Joel Haahtela: Perhoskerääjä

Joel Haahtelan Perhoskerääjä kertoo hienovireisen tarinan miehestä, joka saa perinnön tuntemattomalta yksinäiseltä mieheltä. Kirjan päähenkilö oli mies, jonka nimeä tai ammattia ei mainita kirjassa. Hän sai lakimieheltä kutsun perinnönjakotilaisuuteen ja kuuli saavansa perinnön Henri Ruzicka -nimiseltä mieheltä. Mies ei tuntenut, eikä muistanut kyseistä Henri Ruzickaa. Mies vieraili talossa, jonka sai perinnöksi ja huomasi, että Henri oli ollut perhoskerääjä. Henri oli matkustellut monessa maassa saadakseen haluamansa perhosen kokoelmaansa. Nyt kokoelmat olivat huonossa kunnossa.

Selailin ihmetyksen vallassa käsinmaalattuja kuvatauluja, jotka paljastuivat silkkipaperin alta. Värit eivät olleet haalistuneet, vaan hehkuivat edelleen kirkkaina, lapsuuden ritariperhoset terävine kannuksineen, amiraalit, suruvaipat ja niiden kermanväriset siipireunukset.

Mies päätti lähteä seuraamaan vähäisten johtolankojen ja Henrin matkapäiväkirjan avulla Henrin jalanjälkiä saadakseen jonkin johtolangan siitä, miksi oli saanut Henriltä perinnön. Mistä Henri tunsi hänet ja miksi Henri oli jättänyt perinnön juuri hänelle. Perintö vaivasi miehen mieltä kovasti. Aluksi mies matkasi lentokoneella Berliiniin, sieltä junalla Dresdeniin ja lopuksi Pirnan kaupunkiin, jossa mies tapasi Henrin tunteman naisen, Annan. Henri oli toiminut Saksassa maantiedon opettajana ennen kuin oli lähtenyt sieltä. Saksasta mies jatkoi matkaa Italiaan Garda-järven rannalle.

Minä tulin hänen taakseen. Viereiset parvekkeet olivat tyhjiä, köynnökset kiipesivät pitkin seiniä, hänen sormensa olivat kiertyneet kaiteen ympärille. Tunsin hänen tuoksunsa, joka oli vieras. Laskin käden hänen lantiolleen. Ohut kangas liukui sormieni alla, eikä hän liikahtanut kosketuksesta, ei paennut, vaikka kuljetin kättäni alaspäin.

Garda-järvellä mies kohtasi naisen, josta yllä oleva kirjoitus on osa tarinan jatkumista. Aivan ihanaa, väreilevää kirjoitusta. Haahtela kirjoittaa tunne-elämyksestä kuin olisin siinä itse läsnä. Olen tainnut ennenkin hehkuttaa, että pidän siitä, että kirjoissa on tunne-elämyksiä parien keskellä. Syttyviä ja sammuvia, herääviä ja unohtuvia tunteita, mutta ilman tunteita oleva kirja on minulle tyhjä. Tämän kirjan vahvuus on juuri Garda-järven kohtaukset, muuten tarina on aika haalea ja vaalea. Mies oli naimisissa ja vaimo jossakin useamman kuukauden ajan, joten miehellä oli joutoaikaa kuljeskella maailmalla. Jotenkin koko tarina oli irrallinen ja langanpäitä oli vaikea sitoa yhteen, ehkä sellainen unenomainen seikkailu, joka unohtuu nopeasti. 

Joel Haahtela, Perhoskerääjä

Seven, Otava 2011

ensimmäinen julkaisuvuosi 2006

s. 189