lauantai 30. elokuuta 2025

Emily St. John Mandel: Rauhallisuuden meri

 


Edwin on matkalla toiseen maailmaan. Hän on jotakuinkin Englannin ja Kanadan puolivälissä. Minut on ajettu maanpakoon, hän ajattelee ja tietää olevansa melodramaattinen, mutta ei hän täysin väärässäkään ole.

Kanadalaisen Emily St. John Mandelin teoksessa Rauhallisuuden meri  kuljetaan Maan ja Kuun välillä, sekä aikamatkustetaan menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Kirja alkoi Edwinin tarinalla vuonna 1912, kun hänen vanhempansa pakottivat hänet matkustamaan Englannista Kanadaan. Kanadassa hän koki oudon tapahtuman, mikä jäi häntä vaivaamaan loppuiän ajaksi.

Gaspery Roberts ei voinut olla se alikulkutunnelin mies, Mirella ajatteli nyt, sillä kohtaamisesta oli kymmeniä vuosia eikä mies ollut vanhentunut yhtään.

Vuonna 2020 Mirella etsi Brooklynissä entisen parhaan ystävänsä veljeä, sillä hän halusi löytää ystävänsä Vincentin. Vincent ja Mirella tulivat tutuksi Lasihotelli-kirjasta.

Mirella törmäsi Gaspery Roberts nimiseen henkilöön, johon hän uskoi törmänneen myös lapsena. Gaspery on kirjan päähenkilö, jonka elämän kuviot tulevat lukijoille selviksi kirjan lopussa. 

Haluaisiko Olive oikeasti asua Maassa? Hän oli kahden vaiheilla. Hän oli asunut koko ikänsä sadanviidenkymmenen neliökilometrin kokoisessa Kuun siirtokunnassa, jonka kekseliäs nimi oli Toinen siirtokunta.

Olive oli kirjailija, joka oli Maassa kirjakiertueella. Oli vuosi 2203. Olive kaipasi takaisin Kuuhun miehensä ja lapsensa luokse. Oliven kirjasta nimeltään Marienbad oli tekeillä elokuva. Kirjakiertue oli pitkä ja uuvuttava. Lisäksi Maassa oli leviämässä uusi pandemia. Kiertueen viimeiseen haastatteluun ilmestyi kukapas muu kuin Gaspery Roberts. 

Gaspery Robertsin oma elämä sijoittui 2400-luvulle. Mikä mies Gaspery oikein olikaan? Oliko hän aikamatkailija? Miksi hän liikkui vuosisadoilta toisille, sekä Kuun ja Maan välillä? Tämä erikoinen tarina nosti esille tarinan elämästä ja sen tarkoituksesta, sekä mahdollisuuksista muokata elämää ja sen jatkuvuutta. 

Emily St. John Mandel nosti kirjassaan esille elämän Kuussa. Kirja on mielenkiintoinen skenaario tulevaisuudesta ja sen mahdollisuuksista.

 

Emily St. John Mandel, Rauhallisuuden meri ****

Suom. Aleksi Milonoff ****

Keltainen Kirjasto 2025

s. 252

Sea of Transquility 2022 

Aikamatkailu 

 

Emily St. John Mandel: Asema 11

Emily St. John Mandel: Lasihotelli  

2 kommenttia:

  1. Toinen siirtokunta... onpa jänniä kuvitteellisia juttuja, joihin eläytyä 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamatkailua satojen vuosien välillä ja matkailua kuun ja maan välillä. Kenties mahdollista tulevaisuudessa, jos nuo sotimiseen käytetyt rahat kohdistettaisiin kehitystyöhön. Tästäkin tarinasta löytyi rikollisia ja vakoojia.

      Poista