Pirkko-Liisa Surojeg (toim.): Suomen lasten Hölmöläissadut

Satuviikon kunniaksi halusin esitellä hurmaavan hauskan Pirkko-Liisa Surojeginin toimittaman ja kuvittaman Suomen lasten Hölmöläissadut-kirjan. Koska kirja kertoo hölmöläisistä, olen itsekin hölmöillyt tietoisesti ja ottanut kuvan kirjasta vaakatasossa, kekseliästä vai kuinka? Hölmöläisethän tekevät asiat aivan hassusti, ilman päätä ja häntää. Kirjaa lukiessa saa nauraa hörötellä ääneen ja miettiä, että miksihän ne ovat niin hölmöjä, että tekevät kaiken hullusti, ilman järjen hiventäkään. Oikeastaan hölmöläissatuja lukiessa tulee hyvälle mielelle, sillä sattuuhan sitä jokaiselle hassuja juttuja, aivan kuin hölmöläisille, sillä me ihmiset taidamme olla taipuvaisia hölmöihin ja jopa tyhmiin tekoihin.

Kirjan vahvuus on mielikuvitukselliset piirrokset, jotka auttavat lukijaa, joko lasta tai aikuista hahmottamaan hölmöläisten toimintaa. Ne tekevät oikeasti hassuja asioita. Kirjassa kerrotaan tarinat siihen aikaan, kun ihmiset asuivat maalla, viljelivät maata ja heillä oli karjaa. Kirja ei ole ensimmäinen hölmöläisistä kertova kirja, vaan olen itsekin tutustunut hölmöläisiin jo pikkutyttönä, kun opettaja luki meille ääneen hölmöläisten tarinoita. Ne kirjat taisivat olla Eero Salolan kertomuskokelmat Hölmölän kylä I ja Hölmölän kylä II. Hölmöläisten tarinoita kerrotaan myös muualla maailmassa, sillä hölmöys on yleismaailmallinen ilmiö. Tässä kirjassa on noin viisikymmentä kertomusta Hölmölän kylän touhuista.

Hölmöläiset ovat siis hölmöjä, mutta heistä löytyy myös hyväntahtoisuutta, ahkeruutta ja lämpöä muita kohtaan. Tietysti hölmöläiset ovat uteliaita ja kokeilevat uudenlaisia menetelmiä tehdä töitä, joka ei aina onnistu hyvin. He ovat siis Pelle Pelottomia tai Duudsoneiden esi-isiä. Keksijöitten sukua selvästi. Eivätkä he pelkää tehdä asioita tavallisuudesta poikkeavalla tavalla.

Ensimmäisessä sadussa hölmöläiset lähtivät puunkaatoon, koska väki oli kauan suunnitellut talon rakentamista. Ensimmäisen reen ajajalta putosi kirves tiepuoleen, joten kaikki perässäajajat päättelivät, että heidänkin on siis heitettävä kirveet tien viereen. Metsässä he huomasivat, että se oli huono ajatus, mutta onhan niitä muitakin keinoja kaataa puita. Yksi hölmöläisistä kiipesi puun latvaan ja sen perästä kaikki kiipesivät roikkumaan edelliseen hölmöläiseen kiinni. Heidän mielestä se oli hyvä keksintö. Tosin ensimmäinen mies halusi sylkäistä käsiinsä jossakin vaiheessa, joten miesjoukko tipahti puusta alas. Tästä viisastuneena päätettiin hakea yksi kirves kerrallaan puunkaatoon, ettei vastatuuli tylsistyttäisi terää. Näin saatiin kirveet metsään, mutta hölmöläisten seuraava päähänpisto oli karsia puut ennen kaatamista. Kun puut oli karsittu ja ukot istuivat puunlatvassa, yksi hölmöläisistä alkoi kaataa puita. Kaadettuaan puut, hän irrotti yksi kerrallaan pihkaantuneet miehet puiden latvoista. Aika hölmöä puuhaa, mutta niin ihana lukea heidän touhuistaan.

Kirjassa on Pirkko-Liisa Surojeginin sekä värillisiä että mustavalkoisia piirroksia, jotka ovat oikein yksityiskohtaisia ja kauniita. Tarinoista varmaan tutuin on Peitteen jatkaminen. Tarinassa akka leikkaa peitteen toisesta päästä suuren kaistaleen peittoa ja ompelee sen toiseen päähän kiinni. Laittaessaan peittoa takaisin sänkyyn, akka huomasi, että peitto ei ole vieläkään tarpeeksi pitkä, joten hän teki uudestaan saman homman. Tätä vertausta on käytetty yleensä, kun on huomattu mm. kansan yhteisten verorahojen jakamista budjetissa. Rahaa on saman verran, mutta sitä leikkaamalla, saadaan annettua jollekin muulle rahaa ja tietysti se, jolta on leikattu jää ilman ja työ on yhtä tyhjän kanssa. Hölmöläisiltä saamme monenlaista opetusta arkielämään, kun vain osaamme lukea tarinoiden opetukset.

Suomen lasten Hölmöläissadut *****

Kuvittanut ja toimittanut Pirkko-Liisa Surojegin

Suuri suomalainen kirjakerho Oy

Otava 2001

s. 139