Turku, toukokuu 1931
Sinä keväänä sirkus Maxim saapui kaupunkiin toukokuussa.
Jenna Kostetin Sinisiipisten saari teoksen päähenkilö Aina Ahlgren oli menossa sirkuksen iltapäivänäytökseen serkkunsa Fannyn kanssa. Sirkuksen jälkeen hän tapasi yllättäen henkilön, joka oli tutkijana yliopistolla. Pian tapaamisen jälkeen Aina huomasi suostuneensa assistentiksi kyseiselle henkilölle, ja matkasi henkilön mukana saarelle, jossa järjestäisi ja luetteloisi tutkimuspapereita, kirjaisi ötököille uudet nimilaput ym.
Aina oli ollut koko elämänsä huolissaan jostakin. Nyt hän päätti olla huolehtimatta. Hän saattoi olla tekemässä elämänsä suurimman virheen, mutta mitä siitä.
Aina tuli hyvin varakkaasta ja vanhanaikaisesta suvusta, jossa ikääntyneet porvarismiehet määräsivät mitä tehtiin. Heidän mielestään Aina pitäisi sulkea johonkin laitokseen mielenterveydellisistä syistä. Onneksi Ainan serkkupoika oli melkein valmis lääkäri, ja puolusti Ainaa. Ainan ikääntyneet tädit, jotka olivat kasvattaneet hänet vanhempien kuoltua, olivat aivan pöyristyneitä Ainan työsuunnitelmista.
Kun maisteri toi keräysmatkaltaan ensimmäisen kerran kevätsittiäisen, hän pyysi Ainaa tarkastelemaan sitä huolella. Kuoriaisen sinimusta kilpi kiilsi sileänä, peitinsiivet olivat uurteettomat. Geotrupes vernalis oli kuin koru, sen kiiltävästä kuoresta heijastui Vilukarin tupa ja koko Ainan uusi maailma.
Aina viihtyi hienosti Vilukarilla. Jos hän tarvitsi juttuseuraa, hän käveli läheiselle saarelle juttelemaan Sirkan kanssa. Maisteri Honkonen, joka oli Ainan palkannut, oli varautunut ja hiljainen, sekä yleensä keräysmatkoillaan, mutta Aina nautti saadessaan olla yksin saarella. Hänen tätinsä olivat varjelleet Ainaa ja pitäneet hänet yleensä sisätiloissa. Nyt Aina sai kuljeskella vapaana luonnossa, nauttia maisemista ja päättää itse tekemisistään. Hän oppi jopa uimaan, ja siitä tuli hänelle jokapäiväinen harrastus.
Olen aina elänyt toisten toiveiden mukaan. Nyt haluan oppia tunnistamaan, mitä itse haluan.
Sinisiipisten saari aloitti trilogian Ahlgrenin suvun kolmesta nuoresta naisesta: Ainasta, Fannysta ja Lempistä. Ainan tarina oli ensimmäisenä, mutta kirjassa tutustuttiin jo muihinkin Ahlgrenin suvun jäseniin.
Jenna Kostetin Sinisiipisten saari on oikea kesäkirja. Kirjassa on mainio päähenkilö, Aina, joka sai itsevarmuutta ja levitti lopulta siipensä. Hän oppi ainakin sen, mitä hän itse halusi, hän halusi olla vapaa. Lukuiloa kesään.
Jenna Kostet, Sinisiipisten saari *****
Aula & Co 2025
s. 268
Turku 1931
Feelgood
Jenna Kostet: Punainen noita
Jenna Kostet: Margaretan synti
Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä
Olen pitänyt paljon Jenna Kostetin kirjoista. Tämän kirjan ilmestymistä en ole huomannutkaan. Kiitos vinkistä, laitan tämän samantien lukulistalle.
VastaaPoistaMinäkin tykkään Kostetin kirjoista. Kirja sijoittuu jälleen kivasti Turkuun ja saaristoon.
PoistaOi miten raikkaan sininen kirjankansi sinisten kaihonkukkien keskellä 💙 Hieno näky.
VastaaPoistaMinäkin tykkään sinisistä kevätkaihonkukista. Ne ovat levinneet kovasti meidän pihalla, mutta se ei haittaa yhtään. Kevätkaihonkukat, lemmikit ja keltaiset esikot ja mukulaleinikit saavat temmeltää meidän pihalla vapaasti.
PoistaKirjan kansikuva on kivan sininen 💙
Naisten sulkeminen laitoksiin "mielenterveydellisistä syistä" on historiallinen aihe, joka saa aina mielen matalaksi. Tässä kirjassa oli kuitenkin onneksi puolustaja lähipiirissä ja muutenkin kai aika kepeä ote tarinaan. Kalpeasta ja heikosta Ainasta tulee reipas ja vapaa ulkoilmaihminen. Myös Turku ja saaristo tapahtumapaikkoina kuulostavat kiinnostavalta. :)
VastaaPoistaPuutarhasi suloisine kukkineen kuulostaa myös ihanan villiltä ja vapaalta. Tämänpäiväiseen kommenttiisi (kiitos!) viitaten toivon, että meilläkin kotkansiivet leviävät joskus liiankin innokkaasti. :)
Ihanaa sunnuntaita!
Kiitos Sara kommentistasi. Naisten sulkeminen mielisairaalaan vielä 1930-luvulla kuulostaa oudolta, mutta historia kertoo toisin. Tässä kirjassa Ainan ei toivottu lähtevän kotoaan minnekään, mutta Aina halusi olla vapaa. Ja Ainahan lähti saaristoon suvun vastustuksesta huolimatta.
PoistaOlen muuten huomannut sen, että mitä enemmän kukkia on lähekkäin, sitä paremmin ne leviävät. Paljas maa pelkästään ei sido vettä ja ravinteita, joten semmoisessa eivät kasvit viihdy.
Kuulostaa positiiviselta kertomukselta nuoren naisen kehityksestä aikana jolloin mahdollisuudet olivat vähäiset.
VastaaPoistaMinäkin kiinnitän huomioni mitä kauneimpaan kanteen erilaisine sinisen sävyineen. Naisen kuvassa on jotain 70-luvun kuvitusten ja muotipiirrosten tyyliä.
Kirjan kansikuvaan on saatu menneisyyden ja nykyisyyden yhdistelmä tyylikkäästi esille. Tykkään varsinkin tuosta sinisestä väristä.
Poista1930-luvulla naisille oli jo runsaammin mahdollisuuksia esim. opiskella, mutta Ahlgrenin suku painosti Ainaa pysymään kotona ja tottelemaan tätejään, jotka olivat hänen huoltajiaan.
Beautiful post
VastaaPoista