Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

Katokin että oli tasan viimeinen kerta? Luuletko sinä, että minä räjäytän sinun postilaatikkosi uudestaan? Sitä ei ole enää, tampio! Kuka sinä kuvittelet olevasi sanelemaan mitä minä teen tai en tee? Katsokin, että oli viimeinen kerta tai mitä? Kerrot äidille?

Odotus palkittiin, sillä Veera Niemisen toinen teos Ei muisteta pahalla on yhtä hauska kuin ensimmäinen Avioliittosimulaattori. Kirjoitin blogitekstissä Avioliittosimulaattorista, että siitä saisi hauskoja kesänäytelmiä ja tiedän, että se on jo pyörinyt kesäteattereissa. Veera Niemisen kirjat ovat tunteellisia ja niiden seurassa itkettää ja naurattaa ihan oikeasti. Tällä kertaa kirjassa mellastaa todella kiukkuinen ja pahansisuinen Piiamari eli Piipe. Piipe on vihainen, koska hänen poikaystävänsä Juri on jättänyt hänet. Noin vain, eikä se ollut ensimmäinen kerta.

No Piipe oli aikonut räjäyttää Jurin postilaatikon, jos Juri jättää. Juri oli siis saanut varoituksen etukäteen,  ja sinne se postilaatikko lensi iloisesti taivaan tuuliin. Postilaatikon räjäytys aloitti oikein ilkitöiden sarjan, sellaisten ilkitöiden, joita mustasukkainen ja vihainen sekä ärsytetty nais-ihminen voi suutuspäissään sortua tekemään ilman järkevää ajatusta siitä, että niistä voi olla jotain seurauksia.

Olenpa minä vihainen. Juuri nyt minä olen niin vihainen, että se on tunteena lähes riemukas. Minä tunnen tunteen niin kirkkaana ja viiltävänä, että sitä täytyy tietyllä tavalla melkein ihailla ja ylistää.

Veera Nieminen on pureutunut parisuhteen karikkoihin syvällä intensiivisyydellä. Ero on aina vaikea paikka ja harvemmin se tapahtuu kaikella ystävyydellä ja yhteistyöllä, ei ainakaan Jurin ja Piipen ero päättynyt ystävyyteen. Kyllä se aiheutti sotatilanteen, jonka kohteena oli Juri. Minua alkoi jo alkutarinan nauramisen jälkeen vähän säälittämään miesparka ja aina seuraavan tapahtuman alkaessa olin, että voi ei. Täytyy sanoa, että Veera Niemisellä on hyvä mielikuvitus. Suosittelen jokaista, jota ero kiukuttaa ja suorastaan vihastuttaa, niin kirjoittamaan tunteensa auki tai kertomaan niistä jollekin. Tosin kyllähän Piipekin kertoi niistä ystävilleen, tosin he olivat erittäin yllytyshulluja ja aina valmiina Piipen ilkitöissä. Että sellaista on tällä kertaa luvassa: tulta ja tappuraa.

Lupaan, että et voi hymyilemättä lukea tätä kirjaa. Nauruterapiaa olkaa hyvä.

Veera Nieminen, Ei muisteta pahalla ***

Tammi 2018

s. 202

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori