Vihdoin
ja viimein sain luettua monen kirjablokkaajan arvioiman Kati Hiekkapellon
esikoisromaanin Kolibri. Kolibri on dekkari ja oikein jännittävä
sellainen. Kirjan takakannessa hehkutellaan rikoskirjallisuuden uuden
kotimaisen tähden syttymistä ja ihmettelen kovasti näin vahvan esikoiskirjan
syntyprosessia, kun luin saaressa asuvan naispuolisen erityisopettajan olevan
kirjan takana. Mistä hän on ottanut poliisitoiminnan taustat haltuunsa ja
uskallanko luottaa, että ne ovat hallussa? Onneksi kirjailija kiittää useampaa
henkilöä poliisityöstä ja oikeuslääkärin työstä sekä lääketieteen työstä
koskevista neuvoista paria henkilöä. Kirjailija kertoo kuitenkin, että
mielikuvitus vei voiton neuvoista, joten luin kirjan kokonaan fiktiona, kirjailijan omana mielikuvituksen tuotteena. Myös kirjan
ulkomaiset lauseet jäivät minua vaivaamaan, koska niitä ei oltu käännetty, eikä
kerrottu mitä kieltä ne olivat.
Kolibrin päähenkilö oli
pohjoissuomalaisessa kaupungissa rikostutkijan työt aloittanut kolmikymppinen
Anna, joka oli unkarilainen, mutta koti, jossa hän vietti lomansa äidin luona,
sijaitsi Serbian puolella. 6v. Anna oli tullut perheineen Suomeen Jugoslavian
sodan aikana, kun pelko siitä, että isoveli joutuu armeijaan sotimaan pakotti jättämään
kotimaan, sillä yksi veli oli jo kuollut kyseisessä sodassa. Äiti oli palannut sodan
loputtua takaisin kotimaahan, mutta Anna oli jäänyt Suomeen.
Sade kiilteli asfaltilla kuin öljy,
kymmenen- ja kaksitoistakerroksiset tornitalot pitivät puiden latvoja
pilkkanaan. Lökäpöksyiset nuoret polttelivat jotakin Dijarin rappukäytävän
katoksen alla. Uhmasivat olemassaolollaan taloista lankeavaa elinkautista
varjoa. Öljyyn takertuneet sorsat, joita kukaan ei tule pelastamaan oranssit
haalarit päällään.
Kukaan ei välitä. Olemme ne toiset.
Ne vieraat.
Ne muut.
Annan
työkuviot alkavat reippaasti samana päivänä, kun hän aloittaa työt
rikostutkijana, sillä kuntopolulta löytyi nuoren tytön ruumis ja pian ruumiita
alkoi löytyä pururadoilta enemmänkin. Annan työtiimi oli sarjamurhaajan
jäljillä, joka pelotti kaupunkilaiset pysymään pois pururadoilta. Hiukan
hukassa olevan oloisia vaikuttivat Annan työtiimin henkilöt olevan ja aika
paljon he käyttivät aikaansa ajelemalla jututtamassa epäilyksenalaisia ja
todistajia. Viina ja tupakka maistui jopa niin paljon, että yks jos toinenkin
poliiseista haisi vanhalle viinalle työajalla ja työaikaa käytettiin aika
paljon tupakoimiseen. Anna paneutui ensimmäisiin rikostutkimuksiin jopa
nukkumatta viikkokausiin, joka tuli tutuksi Mons Kallentoftin
ensimmäisistä dekkareista, kun päähenkilö Malin Fors joi ja poltti tupakkaa ja valvoi.
Näitä juovia ja unettomia poliiseja löytyy muistakin dekkareista mm. Harry Hole.
Anna lähti kiertämään pururataa vastapäivään
sanomatta Linnealle mitään. Hänen oli pakko päästä pois näkemättä sitä kaikkea.
Metsä tuntui keinuvan hänen ympärillään. Miten hän oli onnistunut juomaan
itselleen tällaisen krapulan? Anna yritti muistella eilisiltaa ja laskea
juomiensa annosten määrää.
