Tim Walker: Lost in Suomi. Miten tapasin suomalaisen vaimoni ja muita kertomuksia

Kirjoitin suurimman osan tästä kirjasta kotimme saunassa. (Älkää ihmetelkö: kiuas ei ollut päällä ja vaatteeni olivat.)

Varoituksen sana, tämä yhdysvaltalaisen Suomessa asuvan Tim Walkerin teos Lost in Suomi ei sovellu tosikoille, mutta heille, jotka haluavat kuulla ulkomaalaisen ajatuksia suomalaisuudesta, niin kirjasta löytyy 26 nimettyä ja sen lisäksi 27 nimeämätöntä tarinaa. Omakohtaisista tarinoista osa on julkaistu aiemmin kirjoittajan koulutusaiheisessa blogissa Taught by Finland ja The Atlantic.com tai HS.fi-sivustoilla. Karoliina Korhonen, joka on piirtänyt Finnish nightmares-sarjakuvaa, on kuvittanut kirjan. Rohkea rokan syö ja uhkarohkea kouluruoan, suosittelen liittymään näiden huvittavien, hauskojen, ihmeteltävien, yllättävien ja kiinnostavien tarinoiden seuraan. Walker kirjoittaa mielenkiintoisesti ja satiirisesti, eikä pelkää laittaa itseään likoon kirjojen tarinoissa.

Suomessa lause minä rakastan sinua sitä vastoin tuntuu olevan pyhä.

Tim Walker tapasi suomalaisen tyttöystävänsä 17-vuotiaana. Seurustelu alkoi sähköpostiviestittelynä ja puhelinsoitoilla. Tim oli varma rakkaudestaan ja kertoi tyttöystävälleen rakastavansa tätä. Amerikkalaiset rakastavat kaikenlaisia juttuja, mutta harmikseen suomalainen tyttö ei saanut puserretuksi valkoista valhetta asiasta ja vain kiitteli ja huomautti, että ei ole vielä varma, rakastaako vielä Timiä. 

Myöhemmin tajusin, että olimme törmänneet kulttuurieroon.

Näitä kulttuurieroja on riittänyt niin kotona kuin työelämässäkin, sukulaisten keskuudessa ja urheilussa sen jälkeen, kun perhe muutti Suomeen asumaan. Esimerkiksi suomalaisten tervehtiminen on oma juttunsa työpaikoilla. Piankos kirjoittaja oppi, että yksi tervehtimiskerta päivässä riittää, vaikka Walker oli tottunut kotimaassaan sanomaan hei aina, kun näki työkaverinsa. Suomessa Walker saikin työkavereilta nimityksen "ylitervehtijä". Entäs sitten työntekijöiden omat kahvikupit ja kahvipakettien tuominen työpaikalle. Näistäkin löytyy hauskoja juttuja. Jonkun kupista juominen on pahin moka mitä voi tehdä...heh heh.

Suomen kouluissa vierailee joka vuosi tuhansia koulutuksen pyhiinvaeltajia - ja koska olen tänne muutettuani tavannut heistä kymmeniä, olen saanut kuvan, että he uskovat minun muuttaneen pois Yhdysvalloista vain saadakseni kokea tämän "koulutustaivaan".

Walker vertailee suomalaista ja amerikkalaista koulua ja opetusmetodeja sekä koulupäivän pituutta. Loppujen lopuksi hän pitää hyvänä sitä, että koulupäivät ovat lyhyitä ja välissä on aikaa leikkiä. Leikin merkitys on suuri. Sekin, että kouluun mennään myöhemmin (7v.) kuin Yhdysvalloissa on hyvä juttu hänen mielestään. Sekä oppilaat että opettajat voivat hyvin, kun suomalaisissa kouluissa tehdään paljon yksinkertaisia ja järkeviä juttuja. Pelkkä PISA-menestys ja kansainvälinen maine ei ole hänen mielestään eikä työkavereiden mielestä sitä mitä sen kuvitellaan olevan, mutta turha oikoa väärinkäsityksiä. Lopuksi Walker paljastaa tekevänsä kirjaa suomalaisesta koulutuksesta amerikkalaisille.

Tässä oli toinen amerikkalainen, joka oli mennyt naimisiin suomalaisen kanssa, ja hän oli asunut täällä ainakin kymmenen vuotta muttei vieläkään puhunut suomea sujuvasti. Sen sijaan hän oli oppinut puhumaan englantia kuten suomalainen. Se oli pahin painajaiseni, sanoin Vilmalle tapaamisen jälkeen.

Suomen kielen opettelu ei ollut niin helppoa kuin Walker oli ajatellut sen olevan. Hän oli päättänyt näyttää nokkaville suomalaisille miten suomen kieli opitaan helposti.

Sitten eteen tuli pieni este nimeltä suomen kielioppi.

Englannin kielessä on yksi sijamuoto ja suomen kielessä niitä on viisitoista. Voin kuvitella Walkerin silmien pullistelua, kun hän on lukenut sitä samaa sijamuotojen litaniaa kuin itsekin kouluaikana: nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, partitiivi, inessiivi, elatiivi, illatiivi jne. En tiedä miten hyvin kirjoittaja osaa suomea nykyisin monen vuoden jälkeen, kun on asunut ja elänyt Suomessa.

"Ei kenkiä sisällä".

Kirjoittaja huomasi vaimonsa pitävän tiukasti kiinni suomalaisista säännöistä myös asuessaan Yhdysvalloissa ja yksi niistä oli käytännöllinen ei kenkiä sisällä-sääntö. Lisäksi hän huomasi, että sisustusjutut olivat Vilman määräämiä, johon Timillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa. Keittiöpyyhkeet, vuodevaatteet, lakanoiden viikkaukset ja mattojen piiskaukset ihmetyttivät nuorta aviomiestä, jospa hän olisi jo niihin tottunut. Siihen lisäksi ikkunoiden pesu myös ulkopuolelta ja mattojen pesut mattolaitureilla olivat uutta. No entäs sitten marjojen poimiminen. Nykyisin hän haluaa mennä sinne jo vapaaehtoisesti, marjametsään.

Suhteeni Suomeen taitaa olla samanlainen kuin suhde perheenjäseneen. Tiedämme heidän ärsyttävät tapansa ja salatut vikansa, mutta pohjiltamme tunnemme heitä kohtaan syvää kiintymystä.

Tim Walker, Lost in Suomi ****
suom. Maija Kauhanen
kuvitus Karoliina Korhonen
kansi ja ulkoasu Eevaliina Rusanen
S&S 2016
s. 207
Lost in Finland. When I Married into a Finnish Family and Other Stories 2016

Osallistun kirjalla Ompun Novellihaasteeseen.