Huomenna
matkustan. En ole ihan varma, mihin lopulta päädyn. Tai tulenko koskaan
takaisin. Ja juuri niin sen pitää ollakin. Vain silloin jollekin uudelle
tarjoutuu mahdollisuus.
Ruotsalaisen
Linda Olssonin Autio ranta kertoo kirjemuotoon kirjoitetun tarinan Helgasta, jolla
on suruaika. Helga kirjoittaa kirjettä miehelleen, jonka kanssa hän asui
Uudessa-Seelannissa. Elämä oli hetken onnellista, mutta eräänä päivänä onni
katosi taivaan tuuliin ja jäljelle jäi vain pakahduttava ikävä ja suru.
Linda
Olsson kirjoittaa kirjassaan suruprosessin auki. Ihmisillä on erilaisia käytäntöjä
selvitä omasta menetyksestä. Helgalla prosessin käyminen vaati aikaa, ja se
aika on parasta lääkettä. Pitkän ajan päästä asiat saavat erilaisia näkökulmia
ja surusta pystyy luopumaan.
Ehkä
jokin on jo päättynyt ennen kuin ehti oikeastaan edes alkaa. Nyt tarkoitan
tietenkin Helgaa. Hän tuli elämäämme vain lyhyeksi ajaksi, ja nyt hän on
lähtenyt luotamme. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka pitkäksi aikaa.
Kirjan
toinen päähenkilö on Joseph. Helga ja Joseph tapasivat rannalla ja tutustuivat.
Helgan lähtiessä Joseph päätti pitää jonkinlaista päiväkirjaa, kunnes Helga
palaisi takaisin, sillä hän halusi tallentaa jollakin tavalla ajan, jonka Helga
oli poissa. Kului kuukausi, kaksi, kului useampi kuukausi, eikä Helga tullut
takaisin.
Onneksi
Josephin elämään kuului May ja Wills. Helgan takaisin tulo kun näytti jäävän
vain haikailuksi. Josephilla oli takana omat surunsa, mutta hän oli päässyt
niistä ohi. Suru muuttaa muotoaan, onneksi. Jotkut ovat vahvempia kuin toiset.
Osa surijoista ei jaksa elää surun kanssa, vaan he masentuvat. Surun kanssa on
toisinaan vaikea elää. Josephin elämä hymyili kilpaa pojantyttärensä Mayn hymyn
kanssa, mutta hän kaipasi Helgan seuraa. Hän kaipasi sitä, mitä heistä olisi
voinut kehittyä.
Linda
Olsson on vaikeiden tunteiden tulkki. Rakastuin Sonaatti Miriamille teoksen maailmaan. Autio ranta jatkaa vastaavilla suruteemoilla. Autio ranta vei minut Uuden-Seelannin
Aucklandiin ja siellä autiolle hiekkarannalle Hamilton Beachille, jossa meri
oli ääretön. Näkymää, missä meri kohtaa taivaanrannan, on uskomattoman
lohduttavaa katsella.
Linda
Olsson, Autio ranta
suom.
Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus
2020
s.
281
Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa
Linda Olsson: Sonaatti Miriamille
Mai, viimeiset sivut on käännettävänä tästä kirjasta. Tykkäsin kovasti.
VastaaPoistaUskon sen, että pidit kirjasta huolimatta suru-aiheesta. Ohlssonilla on taito kirjoittaa tunteista ilman, että se menee liioitteluksi.
PoistaOlsson :)
PoistaOlen lukenut Olssonilta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, ja juuri äsken luin Sisar talossani. Niiden ja tämän sinun postauksesi perusteella näyttäisi siltä, että Olssonin teoksissa sivutaan aina kuolemaa ja surua tavalla tai toisella. Tämä Autio rantakin kuulostaa kiinnostavalta. Itse löysin muutama viikko sitten kirpputorilta tuon Sonaatti Miriamille, joten siitä on hyvä jatkaa.
VastaaPoistaMinä olen rakastunut näihin Ohlssonin kirjoihin. Löysin itseni kirjan sivuilla yksinäiseltä rannalta istumassa ja katselemassa taivaanrantaa ja äärettömyyttä.
PoistaVaikka nämä kirjat kertovat surusta, ne lohduttavat samalla ja Ohlssonin luomaan maailmaan on helppo uppoutua.
Olsson.
PoistaRakkautta ja kuolemaa vähän turhan paljon. Ärsyttävä suomennos. Ilmeisesti månne on käännetty sanalla näinköhän (toistakymmentä kertaa!), mikä särähti kielikorvaan. Muita: Willsiä ei tiedotettu, oli pyytänyt häntä kurkistamaan minua joskus... naisille tarkoitettu nyyhkytarina, joka ei vakuuttanut.
VastaaPoistaKiitos kommentista.
PoistaOlssonin kirjat koskettavat minua. Omakohtaisen surun käsittely avautui tämän kirjan luettuani. Surulle on annettava aikaa.