Clare Mackintosh: Minä näen sinut

Minä näen sinut. Mutta sinä et näe minua. Olet uppoutunut pokkariisi, jonka kannessa on tyttö punaisessa mekossa. En näe kirjan nimeä, mutta sillä ei ole väliä: niissä on kaikissa sama tarina. Jos poika ei tapaa tyttöä, poika väijyy tyttöä. Poika tappaa tytön.

Tarinan ironia kolahtaa minuun.

Brittiläisen Clare Macintoshin uusin trilleri Minä näen sinut oli niin koukuttava lukukokemus, että luin kirjan kannesta kanteen yhdellä lukukerralla. En todellakaan pystynyt lopettamaan lukemista, kun sen aloitin. Minun oli tiedettävä mitä tapahtuu Zoe Walkerille ja hänen 19v. tyttärelleen Katielle. Minun oli tiedettävä kuka oli pirullisen nettifirman takana. Minun oli tiedettävä miten konstaapeli Kelly Swift ratkaisee yhä oudoimmiksi kääntyvät juonikoukerot. Todella kylmäävä tarina, jossa päähenkilöiden läheiset olivat koko ajan tarkastelun alla. Voisiko heistä joku tonkia heidän elämää ja keksiä ilkeitä tekoja heidän varalle. Kun elämästä tulee outoa ja joku tuntematon kävelee perässä, on parasta juosta lujaa pakoon tai hakeutua muiden ihmisten lähelle. Sekään ei välttämättä ole turvallista tässä kirjassa.

Rutiini tuntuu sinusta rauhoittavalta. Se on tuttu ja turvallinen.

Rutiini tuo sinulle turvallisen olon.

Rutiini tappaa sinut.

Nelikymppinen Zoe Walker kulkee joka arkipäivä samat reitit paikallisjunalla ja metrolla asunnoltaan Lontoon keskustaan ja takaisin. Hänen aikataulunsa on vakio. Joku kenties tarkkailee häntä ja merkitsee ylös hänen reittinsä. Mutta miksi? Miksi hänen valokuvansa yllättäen ilmestyy sanomalehteen, jota hän lukee työmatkoilla? Zoe alkaa tarkkailla ympäristöä, sillä hänellä on outo tunne siitä, että joku ehkä seuraa häntä. Kotiväki ja ystävä yrittävät rauhoitella, että se on jonkun muun kuva, ei Zoen. Mutta Zoe ottaa yhteyttä konstaapeli Kelly Swiftiin aina kun tilanne pahenee, sillä hän ei saa keneltäkään muulta tukea. Pelko ottaa vallan ja työt vaikeutuvat. Ajatukset pyörivät koko ajan kiihtyvällä tahdilla mahdollisissa rikoksissa, joita naisille on tehty. Pelottavan piinaavaa.

Jos tunnet hengityksen niskassasi, paniikki nousee, ja on pimeää, kylmää ja märkää.

Clare Mackintosh räväytti trillerimaailman esikoisteoksellaan Annoin sinun mennä. Kuvasin kirjaa sysimustaksi ilkeydeksi ja olen edelleen samaa mieltä. Minä näen sinut trilleri on jopa vielä kammottavampi ja tällä kertaa lukija pääsee heti kirjan alusta mukaan sadistiseen maailmanpyörään, joka kiertää alussa hiljaista vauhtia ympäri, mutta kiihdyttää koko ajan vauhtia ja pelkäät koko ajan henkesi edestä, että vauhti lennättää sinut roikkumaan epätoivoisena maailmanpyörän korin reunalta ja yrität vetää itsesi turvaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Zoen maailmanpyörä oli työmatkat. Ja paniikki kasvoi.

Kirja loppuu huikeasti kääntämällä kaiken nurinniskoin. Luulet jälleen tietäväsi, että kaikki päättyi hyvin, mutta kirjailija on päättänyt toisin, sillä hän hallitsee trillerimaailman. Vau!!!

Kuinka kovaa pystyt silloin juoksemaan?

Clare Mackintosh, Minä näen sinut *****

Suom. Päivi Pouttu-Deliére

Gummerus 2018

s. 413

I See You 2016

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä   

Leena Lumin ja Annikan bloggaukset kirjasta.