torstai 7. kesäkuuta 2012

Jørgen Brekke: Armon piiri



 




Norjalaisen Jørgen Brekken esikoisdekkari Armon piiri (2011) kertoi Johanneksen kirjasta ja murhaajasta, joka sai kirjasta sairaita kiksejä alkaa sarjamurhaajaksi. Murhaaja käytti veitsiä ja muita iljettäviä puuhia, mutta onneksi jäi lopulta kiinni.

Johanneksen kirjaa seurattiin 1500-luvulla, ja nykyiset tapahtumat sijoittuvat vuoden 2010 Trondheimiin sekä Richmondiin. Trondheimin sarjamurhaajajahtia johti Odd Singsaker, ja Richmondin jahtia johti Felicia Stone. Molemmissa paikoissa tapahtui vastaavanlainen murha, toinen miehelle ja toinen naiselle.

Trondheimissa poliisit jahtasivat miestä, jonka vaimo ja poika katosivat muutama vuosi aiemmin. Richmondissa epäilty oli vanhojen kirjojen keräilijä, joka halusi Johanneksen kirjan itselleen. Johanneksen kirjaa säilytettiin norjalaisessa museossa Trondheimissa.

1500-luvun kertomukset liikkuvasta parturista ja hänen oppipojastaan olivat mielenkiintoista luettavaa. Tuon ajan partureiden työnkuva ei ollut ainoastaan hiusten ja parran leikkuuta, vaan työhön kuului amputoimisesta lähtien kaikenlainen veitsenkäyttö ihmisten vaivoissa, sekä eläville että kuolleille. Kuolleiden silpominen oli kiellettyä, mutta lääketiede ei olisi kehittynyt, jos ihmiset eivät olisi tutustuneet mitä ihmisen ihon alla on.

1500-luvun kerronta nivoutui hyvin yhteen nykyajan tarinan kanssa. Norjalainen poliisi näytettiin kömpelöltä, hitaalta ja tehottomalta amerikkalaiseen poliisiin verrattuna. Norjalaiset yrittivät estellä yhteistutkimusta, mutta amerikkalainen naispoliisi oli jo lentokoneessa tulossa tutkimaan murhien samankaltaisuutta. Singsaker meni nukkumaan muutamaksi tunniksi, kun piti toimia ja etsiä murhaajaa, joka tuntui hieman turhan kärjistävältä, mutta sen ymmärsi, kun oli kyseessä leikkauksesta toipuva poliisi.
 
Kirja loppuu onneksi onnellisiin tapahtumiin, mutta ruumiita tässä kirjassa oli kyllä ihan tarpeeksi. Ei siis sovi herkimmille lukijoille.
 
 
Jørgen Brekke, Armon piiri
Suom. Katriina Huttunen
Johnny Kniga 2011
s. 346
Nådens omkrets 2011  
Dekkari 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti