Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Sari Pöyliön esikoiskirja Pölynimurikauppias on hurjan hauska novelli/tarinakirja, joka kertoo äideistä ja tyttäristä ja niistä kiukustuttavista ja riemastuttavista hankauksista mitä heidän välille voi syntyä. Kirja tuo esille railakkaasti esille aikamoisen määrän erilaisia äitityyppejä ja samalla myös ne tyttäret. Kirjassa on kahdeksan eri kertomusta: Matkalla äidin kanssa, Vahva vanhemmuus, Kellonkissaniitty, Pallo-Hoover, Härän haju, Side, Syvyyteen ja Melkein ihminen.

Nainen purskahti käheään nauruun. Mikä groteski ihminen!

- Oletteko edes itse koskaan koskettanut torttuanne? Helen kysyi, ja painoi tavattoman siivottomasti vasemman kätensä jalkainsa väliin lavendelinsinisen hameen päälle. Ritva luuli saavansa aivoinfarktin.

Yllä oleva ote on Härän haju-kertomuksesta, jossa ns. vanhempi yksinäinen nainen, Ritva, muutti rivitaloasuntoon äitinsä kuoleman jälkeen. Naapurissa asui yksinhuoltajaäiti Helen kahden tyttönsä kanssa. Helen ja tytöt astuivat Ritvan yksinäiseen elämään kyselemättä ja pian Ritva huomasi olevan ystävä, lastenhoitaja ym. ja yksinäinen elämä täyttyi Helenin ja tyttöjen seurasta. Ainoa, mihin Ritva ei tottunut, oli Helenin löyhä seksuaalimoraali. Mutta niinhän siinä kävi, että Helenin hillitön seksuaalisuus vaikutti myös Ritvaan ja patoutuneet tunteet saivat kyytiä.

Syvyys-tarinassa Saaran ja Akin ainoa lapsi, tytär Silja, muuttaa Helsinkiin opiskelemaan ja valmistuttuaan päättää lähteä ulkomaille töihin. Tytön lähdettyä vanhemmat huomaavat kasvattaneensa kyytä povellaan, sillä Silja tyhjensi mennessään vanhempien pankkitilin. Siinä voi vanhemmilta kysyä aikamoista anteeksiantamisen lahjaa, kun tytär joskus palaa kotimaahan. Sari Pöyliö on kirjoittanut aika tragikoomisia tarinoita, joista varsinkin Kellonkissaniitty on vertaansa vailla oleva hullunhauska tarina. Kellonkissaniityssä perheen äiti kuoli ja äiti oli toivonut tulevansa haudatuksi Kellonkissaniitylle. Isä vastusti toivetta, sillä hän oli jo teettänyt hautakiven, jossa oli heidän molempien nimet. Niinpä Taina-tytär kidnappasi kuolleen äidin ja lähti pakomatkalle kohti Kellonkissaniittyä. Tietysti isä ja poliisit seurasivat perässä. Tarinan juoneen tuli lisäväriä, kun pakomatkalla oleva Taina ja kuollut äiti joutuivat vaihtamaan kulkuvälineitä, että seuraajat eivät saaneet heitä kiinni. Viimeisin etappi matkattiin linja-autossa.

Melkein ihminen-tarina kokoaa kirjan lopussa tarinat yhteen, sillä siinä tarinoiden vanhat äidit ovat vielä paikassa, joka on kuin odotustila kuolemalle. Alkuun vierastin tätä tarinaa, mutta lopulta ymmärsin juonen ja sain sen sopimaan tarinoihin. Ehkä itse olisin jättänyt tarinan pois ja kirjoittanut tilalle jotain muuta, sillä edelleenkin vierastan sitä, kun kuolleita ihmisiä käytetään tarinan päähenkilöinä, jotka puhuvat ja käyttäytyvät kuin elävät.

Sari Pöyliö, Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Atena 2014

s. 166