Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Huomenkellotyttö on oululaisen Sarianna Vaaran esikoisteos. Kirja kertoo Annasta ja hänen äidistään, kirjailija Elena Alanteesta. Annan äiti oli skitsofreenikko, lääkkeiden väärinkäyttäjä ja itsetuhoinen. Kirja ottaa vahvasti kantaa mielenterveyspotilaiden omaisten jaksamiseen. Kirjan pieni Anna joutui huolehtimaan äitinsä lääkkeistä. Hän tiesi mitä on itsemurha latinaksi, sillä äiti yritti itsemurhaa monta kertaa. Vierailut Oulun piirimielisairaalassa, Piirillä, tulivat tutuiksi ja sairaalassa Anna nukkui äitinsä vieressä. Anna ei saanut kasvaa normaalissa perheessä, vaan hän kasvoi perheessä, jossa skitsofrenia oli voimakkain perheenjäsen. Huomenkellotyttö pohjautuu Sarianna Vaaran omiin kokemuksiin. Hänen äitinsä oli kirjailija Maria Vaara. Maria Vaaran kirjat käsittelivät omakohtaisesti koettua skitsofreniaa.

Verta valui pitkin äidin hiuksia otsalle ja siitä poskea pitkin leualle. Äidin silmät olivat puoliksi kiinni, luomet olivat raskaat, näin ripset vasten vaaleata ihoa. ”Kulta Anna. Kulta. Anna. Kun minä… Älä nyt pel… Alä pelästy, Huomenkelloni…”

Anna jaksoi toivoa aina sitä, että äidin hyvät jaksot eivät loppuisi, mutta aina tuli paha jakso. Anna oppi seuraamaan äidin äänensävyjä, peltiääntä ja kaikkein pahinta teräsääntä. Kirjan sairaalareissut olivat yksinäisen tytön jutustelua. Äidistä ei ollut huolehtimaan Annasta. Anna oppi varhain huolehtimaan itse itsestään, aivan liian varhain. Jos äiti ei ollut sairaalassa, hän oli haastatteluissa ja kustannustoimittajan luona Helsingissä tai sitten miesystävän luona. Jossakin vaiheessa kuvioihin tuli mukaan naisystävä.

Voi helvetti, äiti ei ota lääkkeitään.

Se oli Paha Asia.

Mietin miltä äiti oli viime aikoina näyttänyt. Nujerretulta, pelokkaalta ja pieneltä. Punainen kone ei laulanut. Hirvitti ajatella sitä, se oli paljon pelottavampi ajatus kuin tokkurat ja paksut kielet, paljon pelottavampi kuin syvä uni josta äitiä oli joskus vaikea saada hereille.

Kirja oli toisaalta herkkä, mutta toisaalta taas vahva kertomus mielenterveyspotilaan omaisesta ja hänen omista voimavaroistaan sairaan ihmisen tukena. Annan oli uskallettava hakea tukea myös muilta ihmisiltä niin äidille kuin itselleenkin. Onneksi lähipiiristä löytyi auttavia aikuisia ihmisiä hädän hetkellä. Joskus aikuiset voivat olla julmia lapsia kohtaan. Julmuutta löytyi myös mielisairaalan hoitajasta, jonka mielestä hullun tyttärestä ei voi tulla muuta kuin hullu. Annasta kasvoi kuitenkin muista huolehtiva aikuinen ihminen. Kukaan ei voi valita sitä, että pysyykö terveenä vai sairastuuko eikä kukaan voi kertoa meille sitä etukäteen. Huomenkellotyttö on raskaasta aiheestaan huolimatta raikas kirja, selviytymiskirja. Uskon, että kirjan kirjoittamisella oli myös terapeuttinen vaikutus kirjoittajalle suhteessa sairaaseen äitiin. Suosittelen kirjaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.

Tämä on äidin viimeinen kuolema. Se viimeinen ja todellinen.

Sarianna Vaara, Huomenkellotyttö ****

LIKE 2013

s. 253