Saarelle on monta nimeä: saari, luoto, kari, haru.
Tove Janssonin (1914-2001) ja Tuulikki Pietilä (1917-2009) teos Haru, eräs saari kertoi heidän yhteisestä elämästään Klovharulla, pienellä ulkoluodolla Suomenlahdella. He rakennuttivat sinne oman mökin vuosina 1964-65, ja asuivat siellä kolmekymmentä vuotta aina kun mahdollista.
Kirjassa on Toven päiväkirjamerkintöjä ja Tuulikki Pietilän maalauksia, joita hän teki saarivuosien aikana. Valitettavasti kaikki maalaukset ovat ruskean sävyisiä, uskoisin, että ne ovat kauniimpia luonnollisen värisenä. Olisin myös toivonut mukaan valokuvia saarelta ja tietysti Toven piirroksia. Kirjan kansikuvassa on selvästi Toven tekemiä hahmoja. Noita vastaavia hahmoja olisi kiva, jos niitä olisi näkynyt kirjassa mukana.
Ja viimeisenä kesänä tapahtui jotain anteeksiantamatonta; minä aloin pelätä merta.
Ikä toi pariskunnalle kaikenlaista vaivaa ja pelkoa myös siitä, että ei enää kykene asumaan meren keskellä. Oli tullut aika luovuttaa mökki pois.
Kirjan kirjoittamisen aikaan Tove Jansson oli jo 82-vuotias ja Tuulikki Pietilä 79-vuotias. Uskoisin, että heille oli helpotus jättää mökkiaherrus taaksejääneeksi elämäksi. Luonto merinäkymineen antoi heille runsaasti aihetta luovuuteen, josta olemme kiitollisina voineet nauttia heidän taideteoksissaan.
Oli miten oli, me sahasimme ja pilkoimme ja syyspuolella halkovaja oli kupolia myöten täynnä. Ja kun seuraavana keväänä palasimme, oli puuvaja tyhjä ja puhtaaksi pesty, meri oli vienyt kaiken, jopa hakkuupölkyn.
Kaikki omat saarimuistoni heräsivät, kun luin Toven ja Tuulikin yhteistä teosta, jossa kerrottiin lähemmin mökin rakennusvaiheista. Saarielämä on tullut minulle tutuksi kahdenkymmenen vuoden aikana, sillä mieheni on kotoisin saarelta, jonne kuljetaan veneellä. Saarelle on aina vietävä kaikki syötävä ja juotava vesi, minkä tarvitsee sinä aikana, minkä siellä viettää. Jos tarvitsee esim. rakennustarvikkeita, niiden kuljetus ja kantaminen vaatii aina ihan älyttömästi työtä.
Meri keksi yllätyksiä tämän tästä, ja erään kerran pariskunnan kaikki halot oli hävinnyt talven aikana halkovajasta. Syksyinen aherrus oli siis ollut ihan turhaa, mutta saivat he sentään kuntoliikuntaa halkotöissä.
Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän teos Haru, eräs saari kertoi tekstin ja kuvien voimin elämästä pienellä luodolla keskellä arvaamattoman meren lumoa.
Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä, Haru, eräs saari
Teksti Tove Jansson 1996
Kuvat Tuulikki Pietilä
Kannen kuva Signe Hammarsten-Jansson (Tove Janssonin äiti)
Suom. Liisa Ryömä
Wsoy 2023
s. 89
Juuri katseltiin Muumeja Merikeskus Vellamon näyttelyssä Rohkeus, rakkaus, vapaus -muumimaailmanäyttelyssä Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Todella hyvin rakennettu näyttely, jossa lapset viihtyivät seikkailemassa ja aikuisille oli muumifilosofiaa seinillä. Eräässä taulussa oli kiinnostava sarja siitä, miten muumihahmot muotoutuivat nykyiseen muotoonsa. Siellä oli myös pieni kuva Tovesta ja "Tuutikista" jo vanhoina saarellaan.
VastaaPoistaTämän kirjan olen joskus katsellut. Aika vaatimaton, mutta hyvä lisä Toven elämästä kertoviin teoksiin kuitenkin.
Minustakin tämä on vaatimaton kirja. Kun ajattelee ihmisiä, jotka asuvat pienessä mökissä ilman mukavuuksia arvaamattoman meren keskellä, ymmärtää sen, miten pieni ja vaatimaton ihminen on suuren luonnnon keskellä, luonnon, joka voi milloin tahansa pyyhkäistä ylitse ja viedä kaiken. Kirja kuvaa sitä vaatimattomuutta ja varmasti myös sitä, että he molemmat olivat vanhentuneet ja halusivat jo pois turvallisempiin oloihin. Oli tullut aika luovuttaa.
PoistaUskon kuitenkin, että saarielämä on ollut valtavan luovuuden lähde <3
Mökkielämä saattaa olla aika työlästä ja meri arvaamattoman armoton ilmeisesti. Tuntuu ihan kauhealta että uurastuksen tulokset pyyhkäistään olemattomiin. Tuli mieleen omat pienet kamiinapuuni joita olen kesäisin katkonut talon seinustalle ja sieltä kellariin. Juu, jäähän siitä plussan puolelle vielä saavutettu kunto ja terveys. 🍏 Mutta vanhana pitäisi jo päästä helpommalla.
VastaaPoistaTeilläkin on aika roudaaminen (tai siis soutaminen) tavaroiden kanssa saareen.
Minä olisin valmis luovuttamaan saarielämästä, mutta se on mieheni kotitila ja täynnä muistoja. Toisinaan tuntuu, että nenneisyys on meidän ympärillä, vaikka elämme nykypäivää. Onneksi ei tarvitse soutaa, vaan kuljemme moottoripaatilla, joka on kuitenkin jättänyt meidät toisinaan merihätään. Niistä on onneksi selvitty :)
Poista