tiistai 3. marraskuuta 2020

Lori Lansens: Pitkä tie kotiin

 

Sharla ei tahdo muistaa sen pissanhajuisen kukan nimeä. Kilpiruoho, Addy-äiti oli sanonut ja kertonut, että vaikka kukka ei varsinaisesti ollut perenna, se kasvaisi aina uudestaan, ja se tosiaan kasvoi. Addy-äiti sanoi, että se on luonnonlaki. Jotkin kukat kylväytyvät itsestään, niin se vain on. Vain hupsu jäisi miettimään miksi.

 

Kanadalaissyntyisen Lori Lansensin esikoisteos Pitkä tie kotiin on uskomattoman hieno ja tunteita koskettava teos. Kyyneleeni valuivat jo kirjan toisella sivulla. Tarvitsin monta nenäliinaa tämän koskettavan tarinan parissa, jonka kaksi päähenkilöä olivat viisivuotias Sharla ja isoäiti-ikäinen Addy-äiti. Alussa nämä kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä eivät pitäneet toisistaan, mutta rakkaus on ihmeellistä. Rakkaus tulee ja kietoo pauloihinsa. Sharlalla ei ollut isovanhempia, eikä Addy-äidillä ollut lapsenlapsia. Kohtalo kiepsautti heidät yhteen. Tai se oli Sharlan äiti, joka halusi päästä värillisestä tyttärestään eroon.

 

”Ja jos et kuule tätä totuuden sanaa vaan päästät jonkun sällin hameesi alle, tähän taloon ei sitten ole vauvan kanssa tulemista.”

 

Addy Shaddin lapsuus ja nuoruus kului oman perheen parissa, mutta erään tapahtuman johdosta hänet karkotettiin kotoa. Addy sai selvitä yksin, ilman rahaa ja ruokaa. Onneksi hän kohtasi hyviäkin ihmisiä, jotka auttoivat häntä selviämään. Kirjan tarinassa Addy muisteli koko elämäänsä, aviomiestään ja lastaan sekä ystäviään. Kun hän sai hoidettavakseen pienen Sharlan, muistot alkoivat vyöryä hänen mieleensä.

 

Häntä ei itkettänyt pelkästään soitto Reggie Depuis´lle, vaan myös Collette, Sharla, hän itse ja kaikki muut jätetyksi ja kirotuksi tulleet ihmiset, joita hyljeksivät juuri ne, joiden olisi kuulunut rakastaa heitä ja välittää heistä.

 

Addy Shaddilla oli rakastava sydän ja hellä luonne. Sharla sai hyvän kodin hänen luonaan. Mutta Addy-äidillä oli hätä siitä, että mitä tapahtuu Sharlalle, kun Addy kuolee, sillä hän tiesi, ettei eläisi enää kovin kauan aikaa.

Lori Lansensin Pitkä tie kotiin on mustan Addy Shaddin elämäntarina. Addy näki pienessä hylätyssä Sharlassa itsensä, mutta hän näki hänessä myös oman lapsensa ja ne lapsenlapset, joita hänellä ei ollut koskaan ollut. Hän näki Sharlassa lapsen, joka tarvitsi huolehtimista, turvaa ja rakkautta. Sellaisen lapsen kuin hän itsekin oli ollut. Addy Shadd oli hyvä enkeli. Ihminen, jonka sydän oli puhdasta kultaa. Ihanan ihana kirja. Itkettävän ihana.

 

Ensin hän ajatteli lakata syömästä, jospa se ei silloin kasvaisi. Mutta siinä vaiheessa, kun oksat notkuivat omenoiden painosta ja pohjatuuli hallitsi yötä, hänen vatsansa oli paisunut ja nännit olivat teevadin kokoiset.

