Kirjeet vankileireiltä omaisille kulkivat salateitse. Yhteydenpito ulkomaailmaan oli hengenvaarallista. Kuinka Toivo oli onnistunut lähettämään kirjeen, sitä Elina ei saanut selville. Ainoan leiriltä saapuneen kirjeen jälkeen Toivosta ei kuulunut enää mitään.
Kyynelvaunut on Sinikka Paavilaisen romaani inkerinsuomalaisten suuresta pakoretkestä. Kirjan tositapahtumiin perustuva tarina sijoittuu vuosiin 1929-1953. Kirjan kuvioissa kolme perhettä pakeni sortoa ja sotaa rajan yli peläten ja kauhuissaan. Perheenjäsenet joutuivat väliin eroon toisistaan. Suomen aika oli perheiden mielestä parasta aikaa, mutta Stalin vaati inkerinsuomalaisia palaamaan. Heille luvattiin omat maat ja talot takaisin, mutta Neuvostoliitossa vastassa oli nälkää ja köyhyyttä sekä pakkotyöleirejä. Inkerinsuomalaiset olivat maassa toisenluokan kansalaisia. Kyynelvaunuiksi kutsuttiin junavaunuja, joissa inkerinsuomalaisia kyydittiin Siperiaan ja vankileireille.
Kingisseppin leiri oli eristetty piikkilanka-aidalla. Kuljetuksessa hengissä säilyneet inkeriläiset ahdettiin heikkokuntoisiin parakkeihin. Mila, jolle Helena oli rukoillut vettä ja ruokaa saksalaiselta sotilaalta Hatsinan asemalla, kuoli kuljetuksen aikana. Pikkuinen ruumis makasi velttona äitinsä käsivarsilla.
Kyynelvaunujen keskeiset henkilöt olivat paaritsalaiset Kempin perhe, Björklundin perhe sekä Lankisen perhe. Perheet joutuivat kokemaan Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan, saksalaismiehityksen sekä saksalaisten houkutuksen Suomeen taistelemaan saksalaisten rinnalla ja auttamaan suomalaisia mm. maatöissä. Sodan loppumisen jälkeen inkeriläiset pakkosiirrettiin Stalinin vaatimuksesta takaisin Neuvostoliittoon. Inkeriläiset olivat kokeneet jo ennen sotia sortoa ja omaisuuden takavarikointia. Inkerinsuomalaiset olisivat halunneet viljellä omia maitaan, mutta niitä takavarikoitiin ja liitettiin kolhooseihin. Uskonto ja maanomistus oli kiellettyjä. Jos ei luovuttanut omaisuutta, joutui maksamaan suunnattomia veroja. Miliisit hakivat viljat ja perunat. Inkerinsuomalaiset saivat kuolla nälkää. Pahinta olivat vankileireille joutumiset. Ihmisiä ilmiannettiin ja kuulusteltiin. Osoite oli kuolema tai vankileiri, ehkä molemmat.
Stalin yltyi huutamaan: "Helvetin kuuseen tappajalääkärit ja juutalaiset, kapitalistisen maailman agentit. Pahainen salaliitto kommunismin hävittämiseksi. Mustat korpit eivät ole vanginneet tarpeeksi monia. Vakoilijoita pesii Kremlissä, virastoissa, juutalaiskodeissa, kaikkialla. Minusta on tulossa vanha. Helvetin helvetti."
Kyynelvaunut tuovat lukijoille romaanimuodossa esille inkerinsuomalaisten kokemat sortovuodet ja syyt uskomattomille pakoretkille sotien keskellä. Sinikka Paavilainen keräsi tietoa kolme vuotta kirjaansa varten haastattelemalla Suomeen muuttaneita inkerinsuomalaisia. Kirjan henkilöistä osa selvisi ja osa katosi, kuoli tai vammautui. Kirjan sivuilla nälkä on läsnä käsinkosketeltavana kipuna, joka vanhensi, sairastutti ja tappoi. Jokainen lukija voi miettiä selviytymistä paiväkaupalla pelkän vesilasillisen voimalla tai yhdellä kuivuneella perunalla. Perunankuoretkin olivat suurta herkkua. Tämän yltäkylläisyyden aikana, kun ruokaa tuhlataan jätteisiin hirvittämät määrät, olisi terveellistä lukea näistä vainon ajoista ja miettiä miten itse selviäisi vastaavanlaisista tilanteista.
Sinikka Paavilainen, Kyynelvaunut *****
INTO 2014
s. 358 + kirjailijan jälkisanat
Koskettava nimi kirjalla ja vielä koskettavammksi se muuttui, kun kerroit mitä Kyynelvaunuilla tarkoitetaan. Häpeällisen vähän on tullut luettua inkerinsuomalaisista. Joskus jutun sieltä, toisen täältä. Euroopan keskitysleiritkin ovat tutumpia. Tämä kirja alkoi nyt minua kiinnostaa ihan sivistävässä mielessä sekä sen takia, että se liityy voimakkaasti Suomen historiaan myös. Kiitos siis tästä mielenkiintoisesta ja mieltä liikuttavasta arviosta!
VastaaPoistaKiitos Elegia :) Turun messuilla tämä oli kirja, joka kolahti jo kansikuvaa ja nimeä myöten, joten se oli ostettava mukaan.
PoistaTunnustan, että inkerinsuomalaisten elämästä olen lukenut tämän kirjan lisäksi tosi vähän ja ne on liitetty muihin sota-ajan kirjoihin. Historia on aina kiinnostanut, joten tästäkin on nyt vähän tietoa.
Mai, minulla on tämä kirja odottamassa. Alkuvuodestahan luin sen Lena Muhinan Piirityspäiväkirjan, ehkä sinäkin...Siinä sai tuta, mitä nälkä, todellinen nälkä tekee ihmiselle.
VastaaPoistaÄitini on kotoisin pakkoluovutetusta Karjalasta, vaikkakaan ei ole inkeriläinen, mutta samojakin asioita löytyy. Inkeriläisten kohtalo on suuri häpeä Venäjälle ja osin myös Suomelle...
Muhinan kirja on vielä lukematta, kiitos muistutuksesta.
PoistaOlen jutellut Suomessa asuvien inkerinsuomalaisten kanssa heidän elämästään Neuvostoliitossa. Eräs nainen kertoi, että heidän perhe oli 15 vuotta pakkoleirillä Siperiassa, kun heidät palautettiin Suomesta Neuvostoliittoon. Sen jälkeen he pääsivät muuttamaan Viroon ja lopulta Suomeen takaisin.
Nälkä on hirveää. Sinäkin olet lukenut Herta Mullerin Hengityskeinun, joka on aivan hirveä kertomus pakkotyöleirielämästä ja nälästä.
Tätä kirjaa en olekaan huomioinut. Ensin mietin, että onko tuo hyllyssäni, mutta minulla onkin Heli-Maija Heikkisen Viestikyyhkyupseeri.
VastaaPoistaSuosittelen. Kirjoitustyyli on sellainen, että se upposi minuun. Ja kun taustatyönä on useamman vuoden haastattelutyö, niin kirja on melkein kuin tietoteos. Sopiva sekoitus faktaa ja fiktiota.
PoistaTuo kirja pitää ehdottomasti saada, luen tosi kertomuksia, itselläni on paljon tosikertomus kirjoja, yksi on myös "Inkerin lilja "
VastaaPoistaNämä kuvaukset on kerrottu aitojen kertomusten pohjalta, joten tuloksena on sekä faktaa että fiktiota. Todella vaikuttava teos, suosittelen.
PoistaKiitos kirjavinkistä :)