Johanna Elomaa: Rosalisa

 

Juhlasali oli ikkunaton ja sen ilma tunkkainen. Siru istui kovalla penkillä yllään rubiininpunainen silkkimekko ja kasvoillaan väkinäinen hymy. Ihmiset ympärillä liikehtivät levottomina ja oikoivat epämukavia asujaan. Tyllit kahisivat ja kenkien korot raapivat lattiaa.

Johanna Elomaan Rosalisa teoksessa päähenkilön Sirun sydän veti viimeisiä henkäisyjään. Hän oli opettaja, ja koulun päättäjäisjuhlista piti lähteä taksilla suoraan sairaalaan, jossa hän sai muutamaksi vuodeksi moottoroidun apupumpun. 

Pidemmän päälle ainoa vaihtoehto on sydämensiirto. 

Kolmen vuoden päästä tuli yllättäen sydämensiirto, kun löytyi sopiva sydän. Siitä alkoivat Sirun ongelmat, sillä uusi sydän aiheutti kaikenlaisia vaivoja, jopa yliluonnollisia tuntemuksia. Siru oli varma, että sydämellä oli taakaksi jääneitä ongelmia, jotka hänen pitäisi selvittää.

Koko kesä olisi vielä sairaslomaa. Kuluisiko aika saman ajatuksen pyörittelyyn? Jossain vaiheessa pitäisi hyväksyä muutos. Ehkä hän oli sairastunut posttrauman seurauksena skitsofreniaan ja kuvitteli elävänsä jonkinlaista kaksoiselämää.

Siru sai pakkomielteen siitä, että hän halusi tietää kenen sydämen hän oli saanut. Kun hän tiesi lopulta nimen, hän pystyi laajentamaan etsintöjään. Jotakin tuolle henkilölle oli tapahtunut, koska hän tuli Sirun uniin painajaisten muodossa. Muitakin tuntemuksia tuli, joista hän oli todella huolestunut. Lääkäreiltähän asiaan ei saanut riittävästi apua. Uusi sydän toimi hyvin ja leikkaus oli onnistunut, joten ei muuta kuin lepoa ja lääkkeitä.

Kolmen päivän kuluttua hän olisi Visbyssä. Hän kulkisi kehämuurin ympäri ja etsisi kadut, joiden varsilla kasvoi köynnösruusuja. Hän nousisi jyrkänteelle, jonka laidalla seisoi ihminen. Nainen, jonka kädet olivat vuosia aiemmin tahriintuneet vereen.

Johanna Elomaan Rosalisa oli täynnä erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Sirun sairaus aiheutti ikäviä olotiloja, mutta hän halusi ratkaista sinnikkäästi tuntemustensa syitä. Matkanteko ei sydänleikkauksen jälkeen ollut helppoa. Takapakkiakin tuli jossakin vaiheessa. Visbyn jälkeen matka jatkui Cornwalliin ja vielä kerran Visbyyn, koska sydän halusi ja ohjasi matkantekijää. 

Syksy taittui talveksi väriloistossa, joka läikehti kullankeltaisessa valossa niin, että ohuen hetken ajan siinä oli jotain yliluonnollista.

Johanna Elomaan Rosalisan parissa oli hienoa olla mukana. Toivoisin, että Klaus Härö tekisi tarinasta tunnelmallisen elokuvan. Upeita kuvauskohteita, hienoja kohtauksia, tämä tarina koskettaa ja siitä löytyy kaikkien petosten jälkeen onneksi myös helpotusta.

 

Johanna Elomaa, Rosalisa *****

Otava 2025

s. 358

Sydänsairaus