Jan Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa

Syvänsininen aamutaivas oli peilikirkas sinä päivänä, jona elämäni suistui radaltaan. Oli kirpakka, kylmä perjantaipäivä, ja kiitospäivään oli enää viikko. Olen usein pohtinut, olisiko minun pitänyt osata ounastella tapahtumaa.

Saksalaisen Jan Philipp Sendkerin esikoisteos Sydämenlyönneissä ikuisuus  ponnahti maailmanmaineeseen ja siitä tuli todella suosittu kirja sen romanttisen rakkaustarinansa vuoksi rakastavaisista, jotka erotettiin toisistaan. Sydämen ääntä ei voi unohtaa on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle kirjalle. Päähenkilö on sama, Julia Win, joka ensimmäisessä kirjassa etsi isäänsä Burmasta, mutta löysikin isän sijasta veljen. Tässä kirjassa Julia matkusti Yhdysvalloista veljensä luokse eksoottiseen Burmaan, sillä hän oli stressaantunut ja kaipasi kipeästi selvennystä ikävään kokemukseensa. Veljen tapaamisesta oli jo kulunut aivan liian pitkä aika. Julialla oli vankka uskomus siihen, että Burmassa elänyt veli pystyisi auttamaan mieltä vaivaavissa asioissa paremmin kuin lääkärit ja terapeutit. Julia matkusti Burmaan, isänsä kotimaahan, etsimään vastauksia ongelmiinsa ja tutustui matkalla tarinaan äidistä ja pojasta, sekä äidin kyvyttömyydestä rakastaa lastaan.

"Järjestetäänkö täällä edelleen kulkue Mi Min ja isämme kunniaksi?" U Ba pudisti vakavana päätään ja vilkuili hivenen epäluuloisesti ympärilleen. Sitten hän kumartui lähemmäksi ja kuiskasi: "Armeija on kieltänyt sen." 

Julia oli saapunut Burmaan sen sisällissodan aikana. Sotilaita oli joka puolella. Maata hallitsi armeija. Äidin ja pojan tarinaan liittyy myös armeija ja sisällissota. Tarinassa kerrotaan mm. armeijan epäinhimillisistä nuorten poikien pakkovärväämisistä. Armeija etsi vastustajia poikien avulla, he joutuivat kantajiksi ja eläviksi miinanraivaajiksi. Kirja on tavallaan myös sotakirja kaukana meistä, joten sitä lukee kuin ulkopuolinen, se ei kosketa, vaikka sen pitäisi koskettaa. Sota ei ole koskaan hyvä asia. Perheet hajoavat, ihmiset joutuvat sotimaan toisiaan vastaan, vaikka eivät haluaisi, siviilit tapetaan. Näin myös Burmassa, nykyisessä Myanmarissa ja olot taitavat olla edelleen aika levottomat. Kirjailija on toiminut saksalaisen Stern-lehden kirjeenvaihtajana Yhdysvalloissa ja Aasiassa, joten uskoisin hänen kirjoittaneen kirjaan tapahtumia, joita on ollut läheltä todistamassa.

Pidinpä siitä tai en, tuo hymy sai sydämeni pamppailemaan. Kovemmin kuin se oli pamppaillut pitkään aikaan.

Sendker on kirjoittanut jälleen tarinan, joka koskettaa lukijoita. Kuten esikoisteos, jatkokirja on myös rakkaustarina. Rakkaustarina vie lukijan trooppisen kuumaan Burmaan. Tarinoissa on paljon samaa, mutta myös uutta. Julia on tullut elämänsä risteyskohtaan ja muutokset odottavat elämässä. Onko hän tarpeeksi rohkea tarttuakseen trooppiseen unelmaan, vai palaako hän takaisin Yhdysvaltoihin. Uskon, että Julian tarina ei jää näihin kahteen kirjaan, vaan se jatkuu, toivottavasti yhtä kauniina tarinana kuin nämä kaksi ovat.

Laskin katseeni. "Voit sanoa, että minä ajattelen häntä. Että minulle tulee häntä ikävä."

Jan Philipp Sendker, Sydämen ääntä ei voi unohtaa ***
suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2017
s. 388
Herzenstimmen 2012
suomennettu englanninkielisestä teoksesta A Well-Tempered Heart 
Viihdekirja, rakkautta ja draamaa.

Sendker Jan Philipp: Sydämenlyönneissä ikuisuus