Laurent Gaudé: Hurrikaani

Minä Josephine Linc. Steelson, lähes satavuotias neekerinainen, avasin ikkunan sinä aamuna muiden vielä nukkuessa, vedin ilmaa sisääni ja sanoin: ”Täällä haisee narttukoiralle.”

Ranskalainen Laurent Gaudé on maansa suosituimpia kirjailijoita. Gaudé sai vuonna 2004 Goncourt kirjallisuuspalkinnon kirjastaan Montepuccion aurinko (julkaistu aiemmin nimellä Kirottu suku). Hurrikaanin alussa New Orleansia lähestyy hirmumyrsky. Kirjan päähenkilö Keanu on palaamassa New Orleansiin Rosen luokse, jonka hän jätti kuusi vuotta aiemmin taakseen. Myös Rosen elämää tarkastellaan kirjan sivuilla. Rose on jäänyt lapsensa kanssa kaupunkiin, vaikka suurin osa ihmisistä on paennut sieltä. Hurrikaanissa tarkastellaan ihmisiä, jotka ovat jääneet jostakin syystä kohtaamaan myrskyn silmästä silmään.

Luoja yksin tietää että olen nähnyt jos jonkinlaisia pieniä ja pahansisuisia rakkeja, mutta tämä joka kohta tulee vie voiton kaikista, minä sanoin, se on aivan peevelinmoinen otus, ja pian rämeikön seisova vesi alkaa väreillä kuin kuralätäköt lähestyvän junan edellä.

Kirjassa tutustutaan lähes satavuotiaaseen sokeaan Josephineen, öljylautoilla työskennelleeseen Keanuun, yksinhuoltaja Roseen ja hänen lapseensa, vankilapastoriin ja vankeihin, jotka karkasivat vankilasta, kun heidät oli unohdettu sinne, ja vesi nousi nousemistaan. Ihastuin Laurent Gaudén tekstiin ja uskon, että kaikki lukijat rakastuvat Josephineen. Hirmumyrskystä huolimatta kirjassa on pinnan alla väreilevän jännityksen vuoksi myöskin runsaasti elämänhalua ja toiveikkuutta paremmasta tulevaisuudesta. Henkilöillä on uskoa hirmumyrskyn jälkeiseen elämään. Kirja on katastrofikirja, mutta se on samalla myös rakkauskirja.

Minä olen Josephine Linc. Steelson, ja tarvittaessa vaikka juttelen sille hurrikaanille, ja se tekee niin kuin joen sammakot, se kuuntelee minua ja käy sitten laulamaan, koska kukaan ei pysty vastustamaan minua, sellainen minä olen.

Vuonna 2005 hurrikaani Katrina aiheutti New Orleansissa pahoja tuhoja. Tuolloin padot murtuivat ja 80% kaupungista jäi veden alle. New Orleans sijaitsee hirmumyrskyjen alueilla, joten siellä on pahoja myrskyjä jatkuvasti. New Orleans on siis oikea miljöövalinta katastrofiteokselle. Teoksesta tulee mieleeni Mikael Niemen Veden viemää kirja vuodelta 2013. Luonnonvoimien purkautuessa myös ihmisten luonteenpiirteet korostuivat, ja tilannetaju katosi, ihmisten eläessä kuin viimeisiä hetkiään joidenkin pahuus korostui ja toisaalta hyvyys ja auttamishalu korostuivat. Saman voi sanoa Laurent Gaudén kirjan tarinasta, jossa autettavia oli paljon, mutta siinä rinnalla ahneus ja viidakon lait pääsivät rauhassa kukoistamaan.

Laurent Gaudé, Hurrikaani *****

Suom. Maija Paavilainen

Bazar 2013

s. 219

Ouragan 2010

Ensimmäinen  suomennos 2012

Mikael Niemi: Veden viemää