Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

 

Kodin ilmapiiri oli ollut rakastava, ja ehkä juuri siksi Tilda ja Elida olivatkin viihtyneet kotona liian pitkään. Niin pitkään, että olivat hukanneet tilaisuutensa avioliittomarkkinoilla, kuten kylässä tavattiin hymähdellä. Eivät tytöt rumia olleet, he olivat nuoruudessaan jopa saaneet joitakin naimatarjouksia, eivätkä lihan himot olleet heille vieraita.

 

Ruotsalaisen Karin Brunk Holmqvistin Pieni potenssipuoti on oikea hyvänmielen kirja. Jo kirjan nimi veti hymyn huulille, kun ensin luulin lukeneeni kirjan nimen väärin, mutta luinkin sen oikein. Ei kirjassa ole oikeaa potenssipuotia, vaan kirjan ikääntyneet päähenkilöt perustivat postimyyntiliikkeen. Luit ihan oikein. Postimyyntiliikkeet olivat ennen verkkokauppoja. Yli seitsemänkymppiset sisarukset Tilda ja Elida mainostivat tuotettaan lehdessä. Lehdetkin ovat häviämässä, ainakin paperiversiot, ja niiden tilalle on tulleet digilehdet. Itse tykkään paperisista lehdistä. Sanomalehdet luen ennemmin digiversioina.

 

Kun muuttokuorma saapui Lantzin talolle, kumpikaan neideistä ei halunnut vaikuttaa kiinnostuneelta. Seppämestari Svenssson oli pitänyt uteliaisuutta syntinä. Yhtäkkiä Tilda ja Elida silti seisoivat kumpikin kuokkineen samassa kukkapenkissä pensasaidan vieressä, juuri siinä missä pakkanen oli palelluttanut osan likusteriaidasta ja vapauttanut näkymän.

 

Tilda ja Elida asuivat vanhemmilta jääneessä kotitalossaan kahdestaan. Talossa oli puuhella, ulkohuussi ja pihakaivo, mutta eivät he osanneet kaivata mukavuuksia, ennen kuin pikkuveli alkoi patistaa heitä muuttamaan palvelutalon mukavuuksien ääreen. Pikkuveljellä oli omat suunnitelmansa talon varalle.

 

Sitten naapuritaloon muutti erittäin mukava nuorimies neitien näkökulmasta. Neitien elämään tuli vipinää ja vauhtia. Naapuri nimittäin oli poikamies, joka tykkäsi esim.  puutarhanhoidosta. Naapurin puutarha ja kukat kukoistivat tosi rehevästi ja neidit saivat kuulla salaisuuden, minkä avulla ne kukoistivat. Lisäksi tuo aine oli eläinten mieleen. Siitäpä se sitten virisi ajatus neitien mieleen, että sitäpä voisi myydä tarvitseville.

 

Pieni potenssipuoti tuo mukavasti esille yhteiskunnan lähihistoriaa, joka on häviämässä. Sisävessa- ja suihku, sekä ns. juokseva vesi olivat Tildalle ja Elidalle mukavuuksia, johon he tutustuivat vanhemmalla iällä. Veden he kantoivat aiemmin kaivosta, joka aikaisemmin oli joka talon pihalla. Nykyisin jopa kesämökkeihin tehdään sisävessat ja juokseva vesi. Kesämökin saunoihin riittää sadevesi tai järvivesi. 

Kirjassa lähetetään kirjeitä ja postikortteja, joita nykyisin ei juuri lähetellä, mikä minusta on aika surullista. Tilalle ovat tulleet lyhyet tekstiviestit ja netin kautta lähetettävät yleisviestit koko kaveripiirille tai läheisille. Entäs sitten neitien vaatetus, sillä mekon alta saattoivat vielä vilahtaa silkkisukat ja sukkanauhaliivit. Nykyisin mekkoja pidetään vain juhlissa ja kesäisin, ja luulenpa että sukkanauhaliivejä ja silkkisukkia pitää etsiä aika kauan. 

 

Pieni potenssipuoti on oikea muistelmateos lähihistoriasta kiinnostuneille lukijoille. Hurmaavilla siskoksilla, Tildalla ja Elidalla, oli pilkettä silmäkulmassa ja kirjasta voit lukea, miten he hankkivat kotitaloonsa mukavuuksia. Ihastuttava kirja.

 

Peijakkaan eukot, hän sanoi hiljaa itsekseen ja nauroi niin että vesi valui silmistä.

 

Karin Brunk Holmqvist, Pieni potenssipuoti

suom. Raija Rintamäki

Bazar 2011

s. 245

Potensgivarna 2004