Lori Lansens: Pitkä tie kotiin

 

Sharla ei tahdo muistaa sen pissanhajuisen kukan nimeä. Kilpiruoho, Addy-äiti oli sanonut ja kertonut, että vaikka kukka ei varsinaisesti ollut perenna, se kasvaisi aina uudestaan, ja se tosiaan kasvoi. Addy-äiti sanoi, että se on luonnonlaki. Jotkin kukat kylväytyvät itsestään, niin se vain on. Vain hupsu jäisi miettimään miksi.

 

Kanadalaissyntyisen Lori Lansensin esikoisteos Pitkä tie kotiin on uskomattoman hieno ja tunteita koskettava teos. Kyyneleeni valuivat jo kirjan toisella sivulla. Tarvitsin monta nenäliinaa tämän koskettavan tarinan parissa, jonka kaksi päähenkilöä olivat viisivuotias Sharla ja isoäiti-ikäinen Addy-äiti. Alussa nämä kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä eivät pitäneet toisistaan, mutta rakkaus on ihmeellistä. Rakkaus tulee ja kietoo pauloihinsa. Sharlalla ei ollut isovanhempia, eikä Addy-äidillä ollut lapsenlapsia. Kohtalo kiepsautti heidät yhteen. Tai se oli Sharlan äiti, joka halusi päästä värillisestä tyttärestään eroon.

 

”Ja jos et kuule tätä totuuden sanaa vaan päästät jonkun sällin hameesi alle, tähän taloon ei sitten ole vauvan kanssa tulemista.”

 

Addy Shaddin lapsuus ja nuoruus kului oman perheen parissa, mutta erään tapahtuman johdosta hänet karkotettiin kotoa. Addy sai selvitä yksin, ilman rahaa ja ruokaa. Onneksi hän kohtasi hyviäkin ihmisiä, jotka auttoivat häntä selviämään. Kirjan tarinassa Addy muisteli koko elämäänsä, aviomiestään ja lastaan sekä ystäviään. Kun hän sai hoidettavakseen pienen Sharlan, muistot alkoivat vyöryä hänen mieleensä.

 

Häntä ei itkettänyt pelkästään soitto Reggie Depuis´lle, vaan myös Collette, Sharla, hän itse ja kaikki muut jätetyksi ja kirotuksi tulleet ihmiset, joita hyljeksivät juuri ne, joiden olisi kuulunut rakastaa heitä ja välittää heistä.

 

Addy Shaddilla oli rakastava sydän ja hellä luonne. Sharla sai hyvän kodin hänen luonaan. Mutta Addy-äidillä oli hätä siitä, että mitä tapahtuu Sharlalle, kun Addy kuolee, sillä hän tiesi, ettei eläisi enää kovin kauan aikaa.

Lori Lansensin Pitkä tie kotiin on mustan Addy Shaddin elämäntarina. Addy näki pienessä hylätyssä Sharlassa itsensä, mutta hän näki hänessä myös oman lapsensa ja ne lapsenlapset, joita hänellä ei ollut koskaan ollut. Hän näki Sharlassa lapsen, joka tarvitsi huolehtimista, turvaa ja rakkautta. Sellaisen lapsen kuin hän itsekin oli ollut. Addy Shadd oli hyvä enkeli. Ihminen, jonka sydän oli puhdasta kultaa. Ihanan ihana kirja. Itkettävän ihana.

 

Ensin hän ajatteli lakata syömästä, jospa se ei silloin kasvaisi. Mutta siinä vaiheessa, kun oksat notkuivat omenoiden painosta ja pohjatuuli hallitsi yötä, hänen vatsansa oli paisunut ja nännit olivat teevadin kokoiset.

 

Lori Lansens, Pitkä tie kotiin *****

suom. Raija Rintamäki

Bazar 2020

s. 463

Rush Home Road 2002