Peter Franzén jatkaa omaelämäkerrallista tarinaa toisessa
kirjassaan Samoilla silmillä.
Esikoisteos Tumman veden päällä aloitti
pienen Peten lapsuuskuvaukset ja Samoilla
silmillä jatkaa Peten tarinaa murrosiässä. Ensimmäisessä kirjassa Peten
äiti oli naimisissa väkivaltaisen poliisin kanssa, mutta erosi tästä ja muutti
lapsineen vuokra-asuntoon asumaan. Isä, joka oli Peten kasvatusisä, ei jättänyt
perhettä rauhaan, vaan jatkoi väkivaltaista käytöstään aina humalassa. Kirja
kerrottiin pienen pojan äänellä, joka tehosti kirjan ikävää tunnelmaa. Tumman veden päällä kirjasta on tehty
myös elokuva.
Samoilla silmillä
kirjassa oli kolme näkökulmaa, Peten, Peten äidin ja Peten kasvatusisän. Peten
äiti opiskeli sairaanhoitajaksi Oulussa ja lapset, 13-vuotias Pete ja
10-vuotias Suvi, asuivat kaksistaan Keminmaalla. Äidin vanhemmat toivat päivittäin
ruokaa lapsille ja katsoivat lasten perään. Lastenhoito oli mielestäni
järjestetty aika huolettomasti, ja kirjaa lukiessa tuli mieleeni lasten tuntema
turvattomuus, johon Pete hankki lisäturvaa nyrkkeilyharrastuksesta. Ehkä Peten
tuntema pelko kasvatusisää kohtaan lisäsi halua olla vahva. Kaipasin myös
ensimmäisen kirjan enoja ja Peten omaa isää, joita ei näkynyt kirjan
juonikuvioissa. Vuosien saatossa Pete ja Suvi olivat saaneet tottua äidin vaihtuviin
poikaystäviin, joiden käytöksessä ei ollut juuri hurraamista. Yhdestä
väkivaltaisesta miehestä irtipäästyään, äiti otti aina toisen tilalle.
Kolmas kirjan näkökulma oli Peten kasvatusisän yritys
ponnistella alkoholismista ja väkivallasta eroon. Kasvatusisä oli masentunut ja
halusi päättää päivänsä, mutta kohtalo puuttui asiaan. Tässä kirjassa Franzén
oli armollinen kasvatusisälleen ja kuvasi hänet tekojaan katuvana miehenä, joka
oli ansainnut uuden alun, kun taas oma äiti sai negatiivisen näkökulman lasten
heitteillejättäjänä ja miehiinmenevänä viininlipittäjänä. Pete ja Suvi saivat
tehdä keskenään mitä halusivat, sillä kukaan ei määrännyt turvallisia rajoja.
Varsinkin Pete kokeili kaikenlaista, mutta äiti piipahti vain mutkan kotosalla
kuultuaan Peten kolttosista ja kiirehti saman tien takaisin Ouluun uusimman
valloituksensa luokse.
”Millo juuaan?” Pekka
kysyy yhtäkkiä.
”No ne tytöt tullee
yheksältä oottaan tuoho alikulkusillalle, kysytään jos ne lähtis meijän kanssa
kellarriin”, vastaan ja tuntuu kummalta, niin kuin olisin suunnitellut jotakin
etukäteen.
Meillä on viinaa
kellarissa.
Samoilla silmillä
ei vakuuttanut minua kerronnallisilla ansioillaan, kuten Tumman veden päällä teki. Kolme näkökulmaa oli liikaa. Parasta
olisi ollut ainoastaan Peten oma näkökulma tapahtumiin, sillä uskoisin, että
siten kirjaan olisi tullut se sama syvyys ja tunnelataus, joka oli
ensimmäisessä kirjassa. Orastava kiinnostus tyttöjä kohtaan oli todella
herkästi kirjoitettu ja parasta kirjan antia, ja mielestäni tunteiden
esiintuominen ja rakkaus ovat tietysti plussan arvoisia.
”Hyvää yötä, kläppi”,
Tupu kuiskaa ja pussaa kättäni.
”Hyvää yötä”,
kuiskaan.
Luulen, etten saa tänä
yönä unta.
Peter Franzén, Samoilla
silmillä ***+
Tammi 2013
s. 223
Aloinkin miettiä, että olisiko tosiaan pelkkä Peten näkökulma kirjassa ollut riittävä, jopa parempi. Hmm, ehkä? Minullakin pisti silmään Peten äidin poissaolo kotoaan ja lastensa luota, kertookohan se jotain ajasta? Olen itse sen verran nuori, että olen ehtinyt elää 1980-lukua vain yhden vuoden verran.
VastaaPoistaOulun ja Keminmaan välillä on noin sata km, joten ihmettelen sitä, että äiti ei kulkenut kotoa pitäen opiskelemassa. Kahden asunnon pitäminen kuitenkin maksoi. Toisaalta kirjan äitikuva ei ole äidillinen, vaan uutta nuoruutta elävän naisen muotokuva.
PoistaTänä päivänä puututaan herkemmin perheen ongelmiin eli sosiaaliviranomaiset huolehtivat alaikäisistä, jotka ovat humalassa ja ottavat yhteyttä vanhempiin.