 

Lori Lansens, Pitkä tie kotiin *****

suom. Raija Rintamäki

Bazar 2020

s. 463

Rush Home Road 2002

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

David Grossman: Kun Nina sai tietää

 

Rafaelin luokan pojat kutsuivat Ninaa ”sfinksiksi”. He hiiviskelivät Ninan perässä ja matkivat hänen kävelytyyliään, sitä kuinka hän halasi itseään ja tuijotteli lasittuneesti ympärilleen. Kerran kun Nina oli äkännyt pari tyyppiä matkimasta itseään, hän oli siltä seisomalta motannut näitä päin näköä. Sellaista rökitystä ei ollut ennen kibbutsilla nähty. Tytön ohuissa käsivarsissa ja tikkujaloissa piili uskomaton määrä raakaa voimaa.

 

Israelilaisen David Grossmanin Kun Nina sai tietää teoksen kertojana toimi Gili, jonka äiti oli Nina ja isoäiti Vera. Vera ja Nina muuttivat Israeliin Jugoslaviasta, jossa Vera oli ollut 50-luvulla poliittisena vankina. Kirjan esikuvana toimi Eva Panic-Nahir ja hänen tyttärensä Tiana Wages. He antoivat kirjailijalle kuvittelun ja keksimisen vapauden pyytäessään häntä kirjoittamaan heidän tarinansa.

 

”Suku” tarkoittaa luonnollisesti Tuvjan sukua, jonka jäseneksi Vera itse asiassa on vain liittynyt, mutta kolmen vuosikymmenen aikana hänestä on tullut sen ydin. Huvittavaa kyllä, suurin osa lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsista on hyvin kiintynyt häneen ja kilpailee hänen huomiostaan tietämättä, ettei hän ole heidän biologinen isoäitinsä.

 

David Grossmanin Kun Nina sai tietää on vangitseva sukupolviromaani. Vera eli Jugoslaviassa rakkaan miehensä Milosin kanssa. Ennen Ninan syntymää he kokivat toisen maailmansodan melskeet. Sitten koitti Titon aikakausi, joka koitui perheen kohtaloksi, ja josta Vera ja Nina kipuilivat koko ikänsä. Se heijastui myös kolmanteen sukupolveen eli Giliin. Nuo traumatisoivat tapahtumat kipuilivat heidän kanssakäymisessä, eivätkä jättäneet rauhaan.

 

Hän muisti kaiken, mitä hänelle oli tapahtunut tällä tiellä viisikymmentäneljä vuotta sitten. Hän sanoi pystyvänsä kulkemaan täällä vaikka silmät kiinni, eikä sitä voinut selittää vain hänen silloisella sokeudellaan. Jossain kohtaa hän täyttyi jälleen tarmosta ja melkein kirjaimellisesti alkoi kiskoa minua perässään, tämä yhdeksänkymmentävuotias nainen. Hänen pikkuruinen ruumiinsa suorastaan leijui itsestään eteenpäin. Hänen ruumiinsa, ja kaikki se mitä se oli kokenut.

 

David Grossman voitti vuonna 2017 kansainvälisen Booker-palkinnon Hevonen meni baariin teoksellaan. Kirja meni heti lukulistalleni tämän teoksen jälkeen. Kiinnostuin Kun Nina sai tietää teoksen miljööstä, joka oli Israel ja siellä oleva kibbutsielämä. Lisäksi kirjan vahvin teema on Veran jugoslavialainen vankimenneisyys Titon gulagilla. Nämä kolme naista päättivät Veran 90-vuotispäivillä matkata Jugoslaviaan ja kyseiselle gulagisaarelle. Gili ja hänen isänsä aikoivat tehdä heistä elokuvan, jossa ruodittaisiin menneisyyttä ja sen aiheuttamia traumoja.

 

Kun Nina sai tietää on vahva sukupolvikertomus, joka pohjautuu todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin.

 

David Grossman, Kun Nina sai tietää

suom. Minna Tuovinen

Otava 2020

s. 277

Itti ha-Hayyim mesahek harbe 2019

Sukupolviromaani

Israel, kibbutsi

Jugoslavia, gulagi

 

David Grossman: Hevonen meni baariin

lauantai 31. lokakuuta 2020

Halloween - lukuhaasteen koontipostaus

 

Tänään on aika koota lokakuun ajan kestäneen Halloween-lukuhaasteen kirjat siistiin listaan, paketoida ja sitoa tiukka köysi ympärille. Haaste on Yöpöydän kirjat-blogin Niinan jo viidettä kertaa vetämä lukuhaaste. Haaste on mielestäni erinomaisen virkistävä ja piristävä ja tähän synkistyvään syksyyn sopiva mysteerihaaste. Jännitystä ja yliluonnollisia elementtejä, mystiikkaa ja taikuuksia omiin lukumakuihini sovellettuna taikamatkailuna. Kaikki lokakuussa lukemani kirjat sopivat haasteeseen mukaan. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan bloggaukseni kirjasta. Lukea voit omalla vastuulla! Taikamatka alkaa:

Petronella Grahn: Pomenia - Taikamaailman suuri seikkailu

Tästä kirjasta löydät kaikki yliluonnolliset ainekset taikamatkailua varten. Ai niin, matkaa voit tehdä tulta syöksevän lohikäärmeen selässä! Matka alkaaaaa...

Stina Jackson: Erämaa

Tämän jännityskirjan mukana matkasin pimeään ja talviseen Pohjois-Ruotsiin. Ihmiset olivat oudon ilkeitä ja kyräilivät toisiaan. Jotain todella pahaa tapahtui tämän matkan aikana, joten äkkiä pois, ennen kuin kirves seuraavan kerran heilahtaa...

Lina Bengtsdotter: Beatrice

En päässyt vielä mihinkään Ruotsista, vaan jouduin etsimään muiden mukana kadonnutta pikkuvauvaa. Ihan sekavaa sakkia kaikki tyynni. Jokaisella pää sekaisin poliisia myöten. Onnellinen loppuko? Matka jatkuu...

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Ei hyvää päivää, ette usko mitä tapahtui. Jouduin kuuhun ja marsiin ja avaruuteen tässä kirjassa, enkä ihan tiedä, että miten se tapahtui. Ihan varmasti minut noiduttiin joillakin oudoilla ns. (seko-) loitsuilla! Äkkiä takasin maapallolle!

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

Voi hurja mikä taikatalo tarinan lasten isoisällä oli. Kerronko? Pakkohan minun on edes pikkasen kertoa, että jouduin jo eteisessä taulun sisälle. Upsista sentään. Onneksi pääsin sieltä pois. Huh tuli ihan hiki. Oli kyllä sen verran metkaa matkailua, että pakkohan sinne on päästä toistekin.

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

Tällä kertaa lymyilin englantilaisen kirkon hautausmaalla öiseen aikaan ja siniviittainen nainen vain leijuli siellä täällä oudon eteerisesti. Tuli kiire matkata eteenpäin, kun huomasin, että tuo nainen makasi ojassa, eikä hengittänyt...

B. A. Paris: Suljettujen ovien takana

Nyt sattui Englannin matkan aikana köpelösti, sillä en päässyt eräästä huoneesta mihinkään. Minut oli lukittu sisälle. Kammottava psykopaatti piti minua vankina. Pääsin lopulta pakoon, mutta en halua muistella sitä sen enempää.

Maja Lunde: Viimeiset

Tässä kirjassa oli vauhdikasta liikkua historiasta tulevaisuuteen ja takaisin. Kunnon aikamatkailukirja. Matkaa tein villihevosilla. Kuka muistaa vielä Hanna Ekolan laulun: Vieläkö on villihevosia? Koppotti-koppotti-koppotti! Iiihaa!

