuvassa, mutta kaikenlaista muutosta tapahtui ennen sitä. Hän tarvitsi apua puheen harjoittelussa ja eri kohtausten harjoittelussa. Ulkonäköäkin muutettiin vastaamaan elokuvan henkilön ikää. Rööperissä supistiin aika tavalla Doriksen ulkonäöstä ja kuiskuteltiin elokuvatähteydestä. Perhe oli tyytyväinen, kun Doris oli löytänyt uuden uransa, mutta mitä he olisivat sanoneet, jos he olisivat tienneet mitä Doris puuhasi uusien ystäviensä parissa iltaisin ja vapaa-ajallaan.

Sillä viikolla lähdin pitkästä aikaa isän kanssa asioille. Hän iski eteisessä hatun päähänsä, sitoi kiillotetut kengät jalkaansa ja johdatti minut kadulle pää ylpeästi pystyssä.

Perhe tuki Doriksen elokuvauraa ja heistä se oli hienoa. Doriksen uudet ystävät harjoittivat kuitenkin iltaisin jotain muuta salassapidettävää, eikä aikaakaan, kun Doris huomasi olevansa mukana toisenlaisissa esityksissä. Myös nuo ystävät olivat huomanneet keinot, millä ansaita elantonsa ja ehkäpä joku päivä muuttaa köyhän elämänsä suuntaa.

Laura Andersson teos Tähtipölyn Bulevardi nosti esille nuoren filmitähden. Suosittelen kaikille historiallisten viihdekirjojen lukijoille.

 

Laura Andersson, Tähtipölyn Bulevardi

Gummerus 2025

s. 396

Elokuvamaailma

Alamaailma

Helsinki 1932

Feelgood

 

keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Joona Keskitalo: Suo, joka upposi

 


Tämä on tarina kahdesta huoltoasemasta ja kuudesta ruumiista Pohjois-Pohjanmaata halkovan pikitien varrelta.

Joona Keskitalon dekkari Suo, joka upposi on Takamailla-kirjasarjan toinen itsenäinen teos. Ensimmäinen oli nimeltään Saari, joka repesi, ja kolmas dekkari Tunturi, joka ulvoi ilmestyy kesällä 2025. Kirjan nimistä voi jo päätellä, että sarja sisältää runsaasti mustaa huumoria. 

Tärkein kysymys on, oletko valmis avaamaan oven murhaajan mieleen.

Jos olet, aloitetaan elokuisesta illasta 80-luvun jälkipuoliskolla.

Aloitetaan illasta ennen sitä yötä - kärpästen ja varisten yötä.

Lehtoset omistivat SEO-huoltoaseman Revonlahdella. Heidän naapurinsa halusi perustaa viereen oman huoltoasemansa. Naapurukset olivat riidelleet pitkään keskenään. 17-vuotiaan Marian isä oli jopa käynyt istumassa vankilassa, kun oli hakannut naapurin miehen. Naapurin mies oli lopulta häippässyt Lehtosen vaimon kanssa. 

Maria halusi päästä juhlimaan muiden nuorten luokse Raaheen, mutta isä kielsi häneltä auton. Maria oli humalassa, eikä hänellä ollut ajokorttiakaan. Siihen sitten tupsahti omalla autollaan naapurin Teemu, jonka kanssa Maria jatkoi illan viettoa Amazonin stereot raikaten.

Kulta pieni, Maria kuiskasi ja nojautui lähemmäs. - Vapauduin juuri vankilasta ja tarvitsen työtä, jotta saan elämäni kuntoon ja voin lähteä helvettiin tästä takapajulasta.

Maria oli nuorena joutunut vankilaan. Omasta mielestään hän oli syytön, mutta hän ei muistanut mitään tapahtumista. Hänen oli pakko palata kotiinsa Revonlahdelle, jossa hänet tunnettiin, eikä kukaan halunnut palkata Veristä Mariaa töihin. Suvun huoltoasemakin oli joutunut sedän käsiin. Sitten häntä alkoi opettaa ketkujen ketku liikemies, jota epäiltiin monen moisista rikoksista.

Nimismies asteli silmäkkeen reunalle ja yritti etsiä pinnan alta ihmisen ääriviivoja, mutta mitään ei näkynyt. Hän otti lakin päästään. Joskus maailma vain oli epäreilu paikka.

Joona Keskitalon Suo, joka upposi on arvaamaton ja hulvaton dekkarimysteeri suoraan suon laidalta.


Joona Keskitalo, Suo, joka upposi

Bazar 2024

s. 317

Dekkari

Takamailla-sarjan 2. osa


Joona Keskitalo: Saari, joka repesi