Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

 On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.

Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu on sopiva kirja päättämään syksy ja harmaa sekä sateinen marraskuu. Voin hyvin kuvitella, että Tove Jansson on kaivannut hieman piristystä marraskuun ankeuteen ja siksi kirjoittanut tämän hulvattoman hauskan kirjan. Kirjan sivuilla ei tavata Muumiperhettä, mutta he ovat henkisesti läsnä. Muumiperhe on seikkailemassa veneellään, mutta seikkailusta ja olinpaikasta ei kerrota kirjassa. Tällä välin useampi laakson henkilö kaipailee Muumiperhettä ja tulee vieraisille heidän taloonsa. Muumitalon ovat ovat aina auki, joten otukset asettuvat saman tien asustamaan taloon, sillä he ovat tulleet vieraisille useammaksi päiväksi.

Hän lähtisi kyläilemään. Hän halusi nähdä tuttavia. Tuttavia jotka juttelivat ja olivat mukavia ja juoksivat sisään ja ulos ja täyttivät päivän, niin ettei siihen mahtunut kamalia ajatuksia. Tuttavia - mutta ei Hemulia. Eikä Mymmeliä, Mymmeliä ei millään muotoa! Hän halusi tavata muumiperheen. Hänen olisi jo aika käydä tapaamassa Muumipeikon äitiä. Ja päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.

Muumitalolle ilmestyi siis Vilijonkka, joka oli ollut sulkeutunut pitkäksi aikaa omaan taloonsa, eikä ollut tavannut ketään aikoihin. Vilijonkka täytti yleensä päivänsä siivoamisella, mutta nyt hän oli saanut yliannoksen siivoamisesta, hän sai selvästi siivoamisesta paniikkikohtauksia. Vilijonkka kaipasi Muumimammaa, kun taas Hemuli kaipasi Muumipappaa. Hemuli oli huomannut myös, että hän oli yksin, eikä tehnyt muuta kuin siirteli tavaroita paikasta toiseen. Oli tullut aika jättää kaikki se taakseen.

Homssu nukkui kotvan aikaa. Kun hän heräsi pimeässä, hän tiesi mitä tehdä. Hän päätti lähteä matkoihinsa Hemulin veneestä, löytää tien laaksoon ja kiivetä kuistille ja avata oven ja kertoa kuka hän oli. Kun homssu oli tehnyt päätöksensä hän nukahti uudestaan ja nukkui koko yön unia näkemättä.

Homssu Tuhto asui Hemulin purjeveneessä, jota Hemuli ei käyttänyt koskaan. Homssu vaelsi myös Muumitalolle. Neljäs henkilö, joka saapui Muumitalolle, oli Ruttuvaari, oikea vanha persoona. 

Iltapuolella hän yritti keksiä itselleen nimeä voidakseen nousta vuoteesta. Äijärämppä? Papparuppana? Kurttuvaari, ruttuvaari? Ukkoruttana? Ruttis... ?

Viides vieraaksisaapuja oli Mymmeli, joka oli alkanut kaivata pikkusiskoaan Myytä. Vilijonkka joutui siis tapaamaan juuri ne henkilöt, joita ei halunnut missään nimessä tavata. Tove Jansson on siis kirjoittanut kirjaansa kepposia otuksilleen, kepposia, joista voisi ottaa oppia, kun niihin syventyy tarkemmin. Mielestäni Tove Janssonin tarinoissa on kaikissa jokin opetus takana. Tässä kirjassa niitä oli useampia. Tärkeintä on oppia elämään muiden ihmisten ja otusten kanssa ja arvostaa erilaisuutta ja vanhuutta. 

Kuudes otus, joka pystytti telttansa lähelle Muumitaloa oli Nuuskamuikkunen. Kukin otuksista otti jonkin tehtävän tai askareen, josta huolehti vierailunsa aikana. Yhdessä syötiin ja huolehdittiin talon siisteydestä. Lopulta kukin vieraista alkoi kaivata omaan kotiinsa ja Nuuskamuikkunen maailmalle lähtemistä. Ainoa, joka jäi odottamaan Muumiperheen paluuta oli homssu nimeltään Tuhto.

Ja nyt homssu näki myrskylyhdyn, jonka Muumipappa oli ripustanut maston nokkaan. Lyhty oli lempeän värinen ja paloi tasaisesti. Vene oli vielä hyvin kaukana, homssulla oli hyvää aikaa palata metsän poikki laaksoon ja kulkea rantaa myöten venelaiturille. Hän ehtisi perille juuri parahiksi ottamaan vastaan veneen kiinnitysköyden.

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu *****
suom. Kaarina Helakisa, kiitokset upeasta käännöksestä :)
kuvitus Tove Jansson
WSOY 2010
s. 161
Sent i November 1970