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja

Tämän tarinan matkassa jouduin sukelluspuuhiin. Minut valtasi outo huuma. Halusin löytää mystisen vedenalaisen kiven. En ollut ainoa. Kiven löytäjällä olisi mahtava valta hallita vaikka mitä. Sukeltelu veden alla oli todella vaarallista puuhaa, sillä petolliset ruusuhait napsivat sukeltajilta raajoja pois. Selvisin pinnalle ja raajatkin ovat vielä tallella!

Max Seeck: Pahan verkko

Pahan verkko alias rikollisten internet nappasi minut hyppysiinsä kesken taikamatkailun. Päähenkilö jutteli tuosta noin vain kuolleen äitinsä kanssa. Olipahan kammottava seurata. Kirjan rikollinen oli napannut mukaansa bloggareita, joten piti pysytellä inkognito, etten joutunut rikollisen nappaamaksi. 

Meri Luttinen: Myrskynsilmä

Tälle matkalle muinaiseen historiaan sain oman voimaeläimen. Olin saanut haltuuni taikavoimia hallitsevan esineen, jonka halusivat ihan kaikki muutkin. Aika pelottavaa pitää sellaista esinettä hallussa, kun eihän minulla ollut minkäänlaista hajua siitä, että mitä minä sillä tekisin. No annoin esineen eräälle nuorelle parantajalle, jolla oli enemmän taipumuksia taikavoimien käyttöön ja jatkoin taikamatkailua.

Elina Kuorelahti: Museomysteeri

Tupsahdin hauskalle museomatkalle mukaan, jossa etsittiin karkumatkalle lähteneitä kummituksia. Lopulta karkailevat kummitukset komennettiin takaisin sinne mistä lähtivät! 

Sarah J. Maas: Usvatuulen valtakunta

Oi miten kaunista oli Yön valtakunnassa, jota hallitsi kiehtovan komea ylihaltija. Paratiisimainen paikka, mutta tietysti inhottavat ja kateelliset otukset ja oliot pääsivät hiipimään kimppuumme. Minun oli pakko paeta paikalta kiireen vilkkaan, koska eihän minulla ole minkäänlaisia taikavoimia! Vai onko?

Kiitos Niina jälleen kerran jännittävästä lukuhaasteesta!!!! 



 


 

 



torstai 29. lokakuuta 2020

Petronella Grahn: Pomenia - Taikamaailman suuri seikkailu

 


Unimestari Unonen seisoi kevään kukkien ja tuoksujen ympäröimänä. Hän oli kääriytynyt violettiin sadetakkiin ja tähysteli taivaalle. Painavat pilvet lipuivat hitaasti lähemmäs niin alhaalla, että puiden latvat raapivat niitä. Pilvet kantoivat mukanaan vettä ja miettivät, minne voisivat kuormansa pudottaa. Unonen heilutti käsiään pilville ja hihkaisi: ”Juhuu! Tänne, tänne! Antaa sataa! Tuhatta ja sataa!”

Ja niin alkoi ropista.

 

Petronella Grahn on koonnut lapsilleen kertomista unisaduista kauniin lastenkirjan Pomenia, Taikamaailman suuri seikkailu. Kirja aloittaa trilogian ja voin sanoa, että tämä ensimmäinen kirja koukutti sen verran mukavasti mukaansa, joten aion lukea seuraavankin kirjan, sillä jouduin taianomaisen Pomenian lumouksen valtaan. Tässä tunnelmallisessa ja ajattomassa satukirjassa on ihastuttavaa taikaa, ystävyyttä, jännitystä ja seikkailuja.

 

Pomenian päähenkilö on Teo. Oikeassa elämässä Teo on ihan tavallinen poika, mutta Pomeniassa hän muuttui takkuturkkiseksi peikoksi. Teo sai Pomeniassa ystäviä noidasta, keijuista, lohikäärmeistä ja muista Pomenian asukkaista. Tietysti siellä asuu myös niitä hankalia ilkeitä asukkaita, jotka aiheuttivat kaikenlaisia ikäviä juttuja. Oli kuitenkin ennustettu, että peikkopoika auttaisi Pomenian asukkaita vastustamaan ilkimyksiä.

 

Käämä raivostui. Hän ei ehtisi ajoissa kotiluolalle, mutta ei hänen tarvinnutkaan. Hänhän oli velho, hän osasi loitsia. Käämä ojentautui pitkäksi ja verrytteli koukistellen sormiaan. Sitten hän kohotti kätensä levälleen kuin kapellimestari, joka aikoi ohjailla koko maailmaa. Kun Käämä loitsi, aika pysähtyi.

 

Pomenia on jaettu 23 kappaleeseen, joten siinä on ajateltu paljon lasten jaksamista kuunnella satuja. Nuorimmille lapsille riittää yksi kappale unisaduksi ja vanhemmille voi lukea useamman. Lisäksi Petronella Grahn on kuvittanut kirjan todella kauniilla kuvituksella erittäin taidokkaasti ja lumoavasti. Uskonpa, että tästä satukirjasta tulee lukuisille lapsille niin rakas kirja, että sitä kuvataan vielä aikuisenakin lapsuuden rakkaimpana kirjana.


 Olipa kerran aina ja ikuisesti...

 

Petronella Grahn, Pomenia – Taikamaailman suuri seikkailu

Kuvitus Petronella Grahn

Kumma 2020

s. 183

 

Pomenia taikamaailman kirjatraileri


tiistai 27. lokakuuta 2020

Isänpäivälahjaksi kirja 2020

 

Marraskuussa on perinteisesti juhlittu isää. Haluaisin antaa vinkkejä kirjalahjan ostoon, joten olen listannut muutamia kirjoja, jotka olen lukenut tänä vuonna. Kirja-arvion pääset lukemaan klikkaamalla kirjan nimeä.

 



Colson Whiteheadin Pulizer-palkittu Nickelin pojat kertoo mustista nuorukaisista. Kirjan sivuilla seurataan menneisyyden tapahtumia 1960-luvulla ja 1970-luvulla, kun valkoisten rotusorto mustia ja värillisiä kohtaan oli suorastaan törkeää ja kammottavaa. Kirjan päähenkilö oli nuori lukiolainen Elwood, joka joutui sattuman oikusta Nickelin koulukotiin. Koulukodista hän sai hyvän kaverin, Turnerin, jonka kanssa jaettiin hyvät ja huonot päivät.

 


 
Trevor Noahin omaelämäkertakirja Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa kertoi kirjailijan kasvunvuosista apartheid-aikana. Trevor Noah oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan musta, värillinen tai valkoinen. Se riippui siitä, kenen kanssa hän oli tekemisissä. Etelä-Afrikka oli jakaantunut tarkasti ihonvärien ja kielten perusteella. Positiivisen luonteensa avulla Noah oppi luovimaan kaikenlaisten ihmisten parissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa, ja vuonna 2018 Time-lehti valitsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

 


Hollantilaisen Herman Kochin uusin teos Suomen päivät on omaelämäkerrallinen teos. Teoksessa kirjailija avaa lukijoille nuoruudessaan Suomessa maatilalla viettämäänsä aikaa. Kirjailija on vieraillut Suomessa myös tuon ajanjakson jälkeen, mutta siitä voi lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Mukana oli tietysti hänen omia nuoruuden kohelluksia, joskus väritettyinä, joskus karsittuina versioina.

 


Erkki Kokon omaelämäkerrallinen teos, Me, sotalapset, kertoo neljästä veljeksestä, jotka lähetettiin vuonna 1944 Ruotsiin turvaan Neuvostoliiton suurhyökkäykseltä. Heinäkuussa 1944 veljekset matkasivat laivalla, jossa oli 6412 suomalaista sotalasta, Ruotsiin, missä heitä odotti kolme eri perhettä. Kolme rakastavaa perhettä, jotka halusivat antaa turvapaikan näille sotatantereilla kasvaneille pojille.

