Miksi
ompelin hänet heti kovilla, kestävillä ristipistoilla itseeni? Hän oli kuin
minun saumani elämäniloon, ja nyt minun piti ratkoa jokainen pisto pois ja
jäljelle jäi vain karhunlangan roippeita ja auki revittyjä ompeleita.
Heidi
Könkään Mirjami kertoi ajasta Suomen sotiessa Neuvostoliittoa vastaan,
ja miten ihmiset selvisivät siitä, pääosin naiset ja lapset sekä vanhemmat ja
sairaat ihmiset. Edellinen kirja kertoi Sandrasta, nyt pääosaan nousivat hänen
tyttärensä Annikki, Mirjami ja Soili. Vahvoja tyttöjä, selviytyjiä, vaikka
elämä ei kohdellut hyvin. Annikki ja Mirjami olivat sodan syttyessä jo aikuisia
ja työelämässä Mäntässä, Soili oli vielä lapsi ja kävi koulua. Mirjamin elämään
syttyi ylimääräistä loistetta, kun hän kohtasi suomenruotsalaisen Torin.
Miksen
työntänyt jalkojani sotilassaappaisiisi, miksen vetänyt mantteliasi päälleni,
jäänyt sen sisäpuolelle, asettunut sinulle vuoriksi, paljaaksi silkkivuoriksi.
Kirjan
kappaleet on nimetty perheen naisten mukaan. Välillä äänessä on perheen äiti Sandra, joka pelkäsi viiden poikansa menehtyvän sodassa, välillä
vanhin tytär Annikki, jolla oli avioliitto-ongelmia, välillä Mirjami, joka rakasti palavasti ja nuorimmalla Soilillakin oli omat
ajatuksensa ja mietteensä perheenjäsenistä, naiseksi kehittymisestä, sotavangeista, koulusta jne.
Mirjamin
ja Torin välille nousi nopeasti kiihkeän kuuma rakkaussuhde. Tosin kiihkeyttä hidasti
se, että heille ei oikein löytynyt paikkaa, jossa seurustella. Aika oli tiukan
moraalin aikaa. Naisilta odotettiin hyvää ja siveää käytöstä. Ennen papin
aamenta ei ollut soveliasta nukkua yhdessä. Toisaalta sota-aika sai monet
heittämään moraaliseikat pois mielestä ja nauttimaan lyhyistä onnenhetkistä.
Tämä
toinen sota on niin erilainen kuin ensimmäinen. Talvisota alkoi kuin leimahdus,
ensin sitä ei voinut uskoa todeksi, että Helsinkiä oli pommitettu, että oli
hyökätty, että taisteltiin tosissaan. Iso ja pieni vastakkain, niin iso
vastassa, niin pieni puolustamassa. Nyt on kaikki toisin, ollaan saksalaisten
kanssa yhteisvoimin hyökätty jo syvälle Karjalaan.
Heidi
Köngäs maalasi Mirjami teoksessa näkökulman sotaan, mutta se näkökulma tuli
henkilöiltä, jotka eivät itse osallistuneet sotaan. Perheen tytöt toimivat lottina,
kutoivat sukkia, leipoivat leipiä ja kirjoittivat kirjeitä rintamalla oleville
miehille. Hautasivat kuolleet. Surivat. Itkivät.
Heidi
Köngäs kuvaa Mirjami teoksessa sota-ajan rakkauden mahdollisuuksia ja mahdottomuutta
jatkuvan pelon kaihertaessa rakastavaisten mielessä.
Sinun
jälkeesi minä elin niin kuin ihmiset elävät, mutta aina, kun ikkunalaudan
posliinikukka tiputti raskaan, valkoisen kukintonsa lattialle, minä havahduin
ja tunsin sinut.
Heidi
Köngäs, Mirjami
Otava
2019
s.
348
Sota-aika
Rakkaus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti