John Irving: Minä olen monta

John Irvingin kuudestoista suomennettu kirja Minä olen monta, on Billy Abbottin kasvutarina, joka eli lapsuutensa ja nuoruutensa eläväisessä teatteriperheessä, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaista Shakespearen ja Ibsenin teatterinäytelmien varjossa. Billyn isä ei kuulunut hänen elämäänsä, eikä perheessä puhuttu hänestä, mutta muita miehen malleja perheessä riitti mm. naisten asuihin pukeutuva ja naisosia näyttelevä isoisä. 13-vuotiaana Billy tiesi, ettei ole samanlainen kuin muut pojat, sillä hän rakastui sekä poikiin, miehiin että naisiin ja unelmoi seksisuhteista heidän kanssaan. Isäpuoli ohjasi Billyn kirjastonhoitajan luokse, joka voisi neuvoa Billyä lukemaan kirjoja. Myöhemmin isoisän neuvosta Billy pyysi kirjastonhoitajalta erilaisesta rakkaudesta kertovia kirjoja. Tuttavuus kirjastonhoitajan kanssa toi vipinää Billyn elämään, mutta kirjastonhoitajallakin oli omat salaisuutensa, joista Irving kirjoitti oman osuutensa. Kirjastonhoitajan elämään palattiin aina välillä kirjan tarinassa, mutta muuten hän ei kuulunut nuoruuden jälkeen Billyn elämään.

Pidin todella paljon Irvingin tavasta sisällyttää kirjat ja kirjailijat Minä olen monta kirjan tarinaan. Kirjallisuus toimi kirjan kantavana voimana, sillä tarina itsessään ei ollut kovin syvällinen ja tapahtumat ohitettiin kevyesti, ohimennen, sivuuttaen kuin sivustakatsojana. Ehkä pääaihe, joka oli bi-seksuaalisuus vaikutti siihen, että syvempään aihetarkasteluun ei oikein päästy. Homoseksuaalisuudesta ja bi-seksuaalisuudesta kerrottiin lähinnä vanhoja kliseitä, parasta oli nuoren miehen seksuaalisuuden tarkastelu ja muiden perheenjäsenten, koulun ja koko yhteisön puuttuminen asiaan, homous oli kiellettyä 50-luvulla, se oli sairaus, jonka pystyi parantamaan. Ihmisten kielteisyys ja arvostelu oli ahdistavaa, jonka vuoksi suurin osa homoista piiloutui avioliittokulissien taakse. Mutta pahempaa oli tulossa, sillä aids teki tuloaan homopiireissä ja pitkään sitä pidettiin ainoastaan homojen sairautena. 80-luvulla alkanut aids olisi voinut olla tarkemmin esillä kirjassa, sillä nyt siitä lueteltiin lähinnä erilaisia oireita ja taudinkulkua. Päähenkilö  oli tietysti suojautunut seksitaudeilta ja eli pitkän elämän samalla seuraten tuttavapiiriin kuuluvien homoystävien kuolinviestejä ja vieraili kuolinvuoteiden äärellä.

Tom Atkins ja minä olimme 39-vuotiaita, mutta Tom näytti kuusikymppiseltä. Hänen hiuksensa eivät olleet vain ohuita ja läpikuultavia – se mitä niistä oli jäljellä. Oli täysin harmaat. Hänen silmänsä olivat syvällä päässä, ohimot olivat painuneet sisään, posket olivat lommolla. Tom – paran sieraimet olivat nipistyneet tiukasti yhteen, aivan kuin hän olisi jo haistanut oman ruumiinsa löyhkän, ja hänen kireä ihonsa, joka joskus oli ollut niin rusottava, oli nyt tuhkanharmaa.

Kirjassa on useita erilaiseen seksuaalisuuteen liittyviä teemoja, kuten mm. transsukupuolisuus, lesbous, homous, bi-seksuaalisuus, insesti ja pedofilia.  Laaja teema-alue vei tarinan liian pintapuoliseksi ja tunteet puuttuivat. Olisin toivonut kirjan lopussa tapahtuneen isän ja pojan kohtaamisen tuovan esille jotain syvällisempiä tunteita, mutta ei, mitään ei tapahtunut. Lisäksi kohtaaminen oli parin tunnin mittainen, eikä mitään jatkotapaamisia sovittu, aivan kuin kaikki olisi ohi eikä oma lapsi enää kiinnosta.

Vaistosin, että nämä olivat jäähyväiset; tuskin näkisin heitä enää. (Kuten isäni oli sanonut:” Me olemme keitä olemme, eikö niin?”) Mutta hyvästi tuntui liian lopulliselta, en pystynyt sanomaan sitä. ”Adios, nuori William”, senor Bovary sanoi. ”Adios”, minä sanoin hänelle. He kävelivät pois – käsi kädessä, totta kai – kun huusin isäni perään:” Adios, isä!”

Ehkäpä kirjailija on kirjoittanut kirjan päähenkilön kuin elämän tarkastelijan ja havaitsijan rooliin, sillä hänen elämästään puuttui rakkaus, joka olisi tuonut myös ne syvemmät tunteet pinnalle. Nuoruudesta lähtien Billy oli tahtonut olla kirjailija ja harrastaa seksiä kenen kanssa halusi ja niin paljon kuin halusi. Näistä kokemuksista hän kirjoitti kirjoja, joista ei juuri puhuttu kirjan sivuilla, mikä minusta oli harmi. Billystä tuli kuuluisa kirjailija ja varsinkin erilaisen rakkauden puolestapuhuja. Vanhempana hän sai todeta ihmisten asenteissa tapahtuneen muutoksen, mutta silti erilaisen rakkauden puolesta piti taistella, jotta se hyväksyttäisiin ja ihminen hyväksyttäisiin sellaisena kuin hän on, tasavertaisena muiden ihmisten kanssa.

Lukemani Marja Björkin Poika kirja kertoo transsukupuolisuudesta Suomessa ja se on nuoren miehen kasvukertomus tytöstä pojaksi. Tosin poika oli tiennyt aina olevansa poika, mutta väärässä kehossa. Pidin enemmän Pojasta, koska teema ei rönsyillyt ja siinä oli selkeästi valtavasti tunne-elämää. Irwingin kirjaa olisin halunnut tiivistää aika paljon.

John Irving, Minä olen monta ***

Suom. Kristiina Rikman

Tammi 2013

In One Person 2012

s. 604