 

 


 

Lontoolainen kirjailija D. B. John on kirjoittanut jännittävän vakoojatarinan Pohjoisen tähti, joka ampaisi heti lukemieni jännityskirjojen parhaimmistoon. Kirjasta on tulossa jatkokirja, joten jännitystä on tiedossa lisää. Se, mikä teki kirjasta aivan mahtavan, on kirjan tapahtumien sijoittuminen Pohjois-Koreaan. 
 

Yhdysvaltalaiskirjailija Mark Sullivanin historiallinen elämäkertakirja Palavan taivaan alla kertoi italialaisen nuorukaisen Pino Lellan kahdesta vuodesta toisen maailmansodan aikana. Kirjan lopussa on pikainen tarina myöhemmistä vaiheista, mutta pääosa kirjasta keskittyy vuosiin 1943-44. Natsit olivat vallanneet Italian ja Benito Mussolini oli nukkehallitsija, sillä Hitler hallitsi ja taisteli ympäri maapallon ja tarvitsi orjatyövoimaa tehtaiden pyörittämiseen myös Italiassa. Jokainen tietää keitä pidettiin orjatyövoimana, juutalaisia ja vastustajia. Jos ei kyennyt töihin, suunta oli puolalainen keskitysleiri, Auschwitzch.

 


Max Seeckin jännittävä dekkari Pahan verkko jatkaa Uskollisen lukijan tarinaa, jonka pääosassa toimii rikosylikonstaapeli Jessica Niemi. Jessica sai tehtäväkseen löytää kaksi kadonnutta bloggaria. Heti alkuunsa oli havaittavissa, että kadonneiden takaa löytyi rikos, joka loppujen lopuksi levisi useampaan maahan. Seeck osaa ottaa haltuunsa rikosten rakentamisen kirjan tarinassa. Pahan verkko kutoi rikollisen verkkonsa salaperäisesti nettiavaruuteen. Tykkäsin tosi paljon tästä nykyaikaan ja somemaailmaan tiukasti sijoittuvasta dekkarista.

 


Niklas Natt och Dagin historiallisen dekkarisarjan toinen osa on nimeltään 1794 Elävien haudasta. Kirjan nimi jo kertoo, minkälainen aikakausi oli menossa, aika, jolloin ihmiset olivat rutiköyhiä, kouluttamattomia, taikauskoisia, väkivaltaisia. Kirjan alku kertoi nuoresta aatelismiehestä, jolla periaatteessa olisi pitänyt olla asiat hyvin, mutta mikään ei ollut hyvin. Erik Tre Kronor joutui petoksen uhriksi ja sen vuoksi hän oli joutunut hullujen huoneelle. Oli tapahtunut kammottava rikos. 

 


Jouko Heikuran neljäs romaani on nimeltään Lahja äidilleni. Kirjan päähenkilö Tim asui Lontoossa. Hänen äitinsä oli muuttanut lapsuudessaan Britteihin asumaan. Äiti oli sairaalassa hoidettavana, ja ennen kuolemaa, poika halusi lahjoittaa äidille jotakin ainutkertaista, jotakin mitä äiti oli aina toivonut, mutta ei uskonut toiveensa koskaan toteutuvan. 

 


Tommi Kinnusen vaellusromaani Ei kertonut katuvansa on upeasti kerrottu kertomus sodan jälkimainingeista. Kertomus naisista, jotka saksalaissotilaat jättivät jälkeensä, kuka sydän karrella, kuka lapsi alullaan tai rinnallaan, mutta yhteistä heille kaikille oli mieli karrella. He eivät syyllistyneet hirmutekoihin, mutta heidät syyllistettiin siitä, että he rakastivat. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on hyvin kuvauksellinen ja karunkauniisti kerrottu tarina naisista, jotka eivät katuneet.
 
