Ane Riel: Pihka

Isäni osasi avata ovet ja ikkunat näppärästi. Hän sanoi oppineensa sen omalta isältään. En koskaan tavannut isoisääni, mutta tiedän, että hänen nimensä oli Silas. Isäni opetti minulle, miten se tehtiin, ja harjoittelin hullun lailla verstaassa avaamaan ovia ja ikkunoita, joita olimme löytäneet. Niitä oli paljon eteläsaaren kaatopaikalla, ja me otimme niitä mukaan niin paljon kuin lavalle mahtui. En ymmärrä, miksi ihmiset heittävät sellaisia menemään. Nehän voi korjata – ja avata ja sulkea, ja niillä voi leikkiä.

Tanskalaisen Ane Rielin Pihka voitti vuonna 2016 Lasiavain-palkinnon vuoden parhaimmasta pohjoismaisesta trilleristä. Kirja on tummasävyinen, paikoin surumielisen oloinen ja aiheeltaan hyydyttävä. Pihkan kertojana toimii pieni Liv-tyttö. Liv joutuu kokemaan pienen elämänsä aikana enemmän kamaluuksia kuin kukaan koko elämänsä aikana. Kirjailija on kirjoittanut parastaan ja saanut aikaiseksi ikimuistettavan tarinan, jonka käänteissä hiipii psykologinen kauhu. Lukijana pidin peukkuja koko ajan pystyssä, että Liv selviää kauhukodissaan hengissä.

Harjoittelin viikkokausia maaliin ampumista. Ensin ammuin säilyketölkkejä ja halkoja, sitten sain ampua hämärässä hiiriä. Kun vihdoin osuin yhteen, se kouristeli niin, että aloin itkeä.

Liv asuu pienellä saarella eristyksissä muista ihmisistä. Hänen isänsä ei juurikaan puhu mitään ja äiti makaa yläkerrassa omassa vuoteessaan. Livillä ei ole leikkikavereita, eikä heillä käy vieraita, kunnes joulun alla heille tulee nainen, joka kutsuu itseään Livin isoäidiksi. Isoäidin saapuminen laittaa vauhtia ikäville tapahtumille. Eipä silti, etteikö Liv olisi joutunut kokemaan kurjia juttuja jo aiemminkin, sillä eräs verinen juttu sattui pian hänen syntymänsä jälkeen.

Jos halusin välillä koskettaa jotakin liikkuvaa, otin talosta kanin ja vein sen mukanani konttiin. Kani tuntui pehmeältä ja lämpimältä kun se liikkui käteni alla, ja tunne levitti auringonpaistetta mahaani. Samalla minua pelotti.

Pihka on kertomus mielen murenemisesta ja väkivaltaisen häiriökäyttäytymisen lisääntymisestä. Livin perheessä moraalikäsitykset olivat muuttuneet perheen isän omiksi mielihaluiksi, ja Liv kasvatettiin omaksumaan isän omat moraalikäsitykset, jotka olivat pahasti vääristyneet vuosien saatossa. Mutta pienet lapset rakastavat vanhempiaan.

Lukijoille muistuttaisin, että tarinasta on vaikea irrottautua, sillä tämä kauhukodissa asustava omalaatuinen perhe vangitsee tarinan sivuille puristavalla otteella. Psykologista trillerikauhua tarjolla – ei sovi herkille lukijoille!

Ane Riel, Pihka *****

Suom. Katriina Huttunen

Aula & Co 2018

s. 248

Harpiks 2015

Suketuksen bloggaus
Marikan bloggaus
Annikan bloggaus
Kirsin bloggaus