Vivian Gornick: Toisissamme kiinni

 

Hän ei edes tiennyt, mitä hän koulutuksella tarkoitti. Kun valmistuin ja hänelle selvisi, etten ollutkaan opettaja, hän käyttäytyi kuin häntä olisi huijattu. Hänen mielikuvissaan tyttölapsi astui sisään ovesta, jonka yläpuolella luki Opisto, ja astui ulos toisesta, jonka yläpuolella luki opettaja.

 

Yhdysvaltalaiskirjailija Vivian Gornick kuvaa muistelmateoksessaan Toisissamme kiinni äidin ja tyttären raadollista suhdetta. Hän kuvaa omia muistojaan suhteessaan omaan äitiinsä. He molemmat olivat sanataitureita ja mahdottomia puheissaan. Raadollisuus näkyi varsinkin kirjailijan nuoruudessa, kun hän aloitti opiskelut lukion jälkeen.

 

”Minä tapan sin-u-u-u-t! Sinä kyy povellani, minä tapan sinut. Miten kehtaat puhua minulle noin?” Ja sitten hän lähti tulemaan kohti. Hän oli pieni ja tanakka. Niin olin minäkin. Mutta olin kolmekymmentä vuotta häntä nuorempi.

 

Kirjasta voit lukea, miten yllä oleva lainaus jatkuu. Minusta tuntui lukiessa pahalta, kun kirjailijan oma äiti oli niin vihainen keskustelusta, että kävi tyttärensä kimppuun. En kyllä ole itsekään kasvanut hellän äidin hoidossa. Kirjan tarina nostatti monet omat muistot mieleeni. Nuoruusikä on sellainen mikä viimeistään tuo vanhemman ja lapsen välille ankariakin kiistoja. Se nousi tästäkin kirjasta esille.

 

Asuin siinä talossa kuusivuotiaasta kaksikymmentäyksivuotiaaksi. Asuntoja oli kaksikymmentä, neljä asuntoa kerrosta kohti, ja muistan vain rakennuksen täynnä naisia. Miehiä en muista juuri lainkaan. Heitä – aviomiehiä, isiä, veljiä – oli toki kaikkialla, mutta muistan vain naiset. Ja muistan, että he kaikki olivat karkeita niin kuin rouva Drucker tai kiivaita niin kuin äitini.

 

Kirjailija syntyi Bronxissa 1935, joten hän oli viisikymmentäluvun alussa se nuori, jonka äiti halusi menevän opiskelemaan, mikä tuohon aikaan oli vielä erikoista. Naisilta odotettiin tuolloin lähinnä avioitumista ja lasten tekemistä, sekä kotona lasten kanssa olemista. Äidin mielestä hänen tyttärensä oli nero.

 

Kirjailija muistelee elämäänsä äidin kanssa, mutta myös parisuhteitaan. Äidillä ja tyttärellä oli tapana tehdä pitkiä kävelyretkiä ja muistella eri tapahtumia sekä ruotia elämää. Heillä oli omat mielipiteensä ja yhteenottonsa. Voisi luulla, että yhteenotot olisivat erottaneet heidät toisistaan, mutta vaikutti siltä, että ne vain lujittivat yhteenkuulumista.

 

NY Times valitsi Gornickin teoksen viimeisen 50 vuoden parhaimmaksi muistelmaksi vuonna 2019.

 

Olemme selvinneet hengissä yhteisestä elämästämme, ellemme yhdessä niin ainakin yhteydessä pysyen, ja välillämme vallitsee nyt eräänlainen erikoinen toveruus.

 

Vivian Gornick, Toisissamme kiinni

suom. Arto Schroderus

Gummerus 2021

s. 228

Fierce Attachments 1987

Muistelma