Tällä kertaa tuli aika miehekäs kattaus kirjoja, kun kaikki kirjailijat ovat miehiä. Tarinoista sitten voi löytää kaikenlaista karskimmista sotakuvauksista pehmeämpään äidin ja pojan suhteen kuvaukseen tai naisten vaellukseen Pohjois-Suomessa. Toivottavasti näistä kirjoista löytyy kivoja vinkkejä isänpäivälahjaksi tai itselle luettavaksi.

 

 

 

 

 

 

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

 

Kivikorppi uneksi lentämisestä. Se uneksi kohoavansa lämpimien ilmavirtojen mukana, syöksähtelevänsä pienempien lintujen perään, sujahtavansa saaliinhimoisena metsään. Mutta miellyttävän uneksinnan keskeytti ääni.

”Auta heitä”, ääni sanoi. ”Näytä tietä.”

 

Yllä oleva lainaus aloittaa uskomattoman kivan uuden lasten kirjasarjan, jonka kirjoittajat ovat australialaiset Mikki Lish ja Kelly Ngai. Ensimmäisestä sarjan kirjasta Taikuuden talo on kuvattu elokuva, jonka trailerin laitan bloggauksen alaosaan. Luin kirjaa syyslomalla yhdessä 11-vuotiaan innokkaan lukijan kanssa. Meillä on yhteinen rakkaus taikamaailmaan, jota tässä kirjassa on runsain mitoin. 

 

Kirjan alussa Hedyn ja Spencerin vanhemmat veivät heidät isoisän luokse hänen pölyiseen vanhaan taloonsa pariksi viikoksi juuri ennen joulua. Isoisä oli kärttyisä vanha entinen taikuri, joka kielsi lapsia koskemasta ihan mihinkään talossaan. Sehän tarkoittaa melkein pientä haastetta kaikille lapsille. Miksi muka ei saisi koskea? Jos vaikka vähän koskee ja tutkii?

 

”Ne puhuvat!” Spencer kuiskasi Hedylle.

”Niin”, Hedy sanoi uskomatta korviaan. ”Mutta se on mahdotonta.”

 

Isoisän talo oli täynnä taikaesineitä ja taikuutta. Isoisä oli oikea keräilijä. Hän aloitti keräilyn, kun isoäiti katosi kymmeniä vuosia sitten.  Ensimmäisenä he kohtasivat puhuvan hirvenpään ja karhuntaljan. Oikein hauskoja tyyppejä. Heidät on kuvattu jopa kirjan kansikuvaan.

 

Hänen tuijottaessaan valokuvaa näkymätön sormi kirjoitti pölyyn sanat: ETSI MINUT.

 

Lapset saivat siis mysteeritehtävän. Ensin piti vain tietää, että kenet heidän piti etsiä. Kuka oli kadoksissa ja halusi tulla etsityksi. Oliko se hyvä vai paha tyyppi? Mitä siitä voisi seurata, että he löytäisivät etsimänsä? Kieltämättä lapsia pelotti ja jännitti näkymättömän hahmon pyyntö. Talossa oli vaikka mitä jännää, kun he päättivät aloittaa etsinnän. Myös sellainen hankalampi hahmo, joka järjesti kaikenlaisia esteitä heidän etsintäpuuhiensa lomassa.

 

Taikuuden talo on raikas seikkailukertomus taikuuden maailmasta. Tarinassa on poreileva sekoitus tavallista elämää, yliluonnollisia hahmoja ja taikuuksia.

 

Mikki Lish ja Kelly Ngai, Taikuuden talo *****

suom. Terhi Kuusisto

Aula & Co 2020

s. 266

The House on Hoarder Hill 2020

Kannen kuvitus Maxine Lee 2020

Lastenkirja

 

Taikuuden talo -kirjan traileri.

lauantai 24. lokakuuta 2020

Jokken rauhan haaste - koontipostaus

 

Jokken kirjablogin rauhan haaste päättyy tänään 24.10.2020. Haasteeseen tuli lukea Toiseen maailmansotaan liittyvää kirjallisuutta. Suurin osa tietää, että Toisen maailmansodan aikana saksalaiset kuljettivat juutalaisia keskitysleireille ja tappoivat heidät siellä nälkään, tauteihin, kidutukseen. He kaasuttivat juutalaisia ja sotavankeja hengiltä ja lopulta polttivat heidät. Mitä uskomattominta on, että jotkut tahot kieltävät keskitysleirien olemassaolot. Niitä oli jopa Suomessa. 

Lapin keskitysleireistä on Petra Rautiainen kirjoittanut erittäin hyvän esikoiskirjan Tuhkaan piirretty maa.


 Luin pari kirjaa, jotka kertoivat Auschwitzistä. Nuo todellisuuteen pohjautuvat tietokirjat ovat aivan hirvittävää luettavaa. Jotkut selvisivät keskitysleireiltä hengissä. Niin myös kolme äitiä, jotka synnyttivät lapsensa siellä, vaikka yleensä raskaana olevat naiset kaasutettiin heti hengiltä. Nämä kolme naista valehtelivat raskaudesta. Lue  lähemmin aiheesta Wendy Holdenin Äidiksi keskitysleirillä tietoteoksesta.


Sota vaikutti monella eri tavalla ihmisten elämään. Läheisiä kuoli ja haavoittui, menetettiin maat viholliselle, oli nälkä ja piti juosta pommituksia pakoon, joissa tuhoutuivat kodit, koulut, kylät ja kaupungit. Miljoonat ihmiset maapallolla joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon. Ruotsi tarjosi sodan aikana mahdollisuuden suomalaisille lapsille lähteä evakkoon puolueettomaan Ruotsiin. Luin kirjan aiheesta, jossa monilapsisesta perheestä lähetettiin neljä veljestä Ruotsiin. Erkki Kokon kirja on nimeltään Me sotalapset.

Luin Jokken rauhan haasteeseen 23 kirjaa. Aika monessa kirjassa sivuttiin aihetta jonkun verran, mutta moni lukemani kirja liittyyi kokonaan Toiseen maailman sotaan. Toivon, että maapallolle tulisi pysyvä rauha, mutta tälläkin hetkellä soditaan kiihtyvällä tahdilla monessa maassa. Tänä vuonna tuli Toisen maailmansodan loppumisesta 75 vuotta. Samana vuonna perustettiin 24.10.1945 Yhdistyneet kansakunnat eli YK.

Alla lista lukemistani kirjoista. Klikkaamalla kirjojen nimiä pääset lukemaan arvioni kirjasta.

Baylac Marie-Héléne: Agatha Christie - Arvoituksellinen elämä
Farreras Rafel Nadal: Palmisanon kirous
Folman Ari ja David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja
Fried Hédi: Bodrin tarina
Grebe Camilla: Varjokuvat

Grossman David: Kun Nina sai tietää
Griffiths Elly: Aavekentät
Heikkinen Susan: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43
Holden Wendy: Äidiksi keskitysleirillä - Kolme selviytymistarinaa 
Kinnunen Tommi: Ei kertonut katuvansa
Kokko Erkki: Me, sotalapset - Neljän veljeksen tarina 
Köngäs Heidi: Mirjami 

Lunde Maja: Viimeiset
Morris Heather: Cilkan tarina
Oksanen Sofi: Stalinin lehmät
Owens Delia: Suon villi laulu
Paadar-Leivo Rauna: Vieras talvi
Posner Patricia: Auschwitzin apteekkari - Victor Capesius, Mengelen proviisori  
Rautiainen Petra: Tuhkaan piirretty maa
Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu 
Soudakova Anna: Mitä männyt näkevät
Sullivan Mark: Palavan taivaan alla
Tokarczuk Olga: Päivän talo, yön talo
 

Kiitos Jokke lukuhaasteesta.