Kolibrin tarinan rinnalla kerrotaan myös
nuoren kurditytön Dijarin tarinaa. Dijar kertoo omalla äänellään tarinaansa
maahanmuuttajana ja miten oma perhe on sopeutunut Suomeen. Dijarin kohtelu toi
mieleeni toukokuussa lukemani kirjan Itämaa,
joka myös valotti maahanmuuttajien elämää Suomessa ja sitä miten ristiriitaista
vanhempien ylläpitämä kulttuuri ja suomalainen kulttuuri voivat olla yhdessä ja
minkälaisia hankauksia lasten ja vanhempien välille voi kehittyä, kun lapset
oppivat suomalaisen elämäntavan. Kolibrissa ristiriidat syntyivät Dijarin ja
hänen vanhempiensa välille. Anna otti myös Dijarin ongelmat sydämenasiakseen ja
väsytti itsensä valvomalla Dijarin etuja. Kirjan loppu oli mielestäni hiukan
yliampuva, osa joka käsitteli Dijaria. Sarjamurhaaja oli yllätys, josta annan plussapisteitä
kirjailijalle. ***++
Kati
Hiekkapelto, Kolibri
Otava
2013
s. 378
Mä ostin tämän kirjan lopulta, kun kirjastoissa oli liian pitkät jonotusajat. Tullee pian lukuun, joten palailen.
VastaaPoistaJännittäviä lukuhetkiä. Joskus kirjaston jonotusajat ovat ärsyttävän pitkiä, mutta meikäläisen lehmänhermot jaksavat odottaa, sillä uudet kirjat maksavat omaisuuksia. Jos olisin ostanut kaikki tämän kevään kirjat, jotka olen lukenut, niin olisin maksanut niistä yli 2000 euroa.
PoistaMai, luen paljon dekkareita, mutta lopulta päätin kuitenkin jättää tämän väliin, sillä sain kuulla, että tässä on ängetty aika paljon matskua yhteen teokseen. Olen erittäin allerginen ja uupunut kirjoihin, joissa on vaikka kolmen kirjan ainekset. Juonen seuranta vaikeutuu ja lukemisen intensiteetti kärsii. Tosin se on oma heikkouteni ja saatoinhan menettää jotain upeaa...
VastaaPoistaEi kuule Leena yhtään haittaa, vaikka jätät lukematta. En ymmärrä tuota päähenkilön älytöntä ja epäterveellistä elämää mm. jatkuvaa juomista, tupakointia ja valvomista...tavallinen ihminen kuukahtaisi kuukaudessa, jos ei nuku.
PoistaKivaa, että ehdit tämän lukea! Lukukokemus häämöttää mulla edelleen mielessä, positiivisena sellaisena :)
VastaaPoistaTämähän oli semmoinen must-dekkari, sillä sen verran paljon sitä oli kehuttu. Minua rassasi tuo älytön juominen, tupakointi ja valvominen, jota on jo ihan tarpeeksi noissa dekkareissa.
PoistaJostakin syystä minä en ymmärrä noita mustia ja valkoisia pallukoita tuossa kansikuvassa...
VastaaPoistaMai, kiitos esittelystä, mutta en varmaankaan lue tätä...
VastaaPoistaMonet lukevat kesällä dekkareita, ehkä se sopii heille!
Leppoisaa ja hyvää kesäkuun jatkoa sinulle!
☺
Maailma on täynnä kivoja kirjoja...lue niitä joista pidät.
PoistaMukavaa ja puuhakasta kesäkuuta sinulle :)
Mai, kävikin niin, että Kirjakerhosta tuli tämä kirja yhdessä erään toisen kanssa. Olen lukemassa parhaillaan sitä, ja teen postauksenkin.
PoistaOikein hyvää heinäkuun loppua sinulle, Mai!
♥
Kiva. Jäänpä odottelemaan sinun postaustasi Kolibrista. Jouduit sittenkin lukemaan kesädekkarin :)
Poista