Eräänä lokakuun aamuna, vain hetkeä ennen kuin armottoman pitkien syyssateiden ensimmäiset pisarat kastelivat suolaisen ja halkeilevan maan tilan länsilaidalla (ja haiseva mutameri muutti polut kulkukelvottomiksi aina ensimmäisiin pakkasiin saakka estäen näin pääsyn myös kaupunkiin), Futaki heräsi kirkonkellojen soittoon.
Unkarilainen László Krasznahorkai oli vuoden 2025 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja. Lukemani kirjan nimi Saatanatango on tullut tutuksi blogistaniassa, kun kanssabloggaajat ovat lukeneet kirjan tarinan, joka voi yllättää lukijat. Minut se yllätti alkuun positiivisessti, kun koukutuin taitavasta tarinoinnista ja sulavasta tekstistä. Välillä purskahdin nauruun, kun kirjan musta huumori kolahti omaan huumorintajuuni. Etupäässä kirjan surkeus muuttuu koko ajan surkeammaksi. Voiko elämä olla vielä surkeampaa, voi se olla.
... tohtori kyhjöttää vaan kotonaan, uskokaa pois, se ei tee yhtään mitään, ei tosiaan mitään! Istuu vaan kaikki päivät ja yöt läpeensä, se jopa nukkuu istuallaan, ja siellä haisee, kuin rotankolossa, valot päällä yötä päivää, sillehän se on se ja sama, polttelee vaan luksustupakoitaan ja juo tauotta, kuin sieni...
Saatanatangon henkilöhahmot olivat taiten rakennettuja. Tohtorista kehittyikin sitten kirjan yksi päähenkilöistä. Lisäksi pienestä kyläpahasesta löytyi kapakoitsija rouvineen, Schmidt rouvineen, Kráner rouvineen, rouva Horgos neljän lapsensa kanssa, Futaki, rehtori jne. Kirjassa oli myös pari irtolaista Petrina ja Irimiás.
Hän käänsi katseensa kohti tilan itälaidalla seisovia, aikanaan täyteen ahdettuja ja meluisia, sittemmin ränsistyneitä ja hylättyjä rakennuksia ja seurasi katkerana, kuinka pöhöttyneen punakan auringon ensisäteet puhkoivat tietään läpi ränsistyneen maatalon paljaaksi kynittyjen kattoparrujen.
László Krasznahorkain Saatanatango oli syksyinen kertomus erään ihmisryhmän elämästä syysssateiden epätoivoisessa kurimuksessa jossakin pienessä unkarilaisessa kyläpahasessa. Toive paremmasta elämästä oli yhteinen, mutta päästiinkö tavoitteeseen, se oli sitten se toinen juttu.
László Krasznahorkai, Saatanatango
Suom. Minnamari Pitkänen
Teos 2019
s. 304
Sátántangó 1985
Saatanatango-elokuva 1994
Unkari
Syksy
Blääh mikä tunnelma.
VastaaPoistaMinua alkaa aina naurattaa sana saatana, koska luin opiskeluaikana Miltonin Paradise Lost -teoksen esittelystä että "Neljännen luvun alkaa Saatanan pitkä esipuhe" 😂
Tämä on toinen saatanakirja blogissani. Ensimmäinen oli nimeltään Saatana saapuu Moskovaan.
PoistaHuumori on aina hyvä tapa keventää 😂 Mutta luin kuin luin tämänkin kirjan ja nostan itselleni hattua. En lue enempää kyseisen kirjailijan tuotantoa.
Aika ankea oli tämäkin, mutta koin äsken lukemani Vastarinnan melankolian raskaammaksi. Sinänsä kyllä taitavaa kirjoittamista.
VastaaPoistaUskomattoman taitavaa tekstin ja tarinan tuottamista, mutta kävi kyllä raskaaksi lukea ainaisesta surkeudesta.
Poista